Ateistien tieto on vanhentunutta

Ähäkutti ateistien tieto on vanhettunutta, demokatiaa eivät keksineet antiikin kreikkalaiset vaan mehiläiset jo myöhäisellä liitukaudella. Miksi te vieläkin valehtelette että muinainen Ateena on demokratian kehto. Valetta mikä valetta, hyi hävetkää. Lukekaa ja oppikaa niin ette ole tyhmiä.

Terveisin tiedteisti
8212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eli demokratia on evoluution saavutus. No, hyvä että tuli taas todistettua ettei uskovaisista ole mitään hyötyä...

Äänestä
  • Kyllä demokratia ja evoluutio ovat kytköksissä paljon ilmeisemminkin. Evoluution tuloksena ihmisellä on oikeudenmukaisuuden taju. Me ymmärrämme, että yhteisössä asioita pitää hoitaa tavalla joka on kohtuullista kaikkien kannalta. Vaistonvarainen empatia toimii jotenkin suurperheissä ja pienissä yhteisöissä, mutta esimerkiksi valtion tasolla tarvitaan muita menetelmiä oikeudenmukaisuuden saavuttamiseen. Demokratia on paras tähän mennessä keksityistä tavoista.

    Äänestä

  • Mieluummin käyttäisi vastakkaista termiparia "vähiten huono". Koska kyseessä ei ole mitään mikä olisi täydellistä nähnytkään, mutta parhaimmillaan lopputulos on suht. säällinen.

    Se on kyllä ihan totta että mm. erilaiset moraali- ja käyttäytymissäännöt ovat kehittyneet jo kauan ennen raamattua, jo ennen minkään tason kirjoitettua kieltä.

    Tämä johtuu että ihminen voi lopulta menestyä ja kehittyä vain yhteisöissä yhteistyön avulla jossa eri yksilöt erikoistuvat vähän eri asioihin joilloin yhteisö on tehokkaampi kuin paraskaan yksilö. Yksilö pystyy toki olemaan vaikka millainen monilahjakkuus, mutta jos ei muuten niin aika ja levontarve asettaa rajat. Saati taudit ja vaivat.

    Mutta jotta yhteisö pysyisi koossa, sen tulisi perustua jonkinlaisiin yhteisiin sääntöihin koska minkä varassa yhteisö pyörii on luottamus. Jos ei ole luottamusta, ei ole yhteisöä. Ja sen takia ei ole koskaan tarvittu minkään yliluonnollisen pönöttäjän erillisohjeita "Älä tapa", "Älä varasta", jne., koska siihen ei tarvita savitauluja kertomaan miksi moisia toimia karsastetaan ja niiden tekijöitä hyljeksitään ja joko rangaistaan muuten, karkotetaan tai tapetaan.

    Koska moiset teot ja niiden salliminen tuhoavat yhteisöllisyyttä, jos kaikkien pitää elää elämänsä selkänsä taakse vilkuillen ja itseään suojellen.

    Johan se on näytetty jo mm. raamattua vanhempienkin lakitekstien avulla.

    Ja sen takia luotetaan että yhteisö ja sen säännöt pitävät ei-toivotun käytöksen minimissä mm. erilaisten rangaistuksen uhkien avulla ja sen itsensä suojelemiselta ja paranoijalta säästyvän energian voi parantaa itsensä ja muiden henkiinjäämispotentiaalia. Tärkeämpi miettiä esim. talvivarastoja kuin kytätä aikooko tuo naapuri tappaa minut ja viedä omaisuuteni. Toki sen mahdollisuus on aina olemassa, mutta ainakin yhteisö on sitä vastaan ja reagoi tarvittaessa joka hillitsee pääosin kaikkia paitsi pahimpia sosio- ja psykopaatteja.

    Ja kuten vaikka n. 500 vuotta ennen oletetun Jeesuksen elinaikaa eläneen Konfutsen kirjoituksista maapallon toiselta reunalta, jossa sanottiin vapaasti huomioon ottamisesta että älä määrää muille sellaista, mitä et haluaisi itsellesi määrättävän. - Kuulostaako jokseenkin tutulta? Se mikä Jeesuksen suuhun on laitettu oli tuttu jo alueen paikallisille rabeille kauan aikaa. Nekin kun on aikoinaan ylöskirjattu. Tuo uuden testamentin kauneimpana ajatuksena mainostettu huomio ei ole millään tavalla alkuperäinen, saati kristinuskon ansiota.

    Äänestä

Tällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä ateismin kanssa.

Äänestä

Varsinaisesti Kreikassa ei kehitetty demokraattista valtiota. Uskiksella on väärä tieto.
Kreikan kaupunkivaltiot antiikin aikoina olivat kaikki orjanomistusvaltioita. Siten päätöksenteon ulkopuolella oli heti kättelyssä yli puolet väestöstä.
Vapaat (miehet) oli mm. Ateenassa järjestetty neljään luokkaan varallisuuden mukaan. Valtion korkeimmissa viroissa sai olla vain varakkaammasta ryhmässä olevat. Varattomat vapaat saivat valita vapaasti ketkä rikkaimmista johtivat valtiolaitosta. Työläiset (orjat) olivat sivussa valtion asioista.
En kutsuisi sitä minkäänlaiseksi demokratiaksi.

Äänestä
  • Mikäli historia kusettaa meitä noin paljon niin historian opetus pitää saada pois koulusta, ja onhan se aineenakin tylsä eikä vois vähempää kiinnostaa. Uskonnon/elämänkatsomuksen opetus pitäisi myös lopettaa kokonaan.

    Äänestä

  • Ateenalainen demokratia oli sellaista kuin oli, määritelmällisesti.

    USA:n ja Britannian demokratiatkin ovat varsin vajavaisia, johtuu niistä yhden valittavan vaalipiireistä.

    Äänestä

Taideopettaja aikoinaan opetti mikä oli kreikkalaisten torsojen tarina sotien ajalta
- tiesitkö tiedeisti että Mooseksen 10 käskyä oli joogaaajienkin opetuksen pohja-aatetta
- rauhan sanomaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tiedteisti kirjoitti:

Ähäkutti ateistien tieto on vanhettunutta, demokatiaa eivät keksineet antiikin kreikkalaiset vaan mehiläiset jo myöhäisellä liitukaudella. Miksi te vieläkin valehtelette että muinainen Ateena on demokratian kehto. Valetta mikä valetta, hyi hävetkää. Lukekaa ja oppikaa niin ette ole tyhmiä.

Terveisin tiedteisti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu