2 § (21.4.1995/578) Sotaan yllyttäminen.
Sotaan yllyttämisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella toimii Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen uhatessa siten, että hän toimintansa selvänä tarkoituksena saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan; taikka, julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen sodan käyttöä puoltavaksi; taikka, järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista; taikka, oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, tämän edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon. Sotaan yllyttämisestä tuomitaan vankeutta vähintään yksi vuosi ja enintään kymmenen vuotta.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei Venäjä-trollit suomen lakiteksteistä välitä...
Sotaa lietsovat "Ryskyt".
Ammattisotilaista löytyy niin trollia, kuin maanpettureitakin.
Johan Bäckman kuuluisi mielestäni syytettyjen penkille?
... ja samaan syssyyn muutama palstan AgitProp pelle.
Toivon, että tulossa oleva tiedustelulain muutos rauhoittaa nämä pahimmat huurupäät ... jopa niin, että noukitaan aikanaan "juttelemaan" ... .
IMHO.
Vähän vaikea käsite. Meinaako tuo sitä, että jos toivoo, ettei PV tartu aseisiin ja ala räiskimään kun Venäjä tulee, niin se on mielipiderikos?
Tiltu haluaa häiriköidä keskustelua ja mielipiteiden esittämistä nostamalla esiin ikivanhoja ketjuja.
Itse Molok rikoksen lähteillä kaduttaako Molok?