EUn johtajista on tehty kumileimasimia

Viime viikonvaihteen uutisia oli, että EUn johtajat kävivät Brysselissä noin 2 min kokouksessa, jossa he allekirjoittivat etukäteen neuvotellun sopimuksen! Kuka neuvotteli ja kenen kanssa, sitä ei ole kerrottu.

EU on edennyt DIKTATUURIIN. EUn komissaari Juncker esiintyy diktaattorina, joka käskyttää kaikkia jäsenvaltioita. Viikonvaihteessa käsky kävi Britannian ja EUn välisen eron valmistelusta tehdyn sopimuksen aloittamisesta. Rouva Merkel ja herra Juncker olivat sopineet asiat ja VAATIVAT SOPIMUKSEEN 27 JÄSENMAAN ALLEKIRJOITUKSET.

Samalla EU KIELSI JÄSENMAITA SUORISTA YHTEYKSISTÄ Britannian kanssa. Eikö tämä ole pahimman luokan diktatuuria, joka ainakin Suomessa näyttää menneen perille ilman soraääniä.

Johtamme Sipilä saapui riemuiten Brysselistä ja kehui, kuinka ME panimme jauhot suuhun Britannialle. - Ketkä me?

Suomalaiset, ansaitsemmeko me Sipilän kaltaisen nuolijan ja lampaan johtajaksemme?
16176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

EU-johtajat ovat neuvotelleet. Kaikki nuo sopparit valmistellaan jäsenmaiden kesken. Ei allekirjoituksen tarvitse kestää kovin montaa minuttia.

Jäsenmaat voivat edelleen olla suoraan yhteydessä britteihin. Tietyt sopimukset tietysti menevät EU:n kautta, mutta ei siitäkään mitään erillistä kieltoa tarvitse tehdä.

Olisi muuten kiva, jos voisit laittaa lähteitä näihin järjettömiin väitteisiisi. Olisi helpompi kumota, kun tietäisi mitä oikeasti yrität sanoa. :)

Äänestä
  • Väitteesi ovat heppoisia, esim. ensimmäisen kappaleen teksti ei sano oikeastaan mitään muuta kuin itsestäänselvyyksiä.

    Toinen kappaleesi paljastaa tietämättömyytesi asian suhteen!

    Kuin myös sinun olisi hyvä liittää väitteisiisi lähteet!

    Kaiken kaikkiaan, koko kommenttisi on yhtä tyhjän kanssa, joten sinun tietämyksesi EU-asioista on olematon.

    Äänestä

  • SuomeniMaa kirjoitti:

    Väitteesi ovat heppoisia, esim. ensimmäisen kappaleen teksti ei sano oikeastaan mitään muuta kuin itsestäänselvyyksiä.

    Toinen kappaleesi paljastaa tietämättömyytesi asian suhteen!

    Kuin myös sinun olisi hyvä liittää väitteisiisi lähteet!

    Kaiken kaikkiaan, koko kommenttisi on yhtä tyhjän kanssa, joten sinun tietämyksesi EU-asioista on olematon.

    > Väitteesi ovat heppoisia, esim. ensimmäisen kappaleen teksti ei
    > sano oikeastaan mitään muuta kuin itsestäänselvyyksiä.

    Ei ollut aloittajalle itsestäänselvää. Siispä selvensin.

    > Toinen kappaleesi paljastaa tietämättömyytesi asian suhteen!

    Ei pidä paikkaansa. Kyllä voidaan edelleen olla yhteydessä britteihin, toisin kuin aloittaja väitti.

    Mitä väitteisiin linkittämiseen tulee, ensimmäinen oli sinunkin mukaasi itsestäänselvyys, sellaiseen on vaikea linkittää. Jälkimmäinen taas on kovin vaikeaa. Miten voit linkittää johonkin, jota ei ole olemassa? Koska kukaan ei ole kieltänyt jäsenvaltioita olemasta suoraan yhteydessä britteihin, ei tätä missään virallisessa (tai edes puolivirallisessa) lähteessä varmaan ole kumottukaan.

    Äänestä

Juncker on oikein palkittu rodunsekoituksestaan:

Selitys mokutukselle löytyy kuin löytyykin EU:n johtoportaasta, ja se selitys on kavala - enpä olisikaan uskonut ellen omin silmin pystyisi sitä lukemaan:

"Euroopan Coudenhove-Kalergi-yhteisö palkitsee poliitikkoja Coudenhove-Kalergi-palkinnolla kahden vuoden välein. Palkinto annetaan poliittiselle henkilölle, kuka edistää kansanvaihtoa Euroopassa.

Palkinnon saaneita henkilöitä lähiaikoina:

Jean-Claude Juncker, Euroopan komission presidentti, 2014
Herman Van Rompuy, Entinen Euroopanvaltuuston presidentti, 2012
Angela Merkel, Saksan kansantasavallan kansliapäällikkö, 2010"

"Tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Tämän päivän rodut ja luokat vähitellen häviävät tilan, ajan ja ennakkoluulojen eliminoimisen vuoksi. Tulevaisuuden euraasia-negroidi-rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, tulee korvaamaan kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella. ”
– Coudenhove-Kalergi, Richard Nikolaus. Praktischer Idealismus "

https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi

EU on siis yhtä kuin pakkomokutus! Tuossa se on suoraan sanottu, mustaa valkoisella.

Äänestä
  • Harvinaista, että wikissä on noin huonolla suomella kirjoitettuja artikkeleita. Tarkistitko lähteistä, ettei tuo ole vain jonkun sekopään tekstiä? Varsinkin tuo lainaus vaikuttaa siltä, että kyseessä olisi jonkun täyden "tapauksen" kirjoittama teksti.

    Äänestä

  • En ole edellä kirjoittava, mutta kyllä hänen lainaamansa on ihan ehtaa tavaraa. Ja melkein tuo jo kuuluu yleissivistykseen. Tosin hänen lainaamansa oli vain osatotuus.

    Tässä jatkoa:

    "Paneurooppa-unioni on vanhin Euroopan yhdentymistä ajava kansanliike. Sen isä oli itävaltalaissyntyinen kreivi Richard Coudenhove-Kalergi, joka osoitti vuonna 1923 ilmestyneessä teoksessaan Paneuropa Euroopan olevan matkalla kohti uutta suursotaa, jolleivät maanosan valtiot päätä yhdistyä vapaaehtoisesti.

    Kansainvälisen Paneurooppalaisen Unionin päämaja sijaitsee Münchenissä. Coudenhove-Kalergin kuolemasta lähtien Unionin puheenjohtajana toimi arkkiherttua tri Otto von Habsburg ...".

    http://www.paneuropa.org/~fi/

    Otto von Habsburg on Coudenhove-Kaergin ohella Itävalta-Unkarista ja hänellä oli yhteys toiseen maailmansotaan sekä Mannerheimiin. Otto von Habsburg on usein luennoinut Turun yliopistossa, ja hänen kaverinsa oli Konrad Adenauer, toisen maailmansodan Saksan valtiovarainministeri, joka lähetti rahat Saksasta Israelin perustamiseen vuonna 1952 ja jonka toimet on nyt laitettu Saksassa tutkintaan, kun kerrottiin, että hän natsit jatkoivat sodankin jälkeen Saksan hallinnossa kuin mitään ei olisi tapahtunut ja tuo rekrytointi tapahtui Adenauerin toimesta.

    ”Häntä on kuvailtu yhdeksi ”eurooppalaisen idean ja Euroopan integraation arkkitehdeista” yhdessä Robert Schumanin, Konrad Adenauerin ja Alcide De Gasperin kanssa.[6]”

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Otto_von_Habsburg

    Adenauer on vastaavasti meidän kolmannen tien politiikan isä sekä EU:n perustaja, että myös tuon EU-diktatuurin omaavan maattoman puolueen EPP perustaja. Sieltä tulee meidän koko kansallissosialistinen diktatuurimme.

    Äänestä

  • Ja koska heillä oli agenda, ja se edellä puhuttu jalostettu ihminen on vain orja, ja jonka he toteuttivat, ja jossa diktatuurissa nyt olemme, ja koska ihmetellään, että kuka meitä johtaa ja mistä ne määräykset tulevat, niin kyllähän tuo toinen osuus tuon EU:n isän tekstistä oli merkittävä, joten otan sen ylös myös wikilinkistä:

    ” Sen sijaan että Euroopan juutalai-set olisi tuhottu, Eurooppa vastoin omaa tahtoaan jalosti ja sivisti tämän kansan tulevaisuuden johtaja-valtioksi tämän keinotekoisen valintaprosessin kautta. Ei ihme että tämä kansa, joka pakeni ghetto-vankilasta, kehittyi henkiseksi ylimistöksi Euroopassa. Sen vuoksi laupea sallimus tarjosi Euroopalle uuden aatelisen rodun hengen armolla. Tämä tapahtui hetkellä kun Euroopan feodaalisesta aristokratiasta tuli rappeutunut, ja kiitos juutalaisten itsenäistymisen. ”

    – Coudenhove-Kalergi, Richard Nikolaus. Praktischer Idealismus * [2]

    Äänestä

Kuuluisa Maastrichtin sopimus, tämä sopimus on tehty rajoittamattomaksi ajaksi. Sopimus tekstistä ei löydy menettelyä, että unionista voisi erota kansallisella päätöksellä, sen sijaan, mikäli joku jäsenvaltio aikoo erota, eron hyväksyminen edellyttää jokaisen jäsenvaltion erillistä hyväksyntää.
Kaikki jäsenmaat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, liittyessään eu:hun. Tässä Suomen ulkoministeriön tiedotteita. Eurooppa tietoa 134 kertoo sivulla 15 Euroopan yhteisöstä, että se on kauppapoliittinen suurvalta ja kun kyse on suurvallasta ymmärrämme hyvin mitä se merkitsee, kun unioni päättää yksinoikeudella kauppapolitiikasta. Siinä ajetaan suurvallan etua, ei yksittäisen jäsenmaan.
Ulkoministeriön julkaisu europpa tietoa 146 v- 94, sivuilla 52 todetaan eu:n toimivalta kauppapolitiikan alalla on yksinomainen eu:n tuomioistuin, että yhteisön yksinomainen toimivalta kieltää yksittäisen jäsenvaltion kauppapoliittiset toimet, eli toisin sanoen jäsenmaat menettävät itsenäisyytensä täydellisesti.
Onneksi unionista voi erota, toivottavasti Englanti näyttää mallia ja Suomi liittyy mukaan.

Äänestä

Minä ihmettelen, että miksi Suomen poliitikot ja koko Suomi nyt orjallisesti noudattaa EU:ta ja EU:n direktiiviä ja kokouksia ja kaikkea nyt sitten vain erotakseen EU:sta?! Sekö se olisi vähän kummallista? Miksi pitää edes erota - eikö riitä, että ruvettaisiin elämään ihan omaa elämää, eivätkä ne poliitikotkaan hyppäisi ottamassa ohjeita Brysselistä? Tässä on kyllä joku ihan oma keisarisatu meneillään, jota jo kaikki tuijottavat silmät soikeana tajuamatta yhtään se enempää kuin eräs juhlarahatoimikunta kolikon joukkoteloituksesta.

Äänestä
  • Jos ette vielä ole miettineet toisen maailmansodan kuvioita uusiksi, joista EU on muodostunut, niin joudutte sen kyllä tekemään.

    Äänestä

EU hajosi oikeasti jo 10 vuotta sitten, kun se itse rikkoi omat sopimuksensa, ensin talous- sitten rajasopimukset. Tämän seurauksena EU:n talous-, raja- ja turvallisuuspolitiikka on annettu ylikansallisille pankkipiireille ja kansainvälisille rikollisjärjestöille: EU on lähinnä rikollisjärjestö, mitä johtaa korruptoituneet pankkien bulvaanit Brysselissä ja Merkel ja Hollande Saksassa ja Ranskassa. EU ohjasi satoja miljardeja euromaiden rahoja saksalaisille ja ranskalaisille pankeille Kreikan kautta: Kreikkaan tungettiin niin holtittomasti rahaa, että kreikkalaiset virkamiehet ei enää tienneet, mihin käyttää sitä ja mm. osti sillä itselleen Porscheja (Kreikassa oli maailman tihein Porsche-liikkeiden verkosto, vaikka maa oli käytännössä konkurssissa, tästä oli juttu Daily Mailissa!). Suomen silloinen hallitus Katainen/Urpilainen syyllistyi törkeään valtiopetokseen, kun se valehteli, että sai 800 miljoonan takuut Kreikalta (vaikka varasti nuo rahat Suomen valtion kassasta): Kataiselle ja Urpilaiselle kuuluu tuosta elinkautinen vankeustuomio! Ja samaa maanpetoslinjaa monine valheineen on jatkanut Sipilän hallitus, mikä puolestaan on luovuttanut Suomen ulko- ja pakolaispolitiikan kansainvälisille rikollisjärjestöille! Jos Suomi on oikeusvaltio, Sipilän hallitus joutuu tästä vielä tuomiolle. Nyky-EU ajaa vain pienen piirin etua, samalla tuhoten jäsenmaidensa talouden ja turvallisuuden. Tämä ei tule päättymään hyvin..

Äänestä
  • Menee jo alta kaikkien rimojen jopa EU-vihaajiltakin.

    Äänestä

Mutta blogin pitäjätkin kannattavat Brysselin EU loosin vapaamuurari
ja Biderbergare virkalijoita?
Ovatko rappari veljet tai vapaamuurareita kannattavat Netti poliisit
olleet asialla?
Suomessa totuuden puhuja ei saa yö sijaa?

Äänestä

To: Typeriä valeita.
Vapaamuurari on katsonut peiliin kirjoittaessaan.

Äänestä

Suomen täytyy erota EU:sta, jos se haluaa itsenäisyytensä takaisin. Suomi ei ole itsenäinen valtio. Ennen eroa poliitikkojen on pakko hyppiä Brysselissä hakemassa ohjeita. Ulkoministeriön eurooppa tiedote 146 toteaa yksiselitteisesti; Yhteisön oikeudella on ehdoton etusija kansalliseen lainsäädäntöön nähden, riippumatta kansallisen lainsäädännön säädös hierarkisesta tasosta, eli suomeksi unionin oikeuskäytäntö on Suomen perustuslainsäädännön yläpuolella. Mikään valtio instituutiona ei voi olla itsenäinen, jos valta on maan rajojen ulkopuolella. Ulkoministeriön taustat julkaisu n:o 1.94. Sivu 43 määrittää suomen edustuksen hallinnossa seuraavalla tavalla; Komission tuomioistuimen ja Eu parlamentin suomalaiset jäsenet edustavat Euroopan yhteisöä kokonaisuutena, eli ensisijainen tehtävä on edustaa unionia ei Suomea. Lisäksi Maastrichin sopimuksella kielletään komissaarin toiminta kansallisen edun ajajana, eli komissaarin ylimpänä velvoitteena on ajaa unionin etua tarvittaessa vastoin oman kansakunnan etua.

Äänestä
  • Suomi pysyy eu:ssa maailman tappiin. Viimeisenä se eroaa siitä, kun ei enää muita ole mukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuomeniMaa kirjoitti:

Viime viikonvaihteen uutisia oli, että EUn johtajat kävivät Brysselissä noin 2 min kokouksessa, jossa he allekirjoittivat etukäteen neuvotellun sopimuksen! Kuka neuvotteli ja kenen kanssa, sitä ei ole kerrottu.

EU on edennyt DIKTATUURIIN. EUn komissaari Juncker esiintyy diktaattorina, joka käskyttää kaikkia jäsenvaltioita. Viikonvaihteessa käsky kävi Britannian ja EUn välisen eron valmistelusta tehdyn sopimuksen aloittamisesta. Rouva Merkel ja herra Juncker olivat sopineet asiat ja VAATIVAT SOPIMUKSEEN 27 JÄSENMAAN ALLEKIRJOITUKSET.

Samalla EU KIELSI JÄSENMAITA SUORISTA YHTEYKSISTÄ Britannian kanssa. Eikö tämä ole pahimman luokan diktatuuria, joka ainakin Suomessa näyttää menneen perille ilman soraääniä.

Johtamme Sipilä saapui riemuiten Brysselistä ja kehui, kuinka ME panimme jauhot suuhun Britannialle. - Ketkä me?

Suomalaiset, ansaitsemmeko me Sipilän kaltaisen nuolijan ja lampaan johtajaksemme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu