Rakkaus ei ole varsinaisesti lempiaiheitani, mutta avaus jossa kysytään "rakastaako kukaan teitä" sai miettimään rakkautta.
Rakkaus itsessään ei merkitse minulle paljoakaan mikäli kyse on ehdollisesta rakkaudesta, ja valtaosa markkinoilla tarjottavasta rakkaudesta lienee tätä ehdollista rakkautta. Ehdollinen rakkaushan on luonteeltaan enemmän kauppasopimus kuin tunne, siinä sopimus puretaan mikäli toinen tai molemmat osapuolet ryhtyvät aprikoimaan joutuvansa antamaan enemmän "rakkautta" kuin saavat.
Vanhemman rakkaus omia lapsiaan kohtaan on omanlaistaan rakkautta, mutta rehellisyyden nimissä minun on myönnettävä että en ole koskaan tuntenyt ketään muuta kohtaan samalla tavalla ehdotonta rakkautta kuin omia lapsia kohtaan. Tuollainen rakkaus on jollain lailla voimaannuttavaa, siihen ei liity mitään negatiivista.
En siis kaipaa vähimmässäkään määrin ehdollista rakkautta, enkä usko parisuhteeseen johon liittyisi ehdotonta rakkautta.
Rakkaus itsessään ei merkitse minulle paljoakaan mikäli kyse on ehdollisesta rakkaudesta, ja valtaosa markkinoilla tarjottavasta rakkaudesta lienee tätä ehdollista rakkautta. Ehdollinen rakkaushan on luonteeltaan enemmän kauppasopimus kuin tunne, siinä sopimus puretaan mikäli toinen tai molemmat osapuolet ryhtyvät aprikoimaan joutuvansa antamaan enemmän "rakkautta" kuin saavat.
Vanhemman rakkaus omia lapsiaan kohtaan on omanlaistaan rakkautta, mutta rehellisyyden nimissä minun on myönnettävä että en ole koskaan tuntenyt ketään muuta kohtaan samalla tavalla ehdotonta rakkautta kuin omia lapsia kohtaan. Tuollainen rakkaus on jollain lailla voimaannuttavaa, siihen ei liity mitään negatiivista.
En siis kaipaa vähimmässäkään määrin ehdollista rakkautta, enkä usko parisuhteeseen johon liittyisi ehdotonta rakkautta.
Vastaukset 93
Vanhimmat
Ei parisuhteessa voi koskaan olla ehdotonta rakkautta. Se on vain vanhemman ja lapsen välistä.
Näin uskoisin itsekin, parisuhteessa on kyse enemmän hyötynäkökohdista ja vaihtokaupasta.
Sinulla ja kaltaisillasi "rakkaus" kumppania kohtaan, sekä sitoutuminen kumppaniin on rihkama versio aidosta rakkaudesta.. ;P
Aito rakkaus.. Minä tarvitsen sinua, koska Rakastan sinua..
Rihkama rakkaus.. Minä "rakastan" sinua, koska tarvitsen (seksiin, rahoittajaksi, työsuorituksiin jne..jne..) sinua..
Tästä ollaan jauhettu jo monet kerrat, joten en lähde tämän enempää vänkäämään.. Luvassa on vain erillaisten yksilöiden välinen ikivänkä ja itsensä toistamista miljuunannen kerran.. ;D
Pystytkö sinä ehdottomaan rakkauteen kumppaniasi kohtaan? Tapahtuipa mitä tahansa, sinä et hylkää..
Pystyykö kukaan ja miksi sellaista pitäisi edes vaatia keneltäkään?! Jos kumppani ryyppää/ sekoilee/ pettää pitäisi nekin antaa anteeksi ja rakastaa vaan.........................koska raccaus ja paccaus?
On varmasti syytä kyseenalaistaa suhde mikäli se on epäterve, mutta liian usein rakkaus on riippuvainen hyötynäkökohdista.
Jos nainen ei harrastaisi kanssani seksiä viikkoon, niin jatkaisinko suhdetta? Ehkä en..
Suostuisitko itse ajattelemaan seksiä parisuhteessa suorituksena? Jonain, mitä on pakko harrastaa, tai kumppani jättää? Vaikea kuvitella naista, jolla EI menisi fiilikset tällaisesta.
Mun mielestä tuo rakkauden ehdollinen luonne ei ole miesten tai naisten perusvirhe, vaan ihan yleinen rakkauden olemus parisuhteessa.
Pointti oli se, että en ole vailla tuollaista sopimusta.
"Jos kumppani ryyppää/ sekoilee/ pettää pitäisi nekin antaa anteeksi ja rakastaa vaan.........................koska raccaus ja paccaus?"
Älä vääristele.. En minä tuollaista tarkoittanut.. Ja mainitsin myös sitoutumisen, johon kuuluu myös tietenkin luottamuksellinen käytös/toiminta jne.. ;P
Itsestäänselvyys tietenkin on, että RakkausSuhde ja sitoutuminen vaatii kaksi siihen kykenevää yksilöä, jos toisella on tarjota vain rihkamaa, niin ei se silloin tietenkään toimi.. ;P
Eihän "JoutsenSuhde" synny, jos molemmat eivät ole "Joutsenia".. Silloin suhde olisi ja on epätasapainoinen painajainen, jos toinen on "joutsenLuonne" ja toinen "narsistipaviaani" tjms.. ;D
Reagoin nimimerkin A.Palstamäki kommenttiin... Sun kanssa olen jotakuinkin samaa mieltä.
Rakkaus on minulle suopeutta. En odota, että minun ja kumppanin välillä olisi symbioosi. Ventovieraiden seurassa tulee ylläpidettyä jotain roolia, ystävienkin kanssa jonkin verran. Olosuhteiden pakosta tämä toinen tulee tietämään minusta enemmän kuin omat vanhempanikaan. Rakkaus on se leppoisa olotila, jossa ei tarvitse ajatella roolitustaan, vaan olla kerrankin itseisarvo jonka vikoihinkin suhtaudutaan suopeudella.
Naiset+pystyvät+tuntemaan+ehdotonta+rakkautta+noin+5+%+miehistä+kohtaan.+Suurin+osa+miehistä+saa+osakseen+naisilta+ehdollista+"rakkautta".+Yhä+enemmän+on+myös+niitä+miehiä+jotka+eivät+saa+naisilta+minkäänlaista+rakkautta.
Kaikki eivät ansaitse rakkautta.
Miksi kaikki eivät ansaitse rakkautta?
Katso vaikka palstaakin. Täällä on paljon miehiä, jotka eivät selvästi arvosta naista pätkän vertaa (enintään kodinkoneena ja pilluna). Ansaitsevatko sellaiset miehet mielestäsi naisen rakkauden?
Tuo on hyvä kysymys, ryhdyin itsekin miettimään ketjua lukiessani minkälainen olisi ihminen joka ansaitsisi ehdottoman rakkauden?
Rakkaudessahan parasta olisi se, että voit rakastaa toista sellaisena kuin hän on, eikä sinun pitäisi miettiä että tulisit loukatuksi rakkaasi taholta.
Minkälaista miestä voisit rakastaa ehdoitta?
"Täällä on paljon miehiä, jotka eivät selvästi arvosta naista pätkän vertaa (enintään kodinkoneena ja pilluna). Ansaitsevatko sellaiset miehet mielestäsi naisen rakkauden?"
Kysyisin ennemminkin ansaiseeko sellainen nainen miehen rakkauden, joka ei anna pillua eikä tee koskaan kotitöitä.
Ei miestä pysty rakastamaan mitenkään. Miehet on saastaa, hyi helvetti. Itseään täynnä olevia kusipäitä.
Samaa mieltä, mutta en kyllä ole naisiltakaan muuta kuin seksiä vailla.
Tuollaisia naisia on ihan siinä kuin miehiäkin, eli ei ole sukupuolesta kiinni vaan yksilön persoonasta/luonteesta.. ;P
vähän kujilla ihmiset. lapsia kohtaan rakakuse i ole ehdotonta, vaan vanhemman velvoillisuus on rakastaa lasta ilman vastarakkautta, lapsen ei tule raaktaa aikuista ja vain jos lapsi saa kokea tällaista aitoa rakakutaa niin siitä tulee tasapainoinen, terve aikuinen, aikuinen ei taas ole niin vahva että kykenisi tällaiseen rakkauten ilman vastarakkautta, vaan hänen on saatava rakkautta edes jostain eli toivottavasti puolisoltaan, ja millaista rakkaus on sitten puolisoa kohtaan, yleensä rikkaiden kersat tuntee olevansa parempia koska materiaa ja rakkaus on silloin materiaa ja tämä periytyy. terveit yksilöit ei tässä yteiskunnassa ei ole ja se ei moniakaan haittaa koskoa suhteetkin ovat lyhyitä ja omia vikoja aei haluta nähdä kosk atässä hetkeesä kaikki tuntuu olevan hyvin. itse olen alittanut omiin vanhempiini välit poikki vaikkei isäpuoleni ole mitään väärrää tehnytkään, ei ole pakko antaa anteeksi omaa kykenemättämyyttään ja virheitään. asiat voi tehdä oikeen tai emlekin oikein. mikäli antaa anteeksi nin virheen saa toistaa ja jokainen tekeekin näin, sitä kutsutaan paholaiseksi muttta s eon vaan omat pime tvoimat joita ei kukaan pysty hallitsemaan.
Tsemppiä sulle taistelussasi.
Joudun sanomaan, että ihmisen täytyy vihata ja inhota itseään melkoisesti rakastaakseen toista ehdottomasti.
Puolisot ovat usein eri taustoista, tai heidät voi olla kasvatettu eri arvoilla ja henkisetkin erot voi olla suuret, kun kumppaniksi otetaan kuka vain saadaan tai genitaalien yhteensopivuudella. Ehdottomasti rakastava on sellaisessa suhteessa se alistettu osapuoli.
En sano etteikö syvä henkinen kumppanuus olisi mahdollista, missä rakastavaiset voivat päästä lähelle molemminpuolista syvää luottamusta ja rakkautta, mutta sen täytyy olla harvinaista, kun katsoo avioerotilastojakin. En edes usko enemmistön ihmisistä kykenevän sellaiseen, ja kuka siihen kykeneekin, hänen täytyisi löytää vielä arvoisensa puoliso, kun parisuhde on lopulta kahdenkauppa. Ei auta vaikka kuinka rakastaisi yksin.
Olen kolme kertaa kokenut ehdottoman rakkauden tunteen... unessani. Ennenkuin joku vastaa hullu uniinsa uskoo, vastaan ettei sellaista tunnetta voi kokea edes unessa, ellei sitä ole olemassa.
Joka kerta noissa unissa lilluin ruumiittomana kultaisessa avaruudessa, joka oli kuin nestemäistä rakkautta. Eräänlainen kohtu-kokemus niinsanotusti. Kahdessa noista unissa koin voimakkaan hätkähdyksen, kun oivalsin sulautuvani rakkauteen ja kadottavani siihen olemassaoloni.
Ehkä kuolemassakin vain sulaudumme maailmankaikkeuteen ja se tunne on rakkaus, kadottaessamme samalla yksilöllisen olemassaolomme. Miksi siis kuoleman jälkeisen tilan pitäisi olla parisuhteen ihanne, tai ylipäänsä minkäänlainen ihanne ihmisen elämässä, jonka ehtona on rajojen asettaminen? Sellainen käytös on vain tyhmyyttä ja haihettelua saalistavassa maailmankaikkeudessa.
Olemme yksilöitä, koska meillä on rajat, jotka vain kuolema voi rikkoa. Rakastaessamme ehdoitta luovumme omasta persoonastamme, joka teistä meistä oman itsemme. On yhtälailla suuri perversio, että meidän pitäisi rakastaa ehdoitta kaikenmaailman terroristeja ja maahantunkeutuvia parasiitteja. Sellainen rakkaus kumpuaa itseinhosta, ettei arvosta itseään, omaa kulttuuriaan ja perintöään. Näiden maailmaahalaavien vätysten sieluissa on jotain hyvin limaista ja takertuvaa. Ehkä vätysten rakkauden salaisuus onkin jouduttaa omaa kuolemaansa.
Tuon kommentin jälkeen voi huoleti todeta että rakkautta ei ole.
Tämä on ' olkoonsittenniin' viestiin, vain yksi lyhyt kommentti: ".. pitäisi rakastaa ehdoitta kaikenmaailman terroristeja ja maahantunkeutuvia parasiitteja". Vastaus on: kyllä! Näitä ihmispoloja, jotka on ensin alistettu, komennettu, ohjemoitu suorittamaan hirmutekoja, kyllä heitä pitää rakastaa. Se on jopa helppoa, kun ymmärtää taustat. Tietysti teot on tuomittavia, mutta olisi nähtävä myös syyt niiden takana. Tuskin on yhtään julmuria, joka syntyisi julmuriksi. Ja se että rakastettaisiin jokaista ennen kuin mitään tapahtuu,on jutun ydin. Ymmärrän toki että tuhon on tosi pitä matka, mutta näen myös että orastavaaymmärrystä on ilmassa. Ehdottomaan rakkauteen kuuluu myös viisaus olla asettumatta 'kynnysmatoksi'. 🤗
Naisen rakkaus ei ole aitoa muuten kuin köyhää ja rumaa miestä kohtaan.
Aitoa rakkautta ei ehkä ole, mutta nuorilla on vankkumaton usko siihen.
Tämän palstan pettyneillä ja rikkinäisillä ihmisillä ei ole minkään tason uskoa rakkauden olemassaoloon.
Näinhän se just on, kun tällä palstalla on vaan näitä pettyneitä ja elämäänsä kyllästyneitä ätmiluusereita.
Ehkä suhun ei vaan kukaan nainen rakastu, kun oot ruma ätmiluuseri ja varmasti myös vielä köyhä sellainen, kun et ole kuitenkaan pystynyt missään töissä käymään sen naisettomuutesi takia.
Tämä oli siis suunnattu naisasialuuserille. Tuskin hän itsekään voisi rakastua rumaan tai vanhaan naiseen, joten miksi siis naisten pitäisi rakastua rumiin miehiin.
Nuoret animeja piirtävät nuoret uskovat ehdottomaan rakkauteen!
Mutta mutta! Voi olla että vastaus on oikea vastaus väärään kysymykseen! Sillä miksi eri ympäristöistä tulevat ihmiset kokisivat todelllista sielujen sympatiaa? Miksi ajatella, että he voisivat tuntea ehdotonta rakkautta. Kuka on opettanut tavoittelemaan sellaista! Eliitti ja Illuminaatitko, että saataisiin ihmiset vangittua oravanpyörään!
Jollain tasolla rakkaus kumppania kohtaan on ehdollista ja ehdotonta. Ehdot ovat jotakuinkin, saat olla sellainen kun ihmisenä olet mutta satuttaa et saa. Olen kanssasi niin kaun kun kykenet minua ja meitä kunnioittamaan ja toimit suhdetta ja perhettä ylläpitävästi, etkä rikkovasti.
Jos kumppani alkaisi pettämään, satuttamaan, huijaamaan tai käyttäytymään ylimielisesti itsekkään paskiaisen tavoin. Ei mullakaan sydän kauaa lepattaisi lämpöisiä tunteita, kyllä ne lieskat muuttuis jääpuikoiksi. Ja jos hän kohtelisi lapsia kaltoin, niin ihan sama kuinka rakkaana mua pitäisi. Mä suojelen lapsiani senkin uhalla, että kaikki menee. Vapaus terveys, rahat, rakkaus, kaikki.
Siinä mielessä rakkaus kumppaniin on ehdollista. Mutta on helppoa rakastaa ihmistä, joka luonnostaan on helppo kohde eikä mitään rimoja tarvitse asettaa asettamisen ilosta. Tai siksi että olisi rakastettavampi jollain tavoin erilaisena mitä on.
Lisättäköön, että tämän lähemmäksi ehdotonta rakkautta kumppania kohtaan en pääse, mitä nyt tunnen. Ihminen kelpaa omana itsenään, eikä mitään ole tarvinut muuttaa tai kehoittaa muuttamaan. Ihminen istuu pirtaan kuin itsestään.
Mua ei ole yritetty muuksi muuttaa, eikä mun ole tullut mieleenkään yrittää toista muuttaa. Toinen on luonnostaan tarpeeksi kaikkea mistä voi tykätä ja rakastaa. Miten se vois enää helpommaksi tulla?
Näinhän se menee, rakastan sinua sellaisena kun olet, mikäli olet sellainen kun haluan.
Minä luulen että elämänkokemukset ja pettymykset saavat meidät kyynisiksi rakkauden suhteen, ainakin itselle on käynyt niin.
Eikä se ole edes sellainen kun haluan, vaan se on sellainen kun on. On sillä ärsyttäviäkin piirteitä, mutta kellä ei olis? Ne ei kuitenkaan ole rajoittava tekijä. :)
Mä vaan ryhtyessäni suhteeseen päätin olla odottamatta mitään. Annan toisen olla semmonen kun on, tietyin ehdoin ettei satuta ja pystyy kunnioittamaan mua omanitsenäni ja minä samoin häntä kohtaan. Mitä edellä mainitsin. Ollaan luonnostaan koti-ihmisiä, kotikuviot on tärkeitä. Muuten me ollaankin melko erilaisia. Mut joku siinä toisessa aina vetää uudelleen puoleensa. Ehkä just se se, että se ei sanele mitä pitää olla? Saako tulla, saako mennä, miten pitää toimia tai olla. Se on siinä vapaasta tahdostaan ja siihen voi luottaa, että ei se tahallaan pahaa mee tekemään.
Ehkä ne tärkeimmät asiat vaan kolahtaa kohdilleen. Kumpikin pyrkii olemaan suhteessaan toiselle aito ja luotettavan turvallinen?
Voin olla naivi, mutta olen ainakin vilpittömästi onnellinen ihmisestä jonka olen saanut mukaani kulkemaan. Jos se siitä joskus poistuu, kiitos kaikesta ja hyvää jatkoa. Ikävä tulee.
Kaipa sinä olet sitten se poikkeus joka vahvistaa säännön, muuta selitystä en keksi.
Ehkä sä et ole koskaan aiemmin elänyt rakkaussuhteessa?
Olen elänyt rakkausuhteessa ennenkin, mutta olen tajunnut että olen aikaisemmin rakastunut juuri siihen mitä tarvitsen ja saan. Kun siihen itse ihmiseen pelkästään. Tiedän eron siitä, että ei ole haluja nykyään muutella toista mitenkään. Ennen oli.
Tiedän sen myös siitä, että vaikka kaikki maallinen materia meiltä lähtis pois, en haluis että tuo ihminen lähtee pois. Siellä missä se on, minäkin haluan olla.
Ennen sekin olis ollut vaikeampaa ellei jopa mahdotonta. Materiaali oli tärkeä osa suhdetta. Mitä meillä on ja mitä me saadaan aikaan ja haalittua ja tehtyä. En siis ollut ihmisen itsensä takia suhteessa, vaikka joskus kuvittelin olevani. Mittasin toisen suoritusten kautta tykättävyyttäkin, koska olin itse tottunut olemaan suorittaja ja vaikka hampaat irvessä väkisin menemään suuntaan minne haluan. Nyt on jotenkin mitta täynnä sitä kaikkea. Tehdä pitää siksi, että se on kivaa eikä siksi että näyttää tehneensä.
Voi olla, että olen myös oppinut samaan aikaan ulos kaikesta materiaalin arvostamisesta, kun päädyin suhteeseen ihmisen kanssa, jolle materiaali on lähinnä helpotusta elämään kun itse elämä. :)
Vähällä pärjää, paljosta ei saa kun murheita.
Alkoi pelottamaan että olet laittanut miehesi lukittuun kellariselliin, muutoinhan yksikään nainen ei kirjoittele noin reteästi ehdottomasta rakkaudesta,
Kai sulla jotakin haaveita on joita miehesi ei pysty toteuttamaan?
En ole laittanut. Kyllä se töihin meni, kun en voittanut vieläkään sitä lottopottia enkä eurojackpottiakaan. Sitten ei kyllä töihin enää tarvi mennä, kun potti osuu kohdalle. Sitä ootellessa. :)
Itekin kun saisi vielä töitä pottia odotellessa. Pitäs kohta jotain hakemuksista alkaa kuulua. Hakuajat menneet jo umpeen.
No, haaveena on päästä joskus vielä Espanjaan edes käymään. Mutta villein haave on päästä sinne majailemaan osavuotisesti tai jos hyvältä tuntuu kokeilun jälkeen, kokoaikaisestikin. Olis mukavempi kun ilmanalat suosii terveyttä. Paremmin kun täällä kylmässä pohjolassa. Muuten tässä mitään vikaa olekaan. :)
Hän ei nyt pysty "toteuttamaan" tuota toivetta, koska työt ja koska hänellä ei ole samaa palavaa halua mennä espanjaan, kun mulla. Ellei tosiaan se lottopotti satu osumaan kohdalle. Hän tuntuu suopealle ajatuksena, eläkeläisenä auringossa mutta nyt ei vielä tunnu ajankohtaiselle. Enkä ihmettele. Täällä on hänellä hyvä olla.
Ts. työn saaminen ulkomailta tuntuu vielä liian vaikealta. Mutta tää onkin asia jota ei sinällään yksin ole tarvekaan toteuttaa ja josta voin kyllä luopua, jos se ei toiselle tunnu mieleiseltä. Ei minunkaan mikään pakko ole sinne päästä, mutta se on haave. Työpaikastakin haaveilen, sitäkään hän ei pysty tarjoamaan.
Ei mulla muita haaveita ole. Toiveita ehkä, mutta niitä ei tarvitse toisen kontolle laittaa. Mä voin itse vaikuttaa niihin asioihin ihan itsenäisesti.
Muistelen joskus lukeneeni ettei avioliittoon kannata mennä jos odottaa kumppanin tekevän sut onnelliseksi, se onnellisuus pitäisi saavuttaa itse ennen liittoa.
Tätä keskustelupalstaa kun lukee, tulee vääjäämättä mieleen että valtaosa ei ole saavuttanut sitä omaa hyvää oloaan joka on perusedellytyksenä parisuhteelle.
Varmaan pätee kaikkiin suhteisiin ihan yhtä hyvin. :)
Minusta tämä kuvaamasi ehdollinen rakkaus ei ole rakkautta vaan hyväksikäyttöä. Ihmiset osaa käyttää toisiansa hyväksi ymmärtämällä perustarpeita: rakastetuksi, hyväksytyksi, arvostetuksi ja tarpeelliseksi itseään tunteminen. Ja vaikka kuinka sanotaan, että ihmisen pitää olla onnellinen itsessään ja blaablaa, niin jos ei perustarpeet täyty emme voida olla onnellisia. Sanan täydellisessä merkityksessä. Eli me tavoittelemme koko elämämme ajan rakkautta keinolla millä hyvänsä tiedostamatta tai tiedostaen.
Valitettavan moni myös sanoo rakastavansa toista ymmärtämättä mikä on rakkaus ja mikä lapsuuden traumojen sanelema tavoitteellinen toisen hyväksikäyttö omien tyhjien sisäisten aukkojen täyttämiseksi. Sanomalla rakastan sinua toista hyväksikyttävä ihminen asettuu sekä marttyyrin ( et voi olla tuollainen, minähän rakastan sua) tai ohjaajan ( sun pitää olla tuollainen minähän rakastan sinua) rooliin. Tälläisellä rakkaudella ei kuitenkaan mitä muuta virkaa ole, kuin kontrolli ja hyväksikäyttö.
ExN38: lle: " ihmisen pitää olla onnellinen itsessään...perustarpeet..sanan täydellisessä...". Onnellisuus, hyvin epämääräisesti määritettävä määre, perustarpeet hyvin epämääräisesti määritelty, paitsi ravinto,suoja kylmää yms vastaan ; ja täydellisyys sopii erittäin huonosti juuri ihmiseen! Mutta kyllä rakkautta me tavoittelemme, ja se on lähempänä kuin uskommekaan, meissä jokaisessa sisällämme. Täytyy vain huomata, että ainoa asia mikä on varmaa, on muutos, mikään ei ole pysyvää,on siis oltava mukautuvainen. On mm. annettava sen SUUREN RAKKAUDEN mennä, jos se ei tuota toivomaanne. Ja kyllä ihminen voi oikein hyvin olla onnellinen vain itsessään. Mutta on paljon asoita, jotka ovat parhaita jaettuna. Ei kai kuitenkaan ole mikään sääntö, että kaikki asiat pitäisi aina jakaa jonkun saman kanssa tai edes useimmin. Olkaa armollisia ensin itsellenne niin armoa riittää myös toisille. Iloa, valoa ja rakkautta.🤗
Olet oikeassa omassa näkökulmassasi. Väitän kuitenkin että tuo Jungin tarvehierarkia kuitenkin pitää paikkaansa. Suomessa kenenkään ei tarvitsee ruoasta taistella niin seuraavat tarpeet ovat nuo henkiset :).
Olen samaa mieltä että sen suuren rakkauden on annettava mennä jos ei se toimi. Mä lähinnä otin kantaa siihen mikä on rakkaus ja mikä ei sellaista ole :). Ehdoton rakkaus ei tarkoita että täyttymistä rajoista luopua. Rakastan monia ihmisiä mutta mulla on rajat miten mua ei kohdella. Ja vaikka ihminen kohtelisikin huonosti, se ei tarkoita että rakkauteni häneen loppuu. Mutta yhdessä en hänen kanssa ole 🙂
Tarpeista, ne henkiset tarpeet kun vain ovat niin hankalasti määriteltäviä. Ja kuka yleensä tietää onko 'henkisiä tarpeita' kaikilla ja ennen kaikkea miten ne kukin mieltää. Ei ole ollenkaan sanottu, että kylläinen yksilö kaipaa jotain korkeampaa, henkistä. Niistä on tehty vähän niin kuin pakkopullaa. Esim . Oopperat, näyttämötaiteet ym. Olivat ylimystön "keksintö" poistamaan tylsyyttä ja joutenoloa. Niissä ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta tylsyyden voi poistaa yksilötasolla esim. Liikunnalla tai mietiskelyllä. Nykyäänhän tämä tylsyyden tappaminen on saavuttanut aivan käsittämättömät mitat: maapallon toiselta puolelta tuodaan viihdyttäjiä, mahdottomilla kustannuksilla tai seurataan jääkiekkoa, formuloita ym. Jaa että mikäkö tässä nyt sitten mättää, se suuri raha ja siihen liittyvä 'orjuus'. Olisi kiva jos me kaikki saisimme loistaa pienen ihmisen tasolla vaikka siinä omassa kesäteatterissa. Carpe diem!🤗
"Mutta yhdessä hänen kanssaan en ole".
Ei oo noin yksinkertaista !
On. Hyvin yksinkertaista. Toisen rakastaminen ei velvoita ketään mihinkään. Rakkaus ei todellakaan voita kaikkea, eikä ole vastaus kaikkeen. Jos itse rakastaa toista ehdottomasti, niin osaa myös itseään rakastaa ehdottomasti ja silloin tietää mitä on itselle parasta ja mikä ei. Rakkaus ei tarkoita uhrautumista. Rakkaus on tunne. Kokonaisvaltainen olo, joka on pelon vastakohta. Se ei velvoita, ei vaadi, ei pakota mihinkään toimintaan. Se ei ole OMISTAMISTA.
.. Noh, On BonoBojen, Joutsenien, Nilviäisten, ÖhköMönkiÄisten ja vaikka minkä Rakkautta ja/tai "rakkautta".. Ja Sitoutumista ja/tai "sitoutumista" yms.. ;P
Rakkauteni on kuin pitäisin kämmeniäni matalareunaisena maljana. Se ei estä poispyrkimistä koska en luo sulkevia muureja mutta se auttaa pysymään siinä paikallaan. Tahtoni rakastaa on se pyrkimys ja valinta pitää kämmenet yhdessä ettei pitelemäni tipahda niiden välistä maahan.
Tää oli varsin hienosti sanoiksi puettu. Wau. :)
Kaunista mutta vain sanoja.
Ei välttämättä. Ihmiset pystyy ihmeellisiin asioihin. Kyllä mä uskon, että on paljon ihmisiä jotka pystyy asioihin, joihin minä en ikinä pysty. :)
Kaikki lienee mahdollista, mutta enemmänhän tuo on sanahelinää.
Mitäpä jos muija vetäisi luottokorttitilin tonnikaupalla miinuksille, pysyisivätkö kätöset matalareunaisena maljana vai läikähtäisikö vedet lattialle?
Nyt on jo materialistisempi lähetymistapa. :)
Itse miellän tuon sellaiseksi, että tunne on vapaa mutta aito. Sitä vaalitaan, mutta ei puristeta ja pakoteta. Pyrkimys on jalo, se mitä lopulta tapahtuu on ehkä pyrkimyksestä poikkeavaa. Lähtökohta on kuitenkin hyvä. :)
Minusta tuo kuvastaa pehmeää ja hellää rakastamista, jossa toisellakin on oma vapautensa. Mutta toista ei pakolla pidetä. Toisen voi koittaa rakastaa omaksi, omasta puolestaan voi sallia ja antaa vapautta rakkauden tulla ja mennä, mutta ei pakottaa.
Minusta tuollaista kirjoittava ihminen on jonkinlainen henkisesti hieno olento. Kiehtova. :)
Kieltämättä hyvin kirjoitettu, mutta saa kaltaiseni kyynikon pohtimaan mielessään "tuskin maltan odottaa kun tulee vastoinkäymisiä.
Mielestäni mikään ei estäisi edes sosiopaattia kirjoittamasta tuollaista.
Heh, sosiopaatti tai ei. Ajatus on huikea ja täydellinen. :)
Jos heittäytyisin jännämieheksi ja haluaisin jallittaa rakkaudenjanoisia keski-ikäisiä daameja, niin jotakin vastaavaa tarihaahan mun pitäisi heittää.
Tuo tehoaa vain yksinkertaisiin naisiin.
Eiii tarvi, kyllä naiset lähtee helpommalla mukaan kun tuollaisilla jaarituksilla. Jotkut jopa pelkää tuollaisia jaarituksia. Tuo jaaritus vaan mun mielikuvissani kuvastaa hienoja asioita. Ehkä mä ymmärrän sen vain omalla tavallani? Ehkä jopa väärin. :)
Ehkä mä muokkaan sen omaan päähäni sopivaksi ja hienoksi jutuksi. Kukka kämmenellä teorioinniksi.
Aha, no kiitos. Mielummin yksinkertainen kun liian moninkertainen ja siksi vaikeaselkoinen. ;)
Ehkä tosta nyt kuitenkin vähän voisi saada lisäpisteitä, täytyy kokeilla.
Heh, mitäs sitten jos nainen rupeaa kyselemään tarkemmin taustoja tuolle ajatukselle? Miten sä sitten avaat asiaa hänelle? Sanot että luin sen palstalta ja päätit testata? :D
Nojoo, olen sanonutkin että olen romantikko. Mutta ei mua noilla puheilla mukaan saisi, vaikka tuota hienosti tiivistettyä virkerimpsua päässäni makoisana maistelenkin. :)
Kuume nousee tässä teidän kanssa kirjoitellessa, pitää mennä lepäämään. Aivotyö on kovaa hommaa. ;P
*ai mikä aivo*
Aina voi sanoa että jutut tulee alitajunnasta, olen sellainen synnynnäinen nero.
Mee lepuuttaan aivojasi, mä jään tarkkailemaan tuleeko palstalle jotakin mukavaa kommentoitavaa.
Tuskin kukaan sua yrittäsi mukaan saadakaan.
Me ymmärretään sua, sulla on paha olla.
Mee vetämään perseet olalle, se auttaa hetkeksi.
Rehellisesti sanottu, ei ole semmoinen epäilys käynyt edes mielessä. Huumorilla olen ottanut kaikki sinnepäinkään olevat vihjailut. :)
Mä en pidä itseäni muutenkaan minään saalina. Vaikka oisin sinkkukin, niin en koe että olisin mikään unelma nainen, joka olis pakko saada. Mussa on aika paljon ominaisuuksia, jotka poikkeaa miesten ihanteista. :)
Aidosti naiset rakasta vain jännämiehiä. NAiset uskoo niistä vain hyvää vaikka ne tekee pahaa. Naiset uskoo että rakkaudella voi parantaa väkivaltaisen jännämiehen.
Hjallis Harkimo oli ihan oikeassa sanoessaan että se ensimmäinen oikea rakkaus on puhtainta rakkautta.
Siihen suhteeseen lähtee itsekin ihan eri asenteella kun usko rakkauteen on horjumatonta. Ensimmäinen avioero ja pettymykset rakkaudessa avaavat ihmisten silmät "näkemään" ettei mitään oikeaa rakkautta olekaan, on vain ihmisiä jotka hakevat suhteen avulla itselleen hyötyä.
Mulla just toisinpäin. Ennen saatoin rakastua ihmiseen kaikkien odotusten ja suunnitelmien kautta ja pohjalta. Mitä mä annan sille ja se mulle. Mutta nyt taas tommoset odotukset on muuttuneet sellaiseksi, että tykkää toisen seurasta ja toisen kanssa olemisesta, elämisestä. Se tykkää omista jutuistaan ja mä omistani ja sitten ne yhteiset kivat jutut.
Kaikki muu voi ja saa muuttua, mutta kunhan se ihminen on mukana josta välittää. Kaiken maallisen voi hävittää, kunhan ei tarvis luopua siitä ihmisestä jonka kanssa on hyvä olla. Ei enää sitä mitä sä annat mulle, vaan se mitä sä ihmisenä mulle olet.
Heittäisin sulle leikillisesti että "parisuhdehuoraaminen" on ollut sulle synnynnäinen asetus, mutta käsittämättömästä kohtalon oikusta johtuen se on mennyt pois päältä.
Itselläni täysin päinvastaiset kokemukset. Nuorempana oli jossain määrin halua uskoa johonkin sellaiseen rakkauteen, jossa tunne riittäisi siihen että kaikki menee hyvin, mitään pahaa ei voisi ollakaan kun rakastaa tarpeeksi.
Nyt aikuisena ajatus naurattaa, ei kukaan voi olla pettymysten jälkeen noin absurdi.
Ei niinkään, koska mä en ole elänyt koskaan miesten varoilla. Parisuhteissa. Minusta semmoista parisuhdehuoraamista ei voi silloin oikein terminä käyttää? Mä en ole koskaan asunut esimerkiksi yhdenkään miehen kotona. Ennen kuin nyt. Kun olemme lapsiperhe. Ja tääkin vain, koska en olis saanut lainan päälle toista lainaa. Olin itsekin asuntovelallinen, kun mies päätti ostaa asunnon. Asuttiinkin mun asunnossa vuosia. Tätä nykyistä kotia silloin peruskorjattiin. Rahat olen kyllä asuntokaupasta käyttänyt tähän ja yhteisiin kuluihin. Asumiseen vuokralla. Kelan tuilla ei oltas pärjätty, joten onneksi on ollut sitä mitä muuttaa rahaksi.
Luultavasti oltais tässäkin asunnossa molemmat velallisia, ilman tuota tilannetta, että olin jo velallinen ja äippälomalla juuri silloin. Tulojakaan ei olisi ollut, toki asunnosta olis saanut jos kaupaksi olis mennyt, käsirahaa reilusti.
En ole pistänyt yhtäkään miestä yksin kustantamaan mitään, mikä yhteistä kustannettavaa on, pikemminkin niin päin että olen päästänyt kuin koiran veräjästä. Mun mielestä se ei ole koskaan ollut reilua, että toinen vaan tekee ja toinen vaan saa tekemättä mitään.
Tarkoitan lähinnä antaa, että kuinka paljon suorittaa mun vuokseni ja tekee mun eteeni. Kartuttaa meidän yhteistä omaisuutta ja varallisuuttakin kyllä. Lähinnä suoritusluontoista antamista. Pitää tyytyväisenä suorittamalla mun mieliksi asioita, joista minä tykkään, kuten vaikka puutarhassa oleminen. Nyt en odota semmosia juttuja. Ei toisen tarvi tykätä puutarhassa olemisesta ja mylläämisestä, vaikka minä tykkään.
Ennen mullekin oli omaisuus tärkeä asia, ei enää. Mitä vähemmän omaisuutta sen kevyempi olla.
Olen ymmärtänyt sun kommenteistasi että taloudellinen hyötynäkökohta-ajattelu ei ole sun juttusi, siksi sitaatit tuohon "parisuhdehuoraaminen" termiin.
Joo olet siis ymmärtänyt oikein, ja minä ymmärsin sinut ensin sitten väärin. Sori.
Tää kaikki tässä ympärillä on merkityksetöntä tavaraa. Tottakai talvella on mukavaa, kun on lämmintä seinää ja kattoa ympärillä. Semmostakin luxusta, että vesi tulee ja menee talossa sisään ja ulos jne. Mut tosiaan, koska tahansa voitas laittaa pillit pussiin ja mennä mun puolesta ihan mihin tahansa. Kunhan oltas vaan yhdessä. Mä olen tässä tajunnut viimein tämän asian, että koti on siellä missä sydänkin on.
Ennen mä aattelin, että se on vaan joku lattea fraasi mitä ihmiset hokee. Kun ne haluu olla kauheen sivistyneen ja fiksun oloisia. Mutta tottahan ne on puhuneet. Fiksumpia kun minä! Onneks fiksummiltaankin voi oppia, jos vaan tahtoo oppia.
"...koti on siellä missä sydänkin on."
Näin se menee (ainakin joillakin).. Mulla tämä on ollut jotenkin luonnollisesti aina näin ja se on ennemminkin herättänyt ihmetystä, miksi monella näin ei ole.. ;P
Moni on varmaan niin "sumussa" ulkoisten vaikutteiden takia.. Tai sitten yksilön persoonassa/luonteessa on jotain sellaista, joka aiheuttaa sen, ettei hänellä näin ole.. ;P
Mulle on ollut vaikeaa ajatella, että koti olisi jokin vaan paikka. Jossain missä tahansa, paitsi nykyään. Kotini on linnani ja sen on pitänyt aina olla oikeassa paikassa missä viihdyn ja oloni on hyvä. Ei siis missä tahansa. Ei edes siksi, että rakkaus olisi missä tahansa. :)
Rakkaus on sana, jota ei nyt pitäisi ihan jatkuvasti tyrkyttää, monet käsittävät väärin esim. himon ja rakkauden.
Miten se suhde alkaa, ollaanko selvin päin on suuri merkitys. Jos heti tule se himo, se taitaakin voittaa rakkauden. Himo on voimakas tunne, mutta se häipyy nopeasti, toisaalta himo löytää himotun luokse uudelleen, en sanoisi rakkaudeksi, koska muu kohta ei kuulukaan yhteen.
Kun tuntee jonkun kohdalla, että ihastuu häneen ihmisensä ja alkaa kiinnostua tuntemaan enemmän, tulee yhteisiä ajanviettämisen suunnitelmia ja tuo himo pysyy vielä taustalla. Tästä voi kehkeytyä suurempia tunteita, joiden kautta sitten päädytään perheeksi, on jo yhteinen suunnitelma elämään. Mutta rakkaus antaa tilaa, ei roikuta toisessa kiinni, vaan ihminen saa elää sitä ajatusmaailmaa, jonka on omakseen katsonut elämänohjeena.
Ajatuksia voidaan vaihtaa asiasta kuin asiasta ja kumppaneiden välillä on luottamus, toinen tietää missä toinen on, olematta silti rajaamassa tai samassa paikassa jatkuvasti.
Uuspareissa näkyy paljon tätä heidän rakkaudeksi kutsumaansa sitomista, jossa suorastaan roikutaan kiinni toisen hihassa tai lahkeessa jatkuvasti, muiden ihmisten tapaaminenkin on vähäistä. Ei varmasti voi rakkaudeksi kutsua, enemmän riippuvuudeksi. Raskasta yhdessäoloa, monista asioista tulee erimielisyyttä, seksi edellä mennään . Monilla on muuttoja pois ja takaisin, sillä seksi on niin vahva voima, mutta ei todellakaan mikään rakkaus.
Hyvä ketju.
Kyllä mä myös olen sitä mieltä myös, että ehdotonta rakkautta ei ole olemassa kuin korkeintaan lasten ja vanhempien välillä. Ja kun lapset ovat aikuisia, niin heidänkin kanssaan suhde muuttuu hiukan erilaiseksi, heitä ei tarvitse rakastaa samalla tavalla leijonaemomaisesti kuin alaikäisinä, vaan heillä on jo oma rakkauselämänsä. Pitää siis osata myös päästää irti eikä rakastaa liikaa. Rakkauteenhan taitaa kuulua se, että suhde on kaksisuuntainen, molemmat vaikuttavat toinen toisiinsa rakkautensa avulla, joten vanhempien tulisi osata päästää irti, lapset eivät muuten voi kasvaa aikuisiksi.
Parisuhderakkaudesta on helppo sanoa, mitkä ne rajat ovat omalla kohdalla. Omalla kohdalla myös tiedän mikä lisää rakkautta, ja se on tuo em. kaksisuuntaisuuden idea. Kun antaa niin saa, mutta ilman saamista ei halua antaa. Jos tuo toimii, niin rakkaus lisääntyy, mutta jos jompikumpi puuttuu, niin rakkaus vähenee.
Omat kokemukset rakkaudesta ja rakastamisesta sekä vastarakkauden saamisesta, ennen kaikkea lapsuudenkokemukset vaikuttavat paljon siihen, kokee edes olevansa rakkauden ja huolenpidon arvoinen. Rakkaus voi jopa joskus parantaa. Toisaalta siihen asetetaan ylimitoitettuja toiveita, jos toivotaan samanlaista ehdottomuutta kuin vanhempien ehdoton rakkaus omaan lapseen.
Eikö teitä nolota jauhaa tällaista sontaa? Yksi puhuu jostain maljasta ja toinen komppaa wau kun olet fiksu. Hirveitä kliseitä ja olette niin syvällisiä olevinanne. Kannattais hankkia työpaikka ja tehdä oikeasti jotain hyödyllistä.
Kun muut perustarpeet on tyydytetty, niin sen jälkeen keskitytään hengen ravitsemiseen.
Menisitkö siitä vaikka pulloja keräämään että saisit ostettua itsellesi hernekeittotölkin.
Ei mun pulloja tarvitse kerätä kun saan työstäni ihan kunnon palkkaakin ja voin ostaa muutakin kuin hernekeittotölkkejä.
Noninko pertti hankkii päivän aterian?
Säähän nyt vasta syvälliseksi rupesit, töistä puhumaan! Noin syvälliseksi en kykene ryhtymään. Mutta työhakemuksista just ehdin tuossa virkkoa, että kaik kohta pitäis jotain kuulua niistä haetuista paikoista. Hakuajatkin jo umpeutuneet. Pidä peukkuja mulle. :)
Paljon ei hyödytä kävellä jonkun talon rappusille ja ilmoittaa tulevansa töihin, jos ei ole työtä edes tarjottu. Muuten ihan hieno idea, menkää töihin. Mennää heti, kun töitä saan.
Ps. Ei mua nolota puhua mistää, eri asia kiinnostaako puhua kaikesta.
Hyvä, olet reipas. Muut työttömät voisivat ottaa oppia.
Kun ei ole kultalusikka suussa syntynyt ja lottovoitot kiertää kaukaa, niin onhan se töitä tehtävä, kun niitä vaan saa. Jotta elantonsa saapi. Työhakemuksia ja markkinointikirjeitä olen postitellut. Ollut ns. ainakin tyrkyllä töihin. Sijaisrekistereihin ilmoittautunut. Luulis jotain poikivan. :)
Kyllä mä yleensä olen koko helposti työllistynyt, tietysti nyt on elämäntilanne hiukan toinen. Mikä voi osaltaan vaikuttaa joihinkin asioihin työn ja sen saamisen suhteenkin.
Nykyään kun parin vaihtaminen on todella helppoa varsinkin pääkaupunkiseudulla, ihminen "palkataan" (mies pillupalkalla ja nainen tarjoamalla taloudellisen turvan) johonkin suoritukseen, kuten lasten tekemiseen. Sitten kun tarpeet muuttuvat taas, "rekrytoidaan" uusi henkilö uuteen suoritukseen.
Rakkastamme toistemme ominaisuuksia. Mielestäni tämä on ok, jos pidämme henkilöstä ja hän ei esimerkiksi ole väkivaltainen, pyrkii jollakin tavalla eteenpäin elämässä yms.. Joissain jutuissa mielestäni on vaan menty äärimmäisyyksiin ja loputon parinvaihtoleikki tuskin johtaa ultimaattiseen tarpeiden tyydytykseen.
Helppoa naisilla koska voivat vaihtaa miestä yhtä usein kun kalsareitaan. Jos miehestä löytyy yksi pikku vika niin nainen vaihtaa heti ja rakkaus loppuu. Naiset on aika tunteettomia siinä mielessä että tietävät saavansa aina uuden jos kyllästyvät.
Pakko sanoa tuohon ettei se naisilla ole sen helpompaa kuin miehilläkään.
Seksiä naiset saa keskimäärin helpommin kuin mies, mutta hyvän parisuhteen löytäminen on naisille tasan yhtä vaikeaa kuin miehille.
Rakkaus omaa lasta kohtaan on tosiaankin omanlaistansa.
En usko, että kumppania kohtaan voi tuntea ehdotonta rakkautta. Tyttäreni vuoksi tekisin mitä vain.
Entäs jos se jälkikasvu vaikka yrittää tappaa perinnön toivossa, tai paljastuukin joksikin pedofiiliraiskaajaksi tms..
Jotta voisi rakastaa toista ehdottomasti, tulisi ensikisi voittaa omaa egoa. Nyky-yhteiskunta ei kuitenkaan opeta siihen ja harvemmin kukaan älyää näitä asioita itse. Mukava aloitus muuten.
.. Miks Just Sulle sopiva Rakkaus ja/tai "rakkaus" on muka ainoa oikea Rakkaus ja/tai "rakkaus"?.. ;P
.. Rakkautta ja/tai "rakkautta" näyttäisi olevan vaikka mitä lajia.. Eli Tämä(kin) asia on enemmän tai vähemmän Yksilökohtainen, johon vaikuttaa myös vahvasti Yksilön Persoona/Luonne, Arvot ja AjatusMaailma.. ;P
.. Puhut nyt vain itsesi ja kaltaistesi "suulla".. Et kaikkien.. ;P
En ajatellutkaan puhuvani kaikkien suulla. Toki jokainen saa määritellä rakkauden käsitettä miten nyt itse haluaa. Asiaa ovat pohtineet filosofit kautta aikojen :). Itse koen, että "mitä minä siitä saan" ns. rakkaus on samaa, kuin se että joku kutsuu sympatiaa empatiaksi :)
Sinänsä itselleni on sama, miten kukin sen käsitteen itselleen määrittelee. Itse olen törmännyt seuraaviin, "rakkaudeksi" kutsutuihin tilanteisiin:
- "älä lähde harrastukseesi, MINÄ en halua olla yksin, MINÄ en halua että harrastat tätä, MINÄ pelkään, että siellä tapahtuu jotain, mikä uhkaa MUN aseman , vaikka pettämistä". Minä näen tilanteen niin, että ihminen on hyvin epävarma, haluaa omistaa, rajoittaa toisen elämää vain siksi että omasta mielestään "rakastaa". Rakkaus on kuitenkin rakkauden objektille kaikkea hyvää ja kaunista toivomista, eikä itselle.
-"sinun täytyy...., koska minähan rakastan sinua" En myöskään näe rakkautena
-"sinä et saa/voi ... koska minähän rakastan sinua" En sitäkään
Tietysti on asioita, joista sovitaan, tehdään kompromisseja, keskustellaan, mennään mukaan toisen pelkoihin ja huoliin. Vastavuoroisesti. En kuitenkaan vielä missään lukenut siitä, että rakkaus olisi omistamista ja itselleen vain hyvää toivomista. Tietenkin jotta voi rakastaa toista, täytyy oppia rakastamaan itseään. Ehdoitta.
Siksi en osaa olla mustasukkainenkaan. Koen, että rakaas minulle ihminen saa tehdä mitä hän haluaa. Sen mikä tekee hänet onnelliseksi. Koska rakastan. Rakastan myös itseäni ja tiedän mikä minulle käy että minua kohdellaan ja mikä ei käy. Jos se, mikä tekee rakastani onnelliseksi sotii minun arvomaailman kanssa en lopeta rakastamista häntä, mutta rakastamalla itseäni en jatka yhdessäoloa hänen kanssaan. En myöskään anna kenenkään rajoittaa minun elämääni. Tietysti tutustuessa toiseen yrittää tehdä kompromisseja, sitoutua. Kumpikin. Mutta rakkauden, ei omistamisen eikä uhrautumisen vaatimusten merkeissä
Terkuin
-monimutkainen mieli xD
.. YmpäriPyöreää.. Jonka voi ainakin osittain allekirjoittaa vähän YksSunToinen.. Jokainen voi tuon kommenttisi tajuta haluamallaan/ItselleenSopivalla Tavalla.. ;P
.. Mut joo.. SamanKaltaiset Yksilöt Leikkivät parhaiten keskenään.. Ja ymmärtävät toisiaan Luontaisesti.. Tai ainakin Luontaisemmin.. ;P
.. Se nyt on ihan PerusLähtökohta.. Tai ainakin pitäisi olla, että toinen "Pyytämättäkin tahtoisi.." jne.. ;P
.. Ja lopuksi.. TuuliViirien ja/tai HimoHaluOhjusten ja/tai NarsuMarsujen kanssa ei kantsi yrittää yhtään mitään, joka liittyy Oikeasti Rakkauteen&Sitoutumiseen.. Se on TuhoonTuomittu Jutska jo alussa.. Naurettavinta on, että monet tälläiset etsivät itsestään erillaisia suhteeseen kanssaan saadakseen EpäTasaPainoisen suhteen omaksi edukseen.. ;P
.. Joo tämä tästä taas tällä kertaa.. ;D