Yksi-usko tuntuu tykkäävän uskonnollisista traditioista. En oikein ole innostunut hänen juhlistaan. Mietin kuitenkin, että tuollainen traditio voisi lisätä yhteenkuuluvuutta seurakuntalaisten keskuudessa ja syventääkin jopa omaa uskoakin. Tutkin Raamattua ja huomasin, että nuo nyt vietetyt juhlapäivät juhlistavat usein jonkun alkua tai päättymistä. Mietin, että voisiko sitä perustaa/aloittaa uuden tradition, jolla olisi vahvat siteet Raamattuun ja joka löytyisi jo nyt osana uskovaisen elämää. Ja ihmeekseni löysin muutamia sellaisia.
Voisimme esimerkiksi viettää luomisen muistojuhlaa mutta koska emme tiedä tarkkaa luomisen aloituspäivämäärää, pitäisi yhdessä päättää ja sopia joku päivä.
Voisimme viettää vedenpaisumuksen päättymisen juhlaa kun syntiset ihmiset oli tuhottu ja maailma vapautettu pahasta.
Varmaan muitakin on mutta sitten huomasin, että Jeesuksen kuolema päätti monet asiat ja sitä muistellaan ympäri maailman. Entäpä mitä se sitten lopetti? Voisiko juhlia jonkun alkuperäisen asian alkamista kun kerran juhlitaan päättymistäkin. No kyllä voi. Juhlimmehan Jeesuksen syntymääkin.
Sitten keksin. Minä rupean viettämään juhlaa Jeesuksen toiminnan alkamisen kunniaksi maapallola. Mikä sen parempi juhla olisikaan? Ja Raamatustahan löytyy paikka, joka kertoo tästä yksityiskohtaisesti. Kyseessä on Kaanaan häät. Siellä Jeesus muutti veden viiniksi. Ja mikä soveliainta, kyse oli silloinkin juhlasta. Ensin Jeesuksen äiti pyysi Jeesusta tekemään ihmeen mutta Jeesus sanoi, että vielä ei ole tullut minun aikani. Sitten kun äitee ei hellittänyt, teki Jeesus ensimmäisen ihmeensä. Eli tässä olisi alkuperäinen Raamatullinen juhla, jota juhlia.
Juhlassa ilman muuta syötäisiin alkuperäisen juhlan esimerkin mukaisesti ja juotaisiin viiniä. Eikä mitä tahansa halpaa viiniä, vaan parasta viiniä, jonka isäntä antaisi juhlijoille kun he ensin olisivat saaneet osansa halvasta viinistä. Tämäkin Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Juhlinta jatkui kyseisissä hääjuhlissa todennäköisesti päiviä, joten aikaa ja viiniä pitäisi varata juhliin riittävästi.
Ehkä ajankohtaisin viinivalinta voisi olla nämä meille uudet mutta niin perinteiset alkuviinit, joista on tulossa pienen porukan nautinto Suomessakin. Niiden kanssa päästäisiin lähimmäs sitä tunnelmaa, jota Raamatun aikanakin on täytynyt olla, sillä näissä viineissä ei ole lainkaan säilöntäaineita eikä lisäaineita aivan niin kuin niiden alkuperäisissä esikuvissakaan ei ollut.
Siispä aloitan uuden hengellisen alkuperäisen juhlan ja tradition: vedestä viiniksi-juhlan. Ehdottakaas nyt sitten sille sopivaa päivämäärää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Voit kyllä keksiä itse juhlia, eihän sitä kukaan kiellä. Mutta luulen, että saat viettää noita keksimiäsi juhlia aika lailla itseksesi. En lähde komppaan.
Harrastan+vedestä+viiniksi+juhlintaa+kuukausittain.+Minulla+on+kaksi+30l+saavia,+joissa+valmistan+vedestä+n.+12+%+viiniä.+Veden+sekaan+tarvitsee+lisätä+hiiva,+sokeri+ja+jokin+tiivistemehu+tai+"mäski".
Asiaa! Oletteko Tampereelta? Juhlitaanko yhdessä vedestä viiniksi-juhlaa. Tässä toteutuu myös Jeesuksen esimerkki viinin tekemisestä. Entä mitäs syötäisiin? Jeesuksen aikana leivottiin leipää pääasiassa jauhoista, vedestä ja öljystä. Niistä saa monenlaista leipää, mm naan-leipää ja karjalanpiirakkaa, jos tekee sen rukiista. Luulen kylläkin, että lähin, mitä Jeesuksen ruokavalioon kuuluin oli enemmänkin pitaleipä-tyylinen leipä. Kun viiteen pitaleipään heittää sisälle kaksi kalaa saa siitä kebabia. Joten olisko kunnon kebabit valkkarilla mitään? Jälkkäriksi vaikkapa taatelikakkua?
Mutta jokaviikkoinen juhlinta johtaisi juutalaisten häiden tapauksessa melkoiseen juhlintaan, jos viikko neljästä viikosta olisi pelkkää juhlintaa. Olisko kuitenkin mahdollista joko lyhentää juhlien kestoa taikka harventaa juhlimista vaikkapa neljännesvuosittain vietettävään juhlaan?
Kannatetaan. Ei ihan huono ehdotus. Huonompiakin on kuultu. Mutta tarvitseeko juhlimiseen välttämättä jotakin erityistä menua? Toisaalta onhan niitä menuita muissakin juhlissa.