SIKKA PEEKALAKIN LÖYTÄÄ JOSKUS JYVÄN

TYÖLLISTEN MÄÄRÄ JA TALOUSKAVU - HALLITUS EI YMMÄRRÄ
22.4.2017 13:50 Pekka Siikala

Työllisten osuus koko potentiaalista on tavannut kasvaa heti kun BKT:n vuosikasvu on ollu 2 % tasolla. Nämä ajat ovat kuitenkin olleet ja menneet, mitä herrat ja hallitus eivät ole ymmärtäneet, tai eivät ole halunneet ymmärtää.

On kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta. Ennen BKT:n kasvu rakentui vahvasti konkreettisen tuotannon varaan. Valmistettiin ja vietiin konkreettisia asioita, esineitä, tuotteita. Siis kaikkea sellaista, minkä valmistamiseen tarvittiin työväkeä. Esimerkiksi hitsareita ja puuseppiä.

Moinen tuotanto kuitenkin on jo pitkään automatisoitunut, ja kun soppaan lisätään hallituksen suurin rakkauis digidigidää ( digitalisaatio), jonka ainoa tarkoitus on vähentää työvoiman tarvetta, niin siinä sitä sitten ollaan.

Hallituksen pitäisikin puoliväliriihessään perehtyä asioihin ja vilkaista myös peiliin. Ikävä kyllä hallitusta johtaa jokseenkin kyvytön insinöörisijoittaja, jonka ymmärrys kansantaloudesta on suorastaan ala-arvoista.

Juuri siksi hallitus ei tule saavuttamaan tavoitettaan työllisten määrän nostamisessa. Sen toimet kun ovat täysin ristiriidassa sen omien tavoitteiden kanssa.

Hallituksen voisikin huoletta digitalisoida - ja sitten heittää bittiavaruuteen.

http://yle.fi/uutiset/3-9573758


http://pekkasiikala2.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235994-tyollisten-maara-ja-talouskavu-hallitus-ei-ymmarra
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


o.j.a kirjoitti:

TYÖLLISTEN MÄÄRÄ JA TALOUSKAVU - HALLITUS EI YMMÄRRÄ
22.4.2017 13:50 Pekka Siikala

Työllisten osuus koko potentiaalista on tavannut kasvaa heti kun BKT:n vuosikasvu on ollu 2 % tasolla. Nämä ajat ovat kuitenkin olleet ja menneet, mitä herrat ja hallitus eivät ole ymmärtäneet, tai eivät ole halunneet ymmärtää.

On kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta. Ennen BKT:n kasvu rakentui vahvasti konkreettisen tuotannon varaan. Valmistettiin ja vietiin konkreettisia asioita, esineitä, tuotteita. Siis kaikkea sellaista, minkä valmistamiseen tarvittiin työväkeä. Esimerkiksi hitsareita ja puuseppiä.

Moinen tuotanto kuitenkin on jo pitkään automatisoitunut, ja kun soppaan lisätään hallituksen suurin rakkauis digidigidää ( digitalisaatio), jonka ainoa tarkoitus on vähentää työvoiman tarvetta, niin siinä sitä sitten ollaan.

Hallituksen pitäisikin puoliväliriihessään perehtyä asioihin ja vilkaista myös peiliin. Ikävä kyllä hallitusta johtaa jokseenkin kyvytön insinöörisijoittaja, jonka ymmärrys kansantaloudesta on suorastaan ala-arvoista.

Juuri siksi hallitus ei tule saavuttamaan tavoitettaan työllisten määrän nostamisessa. Sen toimet kun ovat täysin ristiriidassa sen omien tavoitteiden kanssa.

Hallituksen voisikin huoletta digitalisoida - ja sitten heittää bittiavaruuteen.

http://yle.fi/uutiset/3-9573758


http://pekkasiikala2.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235994-tyollisten-maara-ja-talouskavu-hallitus-ei-ymmarra

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu