Kortti pois tuollaisilta ja autokouluun

22042017klo1608

Punaisia päin ajaminen on Aamulehden lukijoiden mukaan Tampereella yleistä. Siihen syyllistyvät muutkin kuin taksikuskit.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/taksikuskin-temppu-poyristyttaa-tampereella-kortti-pois-tuollaisilta-ja-autokouluun-24429685

Aamulehti uutisoi torstaina Hervannassa sattuneesta tapauksesta, jossa taksikuski oli ajanut sumeilematta punaisia päin. Valoihin pysähtyneen auton kojelautakamera tallensi tilanteen.

Taksiyrittäjä puolusti kuljettajan toimintaa sanomalla, että punaiset olivat vasta vaihtuneet. Hän sanoi myös, että invataksi ei voi vetää jarruja voimakkaasti kiinni, jos valut vaihtuvat yllättäen. Tällaisessa tilanteessa on yrittäjän mukaan parempi vain ”vetää läpi”.

Uutinen synnytti vilkkaan keskustelun ja keräsi kymmeniä kommentteja. Useimmat kommentoijat tuomitsevat taksikuskin toiminnan ja tyrmäävät yrittäjän selitykset.

– Kortti pois tuollaisilta kuskeilta ja autokouluun. Ammattiajolupa ehdottomasti katkolle, eräs kommentoija vaatii.

Joitakin puolustajiakin löytyi. Lisäksi ihmiset listasivat muita paikkoja, joissa vedetään Tampereella surutta punaisia päin.

Alla poimintoja keskustelusta.

20

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dippadaadappadii

      Mitähän kauheaa tuossa on tapahtunutkaan. Kyselyn mukaan 96 % autoilijoista rikkoo usein tieliikennelakia ylittäen suurimman sallitun ajonopeuden. Miksi yksi pykälä laissa voi olla vaativampi kuin joku toinen. Kukin taaplaa tyylillään, valiten pykälät joita noudattaa.
      Suuntamerkki on yksi, josta jaksetaan itkeä.

      • TippuriTappuri

        Ymmärrätkö yhtään miten paljon vaarallisempaa on ajaa päin punaista kuin ajaa pikkasen yli suurimman sallitun nopeuden jota siis moni harrastaa?

      • Jotkut lainrikkomukset haittaavat muita tai jopa vaarantavat ihmisten omaisuutta, terveyttä ja henkeä. Ylinopeus ei näihin kuulu...

        Mutta punaisia päin ajaminen on vähän kinkkisempi kysymys. Suomessa valot on säädetty sen mukaan, että punaisia päin voi vähän ajaa. Paikoitellen on jopa 2-3 sekunnin tauko, ennen kuin risteävälle tielle (tai vastaavalle) syttyy vihreät. Voisi siis sanoa, että Suomessa viranomainen on kouluttanut ihmisiä ajamaan punaisia päin. Homma toimii hyvin, kunhan vauhtia on riittävästi, eikä vedetä liian vanhoilla vihreillä.

        Toisaalta, olisi paljon parempi, että risteävälle tielle syttyisivät vihreät samalla kun punaista alkaa palamaan kuskin edessä. Pääsisi useampi läpi risteyksistä... Ja näinhän toimitaankin joissain maissa. Voi tulla suomikuskille yllätyksenä.

      • KerroKerroKerroKerro
        TheRat kirjoitti:

        Jotkut lainrikkomukset haittaavat muita tai jopa vaarantavat ihmisten omaisuutta, terveyttä ja henkeä. Ylinopeus ei näihin kuulu...

        Olisi mielenkiintoista nähdä tilanne, jossa se 2-3 skunnin viive on kokonaan otettu pois käytöstä. Olisikohan se viive kuitenkaan olemassa pelkästään rotan esittämän ajattelumallin vuoksi? Siis siksi, että niin haluttaessa voidaan vähän sääntöjä venyttää itselle sopivaksi. Totta kai noin pitkää aikaa pystyy hyväkseen käyttämään punaista päin ajettaessa, sehän on selvää. Eikä kevyen liikenteen väylillä ole mitään merkitystä tietenkään.

        Kerrotko vielä, kuinka tämä viive vaikuttaa siihen risteyksen läpäisykykyyn? Oikeasti sillä ei ole paskankaan merkitystä, mutta kerro nyt kuitenkin. Ne on niin kivoja juttuja kun pk-seudun ääliöt alkavat selittämään sekunnin osien merkityksestä arkielämässä. Siinä tämä viemärieläin on ihan paalupaikalla.

      • Rotta..Presidentiksi
        KerroKerroKerroKerro kirjoitti:

        Tämä paalupaikalla kirjoitteleva eläin ja liikenteen suuri mestari on kehittänyt keinon jolla ylinopeutta töihin ja töistä pois ajaessa voitettu aika voidaan säilöä ja ottaa tarvittaessa käyttöön vuoden ylimääräisinä tunteina tai jopa vuorokausina. Tämä on kuulemma mahdollista joskaan kyseinen kirjoittaja ei ole konkreettisesti koskaan paljastanut miten tämä temppu tehdään.

      • haitaajausein
        TheRat kirjoitti:

        Jotkut lainrikkomukset haittaavat muita tai jopa vaarantavat ihmisten omaisuutta, terveyttä ja henkeä. Ylinopeus ei näihin kuulu...

        Mutta punaisia päin ajaminen on vähän kinkkisempi kysymys. Suomessa valot on säädetty sen mukaan, että punaisia päin voi vähän ajaa. Paikoitellen on jopa 2-3 sekunnin tauko, ennen kuin risteävälle tielle (tai vastaavalle) syttyy vihreät. Voisi siis sanoa, että Suomessa viranomainen on kouluttanut ihmisiä ajamaan punaisia päin. Homma toimii hyvin, kunhan vauhtia on riittävästi, eikä vedetä liian vanhoilla vihreillä.

        Toisaalta, olisi paljon parempi, että risteävälle tielle syttyisivät vihreät samalla kun punaista alkaa palamaan kuskin edessä. Pääsisi useampi läpi risteyksistä... Ja näinhän toimitaankin joissain maissa. Voi tulla suomikuskille yllätyksenä.

        > Ylinopeus ei näihin kuulu.

        Haittaa se ja monesti, mutta se ei vain sinun tajuntaasi mene.

      • haitaajausein kirjoitti:

        > Ylinopeus ei näihin kuulu.

        Haittaa se ja monesti, mutta se ei vain sinun tajuntaasi mene.

        No ei mene, kun kukaan ei ole vielä kyennyt sitä kertomaan, miten se haittaa.

        Ainut skenaario on oikeasti sellainen, jossa sivutieltä tulija arvioi ylinopeutta ajavan nopeuden väärin, olettaen tietävänsä tiellä vallitsevan nopeusrajoituksen. Tosin tässä tapauksessa ylinopeutta pitäisi olla luokkaa 100%, että tuosta tulisi vielä isompaa ongelmaa. Tosin tuossa ei ole niinkään ongelmana ylinopeus, vaan väärä tilannenopeus, kun ei ole huomioitu risteävää tietä...

      • Systeemiero
        KerroKerroKerroKerro kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista nähdä tilanne, jossa se 2-3 skunnin viive on kokonaan otettu pois käytöstä. Olisikohan se viive kuitenkaan olemassa pelkästään rotan esittämän ajattelumallin vuoksi? Siis siksi, että niin haluttaessa voidaan vähän sääntöjä venyttää itselle sopivaksi. Totta kai noin pitkää aikaa pystyy hyväkseen käyttämään punaista päin ajettaessa, sehän on selvää. Eikä kevyen liikenteen väylillä ole mitään merkitystä tietenkään.

        Kerrotko vielä, kuinka tämä viive vaikuttaa siihen risteyksen läpäisykykyyn? Oikeasti sillä ei ole paskankaan merkitystä, mutta kerro nyt kuitenkin. Ne on niin kivoja juttuja kun pk-seudun ääliöt alkavat selittämään sekunnin osien merkityksestä arkielämässä. Siinä tämä viemärieläin on ihan paalupaikalla.

        Pianhan sen näet. Ota juna alle ja matkusta muutama tunti itään päin. Venäjällä valot toimivat juuri noin. Vihreä alkaa vilkkua kun se on vaihtumassa pois. Sen jälkeen syttyy hetkeksi keltainen ja sen vaihtuessa punaiseen poikittaiselle suunnalle syttyy samalla hetkellä vihreä.

        Jos matkailu ei innosta, katso epäonnistumisten tuloksia vaikka google-haulla car crash russia.

    • realiteetit

      Jos, tuolla perusteella lähtisi kortti niin liikenteessä olisi hiljainen kuukausi :)

      Ei olisi joukkoliikennettä, ei olisi ambulansseja, ei olisi poliiseja, ei olisi takseja, suurin osa henkilöautoista (yksityisestä liikenteestä) puuttuisi.

      Siitä vaan, hyvällä asialla ollaan toki.

      Totuuden nimiss, suuremman vaaran aihettaa huolimatonm kaistanvaihto kuin keltaisilla risteykseen ajo, ihan oikeasti. Mutta harva tästäkään uutisoi tai kirjoittelee.
      Meinaatteko että pääteiden kolarit aiheutuu punaisia päin ajamisista, missä loukkaantuu ihmisiä, kymmenien tuhansien ihmisten liikenne pysähtyy.

      https://youtu.be/S4hebSq0hcs
      https://youtu.be/76dPZfkPi8Y video jota iltasanomatei halunnut julkaista, onko toimittaja tai tuttu ollu itse puikoissa.. näitä riittää..

      • Videosi eivät oikein liittyneet asiaan (ja olivat hemmetin huonolla resolla nauhoitettuja).

        Toisessa oli vähän jännä tuplaohitustilanne, toisessa ilmeisesti hieman ylinopeutta ajava kuski vetäisi kelaisia päin. Ei yhtään huolimatonta kaistanvaihtoa.

      • MitäSäRottaSelität
        TheRat kirjoitti:

        Videosi eivät oikein liittyneet asiaan (ja olivat hemmetin huonolla resolla nauhoitettuja).

        Toisessa oli vähän jännä tuplaohitustilanne, toisessa ilmeisesti hieman ylinopeutta ajava kuski vetäisi kelaisia päin. Ei yhtään huolimatonta kaistanvaihtoa.

        Niin missä oli "hieman" ylinopeutta? Ei ainakaan korviesi välissä, eihän?

      • MitäSäRottaSelität kirjoitti:

        Niin missä oli "hieman" ylinopeutta? Ei ainakaan korviesi välissä, eihän?

        Siinä videossa, jonka ilmeisesti sen julkaisija meni poistamaan havaittuaan, ettei siinä oikeastaan ollutkaan mitään julkaisemisen arvoista.

        Nopeuksiahan tuossa voi vain arvioida ja rajoituksia arvailla, mutta eipä siinä keltaisia päin ajanut mennyt kuin hieman kuvaajaa nopeammin. Tietysti jos kuvaaja ajoi itsekin vaikkapa 80@60 ja toinen meni sen 20 km/h nopeammin, niin sittenhän siinä oli jo ihan reilusti ylinopeutta. Kortin menettämisen arvoisesti...

      • IdioottejaPiisaa

        No juuri se toinen video olisi kannattanut pitää näkyvillä, koska se edes ilmeisesti liippasi otsikon aihetta. Mutta tämä toinen video edustaa muuta typeryyttä liikenteessä. Sekin on siis aivan aiheellinen video, mikäli halutaan muistuttaa siitä, mitä ääliöitä maanteillämme liikkuu kisailemassa. Juuri TÄHÄN aiheeseen se ei tietenkään muuten liity.

    • hulluille.apua

      Olisi todella hienoa, jos kaikilta vajakeilta otettaisiin kortti pois vaikka vuodeksi. Eipä olisi ruuhkia, vilkuttomia autoja, rouhijoita...no, ainahan sitä voi unelmoida. Ja tosiaan unelmoida, sillä vajakkien määrä vaan lisääntyy jatkuvasti.

      • IdioottejaPiisaa

        Näin on. Mikäli kaikilta idiooteilta kortit, ja varsinkin autot ,otettaisiin pois, ei teillä paljoa mitään liikkuisi. Koko tieverkko voitaisiin myydä pois turhana jollekin sitä tarvitsevalle.

    • tavallinen_liikkuja

      Sitä joko noudattaa kaikkia sääntöjä ja lakia tai jättää sen ajamisen muiden hommaksi. Sakkoa vaan monta sataa egeä, niin ehkä porukka alkaa pikku hiljaa oppia sääntöjen ja rajoitusten noudattaminen.

    • tämä.on.totuus

      Punaista päin ajaminen ei ole koskaan aiheuttanut yhtään onnettomuutta missään.

      • NiinOnkin

        Ja jos joku epäilee, niin rotta kyllä korjaa asian oikeille raiteille.

    • Voisi sitä kai hidastaa ennen risteykseen menoa ja sitäpaitsi ennen punaisia palaa keltainen. Kortit vaan pois kaikilta tommosilta jotka ei osaa edes perus liikennesääntöjä.

    • Joskusnäenpunaista

      Vihreitä päin ajamattomuus on myös aika yleistä, ainakin tossa naapurikunnassa.
      Pääopastin loistaa vihreänä ja oikealle omalla kääntymiskaistallaan jäpittävä idiootti odottelee vihreän nuolivalon syttymistä. Punaista valoa tulosuuntaan ei missään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1143
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1103
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      840
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      145
      823
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      66
      708
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      106
      620
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      591
    8. 78
      561
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      557
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe