Ei voi olla totta: Persut käänsi taas takkia.

Talousvaliokunta hyväksyi mietinnön lakiesityksestä tänään. Lain hyväksymisestä päätetään myöhemmin eduskunnan suuressa salissa.

Perussuomalaiset on vastustanut tähän asti,
mutta äänesti valiokunnassa tänään lain puolesta.

Laki sallii sen, että suomalaiset voisivat omistaa suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita ulkomaisten hallintarekisteriyhtiöiden kautta. Hallituksen mukaan EU-lainsäädäntö edellyttää tätä.

Oppositio taas tulkitsee, että EU:n takia kyseistä muutosta ei tarvitse tehdä. Lain vastustajien mielestä tämä on porsaanreikä, jonka kautta suomalaiset voivat piilottaa omistuksiaan.

– Omistusten piilottelu aiheuttaa monia ongelmia, kuten veromenetyksiä ja sisäpiirikauppojen riskiä. Siksi eduskunnan pitää hylätä laki ja palauttaa se uuteen valmisteluun, jossa omistusten piilottamisen mahdollistavat porsaanreiät tukitaan-

http://yle.fi/uutiset/3-9160676

http://yle.fi/uutiset/3-9585562
15236
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ei yllätä ketään, äänestys näytti sen

Äänestä

Yllättävää on se, että persuilla on vielä se takki jota käännellä. Arvelin, että se on jo niin kääntelystä kulunut, ettei siitä ole kuin muutama riekale jäljellä.

1Äänestä

Petossuomalaisten pitää tehdä kuten isäntä puolueensa kokoomus käskee se on hallituksessa pysymisen ehto tuolle pikku takiaispuolueelle ja persuthan kiltisti tottelee kuten ollaan ikävä kyllä pari vuotta jo nähty!

1Äänestä

Persut myi sen vihoviimeisenkin lupauksensa ja periaatteensa kulttuuriministerin salkusta. Niin kova on siellä hinku ministeriauton takapenkille. Surullisen tarinan surullinen loppu.

Äänestä

Miksi on koko Suomen valtiota,jos täältä voi noin vain viedä voitot ulkomaille? Kannattais sitten lopettaa kaikki pienet valtiot.
Kaiken takana on vain että rikkaat rikastuu ja köyhät jää heitteille.

Äänestä
  • EU on iso ausvitsi, jota pankit ja suuryritykset lahtaa

    Äänestä

Sipilän porvarihallitus on VERONKIERTÄJIEN HALLITUS.

Äänestä

Joko taas! Tää on niin uskomatonta toimintaa persuilta kuin olla voi. Ei ole minkäänlaista selkärankaa sillä porukalla. Onko koskaan aiemmin Suomen historiassa näin totaalisesti petetty äänestäjät?

Äänestä
  • Ei. Ei milloinkaan.

    Tuskin löytyy edes maailmanlaajuisesti.

    Äänestä

Valtion veromenetykset korvataan seuraavaksi nostamalla tavallisten palkansaajien verotusta.

Äänestä
  • tavalliset palkansaajat katoava voimavara jolta maksukyky loppumassa

    Äänestä

Ministeriön paperit paljastavat: Lukuisat Bernerin työryhmälle annetut lausunnot puoltavat autoveron laskemista:D

Äänestä

EU:ssa ollaan, minkäs teet, ja kaiken huipuksi tämä typerä kansa haluaa pysyä eu-ssa,, siis pulinat pois,,, näillä mennään,,

Äänestä

Tavallinen kansa on saatu matuilla usuttamalla toistensa kimppuun niin eivät raivolla toisiaan repiessä ehdi tajuta eikä edes ymmärrä mitä lakeja samaan aikaan toisaalla takahuoneissa touhuillaan.

Äänestä

"Persut eivät myy persettään, Soini julisti"
joo, eivät myy, antavat ilmaiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


oumaikaaattia kirjoitti:

Talousvaliokunta hyväksyi mietinnön lakiesityksestä tänään. Lain hyväksymisestä päätetään myöhemmin eduskunnan suuressa salissa.

Perussuomalaiset on vastustanut tähän asti,
mutta äänesti valiokunnassa tänään lain puolesta.

Laki sallii sen, että suomalaiset voisivat omistaa suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita ulkomaisten hallintarekisteriyhtiöiden kautta. Hallituksen mukaan EU-lainsäädäntö edellyttää tätä.

Oppositio taas tulkitsee, että EU:n takia kyseistä muutosta ei tarvitse tehdä. Lain vastustajien mielestä tämä on porsaanreikä, jonka kautta suomalaiset voivat piilottaa omistuksiaan.

– Omistusten piilottelu aiheuttaa monia ongelmia, kuten veromenetyksiä ja sisäpiirikauppojen riskiä. Siksi eduskunnan pitää hylätä laki ja palauttaa se uuteen valmisteluun, jossa omistusten piilottamisen mahdollistavat porsaanreiät tukitaan-

http://yle.fi/uutiset/3-9160676

http://yle.fi/uutiset/3-9585562

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu