Onnistuneet appivanhemmat

niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan :)

Mullakin on ollut kaksi anoppia, nyt molemmat kuolleet jo. Ne oli ihan tavallisia ihmisiä, kyllä kai sitä riidan olis niidenkin kanssa aikaan saanut jos olis yrittänyt. Mutta ei ollut tarvetta. Kummallakaan osapuolella. Ihan normaalisti elettiin.

Ihme marisijoita täällä nää miniät, jotka ottaa nokkaansa anopin joka sanasta. Ystävät ja kaverit ja työkaverit ja sukulaiset saa sanoa mitä vaan, mutta anopin joka elettä vahditaan kuin mittarin kanssa. Oppikaa ihmissuhdetaitoja, kaikenlaisten kanssa täällä on tultava toimeen. Toista ei voi muuttaa, mutta itseänne voitte joten siitä se on aloitettava. Ei kaikki ihmiset ole kivoja, mutta jos niiden kanssa on oltava jossain suhteessa, niin ei muuta kuin siedätyshoitoa vaan.

Silloin kannattaa lopettaa yhteydenpito. Tahallinen ja toistuva ilkeys on ihan hyvä syy siihen. Ei kannata ruveta riitelemään, siitä asiat vaan pahenee. Ei ne kaikki sukulaisetkaan siellä sukujuhlissa ole täysin ymmärtämättömiä, kyllä ne käsittää, että tämmöinen sattuu sinuun ja pahasti. Anoppisi käytös ainakaan siinä asiassa ei ole puolusteltavissa. Mutta minkäs tämmöisellekään teet. Useimmiten täällä kyllä valitetaan paljon pienemmistä asioista. Anoppi ei kuitenkaan ole koko elämä, vain pieni osa-siru siitä.

Toisaalta onko niin, että jos appivanhemmat on ihan normaalit ihmiset, niin onko he sitten ONNISTUNEITA? Tulee ihan tunne, että he jotenkin on kovasti yrittäneet ja tehneet töitä asian eteen ja lopulta onnistuneet. Eli kaikkien appivanhempien pitäisi siis kovasti kilvoitella ja lopulta saada aikaan onnistumisen tunne. Vähän kärjistetysti siis ilmaistu, mutta kuitenkin.

Eihän tavallisen ihmisen tarvitse tehdä yhtään mitään erityistä ollakseen onnistunut. Riittää kun on oma itsensä. Ja paljon merkitystä on sillä toisellakin osapuolella, jos siellä ollaan samalla tavalla normaalisti, niin kyllähän ne ihmissuhteet silloin sujuu.

Itse olen ollut naimissa 45 vuotta ja minua ovat molelemmat, sekä appi että anoppi kohdelleet hyvin.
Appeni kuoli noin 20 vuotta sitten ja sitä säälin enemmän kuin kerran vaimonsa purkauksilta. Se teksti oli sellaista että ei edes täällä sitä voi kirjoittaa.
Haukkui ja räksytti kaiken aikaa, niinpä lähti ennen aikojaan.

Jos ajatteli anoppi että nyt on kaikki hyvin niin ei ollut. Ensin 60 vuotiaana rintasyöpä ja nyt joitakin vuosia rullatuolissa.
En tavallaan ole ikinä antanut anteeksi hänelle appeni kohtelua. Se oli paskaa.
En anna yhdellekään ihmiselle tilaisuutta kohdella minua niin.
Surullinen appeni puolesta.