että jos tekee itsarin että siitä ei pääse koskaan yli. ei onneksi kokemusta mutta äidin isä tappo ittensä josksu 20 vuotta sitten ja siitä jäi kuulkaas sellaiset traumat että minä saan kärsiä niistä koska äiti luulee että minullekin voi tapahtua vaikka mitä jos menen ulos! minut voidaan raiskata, minua voidaan käytää hyväksi, minut voidaan tappaa jne. jopa luulee että minun KAVERIT käyttää mua vuorotellen hyväksi. eikö olekin sairasta? kyllä se toki antaa mun mennä ihan normaalisti mutta silti ottaa päähän. ja oon nähnyt monta kertaa että jos veli ei tule kotiin sovittuna aikana niin äiti on ihan paniikissa. niin että miettikää jos meinaatte joskus tappaa itsenne niin siitä voi kärsiä lapsenlapsetkin! en halua syyttää mutta sanon vaan että miettikää onko asiat niin huonosti vai mikä on ongelma?? niin ja ei tietenkään teitä haittaa vaikka kaikki jää kärsimään kun TE ette kuitenkaan ole sitä enää näkemässä. ja teillähän on siihen täysi oikeus koska TEILLÄ menee niin huonosti ja minä en tietenkään tiedä mitään miltä tuntuu kun kaikki menee niin huonosti että ei ole muuta vaihtoehtoa. hankkikaa elämä älkääkä tappako itteenne!
onko käynyt mielessä?
pentu
231596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
..vaan se saadaan. On turha valittaa, että masentuneen pitäisi vain "ottaa itseään niskasta kiinni", ne jotka eivät ole masentuneita, eivät vain ymmärrä että henkisen maailman "fyysiset esteet"(kemikaaleistahan se masennuskin pääosin koostuu) ovat aivan yhtä vaikeita ylittää kuin jos sanoisi rammalle "nouse ja kävele".
Psyykkinen voima voi kuitenkin todistetusti parantaa ihmisen molemmissa em. tapauksissa, mutta miksi silti masesentuneita pitää käsitellä niin vanhoillisesti?
Itseäni on estänyt tekemästä mitään peruuttamatonta, se että tiedän ainakin vanhempien vielä kaipaavan minua tällä telluksella. Ymmärrän kyllä, että jos olisin jotain 40 ja vanhemmat jo kuolleet, ei varmaan tätäkään estettä olisi.
Niin, itsemurhakin on vain murha ja kuolema on aina peruuttamaton. Mutta toisaalta esim. Japanissa nuoret tekevät niin hirveän paljon työtä, että kuolevat ylirasitukseen. Sehän ei olekaan varsinainen murha, mutta kuitenkin tiettyjen tekojen looginen seuraus. Jokainen kuolee varmasti ennemmin tai myöhemmin, turha sitä kuolemaa on kiirehtiä.
Kyllä oikea asenne on pennulla. Kyllä täytyisi etukäteen yrittää hakea apua ongelmaansa ennen kuin lähtee suunnittelemaan itsemurhaa, ei se kuitenkaan hetken päähänpisto ole. Nykyään jos ei puhuminen auta, voidaan lisäksi masennusta hoitaa hyvin lääkkeillä. Nämä lääkkeet auttavat pahimman ajan ylitse, jonka jälkeen voi alkaa selvittämään mistä kaikki... masennus jne johtuu. Suomalaisen suurin ongelma kun on,ettei asioista uskalleta puhua, ei edes omille vanhemmilleen. Itse olen selvinnyt masennuksesta ja uskon, että siitä kyllä aika usea pystyy selviämään, jos vain tahtoo. Hirvittää näin jälkikäteen kuinka tyhmää on jäädä itsesäälin valtaan yksin, vaikka ympärillä olisi ollut komppania väkeä ja virkaansa hoitavia mielenterveysihmisiä toinen mokoma. Onneksi sain kuitenkin otettua itseäni niskasta kiinni ennen kuin täysin uuvuin murheitteni alle. Eihän ne murheet niin isoja edes olleet, vain pieniä, mutta paljon.
Hyvä akupunktiohoitaja ja vitamiini hivenainelisät ovat masennusta potevalle ehdoton apu, ilman niitä en tässä istuisi.
Voimia teille, pennulle myös. Yritä puhua asiasta suoraan äitisi kanssa ja kerro mitä tunnet. Näytä vaikka tuo kirjoituksesi täältä, siinä hyvin käy ilmi, ettet sinä ainakaan mitään itsellesi halua tehdä. Toisaalta äidit ovat sellaisia, itsekin olen... huolestun heti kun tyttöni viipyy. Ei se ole sairautta, se on rakkautta!!
Minä vihaan ihmisiä, jota tuomitsevat itsemurhan. Elämää ei valita! Jokaisella on oikeus itsemurhaan. Ihmisen velvollisuus ei ole välittää muiden tunteista. Ihmisellä ei ylipäänsä ole mitään velvollisuuksia. Ihminen ei ole minkään arvoinen. Ei ole mitään merkitystä sillä, milloin kuolee tai miten kuolee. Kaikki on hyödytöntä, kaikki on turhaa!
Lopuksi haluaisin huomauttaa, että rakkautta ei ole. Se on valhe, jonka ihminen on sepittänyt, jotta olisi helpompi elää. Jumala on toinen samanlainen valhe.
Kyllä elämällä on tarkoitus, emme me muuten täällä olisi. Eipä missään olisi järkeä jos elämä ei olisi minkään arvoinen. Ei tuo sinun asenteesi ainakaan mitään paranna...
Elämällä ei ole tarkoitusta eikä missään ole mitään järkeä. Minun asenteeni ei paranna mitään. Sinun asenteesi ei paranna mitään. Kenenkään asenne ei paranna mitään. Kaikki on turhaa, se on totuus. Voi joko opetella elämään totuuden kanssa tai sitten sepittää itselleen valheita. Kumpikin on yhtä typerää ja yhtä oikeutettua. Loppu.
rakkaus on olemassa ja se toimii.
kaikki me kuolemme, sitä ennen on tämä lyhyt harrastehetki. voimia meille kaikille!
a.p.
Ymmärrän vihasi! Ei noin epätoivoinen ihminen voi muuta kuin vihata. Jos ei ole rakkautta, ei ole elämää.Jos ei ole elämää, ei ole kuolemaa.
Kaikki on yhdentekevää eikä mihinkään voi tarttua. Tälläiselle ihmiselle ei edes kuolema tuo rauhaa.
Matti Nykäsen sanoin: "Elämä on ihmisen parasta aikaa" Sitä se todella on eli miten eli!
Edellinen oli tarkkoitettu siis sitä edelliselle :) Painovirhepaholainen iski jälleen!
Minäkin ymmärrän sinun kantasi, mutta tiedän sinun olevan väärässä. Rakkautta ei ole, se on illuusio. Minä tunnen vain vihaa. Se on hyvä asia. Vihalla muutetaan maailmaa. Ei rakkaus ole koskaan tehnyt mitään - miksi ei? Koska rakkautta ei ole.
Perustelepa väitteesi, että edes kuolema ei tuo rauhaa "epätoivoisille vihaajille".
Älä yleistä väitettäsi. Jos sinulla ei ole rakkautta, niin ei se tarkoita, että ei sitä ole ollenkaan. Viha voi muuttaa maailmaa, mutta niin muuttaa rakkauskin. Vihasta vain kirjoitetaan enemmän, media mässää sodalla ja raakuuksilla ja antaa siten ymmärtää, ettei mitään muuta maailmaan mahdukkaan. Tappoelokuvat sallitaan, mutta rakastelu elokuvat nostetaan hyllylle.
Nykyihminen on pelkuriraukka, joka ei uskalla katsoa toista ihmistä silmiin ja sanoa, että rakastaa, sillä rakkaus on tunteena paljon voimakkaampi kuin viha. Kuinka helpompi toiselle onkaans anoa " Minä vihaan sinua".
Jos ei olisi rakkautta olemassa, ei olisi elämää, ei mitään. Mistä lienet sinä syntynyt, Rakkaudesta vaiko vihasta?? Sinun väitteesi perustuvat kuitenkin sinun omiin mielikuviin. Mutta sinun mielikuvasi eivät ole samoja kuin meidän muiden mielikuvat. Jos sinä et ole koskaan tuntenut rakkautta, ei se tarkoita sitä, että se olisi "yleinen olotila". Minä olen tuntenut rakkautta... viimeksi tänään.. kun katselin kuvia, jossa poikani ja tyttäreni olivat vielä pieniä. Rakkauden tunne oli hyvin voimakas. Ajattelin kuinka suuri onni on ollut saada nämä lapset ja nähdä heidän kasvaminen.
Säälin sinun kylmyyttäsi ja tapaasi ajatella ja toivon,e ttä saat joskus elämässäsi kokea jotain sellaista hyvää, joka avaa silmäsi. Avaa näkemään sen, kuinka helppoa elämä on kun rakastaa ja saa rakkautta.
Älä kuitenkaan yleistä omia tuntojasi kaikkien elämää koskevaksi. Minun elämääni se ei ainakaan koske!
Olen nähnyt elämäni aikana paljon kuolemaa ja "kuolemisia"... hyvin erilaisia "kuolemisia".Tiedän mistä puhun!
25 vuotta olen kohdannut ihmisiä jotka selviävät tai eivät. Ne eivät selviä koskaan, jotka ovat täynnä vihaa ja katkeruutta. Kuoleman äärellä tälläinen ihminen on niin yksin. Suuri on se tuska mikä on kuoleman hetkellä, jos elämä on jäänyt elämättä.Kuolema on silloin tosi vaikea.
Katkeruus ja viha jää kasvojen ilmeisiin kun kuolema lopettaa kaiken.
Aivan toisenlainen kuolema on niillä joilla on hyvä elämä takana, vaikka se olisi lyhytkin. Kuinka kaunis voikaan kuolema silloin olla,kun ihminen voi tuntea tulleensa rakastetuksi ja tietää mitä on ollut rakastaa.
Kaunein kuolema on silloin kun vanha ihminen kuolee pitkän ja rikkaan elämän elettyään, kun hän jo osaa sitä odottaa ja toivoa, kun on lapsia ja lapsenlapsia, jotka jäävät jatkamaan hänen jälkeensä kuin jatkumona hänen heille antamaa elämää.
Kasvojen ilmeet ovat levolliset ja kauniit.
Keneltäkään en ole oppinut niin paljon kuin näiltä kuolevilta ihmisiltä kuoleman lähestyessä ja sen hetkellä.
Älä ikinä sääli ketään; säälimällä vahingoitat sekä säälisi kohdetta että itseäsi.
Sanoit, että kuolema on vaikea, jos ei ole elänyt. Luulisi sen olevan ihan päinvastoin: helppo on poistua, kun on huomannut elämän turhaksi ja ettei olisi kannattanut edes syntyä. Ja toisaalta: mitä on sillä väliä, vaikka kuolema olisikin vaikea? Eihän siinä menetä mitään. Ja voisit samantien kertoa, millainen on "eletty elämä" ja millainen "elämätön elämä". Äläkä mainitse vastauksessasi rakkautta, kiitos.
Kuten sanoin, rakkaus on illuusio. Ei toki haittaa, jos uskoo siihen - onhan slloin helpompi elää. Se on tietysti pelkuruutta, mutta pelkuruus ei merkitse mitään. Mikään ei merkitse mitään. Minulla vain on tapana olla rehellinnen ja totuudellinen.
Ymmärrän, että jos uskot Jumalaan, uskot rakkauteenkin. Ilman Jumalaa on täysin järjetöntä puhua rakkaudesta. Minä en ole uskonnollinen.
Kuolema ei voi olla kaunis, jollei kuole nuorena. Mieluiten oman käden kautta. Oi! se on kaunista, pateettista, traagista! Oi!
Älä voivottele - eikös se juuri ole säälimistä. Voi voi ja voi!
Sinun käsityksesi ovat pelkkää unelmien tuomaa harhaa, jotain luettua, jotain elokuvassa nähtyä, jotain kuultua ja jotain kuviteltua.
Et sanallakaan tuo esille oletko kokenut mitään kuolemasta, jota niin suuresti ihannoit.
Oletko kokenut ja nähnyt nuoren ihmisen kuoleman?? Oletko kokenut sen, kun nuori ihminen yrittää saada hengen itseltään ja epäonnistuu siinä, kuinka suuri on se elämisen halu, kun lääkärit häntä kokoon kursivat. Oletko kokenut vai onko sinun ajatusmaailmasi pelkkää illuusiota? Jos et ole kokenut... voin kertoa... et todellakaan tiedä mistä puhut! Äläkä valehtele, ei kuulopuheiden perusteella eikä kirjasta lukemalla kokemusta saa. Kokemuksen saa vain olemalla läsnä kuolemassa. Minä olen ollut läsnä itse ja toisen kanssa. Olen siitä ylpeä, sillä tiedän kuinka kaunista on rakkaus ja kuinka kallista on elämä.
Minä säälin sinua edelleen ja toivon, että rakkaus vielä joskus näyttää sinulle elämän tarkoituksen.
Aurinkoista kevättä!
Pakko myöntää, että sinä inhotat minua. En tiedä oletko mies vai nainen. Nimimerkkisi kaiketi viittaa muinaispohjoismaiseen jumalaan, joten voisit siis olla mies; toisaalta puheesi ovat naisellista laatua. No, tuskinpa tämä on kovin merkittävä tekijä.
Ja ei, en ole omin silmin nähnyt kenenkään kuolevan. Minä ihannoin kuolemaa, koska se on ja pysyy minulle abstraktiona - en tietenkään pidä silpoutuneista ruumiista tai haljenneista kalloista jne. Älä viitsi puhua kokemuksista: ne ovat liian subjektiivisia, että niistä olisi mahdollista ylipäänsö puhua jonkun muun kanssa.
Enkä minä ole valehdellut. Myös minä olen ylpeä, että olen oivaltanut totuuden. Olen joko hyvin paljon älykkäämpi ja syvempi kuin ympärilläni olevat ihmiset, tai sitten he pettävät itseään tietoisesti. En tiedä, en ole koskaan kysynyt, mutta epäilen jälkimmäistä.
Äläkä sinä ala puhua elämän tarkoituksesta! "-- että rakkaus -- näyttää sinulle elämän tarkoituksen." Ei! Valhe ei ole minun elämäni tarkoitus! Sinulle se sitä näemmä on. Olkoon niin, jos olet siitä löytänyt rauhan. En minäkään halua yhtään mitään muuta kuin löytää rauhan. Valitettavasti en koskaan kykene siihen, paitsi kuolleena, ja juuri siksi kuolema kiehtoo minua.
Ja vielä kauniiksi lopuksi: älä - pyydän! - toivota minulle aurinkoista kevättä, sillä minä inhoan kevättä, inhoan aurinkoa! Aurinko varastaa valon sielustani, voi tuskaa!
"En minäkään halua yhtään mitään muuta kuin löytää rauhan. Valitettavasti en koskaan kykene siihen, paitsi kuolleena, ja juuri siksi kuolema kiehtoo minua."
Minkä valon??? Sinun sielussasi mitään valoa ole!
Minä näen sinussa aika itsekeskeisen ihmisen, joka asettelee sanoja peräjälkeen tajuamatta itsekään mitä kirjoittaa. Pelkkää paatoksellista sanahelinää.
Oletko oikeesti noin pimeä??
Kehut itseäsi ja omia ajatuksiasi, joissa ei ole järjen hiventä. Vaikutat todella tylsältä ja turhanpäiväiseltä.
Yksinäisyys tekee ihmisen pimeäksi. Sinun juttujasi ei kahta kertaa viitsi lukea, tuskin kuunnella kertaakaan, joten taidat olla aika yksinäinen ihminen. Mutta sinulle onnesi suotakoon, ryve typerässä paatoksellisuudessasi ja kehittele pikkupäässäsi kuolemafantasioita.
Helpottaakseni sinua ja elämääsi annan yhden neuvon: Pätkä narua ja korkealla oleva puun oksa riittää. Eikun kipin kapin hamppuköyttä ostamaan ja narun jatkoksi.
Lopeta turha, valoton, rakkaudeton elämä, äläkä täällä oppejasi jakele.
Kaikenmaailman valopäitä tämä maa päällään kantaa!
Ei pahalla(?), mutta taidat olla niitä säälittävännäköisiä reppanoita, joita näkee esim. metrossa vakiona, yksi/per vaunu?? On sua taidettu huonosti kohdella tässä elämässä...Etkä ole edes ainoa!
Ensin terhille: En tiedä mitä tarkoitat metron vakioreppanoilla, mutta voin sanoa, että tapanani ei ole roikuskella vaunuissa.
Sitten Keijulle: On minun sielussani toki valoa, en ole pimeä; minussa loistaa totuuden valo. Olen kyllä itsekeskeinen, mutta mitä muuta voisin olla? Itsekäs en missään tapauksessa ole. Minun ajatuksissani on järkeä, ne ovat pelkkää järkeä, rationaalista maailman olemuksen ymmärtämistä. Olenko tylsä, sitä en osaa sanoa - vaikea olla objektiivinen siinä. Oloni on kyllä useimmiten tylsä.
Yksinäisyydestäkään en osaa sanoa. Itseni kaltaisia ihmisiä on vähän, joten ehkä siinä mielessä olen yksinäinen. Paatoksellisuuttani rakastan (huom! käytän sanaa "rakastaa" vain retorisessa mielessä!) yli kaiken. Pikkupääni on täynnä kuolemafantasioita ja kaikenlaisia muitakin fantasioita.
Käsittääkseni pätkä narua ja korkealla oleva puunoksa ei helpota minua ja elämääni - minähän kuolisin siihen. Mutta voin kertoa, että en uskalla hirttäytyä tai viiltää ranteita tai mennä junan alle tai edes hukuttautua. Paitsi että pelkään kipua, en haluaisi kuolla väkivaltaisesti. Lääkkeet ovat ainoa vaihtoehto. Mutta en suinkaan aio kuolla vielä; olen toistaiseksi melko nuori, joten aikaa on.
Lopuksi kiitän sinua kohteliaisuudestasi, minua ei ole koskaan ylistetty "valopääksi". Kiitos Keijuseni.
Minä yritin itsemurhaa, ja viisveisasin sillä hetkellä siitä, miten paljon muut kärsivät, eipähän ollut kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paljon minä kärsin. Ja minua harmittaa suunnattomasti se, että minut henkiin vielä elvytettiin. Väitetään, että itsemurhan tehnyt on itsekäs, mutta niin on sellainenkin, joka volisee siitä, että HÄN joutuu kärsimään jonkun itsemurhasta.
Luin äsken kiinnostuneena näitä juttuja... Tulin siihen tulokseen että on tosiaan olemassa ihmisiä jotka eivät ole kokeneet rakkautta! Siis vanhempien, isovanhempien, setien, tätien, sisarusten, ystävien, koulutoverien, naapurien... kenenkään taholta. Ja siksi tällainen ihminen oikeasti uskoo että rakkautta ei ole. Kysynpä vain, voiko häntä siitä syyttää? Jos ei ole kokenut rakkautta, miten voi tietää että sitä on??? Mutta tämä ei tietenkään tarkoita, ettei rakkautta olisi. Monet muuthan ovat kokeneet, että sitä on ollut. Ajattelin vaan...
Niin se on. He tuomitsevat itsemurhan, vaikka eivät tiedä mitä on kärsimys - se intensiivinen tuska, joka ei hellitä hetkeksikään. Joka ainoa valveillaolon hetki on puhdasta kärsimystä, joka ainoa hengenveto sattuu. Mitään rauhaa ei ole, mitään valoa tai toivoa ei ole. Valitettavasti tällaista kärsimystä ei voi mitenkään ymmärtää, ellei ole itse sitä kokenut. Siksi siitä ei kannata edes puhua. Ja sitten he tuomitsevat itsemurhan! Minä en voi kuin vihata heitä.
sä oot suurin! mustakin kannattaa tehdä itsemurha.