Hyvät keskustelutavat jja "tieto"

Taas on ketjuissa ihan kummaa toimintaa. Seriffin yksityisasioita joku katsoo oikeudekseen riepottaa julkisesti. Toinen taas moittii keskustelukumpaaniaan "rakkaudellisesti" jumalattomaksi ja uhoaa, kuin HÄN ITSE on oikeassa. Muutamat taas eivät juuri koskaan vastaa esitettyihin kysymyksiin vaan alkavat laulaa kukin omaa tuomiovirttään, jonka terä suuntaa toiseen keskustelijaan, ei asiaan.

Miettikääpä, mikä se on sopivaa, kohteliasta ja reilua toisen kannalta. Kun nyt uskonnosta puhutaan, kauheinta on leimata jumalattomaksi, koska itse luulee muka tietävänsä, mikä se on jumalatonta ja mikä ei. Jumala tiennee, kukaan muu taatusti ei. Muistan liiankin hyvin yhä sen, kuinka pahalta tuntui, kun ex-seriffi tuomitsi minut Jumalan vihaajaksi. Loukkaus oli hirveä, mutta eipä ole ottanut hänkään vieläkään opikseen vaan jakelee vastaavia "tietäviä" tuomioita muillekin näemmä.

Millä nämä uskossaan sekaisin menneet ja itseään kaikkitietävinä "raamatun mukaan" itseään pitävät saataisiin tajuamaan, etteivät he tiedä Jumalan tahdosta tai näkemyksistä sen enempää kuin muutkaan? Ei ihmisestä ole tuomariksi, olipa helluntailainen "uskova" tai muuten vain tekopyhä.
0113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


poikalapsi kirjoitti:

Taas on ketjuissa ihan kummaa toimintaa. Seriffin yksityisasioita joku katsoo oikeudekseen riepottaa julkisesti. Toinen taas moittii keskustelukumpaaniaan "rakkaudellisesti" jumalattomaksi ja uhoaa, kuin HÄN ITSE on oikeassa. Muutamat taas eivät juuri koskaan vastaa esitettyihin kysymyksiin vaan alkavat laulaa kukin omaa tuomiovirttään, jonka terä suuntaa toiseen keskustelijaan, ei asiaan.

Miettikääpä, mikä se on sopivaa, kohteliasta ja reilua toisen kannalta. Kun nyt uskonnosta puhutaan, kauheinta on leimata jumalattomaksi, koska itse luulee muka tietävänsä, mikä se on jumalatonta ja mikä ei. Jumala tiennee, kukaan muu taatusti ei. Muistan liiankin hyvin yhä sen, kuinka pahalta tuntui, kun ex-seriffi tuomitsi minut Jumalan vihaajaksi. Loukkaus oli hirveä, mutta eipä ole ottanut hänkään vieläkään opikseen vaan jakelee vastaavia "tietäviä" tuomioita muillekin näemmä.

Millä nämä uskossaan sekaisin menneet ja itseään kaikkitietävinä "raamatun mukaan" itseään pitävät saataisiin tajuamaan, etteivät he tiedä Jumalan tahdosta tai näkemyksistä sen enempää kuin muutkaan? Ei ihmisestä ole tuomariksi, olipa helluntailainen "uskova" tai muuten vain tekopyhä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu