Rään syöti avain terveyteen!!

TURHA YÖKKÄILLÄ: RÄKÄÄ KANNATTAAKIN SYÖDÄ - VOI KORVATA JOPA ANTIBIOOTIT!

Kirjoittaa 7-päivää lehti

"Tutkijoiden mukaan ihmisten kannattaisi syödä räkäklimppinsä ja myös kannustaa lapsiaan tekemään niin. Syy tähän on, että rään on todettu suojaavan tehokkaasti hampaita. Rään sisältämät musiinit ( <--Ei muslimit) muodostavat hampaille suojan reikääntymistä aiheuttavia bakteereja vastaan. "

Siitä vaan syömään räkää!
294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vanha vitsihän tuo on. Samoin kädet pitäisi jättää pesemättä WC-käynnin yhteydessä. Näin edistetään tärkeiden suolistobakteereiden kiertämistä takaisin ruuansulatuselimistöön. Etenkin lääkekuureilla olevilla tahtoo suoliston luonnollinen bakteerikanta tuhoutua. Se taas aiheuttaa monenlaisia oireita. Suoliston terveys on paljon tärkeämpää mitä ihmiset yleensä kuvittelevat.

Suurin osa nykyihmisen elintasosairauksista jountaa juurensa liiallisesta hygieniasta. Pesuaineet ja etenkin desifiointiaineet pois päivittäisestä käytöstä, niin alkaa ruumiskin voimaan paremmin.

Ihminen taitaa olla ainoa eläin, joka pelkää bakteereita :-D

Äänestä

Varmaan tuo on selityksenä hampaitteni hyvään laatuun. Olen aina niellyt räkäklimpit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


terveys.edellä kirjoitti:

TURHA YÖKKÄILLÄ: RÄKÄÄ KANNATTAAKIN SYÖDÄ - VOI KORVATA JOPA ANTIBIOOTIT!

Kirjoittaa 7-päivää lehti

"Tutkijoiden mukaan ihmisten kannattaisi syödä räkäklimppinsä ja myös kannustaa lapsiaan tekemään niin. Syy tähän on, että rään on todettu suojaavan tehokkaasti hampaita. Rään sisältämät musiinit ( <--Ei muslimit) muodostavat hampaille suojan reikääntymistä aiheuttavia bakteereja vastaan. "

Siitä vaan syömään räkää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu