Ylellä oli Pia Jardin haastattelu A-teemassa

on siellä muitakin, mutta suurin osa ajasta Pia Jardin yksinpuheluun- Ylen toimittajat olette epäonnistuneet jälleen kerran. Mikä asiantuntija tämä henkilö on? vai johtuuko huivista?
27583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Jardin islamisoi ja vaati jo sharialain mukaisesti naisten kuntosalien kiinni laittoa.

Akat kotiin, hellan ja nyrkin väliin, hus.

Täällä määrää muslimit.

1Äänestä
  • Mokomakin naisen irvikuva, itsensä alentanut kaapuhuora voisi vaikka tappaa itsensä ja tehdä palveluksen koko suomelle. Kuinka joku tuollainen friikki yleensä pääsee kertomaan sairaita,mielipuolisia juttujaan jonnekkin julkiselle kanavalle. hyi helvetti.

    Äänestä

  • Eipä tuota kuvottavaa otusta voi edes naiseksi sanoa. Eikö Ylen toimittajilla ole minkäänlaista kontrollia ketä ottavat haastateltavakseen. Huivipääkuvatus voisi mennä sinne maihin asumaan,mistä on kenties tuonut äijänsä ,eihän suomimies ole voinut mitenkään sekaantua tollaiseen olioon. Ei vaan taida niitä elättäjiä olla siellä muualla ,kuten me suomalaiset veronmaksajat täällä.

    Äänestä

  • Pia Jardi... Suuri idiootti. Käännynnäinen, mitä v...tua. 😳 Kantaa kummituskaapua ja uskontohuivia päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Pia Jardi... Suuri idiootti. Käännynnäinen, mitä v...tua. 😳 Kantaa kummituskaapua ja uskontohuivia päällä.

    Gubtako se?

    Äänestä

Jos meillä ei olisi yhtään muslimia Suomessa niin olisiko meillä terrori-iskun uhkaa?

Äänestä

Alan Salehzadeh puhui sivistyneitä tänään, siis hänestä uusi ulkomaalais poliisi pomo maahamme. Täysi 10 poing

1Äänestä
  • Samaa mieltä, hän tuntuu tuntevan alansa kuin omat taskunsa. Sellainen herättää aina kunnioitusta, vaikka mykisti aika monen paikallaolijan joillakin tiedoillaan.

    1Äänestä

  • Alan Salehzadeh kirjoittaa blogeja IL-lehteen ja ne kirjoitukset sisältää pelkkää asiaa, suvakkeja oikein hirvittää, eivätkä he oikein kehtaa käyttää rasistikorttia.

    Äänestä

  • Silloin kun Alan alkoi päästä vauhtiin niin toimittajat keskeyttivät hänen puheensa, se oli ihan näiden yleläisten sunnitelma.

    2Äänestä

  • Joo huomasin, että keskeytettiin enemmän kuin muita, vaikka on TODELLINEN ASIANTUNTIJA! Tälle miehelle lisää näkyvyyttä kiitos!

    2Äänestä

Merkillepantavaa, että muslimimiesimaamit eivät enää tulee lainkaan julkisuuteen, vaan piiloutuvat naisten helmoihin, HahaaaDDD!

Myöskään valehtelija Askar ei kehtaa naamaansa näyttää, lavastetut pahoinpitelyt painaa....jne.

Ilmapiiri Suomessakin on muuttunut ratkaisevasti, islamin totuus on valjennut, vastustus ja burkakiellot lisääntyvät kaikkialla, myös täällä.


Suurmoskeijahankkeen puuhaajien taloudelliset yms.sotkut järkyttäviä esimerkkejä huonoista toimintatavoista.
Ei suurmoskeijalle ja barbaarisille julmille tavoille ja aatteelle ja siitä sikiävälle pahalle.

1Äänestä

Jardi kertoi ettei hänen lapsensa tiedä mikä isis on, HALOO HELUNA, NAVETTA PALAA!

Kuinka vastuutonta, kuinka voi pitää lapsensa noin umpiossa esim.uutisten suhteen? Onko tiedotusvälineet kielletty?

Jokainen lukutaitoinen lapsi tietää mikä isis on ja asiantuntijat ovat jakaneet neuvoja kuinka lapselle kerrotaan asiasta!

Äänestä

Muslimeille ei saa antaa määräämis oikeutta Suomessa...jos pirulle antaa pikkusormen se vie koko käden. Maassa eletään maan tapojen ja lakien mukaan, ellei onnistu voi palata sinne mistä tulikin. Etupäässä suvakit ja kääntyneet äänessä.

Äänestä

Sitä ihmettelen että missä Emma Kari ja Eva Biaudet olivat kun eivät olleen studioon änkeneet? Tuli ihan ikävä Karin valtavaa rakoa etuhampaiden välissä, hänen omahyväistä virnuiluaan sekä studiontuolilla nukkuvaa Biaudetia.

Äänestä

Uskontona budhalaisuus kieltää väkivallan käytön muita ihmisiä kohtaa mutta islam taas ei sillä se nimenomaan kehoittaa ja yllyttää uskoviaan väkivaltaan vääräuskoisia vastaan. Siinä yksi syy muualla Euroopassa ja meillä asuvien thaimaalaisten sekä Lähi-idästä tulleiden erillaiseen käytökseen.

Äänestä

Minäkö aivopesty ?

Äänestä

Kyllä antaa ikävän kyvan helsingin kaupungistakin että tällaiseen suurmoskeijavedätykseen lähtivät. kunhan on vain vihreä tai demari niin kaikki matupaska menee kurkusta alas. ennen oli tollot maaseudun politiikot, joille kaupungista tulee helppoheikit myi metron keskelle kirkonkylää, nykyään on tollot korkeastikoulutetut suvakit, joille matut ja musut myy suurmoskeijan keskelle stadia.

Äänestä

joku Pia Jardin, naiseutensa mustanmunan vuoksi peittänyt luopio. Selittelee kuinka paljon on muslimeja maailmassa ja vain pieni osa tappaa raukkamaisesti muita, aika omituista kun esim hinduja liki saman verran kuin muslimeita eikä he tapa ja terrorisoi muita niinkuin niinkuin ei kristitytkään. sairasta saivartelua, puhukaa asioista niinkuin ne on,jokainen oksettavainhottavaelukka muslimi on tappajaterroristi. piste.

Äänestä

Yle ei pettänyt taaskaan. Sellaista ”valkopesua” päivänselvistä asioista että voisi Ylen olevan jopa islamisaation asialla, erityisesti.

Äänestä
  • Eikös se sitten olekin sillä asialla. Minä olen ainakin ajatellut koko ajan, että ylen agenda on juuri islamisaatio edistäminen.

    Äänestä

Ylen omassa ohjelmajulistuksessa on ”monikulttuurisuuden” edistäminen, mikä on perin kummallista verovaroin ylläpidetystä ”uutisinstituutiosta”?
Tämä monikulttuurisuuden ajaminen ajaa Ylen nurkkaan josta sen on kirjoitettava mustaa valkoiseksi ja samalla sen riippumattomuus tiedonvälittäjänä on valheellista/yksipuolista.
Eli samalla kun Yle syyttelee muita valhemedioiksi, sillä itsellään on ”ismiagenda” jota se pyrkii toteuttamaan uhraamalla totuuden ja ennen kaikkea asioiden jokakulmaisen katsontakannan.
Tämä nyt nähty ”teemailta” on hyvin lähellä Pohjois-Korealaista teemailtaa, vaikka Ylellä kukaan ei sitä niin näekkään (metsää sen puilta).
Pelkästään se argumentti joka olisi tuhonnut koko teemaillan punaisen langan, olisi ollut se että.....”miksi muiden uskontokulttuurien maahanmuuttajat eivät syrjäydy, eivätkä sen vuoksi pommita/ammu viattomia niissä yhteiskunnissa jossa elävät”.....
Eli ei meillä Supo ja koko yhteiskunta varustaudu rynnäkkökiväärein Vietnamilaisten pakolaisten ”syrjäytymiseen”....

Äänestä

On tuo muslimien maailman katsomus näin Läsimaalaisittain sairasta. Nuoria tyttöjäkin naitetaan pakosta ja talousellisista syistä aikuisille miehille ja siitetään. Sehän on täyttä haireutta ja bedofiliaa meidän näkökulmasta. Tuollaista elämää en halua Suomeen, Pysykööt vaan Siellä Lähi-Idässä ja harrastakoot siellä pervouksiaan. Ja muutenkin kun tänne tullaan pitää omaksua maan tavat ja elää lakien mukaan, eihän siitä mitään tule jos kaikki eläisivät siten kuin kotimaassa, tällähän olisi täysi seka sorto. MAASSA MAAN TAVALLA.

Äänestä

Minuakin kiinnostaisi tietää, millä meriiteillä Pia Jardi on noussut asiantuntijaksi, joka pääsee laukomaan mielipiteitään asiaohjelmassa koko kansan kuullen. Mikä koulutus hänellä on?

Äänestä
  • Ei näillä mitään koulutusta ole. Järjestössä jokainen saa vähän sananavaltaa ja esiintymisstansin. Niitä sanotaan järjestöissä kokemusasiantuntijoiksi. Yleensä ne osaa mölytä eikä pelkää esiintymistä tai puhumista. Ongelma näillä on että ne myös rakastaa esiintymistä, siitä koituu sitten ongelmia kun todellisuus on tylsää ja tarinat iskee paremmin joista sitten tulee pikku-hölmölässä eli mediassa totuus, kunnes joku taas alkaa nauraa ja sitten vastaiskuna media huutaa rasismia tms.

    Äänestä

Ei enää katsottavissa YLE areenassa..

Äänestä

Sellainen rasismi kun se johtuu puhtaasti väristä yms. on tosiaan melko tyhmää ja tuomittavaa. Mutta yle ja kaikki Purra vouhkaajat ovat tehneet siitä naurunalaisen käyttelemällä sitä politiikan välineenä. Siinä missä 30-luvulla toimi oikea rasismi, nyt toimii "antirasismi". Mutta ei täällä mitään pelkästä ihonväristä johtuvaa olekaan, esim. Amerikassa on isompi ja monin tavoin vaikuttavampi värillisten joukko ongelmineen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


asiantuntija_huivi_pääs kirjoitti:

on siellä muitakin, mutta suurin osa ajasta Pia Jardin yksinpuheluun- Ylen toimittajat olette epäonnistuneet jälleen kerran. Mikä asiantuntija tämä henkilö on? vai johtuuko huivista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu