Ajojahti Ällö-Valtiaita KOHTAAN

Ajojahti on alettava Noita alhaisia Valtiaita ja emäVALE-lapsiaan VASTAAN. Jos haluatte YHTÄÄN säästää, pelastaa ihmisiä, ihmiskuntaa, maailmaa, Maapalloamme, niin ETTE suvaitse, salli ENÄÄ YHTÄÄN Noiden alhaisten Väärän-Energia-kentän olla olemassa. Ei ole kiellettyä vaikka käristää Väärää, erittäin haitallista, VAARALLISTA Pahaa Energia-kenttää, JOKA liimautuu Huoran-haluillaan, -himoillaan, LIMASINE alapäähaluineen ihmisiin, ylitsepääsemättömästi, IKUISESTI.

Hahhahhaa, EIKÄ IKINÄ, KOSKAAN ole ollutkaan EIKÄ varmasti tule KOSKAAN olemaankaan Mitään VAARAA muilla, EDES esineillä, aineksella EIKÄ ympäristöllämme stendarin liekkiin JOUTUA, KUIN Noilla EmäHuorilla, Emä-Huoran-VALE-Valtiailla yms., JOTKA liitävät Minkään, kenenkään pakottamatta, AIVAN ABSOLUUTTISEN turhaan ja vältettävissä olevasti ITSE liimautuen VÄKISIN ihmisiin KIINNI, ABSOLUUTTISESTI YLLE päälle KUIN Jättiläis-Super- Giga-Niagara, ja ITSE itsepintaisesti VAATIEN jopa siihen liekkiin JOUTUA. Emme ole pakottaneet muuta KUIN Noi KAUAS ihmisten olemassaolosta ja -alueilta, AJat sitten, yli 11 vuoden Ajan, VAROITELLEET Heitä AIVAN KAiken Aikaa. JA KUN KOSKA KERTA EIVÄT tuhoa tota tulen liekkiinkään lentämistä, OLEMME joutuneet Käskemään Heidät TUHOTUKSI, toisten Valtiaiden ja Henkimaailman TAHOLTA. nÄMÄ ovat olleet AINA se viimeinen varokeino, KUN KERTA Eivät Usko, yli 11 vuodenkaan Aikana Oikeutta, TosiAsioita, Kohtuutta ja Reilua Peliä, ja KUN KOSKA KERTA EIVÄT tuhoa TOTA liimautumistaan, ja kuinka Kovalla senkin AINA liitävät, KIITÄVÄT kimppuumme enemmän KUIN äänennopeudella, läheltä ja KAUKAA.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


AjojahtiHeihinKiitos kirjoitti:

Ajojahti on alettava Noita alhaisia Valtiaita ja emäVALE-lapsiaan VASTAAN. Jos haluatte YHTÄÄN säästää, pelastaa ihmisiä, ihmiskuntaa, maailmaa, Maapalloamme, niin ETTE suvaitse, salli ENÄÄ YHTÄÄN Noiden alhaisten Väärän-Energia-kentän olla olemassa. Ei ole kiellettyä vaikka käristää Väärää, erittäin haitallista, VAARALLISTA Pahaa Energia-kenttää, JOKA liimautuu Huoran-haluillaan, -himoillaan, LIMASINE alapäähaluineen ihmisiin, ylitsepääsemättömästi, IKUISESTI.

Hahhahhaa, EIKÄ IKINÄ, KOSKAAN ole ollutkaan EIKÄ varmasti tule KOSKAAN olemaankaan Mitään VAARAA muilla, EDES esineillä, aineksella EIKÄ ympäristöllämme stendarin liekkiin JOUTUA, KUIN Noilla EmäHuorilla, Emä-Huoran-VALE-Valtiailla yms., JOTKA liitävät Minkään, kenenkään pakottamatta, AIVAN ABSOLUUTTISEN turhaan ja vältettävissä olevasti ITSE liimautuen VÄKISIN ihmisiin KIINNI, ABSOLUUTTISESTI YLLE päälle KUIN Jättiläis-Super- Giga-Niagara, ja ITSE itsepintaisesti VAATIEN jopa siihen liekkiin JOUTUA. Emme ole pakottaneet muuta KUIN Noi KAUAS ihmisten olemassaolosta ja -alueilta, AJat sitten, yli 11 vuoden Ajan, VAROITELLEET Heitä AIVAN KAiken Aikaa. JA KUN KOSKA KERTA EIVÄT tuhoa tota tulen liekkiinkään lentämistä, OLEMME joutuneet Käskemään Heidät TUHOTUKSI, toisten Valtiaiden ja Henkimaailman TAHOLTA. nÄMÄ ovat olleet AINA se viimeinen varokeino, KUN KERTA Eivät Usko, yli 11 vuodenkaan Aikana Oikeutta, TosiAsioita, Kohtuutta ja Reilua Peliä, ja KUN KOSKA KERTA EIVÄT tuhoa TOTA liimautumistaan, ja kuinka Kovalla senkin AINA liitävät, KIITÄVÄT kimppuumme enemmän KUIN äänennopeudella, läheltä ja KAUKAA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu