Haukutaan&tuomitaan!

Homo-atm

Tähän ketjuun ihmisten haukkumista ja tuomitsemista. Aloitan itse:
-yh:t; sossupummmeja, eivät saa miestä itselleen

44

746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kela ei maksanut palvelusetelillä ostettua palvelua sanoivat ettei maksa yksityinen.
      Täytyy selvitellä kun pakotettiin käyttämään palvelusetelin, inhoan tätä köyhien päällä tallomista ja varsinkin köyhien.

      • Eli nyt saamme jännitellä.

      • valtakunta kirjoitti:

        Eli nyt saamme jännitellä.

        Kela on itseasiassa pahin kiusaaja koska eivät edes ikinä vastaa eikä soita takaisin vaikka niin kehutaan.

      • Heillä ei ole mahdollista ainakaan viime kuussa selvittää puhelimitse vaikka numero oli, eikä mahdollista että soittavat takaisin vaikka sivuilla luki.

      • kaisanoasaa
        valtakunta kirjoitti:

        Heillä ei ole mahdollista ainakaan viime kuussa selvittää puhelimitse vaikka numero oli, eikä mahdollista että soittavat takaisin vaikka sivuilla luki.

        Kyllä mulle on aina soitettu takaisin ja yhden kerran takaisinsoitto on tullut yli tunnin päästä siitä kun minä soittopyynnön jätin. Muuten se on yleensä sellainen 30-50 minuuttia mikä kuluu soittopyynnöstä.

      • kaisanoasaa kirjoitti:

        Se on hyvä niin kuin sanoin viime kuussa ,en tiedä tästä kuusta vielä mitään koska se suututti. Kun minulle ei soittamisen yhteydessä pystynyt edes jättää soittopyyntöä vaikka niin luvattiin kelansivuilla.Lähetin sähköpostin viime kuussa. Ärsyttävää nämä ongelmat mutta hauska kun sinulla toiminut jo monesti.

        Mikä ihme semmoinen sitten on kun hetihän se siinä kun Kelaan soittaa sanotaan että "jos haluat jättää soittopyynnön paina 1" ja sitten kun sitä ykköstä painaa niin puhelu katkeaa automaattisesti. En tiedä riippuuko siitä mihin numeroon soittaa, minä olen sairaspäivärahojen takia soitellut.

        Minä toimeentulon takia.

        Kerran olen minäkin jättänyt soittopyynnön sairaspäivärahan takia. Soittivat noin puolen tunnin päästä. Palvelu oli ystävällinen muutenkin siellä päässä. Muista asioista ei ole kokemusta.

    • Voisitko selventää missä on mahdollinen käsikirjani sosiaalietuuksista, että voin hyödyntää palvelua perheeni eduksi.

      • Ongelma on ilmeinen ne ovat ilkeitä. Ja lapsen n. 160€ mikä tilillä on lapsen tulevaisuutta edes auttava siirtyvään ilman valtion tukea on lapselta evätty itsenäiseen selviytymiseen aikuisena, sitä varten "pesäraha" lapsille säästetään pankkiin mutta tämä on evätty, niin lapsi joutuu turvautuu sosiaalietuuksiin pois muuttaessa kun kiristetään jatkuvasti köyhien asemaan.

        Vakavissani olen hetkellisesti miettinyt että annan lapset pois koska valtio takaa heidän pärjäämisen ja tukevat kasvattia enemmän kuin köyhien perheitä. Sinäänsä elämäni on merkityksetön koska minua ei tueta voin viettää lopun elämän mielisairaalassa.. Eikä ole kuin lapsien etu jos saavat sitä myöten henkilökohtaisen edun, että heitä tuetaan ilman että vanhemmat kulutetaan loppuun.

        Eikä olisi ensimmäinen kerran kun lapset hylätään lapsien paremmin rahatuen saamisen takia kun heillä on paremmat tukimahdollisuuden, heidän tuetaan rahallisesti ovat korkeat vielä n22v asti eli auttavat myös aikuisuudessa.

      • Onnellinentaas
        valtakunta kirjoitti:

        Ongelma on ilmeinen ne ovat ilkeitä. Ja lapsen n. 160€ mikä tilillä on lapsen tulevaisuutta edes auttava siirtyvään ilman valtion tukea on lapselta evätty itsenäiseen selviytymiseen aikuisena, sitä varten "pesäraha" lapsille säästetään pankkiin mutta tämä on evätty, niin lapsi joutuu turvautuu sosiaalietuuksiin pois muuttaessa kun kiristetään jatkuvasti köyhien asemaan.

        Vakavissani olen hetkellisesti miettinyt että annan lapset pois koska valtio takaa heidän pärjäämisen ja tukevat kasvattia enemmän kuin köyhien perheitä. Sinäänsä elämäni on merkityksetön koska minua ei tueta voin viettää lopun elämän mielisairaalassa.. Eikä ole kuin lapsien etu jos saavat sitä myöten henkilökohtaisen edun, että heitä tuetaan ilman että vanhemmat kulutetaan loppuun.

        Eikä olisi ensimmäinen kerran kun lapset hylätään lapsien paremmin rahatuen saamisen takia kun heillä on paremmat tukimahdollisuuden, heidän tuetaan rahallisesti ovat korkeat vielä n22v asti eli auttavat myös aikuisuudessa.

        Kyllä Suomessa on ainutlaatuinen tukijärjestelmä.Turha valittaa.

      • Onnellinentaas kirjoitti:

        Ei ole aukkoja koko täynnä. Ei voi sairastaa se on totuus. Ihmisiä ne työntekijätkin taas esim, potilasasiamies pyyhkimässä menneisyyden vain ruksaamalla rastiruutuun väärän diagnoosin takia.

        Ei se onnistu jos lääkäri on tehnyt jo kaksi kertaa minun kohtaa väärän diagnoosin. Sellainen lääkäri ei ole pätevä ja tehnyt myös sukulaiselle. Kyllä minun on oikeus saada pyyhittyä väärä diagnoosi pois ja saada asian mukaista hoitoa.

        Ei minun lääkittäminen auta ongelman poisviemiseen vaan se hidastuttaa ongelman ratkontaa että löydät syyn herätä. Ei ole yhteiskunta nyt palvellut minua kohtaan oikein koska minulla on väärä diagnoosi ja vaikuttanut oikeanhoitoon pääsemiseen.

        tukijärjestössä on aukkoja koska eivät käytä rahoja vaativimpiin tutkimukseen,lääkittävät ja tuottavat kemiallisista pysyviä sairauksia.

        Minun elämästä on kulutettu turhaa aikaa 7v lääkitellen ja lopetin sen hoidon, mikä ei auttanut vaan omani asiat olen selvittänyt ihan itse ja ongelma on oikeanlaisen hoitoon pääseminen ja herääminen itsensä hoitamiseen johtuu siitä että hoidan itseäni saamilla tiedoilla joita olen itse opetellut ja itseäni tutkinut.

        Minulla on neurologisia häiriöitä jotka teettää oireita mitkä olisivat vain harvinaisempia sairauksia ongelma on ettei niitä tunnisteta ja tunneta tarpeeksi hyvin.

        Se että lääkärin koen olevan vastuussa koska ei ole kuunnellut. mitä olen sanonut toinen lääkäri jo toisen diagnosin kaatoi. Se että olen joutunut painostettuna opettelemaan puhumaan aikuisena ja siltikään ei minua ymmärretä, uskon ihmisten unohtavan teorian ja käytännön suhteuttaminen on erittäin vaikeaa ja isommat teot vaikuttaa ihmisen elämään kuin minunkin,että hepposin keinoin niitä diagnooseja ei saa antaa.

      • Onnellinentaas kirjoitti:

        Kyllä Suomessa on ainutlaatuinen tukijärjestelmä.Turha valittaa.

        Ne että edes oikeaan hoitoon pääsisi, olisi askel isompaan. Kerro minulla jos ongelman pystyy ratkomaan tutkimuksilla laajoilla miksi niitä ei kartoiteta heti.

        Ongelma on siinä minä teen tietoa jatkuvasti uutta ja pystyn käyttämään tietoa hyödyksi vammani on vain härkiskimpi vitsaus jota ei tunneta jos ihmiset tajuaisivat kykyjäni kompensoi samoin tavoin muita kykyjä pärjäämiseen. Sinäänsä itse kehityn stressatessa suurta tahtia koska ovat ongelma ja motivaationi on keskittyä korjaamaan virheät. Tuntuu näin ollen minut käytetty hylkiöihin että saan oikeutta kun selvitän nämä.

        Ihmiset kuvittelee että minut hylkiönä kasvatettava riittää muutos poistaa vain pyyhkimällä tieto kun taas virheellinen diagnosi on lain mukaan vakavahoitovirhe. Josta olen kärsinyt vuosia. Eikä edes auta kuntouttamiseen tai työllistymään tietynalaiselle alalle
        . Miten kuvittelet paranevan palvelun jos en valita ja sama lääkäri vuosikymmenien tekee virheitä kun tiedän etten ole ainoa.

        En saa kuntoutusta koska lääkäri ei osaa tehdä työtään. Ei poisteta ja kartoiteta ongelman ydintä.

      • Onnellinentaas kirjoitti:

        Kyllä Suomessa on ainutlaatuinen tukijärjestelmä.Turha valittaa.

        Se että lääkäri jos ei usko sanomisilla vaanpyyhitään tieto vaan pyyhkimällä tiedosta. Mitä se lääkäri oikein oppii. Ei mitään. Jos haluavat pistää sairaalaan jään sinne sit loppu iäksi en jaksa. Saanpa edes hoitoa ja ruuan valmiina. Hoitakoon lapset sit lapset paremmat tuet saava kun rahaa löytyy muiden hoidossa.

        Ukkoseni on ihan pettynyt etten saa luovuttaa. En tiedä jaksanko on niin paljon, olen menettänyt elämän ilon.

      • Onnellinentaas kirjoitti:

        Kyllä Suomessa on ainutlaatuinen tukijärjestelmä.Turha valittaa.

        Tiedän vain täälläkin syödään kädestä suuhun. En kehitä enää kun minua ei kehitetä. Alan itsekkääksi sehän on ainut poliittinen kannan otto mikä täällä velloaa

    • eikummempaa

      Suurin osa yh äideistä on ihan tavallisia naisia ja äitejä. Kuka minkäkin takia on lasten kanssa ilman miestä. Yleensä vika on miehessä. Mies on antanut väärän kuvan itsestään ja sehän on nimenomaan miehen vika. Tuntemani yh äidit ovat työelämässä ja elättävät itsensä ja lapsensa. Mies ei yleensä pysty maksamaan edes minimielatusmaksua lapsestaan.
      Miten yh isä? Heitäkin on. Ovatko he sossupummeja ja ikuisesti tuomittuja naisettomuuteen?

      • himo_ja_ahneus

        Olen huomannut että vähintään yhtä usein vika on naisessa, jos ei jopa useammin.

      • eikummempaa

        Minä olen huomannut ihan päinvastoin. Vika on kypsymättömissä miehissä.

      • kypsymättömät_naiset
        eikummempaa kirjoitti:

        Minä olen huomannut ihan päinvastoin. Vika on kypsymättömissä miehissä.

        Vähintään yhtä usein kypsymättömissä naisissa. Joiden kypsymättömyys ilmenee esimerkiksi himona muihin miehiin, ahneutena materiaaliin, haluna joka menee yhteisen hyvän edelle etc.

      • yh.huono.nainen

        yh on epäonnistunut naisena vaimona ja kaikki tietää ettei hänestä saa mitään hyvää niin hänestä ei saa vaimoa naista tai hyvää äitiä ja moni lapsikin sanoo olis joku muu nainen äitinä ja ehkä tekee kovin töitä en sitä sano mutta tekee siksi ettei tarvitsisi olla lastensa kanssa ja kotona niin ovat huonoja äitejä ja kotiaan ei hoida mutta tinderimiesten kanssa kyllä rillustelee niin siihen löytyy kyllä aikaa niin kaikki tietää yhoosta ei saa mitään hyvää

      • eikummempaa

        Jos mies on niin fiksu niin miksi ei kieltäydy siittämästä lapsia kypsymättömille naisille? Luulisi ottavan vastuun tekemisistään. Tuntemani yh naiset ottaa vastuun lapsistaan ja elättää heidät itse.

      • hahhhaaaaa
        yh.huono.nainen kirjoitti:

        Hengitä välillä. Tuosta ei saa mitään tolkkua.

        Kaikkien naisten pitäisi antaa lapsensa miehen kasvatettavaksi. Jokaisella lapsella kun on isä joka on jakanut mulkkuaan ilman mitään vastuuta. Voisi osoittaa sormella miten epäonnistunut on miehenä eikä hänestä saa hyvää miestä kenellekään. Käy töissä ettei tarvitse olla lasten kanssa. Rillustelee tinderinaisten kanssa välittämättä mitä lapset tarvitsee. Siihen löytyy kyllä aikaa. YhMIEHESTÄ ei saa mitään hyvää kukaan nainen.

      • onnetonko.täytyy.olla
        hahhhaaaaa kirjoitti:

        no kyllähän sinäkin sen tiedät ettei kenenkään tarvitse huonon naisen kanssa elää miksi miehen on pakko pilata elämänsä ja olla väkisin raaassa kamalassa suhteessa ja kun ei enään rakasta huonoa naistaan ja mies on löytänyt rakastavan hyvän naisen naisekseen ja vaimokseen niin miksi huonon kanssa olisi pakko olla no lapsia käy sääliksi

      • hahhhaaaaa
        onnetonko.täytyy.olla kirjoitti:

        Ei tarvitse olla väkisin. Kunhan huolehtii jälkeläisistään. Niitä kun ei ole ollut pakko hankkia, ei huonon eikä hyvän kanssa.

      • oma.tai.toisten.kokemus
        eikummempaa kirjoitti:

        Jos mies on niin fiksu niin miksi ei kieltäydy siittämästä lapsia kypsymättömille naisille? Luulisi ottavan vastuun tekemisistään. Tuntemani yh naiset ottaa vastuun lapsistaan ja elättää heidät itse.

        Monet kypsymättömät naiset osaavat olla juonikkaita ja manipuloivia. Hyväuskoisella miehellä voi olla viisautta tunnistaa tälläiset vain jos hän on osannut ottaa oppia muiden kokemuksista ja kertomuksista. Ja vaikka et sitä tunnusta tai tunnista, niin moni tuntemasi yh nainen voi olla pilannut suhteensa kypsymättömyytensä takia.

      • hahhhaaaaa

        Niinpä tietenkin. Miehet ei osaa olla juonikkaita? Miten moni mies paljastuu ns. jännämieheksi suhteen edetessä ja lapsen syntymän jälkeen. Eli on täysin kypsymätön pitenpään parisuhteeseen. Taas uusi yh joka on tietenkin naisen syy.

      • EiNäytelläTyhmää

        Niissä tapauksissa tilanne on tietenkin eri jos nainen on oikeasti kiltti ja kunnollinen, ja mies tekee tuollaisia asioita joita kypsymättömät naiset tekevät.

      • hahhhaaaaa
        EiNäytelläTyhmää kirjoitti:

        Niissä tapauksissa tilanne on tietenkin eri jos nainen on oikeasti kiltti ja kunnollinen, ja mies tekee tuollaisia asioita joita kypsymättömät naiset tekevät.

        Eikös nyt yleistettykään että kaikki yh naiset on epäonnistuneita naisia vaimoja ja äitejä. Niinhän tuolla ylempänä sanottiin.

      • 878980009
        hahhhaaaaa kirjoitti:

        Eikös nyt yleistettykään että kaikki yh naiset on epäonnistuneita naisia vaimoja ja äitejä. Niinhän tuolla ylempänä sanottiin.

        Ainoastaa toi miltä puuttuu välimerkit yleisti ja sitten toi nimimerkki eikummenpaa yleisti lähes yhtä paljon. Sinäkin yleistät nyt kun tahallisesti valehtelet.

      • notsofast
        hahhhaaaaa kirjoitti:

        Niinpä tietenkin. Miehet ei osaa olla juonikkaita? Miten moni mies paljastuu ns. jännämieheksi suhteen edetessä ja lapsen syntymän jälkeen. Eli on täysin kypsymätön pitenpään parisuhteeseen. Taas uusi yh joka on tietenkin naisen syy.

        Joka ikinen kerta oli ihan hyvin tiedossa jännämies/pelimies menneisyys. Kaikki muut tiesi, mutta nainen ei halunnut nähdä.

    • 345678

      Ätmit; sossupummeja, eivät saa naista itsellen.

    • HOMO-ATM

      Haluan tuoda esille, että tuomitsen erityisesti naiset, joilla on lapsia useammalle miehelle.

    • eiatm

      Haluan tuoda esille, että tuomitsen erityisesti miehet, joilla on lapsia useammalle naiselle.

    • HOMO-ATM

      Lisää tuomittavaa:
      Tuomitsen white trash-naiset!
      Tuomitsen alkoholistivanhemmat!
      Tuomitsen työttömät lähiövanhemmat!
      Tuomitsen tatuoidut naiset!

    • Teknoraati
    • HOMO-ATM

      Tuomisen kaikki Suomi24-sivuston kirjoittajat. Varsinkin Sinkut-palstalle kirjoittaminen on vahva indikaattori henkisen hyvinvoinnin erittäin alhaisesta tasosta.

    • Kiltti-ja-kunnollinen

      Onkohan se nyt järkevää tuomita naiset. Ei naiset voi sille mitään että eivät ole kovin fiksuja olentoja. Se on luonnollista että heikompi ihmisotus eli nainen joutuu turvautumaan aina miehiin että saavat jotain aikaiseksi.

      • asukko

        Asukko sä vielä vanhempies luona?

    • HOMO-ATM

      Lisää tuomittavaa:
      Sinkut-palstan varatut naiset.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4906
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3486
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2943
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2915
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2727
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2270
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      38
      1763
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1690
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1681
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1574
    Aihe