Psyykenlääkkeet ovat hyvästä

Kaikki nämä ja muitakin. 2 mg päivässä puoli vuotta.
Tukka lähti.
Muisti meni.
Maitoa tisseistä.
Järjettömiä lihaskipuja.
Jäykkyyttä.
Pakkoliikkeitä. Kieli. Naama
Vapinaa.
Kramppeja.
Pelkotiloja.
Tuskin hereillä.
Lääkityksen vähentäminen ja lopetus auttoi, pelasti minut.

Kuolaamista.
Valoarkuutta.
Ajoittain Rytmihäiröitä. Leposyke reippaasti yli sata.
Verenpaineen voimakas lasku. Yläpaine alle sata, alle 90, jopa ajoittain 80 pinnassa. Hoidossa ei kertaakaan mitattu verepainetta. Omamittauksella seurasin ja siirryin yksityislääkäriaseman puoleen. Kaikki lääkitykset lopetettiin. Nyt on hyvä. Jo yli 2 v.
Alapaine 70 jotain, yläpaine 110 ja alle.

Jos jotain niin elämässä olis ehkä pitänyt panna ja antaa panna enemmän - ehkä. Tuo touhu on kyllä yliarvostettua.
Tuolloin oli se Valle ja Aisds/hiv -kammon levityskausi. Varmasti jäi ihmissuhteita syntymättä tuon myötä. Ja lapsia, mikä ehkä on hyvä. On se hyvä.

Mania voi olla myös seurausta siitä, kun hermostoa ja kehoa ja aivoja on sotkettu erilaisin psyykenlääkkein, yksi seuraus esim. masennuslääkkeistä. Mania voi olla myös yksi vieroituksessa koettu oire. Uni voi häiriintyä vieroituksessa eri psyykenlääkkeistä. Unettomuus voi olla myös haittavaikutus lääkkeissä. Kun ei saa nukuttua, kroppa voi alkaa käydä kierroksilla.

Jotkut lääkkeet voi myös lisätä motorisen levottomuuden ja levottomuuden tunteita kehossa (esim. akatisia), sekä vaikuttaa impulssikontrolliin niin että joillakin ei estot toimi kuin ennen. Saatikaan sitten alkoholia juodessa. On yksilöllistä miten lääke vaikuttaa

Geenitesti tai vastaava voisi kyllä mielestäni säästää enemmän rahaa kuin viedä. Vaikka lääkkeet eivät ole mahdottoman kalliita, syntyy pienistä puroista ja tehottomista kokeiluista suuri virta.

Näinköhän on noin yksioikoista että voidaan määrittää kenelle lääke sopii ja kenelle ei. Sitä miten jokin lääke vaikuttaa henkilön pääkoppaan, ei voida ennalta tietää. Arvailla voi aina. Toisaalta geenitestaus on vissiinki nostanut päätänsä ja voihan siitä olla hyötyäkin, ehkä somaattisella puolella enemmän.

Miksi ne sinulle terveelle noin kovia myrkkyjä sitten edes kokeili?

Vaikka olisi elämänongelmia ja paha olla, myrkkyjen syönti tulisi olla vapaaehtoista.

Mielestäni on hyvä, että jokainen saa päättää itse mitä riskejä on valmis terveydellään ottamaan. Korostan ainoastaan jokaisen oikeutta päästä tekemään päätöksensä totuudelliseen tietoon perustuen. Aivovaurioriksi, joka liittyy kaikkien huumausaineiden, mutta erityisesti psykiatriassa käytettävien, käyttöön on oikein infota potentiaalisille käyttäjille. Kun tieto on jaettu, on yksilöstä kiinni tehdä päätös omasta käytöstään. Oli päätös käyttää tai jättää käyttämättä, on sitä jokaisen muun kunnioitettava. Ketään ei saa koskaan pakottaa käyttämään tai olemaan käyttämättä.

Että lapsi rakas, muista sinäkin kunnioittaa jokaisen tiedonsaantioikeutta.

Joillekin huumeidenkäyttäjille sopii paremmin heroiini, kuin kannabis ja toisille kannabis kuin amfetamiini. Yhtä kaikille on se, että kenenkään huumeidenkäyttäjän aivoissa ei ole poikkeamaa, mitä huumeet korjaavat vaan kyllä huumeet enemmissä määrin käyttäjän suotuisina pitämien vaikutusten lisäksi pitkään käytettynä ovat haitallisia aivoille, voivat jopa tappaa ja lisäksi tuppaavat aiheuttamaan riippuvuutta ja vieroitusoireita sekä haittavaikutuksia. Vaikutus voi muuttua alun positiivisen kokemuksen jälkeen negatiiviseksi.

Sama pätee psyyken"lääkkeisiin". Se että näitä synteettisiä kemikaaleja sanotaan lääkkeiksi ja ne on laillisia, ei tarkoita että ne korjaavat pitkällä tähtäimellä varsinkaan kenenkään poikkeamia tai sairauksia aivoissa, niissä on riippuvuuspotentiaali, ne voi tappaa joitakin ja niihin kuului vieroitusoireita ja haittavaikutuksia. Jopa karmeampia kuin huumeissa.

Joistakin psyykenlääkkeistä voi olla vaikeampi päästä eroon kuin huumeista ja vieroitusoireisto voi muistuttaa huumevieroitusta.

Sekä huumeet että psyykenlääkkeet voi tuhota käyttäjänsä elämän.

Vertaus psyykenlääkkeissä buranaan on parempi, kuin sanonta että jonkun aivoissa on vika, kemiallinen epätasapaino tai serotoniinivaje, minkä takia psyyken lääkettä tulee käyttää. Tällä harhaanjohtamisella on kusetettu ihmisiä vetämään nappeja ylipitkiä aikoja.

On näyttöä että pitkäaikainen käyttö johtaa huonompiin lopputulemiin.

Jokainen vetäköön mitä nappia haluaa, kunhan on riittävän informoitu, mitä kaikkea napeista voi tulla. Onnea niille joilla lääkearvonta on osunut kohdalleen. Usein suotuisa vaikutus ei tule edes suurimmalle osalle niin että hyödyt nousee haittoja suuremmiksi. Toivottavasti lääkkeen aiheuttama suotuisa vaikutus jatkuu tulevaisuudessa, lääkkeistä ei tule haittaa eikä vieroitus ole vaikea. Ettekä muuta mielipidettänne.

mdldldld kirjoitti:

Joillekin huumeidenkäyttäjille sopii paremmin heroiini, kuin kannabis ja toisille kannabis kuin amfetamiini. Yhtä kaikille on se, että kenenkään huumeidenkäyttäjän aivoissa ei ole poikkeamaa, mitä huumeet korjaavat vaan kyllä huumeet enemmissä määrin käyttäjän suotuisina pitämien vaikutusten lisäksi pitkään käytettynä ovat haitallisia aivoille, voivat jopa tappaa ja lisäksi tuppaavat aiheuttamaan riippuvuutta ja vieroitusoireita sekä haittavaikutuksia. Vaikutus voi muuttua alun positiivisen kokemuksen jälkeen negatiiviseksi.

Sama pätee psyyken"lääkkeisiin". Se että näitä synteettisiä kemikaaleja sanotaan lääkkeiksi ja ne on laillisia, ei tarkoita että ne korjaavat pitkällä tähtäimellä varsinkaan kenenkään poikkeamia tai sairauksia aivoissa, niissä on riippuvuuspotentiaali, ne voi tappaa joitakin ja niihin kuului vieroitusoireita ja haittavaikutuksia. Jopa karmeampia kuin huumeissa.

Joistakin psyykenlääkkeistä voi olla vaikeampi päästä eroon kuin huumeista ja vieroitusoireisto voi muistuttaa huumevieroitusta.

Sekä huumeet että psyykenlääkkeet voi tuhota käyttäjänsä elämän.

Vertaus psyykenlääkkeissä buranaan on parempi, kuin sanonta että jonkun aivoissa on vika, kemiallinen epätasapaino tai serotoniinivaje, minkä takia psyyken lääkettä tulee käyttää. Tällä harhaanjohtamisella on kusetettu ihmisiä vetämään nappeja ylipitkiä aikoja.

On näyttöä että pitkäaikainen käyttö johtaa huonompiin lopputulemiin.

Jokainen vetäköön mitä nappia haluaa, kunhan on riittävän informoitu, mitä kaikkea napeista voi tulla. Onnea niille joilla lääkearvonta on osunut kohdalleen. Usein suotuisa vaikutus ei tule edes suurimmalle osalle niin että hyödyt nousee haittoja suuremmiksi. Toivottavasti lääkkeen aiheuttama suotuisa vaikutus jatkuu tulevaisuudessa, lääkkeistä ei tule haittaa eikä vieroitus ole vaikea. Ettekä muuta mielipidettänne.

Lue lisää

Haluaisin selventää kaikille, että niin sanotut psyykenlääkkeet ovat huumausaineita ihan siinä missä niin sanotut kadultasaatavatkin ovat. Niiden käyttöäperiaatteessa ei ole mitään eroa. Toiset ovat puolilaittomia, eli vain reseptillä saatavia, ja toiset laittomia. Siksi ei ole mielekästä vertailla aineita tyyliin "karmeampia kuin huumeet" tai vastaavaa, koska ne ovat kaikki huumeita.

Niin sanottuihin mielisairauksiin ei liity mitään poikkeamia aivoissa. Mielisairaushan on metafora, joka viittaa ei-kaivatunlaiseen ihmisenä olemiseen, ei fysiologiseen poikkeavuuteen, kuten oikeat, kirjaimelliset sairaudet (esim. aivosairaudet). Täten toisen huume on toisen lääke ja toisen lääke on toisen huume. Yhtä ok on sanoa, että kannabis, alkoholi tai amfetamiini ovat lääkkeitä henkiseen pahoinvointiin kuin sanoa, että SSRI-aine, neurolepti tai metyylifenidaatti on.

Riippuvuuspotentiaali on huono käsite, koska se mitä riippuvuudella tarkoitetaan riippuu siitä keneltä kysytään. Kanta vaihtelee myös eri viranomaistahojen ja jopa henkilöiden välillä.

"Lääkkeiden tehtävä on pyrkiä vaikuttamaan elämänlaatuun positiivisesti."

Ei ole. Olet ymmärtänyt psykiatrian alan ainekäytön tarkoituksen väärin.

Psykiatrisen "lääkitsemisen" tarkoitus on vaientaa henkilön valitus riippumatta siitä mitä asianomainen on mieltä asiasta; tykkääkö hän siitä vai ei.

Tutkimusten mukaan masennuslääkkeiden keskeisin, siis huomattavin, vaikutus on seksuaalitoiminnan häiriöiden aiheuttaminen. Siis ihminen saa todennäköisemmin seksuaalitoiminnan häiriön, kuin kokee elämänlaatunsa kohoavan. Silti näitä pillereitä tyrkytetään ihan jokaiselle vähänkään alakulosta kärsivälle. Vuosikymmenien kuluessa masennusdiagnoosia ollaan laajennettu lääketeollisuuden lobbareiden ansiosta aina vain kattamaan yhä lievempiä ja ohimenevämpiä "masennustiloja". Terveyskeskuslääkärit voivat pienen pinnallisen kyselyn pohjalta tyrkyttää lääkkeitä jokaiselle, joka täyttää kriteerit. Niitähän löytyy, koska masennusepidemia on tuottanut miljardeja lääkeyhtiölle ja siksi kriteerejä on pitänyt aina vain löysentää. Ihmisen hoitaminen pelkän oirekuvauksen perusteella on sitä paitsi aivan naurettava ja päätön idea, sillä ihmisillä on hyvin erilaisia syitä omalle kärsimykselleen.

Masennuskyselyjen epäluotettavuudesta kirjoitettu Britanniassa:

http://www.telegraph.co.uk/news/2017/05/21/doctors-reliant-depressionquestionnaire-designed-bypfizer-campaigners/?WT.mc_id=tmg_share_tw

Muuten hyvä, mutta nämä lääkkeiksi kutsutut päätä huumaavat aineet eivät auta kaikkia ihmisiä ja haittojen kokeminen voi olla suurempaa kuin hyödyt. Ei ole mikään tae että jos ihminen syö lääkettä, hän ei ole 'sairas' tai voi paremmin tai hänen elämänlaatunsa on parempi. Tai että jos vaikka syö lääkkeet, ei ole harhainen yms, jos syö "antipsykootteja" ja on kyse ns psykoottisesta tilasta. Silloin jos nähdään että potilas voi paremmin lääkkeellä mutta ei itse koe sitä, on kyse siitä usein että ihmisen ympärillä olevat ihmiset kokevat että lääkkeen lamaava vaikutus (käytännössä psyykenlääkkeiden toimintaperiaate) on suotuisa eivätkä pidä ihmisen käytäksestä ja toivovat sitä lamattavan lääkkein. Jokaisella mielenterveyspotilaalla tulisi olla oikeus päättää syökö lääkkeitä vai ei, ja olla syömättä jos niin tahtoo syystä tai toisesta vaikka se tarkoittaisi riskiä olon huonontumisesta ja saada apua aineista vieroittautumiseen jossa tehdään hidas suunnitelma lääkkeen alasajosta.

Tutkimukset ovat näiden "sairaudentunnottomien" puolella etenkin silloin, kun puhutaan pitkän aikavälin toimintakyvystä. Esimerkiksi psykoosisairauksissa ero on niin järkyttävä ei hoidettujen ja hoidettujen potilaiden välillä ei-hoidettujen potilaiden hyväksi, että sen myöntäminen on psykiatreille erittäin kiusallista. He joutuisivat myöntämään, että heidän hoitonsa itse asiassa lisää psykooseja ja laskee toimintakykyä.

He käyttäväkint pitkäaikaislääkityksen pohjana erilaisia placebo-kontrolloituja kokeita, jotka eivät itse asiassa ole kontrolloituja lainkaan, koska niissä verrataan lääkevierotuksista kärsiviä potilaita lääkittyihin. Kaikki tietävät, että että etenkin lääkkeiden nopea lopettaminen aiheuttaa joillakin potilailla psykoottisia oireita. Lisäksi he käyttävä perusteena pitkäaikaistutkimuksia, joiden pelkkä tutkimusastelema on tehty sellaiseksi, että niiden pohjalta ei voi päätellä mitään lääkityksen vaikutuksesta. Esimerkiksi väite siitä, että psykoosilääkkeet vähentävät psykoosin uusiutumista ja itsemurhia perustuu mm. Tiihonen et al (2006) tekemiin tutkimuksiin, joissa vertaillaan lääkityksellä olevia mutta silloin tällöin respetilääkkeensä hakematta jättäneitä potilaita. Jokainen potilas, joka jätti tietyssä kuussa hakemassa lääkkeensä ja teki itsemurhan tai jonka psykoosi uusiutui, kirjattiin ei-lääkityksi. Tämän tutkimuksen pohjalta sitten suositellaan pitkäaikaistutkimusta, vaikka tulokset voidaan tulkita esimerkiksi lääkkeiden vieroitusoireiksi. Tiihosen toisen tutkimuksen mukaan vähiten itsemurhiin ajautuivatkin potilaat, jotka käyttivät 11 vuoden tutkimusjakson aikana alle 6 kuukautta neuroleptejä. Toinen lääkitystä puoltava pitkäaikaistutkimus tehtiin Kiinassa, jossa vertailtiin 14 vuotta pitkään skitsofreniaa sairastaneita, ei-hoidettuja ja kerran elämässään hoidettuja. Näiden pitkäaikaissairaiden ikä oli huomattavan paljon korkeampi, heidän "sairautensa" oli huomattavan paljon pidemmälle edennyt ja tässä vaiheessa kaikki hoidotta parantuneet olivat ehtineet jo karsiutua ryhmästä pois kauan aikaa sitten. Lisäksi heidän sosioekonominen taustansa oli vaatimattomampi ja joilla oli vähemmän tukevia sosiaalisia siteitä ja enemmän traumoja kuin verrokkiryhmällä, jota oli joskus hoidettu. Tällaisilla tutkimuksilla psykiatrit ihan aidosti perustelevat pitkäaikaslääkitystä, vaikka kyseisen tutkimuksen lopussa "hoidetustakin" ryhmästä vain 11 % käytti neuroleptejä. Silti tätä ehkä kerran elämässä hoidettua ryhmää kutsutaan psykiatrien termein "lääkityiksi". Jos psykiatrit käyttävät tällaisia tutkimuksia oman hoitonsa tukena, niin ei voi tehdä muuta päätelmää kuin että he ovat joko a) tieteellisesti täysin lahjattomia idiootteja, jotka eivät osaa lukea tai b) täysin korruptoituneita ja välinpitämättömiä potilaidensa terveydentilasta. Ihmiset aidosti uskovat lääkityksen tehokkuuteen ja voivat sen varjolla loukata potilaiden perusoikeuksia. Omaisista ja hoitajista on ehkä mukavaa, kun ahdistunut ihminen hiljenee ja taantuu, mutta potilaiden terveyttä se ei silti välttämättä edistä.

https://www.madinamerica.com/2017/05/psychiatry-defends-its-antipsychoticscase-study-of-institutional-corruption/

Tässä ei ole kyse lääkeyhtiöiden rahan tavoittelusta, vaan tieteen ja kaupallisten intressien sekoittumisesta. Masennuslääkkeet hyväksytään markkinoille siten, että lääkeyhtiöt saavat tehdä toistuvia epäonistuneita eli lääkkeen tehottomuuden osoittavia kokeita ja piilottaa ne, kunnes onnistuvat tekemään kaksi koetta, jotka tuottavat halutun tuloksen. Tämän jälkeen FDA hyväksyy lääkkeen markkinoille, vaikka suurin osa siihen liittyvistä kokeista olisi tuottanut negatiivisen tuloksen. Järjestelmä on aivan naurettava ja mahdollistaa tehottomien, jopa vaarallisten, lääkkeiden tuomisen markkinoille. Lääketeollisuuden rakenteellinen valta ulottuu kaikkialle, niin tutkimukseen kuin hoitosuosituksiinkin. Se väistämättä vaikuttaa siihen, mitä hoitoja suositaan ja miten potilaita kohdellaan. Psykiatrit eivät ole mitenkään lääkeyhtiöiden vaikutusvallasta riippumattomia asiantuntijoita. Esimerkiksi Psykiatriyhdistys taas saa lähemmäs 100 000 euroa vuosittain lääkeyhtiöiltä ja kaikilla psykiatrista diagnooseista vastaavilla Käypä hoito -suositusten laatijoilla on taloudellisia sidonnaisuuksia lääkeyhtiöihin. Lääkeyhtiöt suosivat erityisesti psykiatriaa, koska sen diagnoosijärjestelmä on kuin syöpäpesäke, jonka leviämiseen ei ole objektiivisia, yhteiskunnan normeista riippumattomia kriteerejä. Psykiatrisiin diagnooseihin tarvita mitään biologista patologista muutosta, ei lääketieteellisiä tutkimuksia, vaan diagnoosin tekemiseksi riittää pelkkä kyselykaavake ja voimakkaita, tieteellisellä kielellä organisoituja ennakkoluuloja. Siksi monet psyykelääkkeet ovatkin myydyimpien joukoissa. Tietenkin myös hoidon saatavuuden suhteen voi olla ongelmia, mutta esimerkiksi Suomen Käypä hoito -suositukset ovat hyvin lääkekeskeisiä. Rakenteellisen korruption johdosta on ihan luonnollista, ettei psykoterapiaa ole saatavilla. Se ei vaan ole vaikutusvaltaisten asiantuntijoiden intressien mukaista hoitoa.

Esimerkiksi neuroleptit tuhoavat hermoja suojaavaa myeliiniä tehden myeliinikalvoihin reikiä, jolloin hermosignaalien kulku häiriintyy ja ihminen alkaa vammautua. Siksi neuroleptien käyttäjät väsyvät, heidän ryhti painuu kasaan ja eliniänodote lyhenee merkittävästi.
Jostakin syystä lamaantunut, turrutettu ja vammautettu ihminen on psykiatrian edustajien mielestä oikein hoidettu, vaikka kaikki tervejärkiset tietävät, että kidutus on paitsi sairasta niin myös rikollista.

Kyllähän psykoosilääkkeet aiheuttavat kai toiminnallisia ja rakenteellisia muutoksia aivoissa ja saattavat johtaa ennenaikaiseen maailmasta erkanemiseen. Minulle Abilifystä ei ole ollut mitään hyötyä koska poden luullun skitsofrenian sijasta pakko oireista häiriötä ja muutamia fobioita kuten kadunylityspelkoa ja korkeanpaikan kammoa ja oireitani saattaisi abilifyn sijasta lievittää SSRI lääkkeet joita en ole kuitenkaan vielä pyytänyt. Alun perin olen kait saanut abilifyä kauan sitten empiirisiin havaintoihin perustuneiden pörssikursseihin vaikuttamis- ja salakuuntelupuheiden takia joita en kuitenkaan itse ole psykiatrille tai hoitajille puhunut vaan insinööri broidi petri jonka takia olen joutunut tänne auroraan ja olen ollut nyt pari vuotta kuntoutusyksikössä josta vastoin lääkärin puheita ei sitten kuitenkaan taidakaan päästä muuttamaan omaan asuntoon vaan pitää hoitajien mukaan odottaa tukiasuntopaikan vapautumista.

Klooripromatsiini vaikuttaa aivojen dopamiinijärjestelmään. Dopamiini on välittäjäaine joka säätelee aivoissa mm. palkkio- ja motivaatiojärjestelmää, liikkeiden koordinaatiota sekä energisyyttä ja tunteita. Klooripromatsiini estää dopamiinia vastaanottavien ns. dopamiinireseptorien toimintaa.
Dopamiinia säätelevä aine rauhoitti monia skitsofreenikoita Skitsofrenian syyn toivottiin samalla selvinneen. Ehkä skisofreenikoilla oli liikaa dopamiinia tai dopamiinireseptoreita? Tällaista ei kuitenkaan todettu (11,12) . Sen sijaan neuroleptilääkitys lisäsi dopamiinireseptorien määrää! Aivot pyrkivät säilyttämään lääkitystä edeltäneen tasapainotilan, ja kun lääkkeellä estetään reseptorien toimintaa, aivot kehittävät niitä lisää (13)

Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?

1961 neuroleptejä tutkittiin USA:ssa kuuden viikon kokeessa yhdeksässä sairaalassa. Neuroleptit vähensivät mitattuja oireita – ajatus ja kuuloharhoja, ahdistusta ja epäluuloisuutta – lumelääkettä enemmän. Tämä havainto toistui monissa kuuden viikon mittaisissa kokeissa seuraavina vuosina. Vuonna 1977 julkaistussa katsauksessa havaittiin neuroleptien voittaneen lumeen 83 prosentissa näistä tutkimuksista. Akuutissa psykoosissa olleista neurolepteillä oli helpottavaa vaikutusta 70 prosentin positiivisiin oireisiin kuuden viikon aikana (14). Seitsemän kymmenestä koki siis harhojen vaikutuksen lievittyneen.

Kauanko lääkettä tuli ottaa paranemisen varmistamiseksi? USA:n mielenterveysviraston NIMH:in rahoittamissa tutkimuksissa potilaiden, joiden oireet olivat vähentyneet jatkuvan neuroleptilääkityksen aikana, lääkitys lopetettiin äkisti. Heitä verrattiin vastaavanlaisiin potilaisiin joiden lääkitystä jatkettiin.

Vuonna 1995 Patricia Gilbert tarkasteli 66 tutkimusta ja havaitsi että lääkinnän lopettamista seuranneiden 10 kuukauden aikana 53 prosenttia joutui uudestaan akuuttiin psykoosiin. Jatkuvassa lääkityksessä näin oli käynyt vain 16 prosentille. Neuroleptien jatkuva käyttö ehkäisi siis psykoosin uusiutumista tehokkaasti (15) . Tästä tuli tärkeä peruste jatkuvalle ylläpitolääkitykselle

Hämmentäviä seikkoja

Gilbertin aineiston uudelleen tarkastelu kuitenkin yllätti: Adele Viguera Harvardin yliopistosta havaitsi, että potilailla joiden lääkitys lopetettiin vähitellen, uusiutumisen todennäköisyys oli paljon pienempi. Se oli samankaltainen kuin niillä, keiden lääkitystä jatkettiin.

Alkuperäisen vuoden 1961 yhdeksän sairaalan tutkimuksen 344 potilasta seurattiin vuosi kuuden viikon jakson jälkeen. Valtaosa eli melko hyvin aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Neurolepteillä lääkittyjä oli kuitenkin joutunut takaisin sairaalan paljon suuremmassa suhteessa kuin lumetta saaneita! (16)

Uusi yllättävä havainto tuli kahdesta uusiutumistutkimuksesta.

Kun verrattiin lääkkeen annostusten vaikutusta paranemiseen, niin mitä suurempi annostus oli ollut, sitä todennäköisempi oli akuutin vaiheen uusiutuminen lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen (17) .
Käytännön havainnot myös herättivät epäilyjä. Näytti että monien potilaiden oireita saatiin nopeasti lievennettyä, mutta oireet tulivat takaisin entistä rajumpina. Syntyi käsite ”pyöröovi efekti” Pitkäaikaistutkimukset tukivat havaintoa, että ennen lääkkeitten aikakautta hoitotulokset olivat olleet pysyvämpiä ja paljon useammat toipuneet olivat palanneet aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. ”Melko yllättäen näyttää siltä etteivät lääkkeet olekaan hyödyksi” totesivat psykiatrit Bookoven ja Solomon vuonna 1975 (18)

Neuroleptien pitkäaikaishyötyjen tutkimuksia

Asian ratkaisemiseksi NIMH rahoitti useita tutkimuksia 1970 luvulla.
Carpenter ja McGlashan havaitsivat, että ilman lääkkeitä hoidetut voitiin kotiuttaa sairaalasta nopeammin kuin lääkkeillä hoidetut. Lääkkeillä hoidetuista 45 prosentilla psykoosi uusiutui seuraavan vuoden aikana, ilman lääkkeitä hoidetuilla 35 prosentilla. Ilman lääkkeitä hoidetuilla oli vähemmän masennusta, tunteiden latistumista ja liikuntavaikeuksia kuin lääkityillä.

McGlashan ja Carpenterin mukaan lääkkeittä hoidettut potilaat kertoivat kokemuksen olleen paitsi ahdistava, myös palkitseva ja opettava. He elivät psykoosin läpi ilman tunteita lamaannuttavia lääkkeitä. McGlashan ja Carpenter päättelivät lääkkeittä hoidettujen oppineen kokemastaan ja olevan kyvykkäämpiä selviytymään elämänsä tulevista haasteista (19).

Rappaportin Kalifornian yliopistossa tekemä tutkimus ja sen tulokset olivat vakuuttavat. Hän satunnaisti 80 ensimmäistä kertaa skitsofreniaa sairastavaksi diagnosoitua nuorta miestä kahteen ryhmään. Ensimmäistä ryhmää hoidettiin sairaalassa tavanmukaisella lääkityksellä, toista hoidettiin lumelääkkeillä.

Anonyymi kirjoitti:

Klooripromatsiini vaikuttaa aivojen dopamiinijärjestelmään. Dopamiini on välittäjäaine joka säätelee aivoissa mm. palkkio- ja motivaatiojärjestelmää, liikkeiden koordinaatiota sekä energisyyttä ja tunteita. Klooripromatsiini estää dopamiinia vastaanottavien ns. dopamiinireseptorien toimintaa.
Dopamiinia säätelevä aine rauhoitti monia skitsofreenikoita Skitsofrenian syyn toivottiin samalla selvinneen. Ehkä skisofreenikoilla oli liikaa dopamiinia tai dopamiinireseptoreita? Tällaista ei kuitenkaan todettu (11,12) . Sen sijaan neuroleptilääkitys lisäsi dopamiinireseptorien määrää! Aivot pyrkivät säilyttämään lääkitystä edeltäneen tasapainotilan, ja kun lääkkeellä estetään reseptorien toimintaa, aivot kehittävät niitä lisää (13)

Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?

1961 neuroleptejä tutkittiin USA:ssa kuuden viikon kokeessa yhdeksässä sairaalassa. Neuroleptit vähensivät mitattuja oireita – ajatus ja kuuloharhoja, ahdistusta ja epäluuloisuutta – lumelääkettä enemmän. Tämä havainto toistui monissa kuuden viikon mittaisissa kokeissa seuraavina vuosina. Vuonna 1977 julkaistussa katsauksessa havaittiin neuroleptien voittaneen lumeen 83 prosentissa näistä tutkimuksista. Akuutissa psykoosissa olleista neurolepteillä oli helpottavaa vaikutusta 70 prosentin positiivisiin oireisiin kuuden viikon aikana (14). Seitsemän kymmenestä koki siis harhojen vaikutuksen lievittyneen.

Kauanko lääkettä tuli ottaa paranemisen varmistamiseksi? USA:n mielenterveysviraston NIMH:in rahoittamissa tutkimuksissa potilaiden, joiden oireet olivat vähentyneet jatkuvan neuroleptilääkityksen aikana, lääkitys lopetettiin äkisti. Heitä verrattiin vastaavanlaisiin potilaisiin joiden lääkitystä jatkettiin.

Vuonna 1995 Patricia Gilbert tarkasteli 66 tutkimusta ja havaitsi että lääkinnän lopettamista seuranneiden 10 kuukauden aikana 53 prosenttia joutui uudestaan akuuttiin psykoosiin. Jatkuvassa lääkityksessä näin oli käynyt vain 16 prosentille. Neuroleptien jatkuva käyttö ehkäisi siis psykoosin uusiutumista tehokkaasti (15) . Tästä tuli tärkeä peruste jatkuvalle ylläpitolääkitykselle

Hämmentäviä seikkoja

Gilbertin aineiston uudelleen tarkastelu kuitenkin yllätti: Adele Viguera Harvardin yliopistosta havaitsi, että potilailla joiden lääkitys lopetettiin vähitellen, uusiutumisen todennäköisyys oli paljon pienempi. Se oli samankaltainen kuin niillä, keiden lääkitystä jatkettiin.

Alkuperäisen vuoden 1961 yhdeksän sairaalan tutkimuksen 344 potilasta seurattiin vuosi kuuden viikon jakson jälkeen. Valtaosa eli melko hyvin aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Neurolepteillä lääkittyjä oli kuitenkin joutunut takaisin sairaalan paljon suuremmassa suhteessa kuin lumetta saaneita! (16)

Uusi yllättävä havainto tuli kahdesta uusiutumistutkimuksesta.

Kun verrattiin lääkkeen annostusten vaikutusta paranemiseen, niin mitä suurempi annostus oli ollut, sitä todennäköisempi oli akuutin vaiheen uusiutuminen lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen (17) .
Käytännön havainnot myös herättivät epäilyjä. Näytti että monien potilaiden oireita saatiin nopeasti lievennettyä, mutta oireet tulivat takaisin entistä rajumpina. Syntyi käsite ”pyöröovi efekti” Pitkäaikaistutkimukset tukivat havaintoa, että ennen lääkkeitten aikakautta hoitotulokset olivat olleet pysyvämpiä ja paljon useammat toipuneet olivat palanneet aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. ”Melko yllättäen näyttää siltä etteivät lääkkeet olekaan hyödyksi” totesivat psykiatrit Bookoven ja Solomon vuonna 1975 (18)

Neuroleptien pitkäaikaishyötyjen tutkimuksia

Asian ratkaisemiseksi NIMH rahoitti useita tutkimuksia 1970 luvulla.
Carpenter ja McGlashan havaitsivat, että ilman lääkkeitä hoidetut voitiin kotiuttaa sairaalasta nopeammin kuin lääkkeillä hoidetut. Lääkkeillä hoidetuista 45 prosentilla psykoosi uusiutui seuraavan vuoden aikana, ilman lääkkeitä hoidetuilla 35 prosentilla. Ilman lääkkeitä hoidetuilla oli vähemmän masennusta, tunteiden latistumista ja liikuntavaikeuksia kuin lääkityillä.

McGlashan ja Carpenterin mukaan lääkkeittä hoidettut potilaat kertoivat kokemuksen olleen paitsi ahdistava, myös palkitseva ja opettava. He elivät psykoosin läpi ilman tunteita lamaannuttavia lääkkeitä. McGlashan ja Carpenter päättelivät lääkkeittä hoidettujen oppineen kokemastaan ja olevan kyvykkäämpiä selviytymään elämänsä tulevista haasteista (19).

Rappaportin Kalifornian yliopistossa tekemä tutkimus ja sen tulokset olivat vakuuttavat. Hän satunnaisti 80 ensimmäistä kertaa skitsofreniaa sairastavaksi diagnosoitua nuorta miestä kahteen ryhmään. Ensimmäistä ryhmää hoidettiin sairaalassa tavanmukaisella lääkityksellä, toista hoidettiin lumelääkkeillä.

Lue lisää

Psykoosilääkkeillä hoidettujen huomattavimmat oireet vähenivät nopeammin. Silti molempien ryhmien potilaat toipuivat ja kotiutettiin keskimäärin kuudessa viikossa. Tässä vaiheessa kaksi ryhmää jakaantuivat. Molemmista ryhmistä puolta potilaista lääkittiin nyt ”uusiutumisen estämiseksi”. Rappaport seurasi potilaita kolme vuotta. Potilaista, jotka olivat päässeet ryhmään mitä ei lääkitty lainkaan, 8 % joutui sairaalaan tilan uusiutumisen takia. Koko ajan tehokkaasti lääkityistä potilaista päätyi seuranta-aikana sairaalaan tilan uusiutumisen vuoksi 73 prosenttia!

”Tulosten perusteella antipsykoottinen lääkitys ei ole suositeltava hoitomuoto, ainakaan osalle potilaista, mikäli olemme kiinnostuneitä potilaiden pitkäaikaisesta edistymisestä” totesi Rappaport (20).

Tutkimustuloksista huolimatta 1980 – ja 1990 luvuilla neuroleptit muuttuivat rutiiniksi skitsofrenian hoidossa. Niiden käyttö yleistyi myös muihin potilasryhmiin. Neurolepteistä tuli johtavia tuotteita lääketeollisuudelle, joka oli noussut ylivoimaisesti tuottoisimmaksi teollisuudenalaksi yhdysvalloissa (23).

WHO yllätti itsensä

Maailman terveysjärjestö WHO vertasi 1968 alkaen skitsofreniahoidon tuloksellisuutta yhdeksässä maassa. Oletus oli, että mitä korkeatasoisempi hoitojärjestelmä ja tehokkaampi lääkitys, sitä paremmat olisivat tulokset.

Kahden ja viiden vuoden seurantajaksot toivat selvän ja yllättävän vastauksen: mitä köyhempi maa, sen paremmat olivat hoitotulokset. Maiden väliset erot olivat suuria tarkasteltiinpa sitten oireiden poistumista tai sosiaalisen toimintakyvyn palautumista (25).
Odottamaton tulos poiki vastalauseita, epäilyksiä ja uuden tutkimuksen. WHO toteutti sen nyt 1978 kymmenessä maassa. Tutkimus tehtiin suurella tarkkuudella, jotta edellisen hämmentäville tuloksille saataisiin selitys. Seurattavaksi valittiin potilaita, joilla oli akuutti skitsofrenia ensimmäisen kerran. Diagnoosit tehtiin tarkasti länsimaisten kriteerien mukaan.

Uusi tutkimus vahvisti tarkasti edeltäjänsä tuloksen: Köyhissä maissa – Intiassa, Nigeriassa ja Kolumbiassa – kahden vuoden kuluttua toipuneita oli 64 prosenttia, vauraissa maissa 36 prosenttia. Rikkaissa maissa oli siis lähes kaksinkertainen määrä kroonistuneita kehitysmaihin verrattuna. Tutkijat eivät antaneet ilmiölle edelleenkään mitään selitystä. Erityisen hämmentävää oli, että vain 15,9 prosenttia köyhien maiden potilaista sai asianmukaista lääkitystä (26). Tutkimuksessa ilmeni vahva korrelaatio hyvien hoitotulosten ja vähäisen lääkityksen välillä. Huonoimmat tulokset olivat Moskovassa ja parhaat Agrassa Intiassa. Moskovassa lääkittiin eniten ja Agrassa vähiten.

Vuonna 1997 WHO:n tutkijat haastattelivat uudelleen kahden aiemman tutkimuksen potilaat. Kehitysmaissa enemmistö entisistä potilaista ei kärsinyt enää lainkaan psykoosioireista ja kolme neljästä oli mukana työelämässä. Maissa, joissa potilaita ei pidetty säännöllisessä lääkehoidossa, enemmistö toipui sairaudestaan ja eli hyvää elämää 15 vuoden kuluttua.

Skitsofrenian hoidon tuloksellisuudesta

Vuonna 1994 ilmestyi Harvardin yliopistossa tehty meta-analyysi skitsofrenian hoidon tuloksellisuudesta sadan vuoden aikana USA:ssa. Vuosina 1895 – 1970 pitkäaikaisseurantojen tulokset selvästi paranivat. Vuodesta 1970 alkaen hoitotulokset nopeasti huonontuivat 1800- luvun lopun tasolle (24).

Suomalais- Australialainen tutkimusryhmä Jääskeläinen ja muut tarkasteli 2013 kaikkia maailmassa eri aikoina julkaistuja tutkimuksia, joita on tehty skitsofreniasta toipumisesta. He tutkivat nimenomaan hoidossa olleiden funktionaalista toipumista eli toipumista tavallisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Valtaosa aineistosta oli Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Heidän pääkysymyksen oli: “ kuinka moni hoidettu on toipunut eri aikoina?” Harva toipui.
1941 – 1955 toipui vielä 18 prosenttia. Siitä tulos on hiipunut nykyiseen 6 prosenttiin. Hoitotulokset ovat huonoja ja ne ovat selvästi huonontuneet nykylääkityksen käyttöaikana. Tämäkin tutkimus vahvisti WHO:n havainnon: Kehitysmaissa tulokset olivat parempia kuin vauraissa maissa.

Anonyymi kirjoitti:

Psykoosilääkkeillä hoidettujen huomattavimmat oireet vähenivät nopeammin. Silti molempien ryhmien potilaat toipuivat ja kotiutettiin keskimäärin kuudessa viikossa. Tässä vaiheessa kaksi ryhmää jakaantuivat. Molemmista ryhmistä puolta potilaista lääkittiin nyt ”uusiutumisen estämiseksi”. Rappaport seurasi potilaita kolme vuotta. Potilaista, jotka olivat päässeet ryhmään mitä ei lääkitty lainkaan, 8 % joutui sairaalaan tilan uusiutumisen takia. Koko ajan tehokkaasti lääkityistä potilaista päätyi seuranta-aikana sairaalaan tilan uusiutumisen vuoksi 73 prosenttia!

”Tulosten perusteella antipsykoottinen lääkitys ei ole suositeltava hoitomuoto, ainakaan osalle potilaista, mikäli olemme kiinnostuneitä potilaiden pitkäaikaisesta edistymisestä” totesi Rappaport (20).

Tutkimustuloksista huolimatta 1980 – ja 1990 luvuilla neuroleptit muuttuivat rutiiniksi skitsofrenian hoidossa. Niiden käyttö yleistyi myös muihin potilasryhmiin. Neurolepteistä tuli johtavia tuotteita lääketeollisuudelle, joka oli noussut ylivoimaisesti tuottoisimmaksi teollisuudenalaksi yhdysvalloissa (23).

WHO yllätti itsensä

Maailman terveysjärjestö WHO vertasi 1968 alkaen skitsofreniahoidon tuloksellisuutta yhdeksässä maassa. Oletus oli, että mitä korkeatasoisempi hoitojärjestelmä ja tehokkaampi lääkitys, sitä paremmat olisivat tulokset.

Kahden ja viiden vuoden seurantajaksot toivat selvän ja yllättävän vastauksen: mitä köyhempi maa, sen paremmat olivat hoitotulokset. Maiden väliset erot olivat suuria tarkasteltiinpa sitten oireiden poistumista tai sosiaalisen toimintakyvyn palautumista (25).
Odottamaton tulos poiki vastalauseita, epäilyksiä ja uuden tutkimuksen. WHO toteutti sen nyt 1978 kymmenessä maassa. Tutkimus tehtiin suurella tarkkuudella, jotta edellisen hämmentäville tuloksille saataisiin selitys. Seurattavaksi valittiin potilaita, joilla oli akuutti skitsofrenia ensimmäisen kerran. Diagnoosit tehtiin tarkasti länsimaisten kriteerien mukaan.

Uusi tutkimus vahvisti tarkasti edeltäjänsä tuloksen: Köyhissä maissa – Intiassa, Nigeriassa ja Kolumbiassa – kahden vuoden kuluttua toipuneita oli 64 prosenttia, vauraissa maissa 36 prosenttia. Rikkaissa maissa oli siis lähes kaksinkertainen määrä kroonistuneita kehitysmaihin verrattuna. Tutkijat eivät antaneet ilmiölle edelleenkään mitään selitystä. Erityisen hämmentävää oli, että vain 15,9 prosenttia köyhien maiden potilaista sai asianmukaista lääkitystä (26). Tutkimuksessa ilmeni vahva korrelaatio hyvien hoitotulosten ja vähäisen lääkityksen välillä. Huonoimmat tulokset olivat Moskovassa ja parhaat Agrassa Intiassa. Moskovassa lääkittiin eniten ja Agrassa vähiten.

Vuonna 1997 WHO:n tutkijat haastattelivat uudelleen kahden aiemman tutkimuksen potilaat. Kehitysmaissa enemmistö entisistä potilaista ei kärsinyt enää lainkaan psykoosioireista ja kolme neljästä oli mukana työelämässä. Maissa, joissa potilaita ei pidetty säännöllisessä lääkehoidossa, enemmistö toipui sairaudestaan ja eli hyvää elämää 15 vuoden kuluttua.

Skitsofrenian hoidon tuloksellisuudesta

Vuonna 1994 ilmestyi Harvardin yliopistossa tehty meta-analyysi skitsofrenian hoidon tuloksellisuudesta sadan vuoden aikana USA:ssa. Vuosina 1895 – 1970 pitkäaikaisseurantojen tulokset selvästi paranivat. Vuodesta 1970 alkaen hoitotulokset nopeasti huonontuivat 1800- luvun lopun tasolle (24).

Suomalais- Australialainen tutkimusryhmä Jääskeläinen ja muut tarkasteli 2013 kaikkia maailmassa eri aikoina julkaistuja tutkimuksia, joita on tehty skitsofreniasta toipumisesta. He tutkivat nimenomaan hoidossa olleiden funktionaalista toipumista eli toipumista tavallisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Valtaosa aineistosta oli Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Heidän pääkysymyksen oli: “ kuinka moni hoidettu on toipunut eri aikoina?” Harva toipui.
1941 – 1955 toipui vielä 18 prosenttia. Siitä tulos on hiipunut nykyiseen 6 prosenttiin. Hoitotulokset ovat huonoja ja ne ovat selvästi huonontuneet nykylääkityksen käyttöaikana. Tämäkin tutkimus vahvisti WHO:n havainnon: Kehitysmaissa tulokset olivat parempia kuin vauraissa maissa.

Lue lisää

Kun on kokenut kerran osastolla lääkitsemiseen siihen kuntoon että ajattelu hankalaa ja lääkepurut sen jälkeen, voin ainoastaan sanoa - en ihmettele.
Psykoottisina pidetyn käytöksen lääkkeettöntä hoitoa ei haluta tutkia. Kaikki kun kumpuaa biologisen psykiatrian intresseistä. Minä äänestin jaloillani enkä ole enää osastolle joutunut kun lopetin lääkkeet ja kärsin vieroitusoireet.

Anonyymi kirjoitti:

Kun on kokenut kerran osastolla lääkitsemiseen siihen kuntoon että ajattelu hankalaa ja lääkepurut sen jälkeen, voin ainoastaan sanoa - en ihmettele.
Psykoottisina pidetyn käytöksen lääkkeettöntä hoitoa ei haluta tutkia. Kaikki kun kumpuaa biologisen psykiatrian intresseistä. Minä äänestin jaloillani enkä ole enää osastolle joutunut kun lopetin lääkkeet ja kärsin vieroitusoireet.

Lue lisää

Hyvä dokumentti netissä Keroputaan lääkkeettömästä hoidosta. Löytyy googlaamalla "youtube Avoin dialogi."

Anonyymi kirjoitti:

Klooripromatsiini vaikuttaa aivojen dopamiinijärjestelmään. Dopamiini on välittäjäaine joka säätelee aivoissa mm. palkkio- ja motivaatiojärjestelmää, liikkeiden koordinaatiota sekä energisyyttä ja tunteita. Klooripromatsiini estää dopamiinia vastaanottavien ns. dopamiinireseptorien toimintaa.
Dopamiinia säätelevä aine rauhoitti monia skitsofreenikoita Skitsofrenian syyn toivottiin samalla selvinneen. Ehkä skisofreenikoilla oli liikaa dopamiinia tai dopamiinireseptoreita? Tällaista ei kuitenkaan todettu (11,12) . Sen sijaan neuroleptilääkitys lisäsi dopamiinireseptorien määrää! Aivot pyrkivät säilyttämään lääkitystä edeltäneen tasapainotilan, ja kun lääkkeellä estetään reseptorien toimintaa, aivot kehittävät niitä lisää (13)

Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?

1961 neuroleptejä tutkittiin USA:ssa kuuden viikon kokeessa yhdeksässä sairaalassa. Neuroleptit vähensivät mitattuja oireita – ajatus ja kuuloharhoja, ahdistusta ja epäluuloisuutta – lumelääkettä enemmän. Tämä havainto toistui monissa kuuden viikon mittaisissa kokeissa seuraavina vuosina. Vuonna 1977 julkaistussa katsauksessa havaittiin neuroleptien voittaneen lumeen 83 prosentissa näistä tutkimuksista. Akuutissa psykoosissa olleista neurolepteillä oli helpottavaa vaikutusta 70 prosentin positiivisiin oireisiin kuuden viikon aikana (14). Seitsemän kymmenestä koki siis harhojen vaikutuksen lievittyneen.

Kauanko lääkettä tuli ottaa paranemisen varmistamiseksi? USA:n mielenterveysviraston NIMH:in rahoittamissa tutkimuksissa potilaiden, joiden oireet olivat vähentyneet jatkuvan neuroleptilääkityksen aikana, lääkitys lopetettiin äkisti. Heitä verrattiin vastaavanlaisiin potilaisiin joiden lääkitystä jatkettiin.

Vuonna 1995 Patricia Gilbert tarkasteli 66 tutkimusta ja havaitsi että lääkinnän lopettamista seuranneiden 10 kuukauden aikana 53 prosenttia joutui uudestaan akuuttiin psykoosiin. Jatkuvassa lääkityksessä näin oli käynyt vain 16 prosentille. Neuroleptien jatkuva käyttö ehkäisi siis psykoosin uusiutumista tehokkaasti (15) . Tästä tuli tärkeä peruste jatkuvalle ylläpitolääkitykselle

Hämmentäviä seikkoja

Gilbertin aineiston uudelleen tarkastelu kuitenkin yllätti: Adele Viguera Harvardin yliopistosta havaitsi, että potilailla joiden lääkitys lopetettiin vähitellen, uusiutumisen todennäköisyys oli paljon pienempi. Se oli samankaltainen kuin niillä, keiden lääkitystä jatkettiin.

Alkuperäisen vuoden 1961 yhdeksän sairaalan tutkimuksen 344 potilasta seurattiin vuosi kuuden viikon jakson jälkeen. Valtaosa eli melko hyvin aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Neurolepteillä lääkittyjä oli kuitenkin joutunut takaisin sairaalan paljon suuremmassa suhteessa kuin lumetta saaneita! (16)

Uusi yllättävä havainto tuli kahdesta uusiutumistutkimuksesta.

Kun verrattiin lääkkeen annostusten vaikutusta paranemiseen, niin mitä suurempi annostus oli ollut, sitä todennäköisempi oli akuutin vaiheen uusiutuminen lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen (17) .
Käytännön havainnot myös herättivät epäilyjä. Näytti että monien potilaiden oireita saatiin nopeasti lievennettyä, mutta oireet tulivat takaisin entistä rajumpina. Syntyi käsite ”pyöröovi efekti” Pitkäaikaistutkimukset tukivat havaintoa, että ennen lääkkeitten aikakautta hoitotulokset olivat olleet pysyvämpiä ja paljon useammat toipuneet olivat palanneet aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. ”Melko yllättäen näyttää siltä etteivät lääkkeet olekaan hyödyksi” totesivat psykiatrit Bookoven ja Solomon vuonna 1975 (18)

Neuroleptien pitkäaikaishyötyjen tutkimuksia

Asian ratkaisemiseksi NIMH rahoitti useita tutkimuksia 1970 luvulla.
Carpenter ja McGlashan havaitsivat, että ilman lääkkeitä hoidetut voitiin kotiuttaa sairaalasta nopeammin kuin lääkkeillä hoidetut. Lääkkeillä hoidetuista 45 prosentilla psykoosi uusiutui seuraavan vuoden aikana, ilman lääkkeitä hoidetuilla 35 prosentilla. Ilman lääkkeitä hoidetuilla oli vähemmän masennusta, tunteiden latistumista ja liikuntavaikeuksia kuin lääkityillä.

McGlashan ja Carpenterin mukaan lääkkeittä hoidettut potilaat kertoivat kokemuksen olleen paitsi ahdistava, myös palkitseva ja opettava. He elivät psykoosin läpi ilman tunteita lamaannuttavia lääkkeitä. McGlashan ja Carpenter päättelivät lääkkeittä hoidettujen oppineen kokemastaan ja olevan kyvykkäämpiä selviytymään elämänsä tulevista haasteista (19).

Rappaportin Kalifornian yliopistossa tekemä tutkimus ja sen tulokset olivat vakuuttavat. Hän satunnaisti 80 ensimmäistä kertaa skitsofreniaa sairastavaksi diagnosoitua nuorta miestä kahteen ryhmään. Ensimmäistä ryhmää hoidettiin sairaalassa tavanmukaisella lääkityksellä, toista hoidettiin lumelääkkeillä.

Lue lisää

Minulla on klooripromatsiinista sen verran kokemusta ettei minun tarvitse tutkimuksia lukea.
Vuosia sitten käytin kyseistä lääkettä pitkään, useamman vuoden ja siihen monet muut pillerit päälle.

Olin jatkuvasti jonkinlaisessa utuisessa tilassa, vähän ulkopuolella kaikkea toimintaa.
Oli paljon itsetuhoisuutta, aggressiivisia ajatuksia, tunteet eivät pelanneet ja psykoosejakin tuli ja meni eli lääkitys ei niitä estänyt.

Pelastukseni oli loppujen lopuksi se kun olin pitkässä pakkohoidossa ja osastonlääkäri sanoi minulle yhtenä keväänä " lopetetaan se Klorproman sen takia kun ihosi palaa jatkuvasti ".
Lääke ja aurinko eivät sovi yhteen, iho palaa herkästi.

Mentiin siinä kesän yli, loppukesästä tämä sama lääkäri pyysi minut juttusilleen ja sanoi aivan suoraan " hyvä kun lopetettiin lääke auringon takia, olet parantunut silmissä ".
Sanoin hänelle että olen huomannut sen itsekin.

Vointini parani huomattavasti ja itsetuhoisuus loppui sekä muukin " sekoilu ".

Vuosia jälkeenpäin vielä jossain vaiheessa mietin että olisi pitänyt etsiä kyseinen lääkäri ja kiittää häntä siitä että hän tavallaan pelasti minut takaisin elävien kirjoihin.

Varmasti olotilaan vaikuttivat muutkin lääkkeet sekä kaikkien yhteisvaikutukset mutta se klooripromatsiinin lopetus oli suurin vaikuttaja muutoksessa parempaan.

Ymmärrän sen että tutkimuksia tehdään seuraamalla lääkkeiden käyttöä ja käyttäjiä mutta parhaan " tutkimustuloksen " saa omakohtaisesta käyttökokemuksesta.