PIKKUISEN NEUVOISIN UUTTA VALTUUSTOA

Tänä päivänä maailma on mennyt niin kieroksi, siihen ei ole muuta keinoa kuin pelata filunkikorteilla takaisin. Senaatti kiinteistötkin ,kaikki on myynnis, vaikka siskoa myytäis, jos siitä johtajien ponukset karttuu.
Nyt kun menkijärven lentokenttä alue on myynnis, Niin kaikki kynnelle kykenevät, joilla on joitakin tuttuja, venäläisiä, hankkimaan kotimaastaan pulvaaneja, (vaikka Putinin tuttuja) jotka jättää Senaattikiinteistölle tarjouksia lentokenttä alueesta.(Kannustin rahaa kunta maksais /tarjous,samalla lailla kuin nimismies maksoi aikoinaan variksen kynsistä tapporahaa.
Sitten vaan kunta nostamaan kovan ropakanda sodan valtiota vastaan ja käyttää etuostooikeutta ja tarjota 1.euroa koko alueesta.Sillä pitäis lähteä kun
Puollustusministarikin on tätämieltä.
Puollustusministeri Niinistö:Valtion etuosto-oikeus ulkomaalaisten kiinteistökaupoissa järkevä(kenttä aluehan on jo valtiolla. tavallaan.
Tähän väliin kunnan pitäisi iskeä, jos kenttä halutaan itselle. HE.HE.HE.
7291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
Aloittaja

Uusi Suomi
Minna Karkkola
‎20‎. ‎huhtikuuta‎ ‎2017
Venäjän systemaattisille kiinteistökaupoille loppua vaatinut kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tyytyväinen puolustusministeriön tänään julkaisemaan selvitykseen. Ulkomaalaisten tekemien maakauppojen rajoituksia ja niiden pulmia ruotiva selvitys etenee jatkovalmisteluun.
Venäläisten maakaupat Suomessa herättävät keskustelua tasaiseen tahtiin, ja nykyisen Venäläisten maakauppojen rajoittaminen ”törmäsi ongelmaan” – kansanedustaja huolestui.
JUSSI NIINISTÖKIN TÄPISEE ASIASTA.
JESUS KUN TÄTÄKIN ASIAA ON VATULOITU JO VUOSIA, AINAKIN NE PÄÄTÖKSET JOTKA KOHDISTUU TAVALLISEEN PULLIAISEEN, (HEIKENNYKSET)NIISTÄ NUIJA KOPSAHTAA PÖYTÄÄN AIKA ÄKKIÄÄ. NYT PITÄMÄÄN HAUSKAA PÄÄTTÄJIEN SAAMATTOMUUDELLA. HE.HE.

Äänestä
  • Älä ala neuvomaan , et taida olla asijoista oikein perillä,

    Äänestä

  • Aloittaja

    No, vähä kevennykseksi välillä, ettei ole niin totista

    Äänestä

ALAJÄRVEN KAUPUNKI OSTA MENKIJÄRVI !

PAKKO!!

Ei olla nyt tyhmiä.

JÄRKI KÄTEEN JA OSTO!

Äänestä
  • Onko menkijärven lentokenttä ollut sota-aikana puolustusvoimijen käytössä, vai onko ilmailukero ainut joka sitä on käyttänyt

    Äänestä

  • Aloittaja

    varmaanjokumuistaa kirjoitti:

    Onko menkijärven lentokenttä ollut sota-aikana puolustusvoimijen käytössä, vai onko ilmailukero ainut joka sitä on käyttänyt

    60 luvulla juostiin Kauhavan varuskunnan kamppeissa lentosotamiehinä varuskunnan loppusotaa ja hiihdettiin suksilla varusteet päällä Kauhavalle. Eli se oli Kauhavan varuskunnan käytös.Sitä ennen olevasta ajasta ei tietoa.

    Äänestä

  • Kyllä kenttä on ollut sota-aikana jo varakenttänä jossa kävi sotilaskoneita. Saksalainen korkea-arvoinen upseeri on ainakin kerran tullut vaasankentältä menkijärven kautta koska on ollut ilmahälyytys päällä, menossa jonnekin itärajalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäpätevä kirjoitti:

Tänä päivänä maailma on mennyt niin kieroksi, siihen ei ole muuta keinoa kuin pelata filunkikorteilla takaisin. Senaatti kiinteistötkin ,kaikki on myynnis, vaikka siskoa myytäis, jos siitä johtajien ponukset karttuu.
Nyt kun menkijärven lentokenttä alue on myynnis, Niin kaikki kynnelle kykenevät, joilla on joitakin tuttuja, venäläisiä, hankkimaan kotimaastaan pulvaaneja, (vaikka Putinin tuttuja) jotka jättää Senaattikiinteistölle tarjouksia lentokenttä alueesta.(Kannustin rahaa kunta maksais /tarjous,samalla lailla kuin nimismies maksoi aikoinaan variksen kynsistä tapporahaa.
Sitten vaan kunta nostamaan kovan ropakanda sodan valtiota vastaan ja käyttää etuostooikeutta ja tarjota 1.euroa koko alueesta.Sillä pitäis lähteä kun
Puollustusministarikin on tätämieltä.
Puollustusministeri Niinistö:Valtion etuosto-oikeus ulkomaalaisten kiinteistökaupoissa järkevä(kenttä aluehan on jo valtiolla. tavallaan.
Tähän väliin kunnan pitäisi iskeä, jos kenttä halutaan itselle. HE.HE.HE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu