Eléction
Lyonin lentokenttä, tiistai 6. elokuuta 2008 klo 11:20
Mä en nähnyt sitä kylttiä, jossa oli mun nimi, koska se oli vain A4-kokoinen valkoinen lämpäre väkijoukossa, johon oltiin kirjoitettu kaunolla Melissa. Mun oikea nimi ei ole Melissa, vaan Elisa. Kylttiä piteli komea ranskalainen mies, joka ojenteli lappusta kohti minua silmät kysymysmerkkinä, että olinko minä juuri tuo Melissa, jota tässä ojentelin. Matkalaukkuja oli kärrissä kolme, ja ne painoivat. Muu miehen perhe oli jossain toisaalla. Kuljettaja oli tullut kentälle yksin. Sullouduin lautallani kohti tapaamispistettä, jonne tämä ehti ensin.
Olin viime syksynä tavannut hänen vaimonsa sekä valokuva-albumin, ja pari rompullista lapsia, jotka kertoivat elämästä Lyonin liepeillä. Nainen tuli hyvin toimeen äitini kanssa, jonka ranskan kielen taito oli täysin toisella tasolla kuin omani. Olin kuin kuuntelupotilas, kun naiset pitivät hauskaa ja selasivat ja vertailivat, limittivät elämäänsä toisiinsa. Heillä tuntui olevan valtavasti yhteistä, mutta minulla ei kummankaan kanssa juuri mitään. Ranskalainen nainen ei oikeastaan ollut kiinnostunut minussa kuin hiuksistani, jotka olivat hänen mielestään ällistyttävän kauniit. Minussa oli siis kiinnostavaa, hänen lastensa kannalta, hiukseni. Äitini oli kiinnostunut Lyonin ja Pariisin asioista, sillä hän oli opiskellut Sorbonnessa fysiikkaa ja viettänyt mukavia hetkiä Lyonissa. Näin kuulin. Senkin ensimmäistä kertaa. Lisäksi häneen teki vaikutuksen perheen asunto, joka oli avara ja tilava lasipalatsi jollain pellolla keskellä ei mitään, ja jonka laidoilta käsitykseni mukainen Ranska vasta alkoi.
Lapsia oli kaksi, poika ja tyttö. Molemmat olivat saman ikäisiä ja suhteellisen saman näköisiä nappisilmiä milloin editoituna ja milloin läppärin vahinkotallenteina. Jos putosin esitelmissä kärryiltä, esitin jonkin kysymyksen, jonka arvelin olevan järkevä, sillä vanhemmat naiset kahvilapöydän äärellä luultavasti odottivat sellaisia kysymyksiä esitettävän. Mitään typerää kuvaa en itsestäni halunnut antaa, vaikka todellisuudessa viis veisasin naisen aikaansaannoksista. En ollut siinä iässä. Olin kahdenkymmenen ja minulla oli kauniit hiukset. Se riitti passin saamiseksi ja lentolippuun kohti ilmaistyötä ja uusia kokemuksia Ranskaan, joka esittäytyi minulle kaiken saavuttamisen kohteena. Se oli jotain, ja se oli minulle se juttu. Äitini ei vaikuttanut asiaan millään lailla. Ennemmin hän lähes työnsi minua pois kotoa. Tunsin jatkuvasti olevani kuin laiturilla, joka oli irronnut emämaasta, ja lipui kohti vastarantaa.
Isääni lähtö ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Lyonin lentokenttä, tiistai 6. elokuuta 2008 klo 11:20
Mä en nähnyt sitä kylttiä, jossa oli mun nimi, koska se oli vain A4-kokoinen valkoinen lämpäre väkijoukossa, johon oltiin kirjoitettu kaunolla Melissa. Mun oikea nimi ei ole Melissa, vaan Elisa. Kylttiä piteli komea ranskalainen mies, joka ojenteli lappusta kohti minua silmät kysymysmerkkinä, että olinko minä juuri tuo Melissa, jota tässä ojentelin. Matkalaukkuja oli kärrissä kolme, ja ne painoivat. Muu miehen perhe oli jossain toisaalla. Kuljettaja oli tullut kentälle yksin. Sullouduin lautallani kohti tapaamispistettä, jonne tämä ehti ensin.
Olin viime syksynä tavannut hänen vaimonsa sekä valokuva-albumin, ja pari rompullista lapsia, jotka kertoivat elämästä Lyonin liepeillä. Nainen tuli hyvin toimeen äitini kanssa, jonka ranskan kielen taito oli täysin toisella tasolla kuin omani. Olin kuin kuuntelupotilas, kun naiset pitivät hauskaa ja selasivat ja vertailivat, limittivät elämäänsä toisiinsa. Heillä tuntui olevan valtavasti yhteistä, mutta minulla ei kummankaan kanssa juuri mitään. Ranskalainen nainen ei oikeastaan ollut kiinnostunut minussa kuin hiuksistani, jotka olivat hänen mielestään ällistyttävän kauniit. Minussa oli siis kiinnostavaa, hänen lastensa kannalta, hiukseni. Äitini oli kiinnostunut Lyonin ja Pariisin asioista, sillä hän oli opiskellut Sorbonnessa fysiikkaa ja viettänyt mukavia hetkiä Lyonissa. Näin kuulin. Senkin ensimmäistä kertaa. Lisäksi häneen teki vaikutuksen perheen asunto, joka oli avara ja tilava lasipalatsi jollain pellolla keskellä ei mitään, ja jonka laidoilta käsitykseni mukainen Ranska vasta alkoi.
Lapsia oli kaksi, poika ja tyttö. Molemmat olivat saman ikäisiä ja suhteellisen saman näköisiä nappisilmiä milloin editoituna ja milloin läppärin vahinkotallenteina. Jos putosin esitelmissä kärryiltä, esitin jonkin kysymyksen, jonka arvelin olevan järkevä, sillä vanhemmat naiset kahvilapöydän äärellä luultavasti odottivat sellaisia kysymyksiä esitettävän. Mitään typerää kuvaa en itsestäni halunnut antaa, vaikka todellisuudessa viis veisasin naisen aikaansaannoksista. En ollut siinä iässä. Olin kahdenkymmenen ja minulla oli kauniit hiukset. Se riitti passin saamiseksi ja lentolippuun kohti ilmaistyötä ja uusia kokemuksia Ranskaan, joka esittäytyi minulle kaiken saavuttamisen kohteena. Se oli jotain, ja se oli minulle se juttu. Äitini ei vaikuttanut asiaan millään lailla. Ennemmin hän lähes työnsi minua pois kotoa. Tunsin jatkuvasti olevani kuin laiturilla, joka oli irronnut emämaasta, ja lipui kohti vastarantaa.
Isääni lähtö ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Fine
(reps)
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jatkaminen on turhaa. Tässä on kaikki elementit valmiina lähes millaiseen katastrofiin tahansa. Tämä on alusta asti kuin piste tarinan lopussa, joka ei ehtinyt edes alkaa. Ympyrä sulkeutuu jo ensimmäisellä sivulla, ja kaiken lopun voi kuvitella sinne piirretyn piirin sisään.
Ihminenhän ei ole hölmö, eihän?
(naurua)
Kun ensimmäiset poliisiautot pysähtyivät pihatielle, ulina loppui ja vain siniset vilkut jäivät ääneti valaisemaan istutuksia, koristekuusia ja talon seiniä. Portaiden alapäästä löydettiin mies verilammikosta, ja lapset sokissa olohuoneen nurkasta, johon he olivat käpertyneet.
Yläkertaan noustessaan poliisijoukot löysivät makuuhuoneen sängyllä istuvan naisen, joka tuijotti tyhjyyteen. Hän ei reagoinut mihinkään, ei edes aseella uhaten tai karjumalla. Naisen kädessä oli veitsi. Tämä riisuttiin aseista ja laitettiin käsirautoihin.
Au pair tavoitettaisiin vasta Gere de Lyonin juna-asemalta Pariisista, kun tämä astui laiturille ilman matkatavaroita. Hänet vietäisiin kuulusteluihin, jotka kestäisivät kolme päivää ja yötä. Ja tämä vain siksi, että oli blondi.
(reps)
Ohos!
Se on kyllä Gare de Lyon, se asema.
(hirn)
Tämä perustuu tositapahtumiin, sillä olen ollut tuolla asemalla, kun poliisit äkkiä pidättivät skandinaavilta vaikuttavan nuoren vaalean naisen ja kiikuttivat tämä raudoissa maijaan. Siinä tanssitossut oikein lensivät ilmassa.
Hörpin siinä turistina kahvia jo olin lähdössä Saksaan, mutta olin väärällä asemalla. Minulla oli helvetillinen nälkä, eikä kahvilasta saanut mitään järkevää syötävää. Siis ihan oikeaa ruokaa, ja jouduin seuraamaan sivusta tällaista brutaalia pidätystä nälkäisenä. Tyttöparka ei ehtinyt sanoa kissaa, kun loukku napsahti. Se nimittäin käy Pariisissa todella nopeasti. Siinä ei ole mitään dramatiikkaa ja viipyilyä, vaan se pamahtaa tajuntaan ja on samoin tein ohitse. Se on kuin pamauttaisi lätkällä kärpäsen liiskaksi pöydälle.
Mieleeni vain jäi se, kuinka kauniit ne kasvot olivat, ja hämmentyneet. Lähes viattomat. Itse olisin laskenut tytön heti vapaaksi, enkä olisi lähtenyt häntä piinaamaan johonkin pimeään koloon kysymyksillä, joita tämä ei ymmärtänyt.
Aivan kauheaa.
(hirn)
Matkalla Gare du Nordille kadulla räjähti autopommi.
Olin noin korttelin päässä siitä, ja silti lensin pitkin terassituoleja kasvoilleni kaikkine kimpsuineni ja kampsuineni. Olin ohittanut pommin noin minuutti sitten. Pommi oli käsittääkseni ainoa tapa saada hiljaisuus aikaiseksi kaupungissa, joka ei ollut koskaan hiljaa. Organismiin tulee reikä, josta voi katsella läpi äänettömään menneisyyteen. Se on kuin aikamatkustusta. Sitten se rääkyminen alkaa. Kaikki huutavat ja kaikki soi ympärillä kuin viimeistä päivää. Juostaan ja kontataan eri suuntiin, huudetaan ja kiljutaan hysteerisenä ja vuodetaan verta. Täysi kaaos, sanon minä.
On parempi vain seisoskella eikä tehdä ylimääräisiä liikkeitä, sillä rei'ittäjät ovat jo matkalla paikalle.
(naurua)
Alistetut ovat väkivaltaisia siksi, että heidät on alistettu. Viha on heikoksi puristetun ihmisen reaktio ympäristöä vastaan, pohdin, kun dilppailin siitä hitoille.
Mutta sitä en omassa päässäni ymmärtänyt, että miksi kaksi heikkoa vihaa toisiaan?
Siinä ei ollut mitään järkeä. Joko porukka oli jollain tavalla yksinkertaista, tai sitten niin vain oli oltava. Se oli kohtalo.
(reps)
Järjettömällä kujalla minun oikaisuni muuttui omaksi kohtalokseni, kun vastaani käveli mies, joka pyysi minulta tulta.
Miksi he aina pyytävät minulta tulta?
(hirn)
Kiivettyämme kahdeksan kerrosta ylös järkyttävän kapeita kierreportaita, sain kuulla kaiken mahdollisen takapuolestani. Se oli kuin jonkinlainen loitsu, mantra tai rukous, jota laulettiin takanani. Ranskan kieleni oli huomattavasti parantunut poliisikuulusteluissa, joten pysyin suhteellisen hyvin kärryillä siinä, missä mentiin. Matka oli ollut hyvin opettava - tähän mennessä.
Miehen asunto taas oli jonkinlainen taideteos. Hän oli selvästi taiteilija, sillä olinhan itsekin taiteilija. Taiteilijat menevät sekaisin naisvartaloista, ja minulla nyt sattui olemaan sellainen. Hän rojahti istumaan moniväriselle lepotuolille ja pyysi minua riisuutumaan. Riisuuduin, sillä olin Pariisissa. Pariisissa riisuutuminen ei ole mikään juttu. Pariisi oli alaston. Tässä alastomassa Pariisissa minä poseerasin taiteilijalle viikon. Me naimme, piirsimme ja puhuimme ranskaa. Patonkia emme syöneet, vaan thaimaalaista pikaruokaa, jota sai alakerrasta. Lisäksi joimme paljon viiniä, puhuimme ja naimme.
Toisinaan vaihdoimme järjestystä. Esim. naimme ensin ja vasta sitten söimme, emmekä puhuneet mitään. Minusta se oli oikein mukavaa.
(naurua)
Sitten hänen tyttöystävänsä tuli kotiin. Se oli mielestäni lähes dramaattinen hetki.
Ensimmäinen mitä muistan, oli se että kassi putosi lattialle, ja jokin siellä särkyi.
Seuraavaksi muistan sen että olin aivan rakastunut häneen, ennen kuin hänen raivosta vääristyneet kasvot yrittivät kuristaa minut hengiltä. Tässä on äärimmäisen tärkeää se että taiteilijaa ei yritetty kuristaa, vaan minut, turistimallin.
Onneksi olin hieman humalassa, ja naisen kasvonpiirteet laantuivat kuin renkaat vedessä. Hän oli päälläni hajareisin ja taiteilija yritti repiä sormia pois kurkultani. Olin aivan hänen lumoissaan. En ollut koskaan nähnyt mitään kauniimpaa kuin hän. Mustareunainen pimeyden enkeli päälläni, enkä saattanut hengittää. Hän tuoksui elämältä: nahkatakilta ja kaupungilta, seksiltä ja kuolemalta...
Olin saada siinä hänen allaan. Se oli taivaallista suoraan helvetistä.
(hirn)
Tähän väliin sopisi hyvin Vichy -mainos.
(hirn)
Kun pahin puuska oli laantunut, tulijatar istahti lepotuoliin ja pisti savukkeen suuhunsa ja sytytti sen. Mä haukoin happea vuoteella alastomana ja taiteilija voivotteli ja päivitteli kuin kalkkuna tepastellen edestakaisin asunnossa. Tulijatar ja minä katsoimme toisiamme silmiin. Se oli katse. En ole koskaan nähnyt kenenkän katsovan minua niin. Hän katsoi minua siitä tuolilta peräseinään asti, ja se teki kaiken lisäksi hyvää. Minä olin kuin koiranpentu siinä selälläni ja huohotin. Tulijatar puhalteli savuja huoneilmaan jumalaisten piirteittensä luota.
Sitten hän alkoi sättiä taiteilijaa. Tämä sai kuulla puolisen tuntia monologia, joka raivasi tieltään kaikenlaista edessä heiluvaa. Nainen sivalsi kuin ruoska. Ja aina kun paukahti, niin toisessa päässä älähti. Kun taiteilija oltiin taputeltu, siirryttiin ulkonäkööni ja skandivaavisiin piirteisiini, joita nainen ei voinut sietää. Minulla oli lapsen rinnat ja typerä nenä. Olin liian sitä ja olin liian tätä. Minussa ei ollut mitään hyvää eikä erinomaista, juuri sitä jota olin koko viikon kuunnellut.
Nautin joka hetkestä, ja olin havaitsevinani, että tulijatar huomasi tämän. Hänen pokkansa nimittäin petti, ja hän rähähti nauramaan, tumppasi savukkeensa lattialle ja riisuutui. Sitten hän käski poikaystävänsä pois sängystä ja tuli vierelleni makaamaan. Katsoimme toisiamme kuin rakastuneet, sitten suutelimme ja hänen koko pimeytensä laskeutui kasvoilleni.
Siis hiukset.
(naurua)
Lopulta kävi niin, että seksuaalisista asennoista paras löydettiin sinä iltapäivänä. Siihen tarvittiin kolme ihmistä.
Se oli elämäni lähtölaukaus. Silloin näin tähdet katon lävitse, koska kirkkaus oli sokaisssut minut.
Ja minä tiedän, että se oli kokemuksena ainutlaatuinen. Se ei koskaan enää onnistuisi kuten se onnistui silloin, kun polvistuin koko olemukseni edessä ja kiitin sitä kaikesta siitä, johon se oli itsensä taluttanut.
(hirn)
Nyt kiinnostaisikin tietää, että onko teillä muilla mitään tällaisia äärikokemuksia, siis tajunnan räjäyttäviä supernovia kokemussisällössänne?
Ihan uteliaisuuttani vaan.
Mun on pakko sanoa että mun elämäni on ollut hyvin tylsää verrattuna sun elämääsi.
Ehkä rajuin kokemukseni on seksiä kahden naisen kanssa yhtäaikaa, mutta kokumus oli minulle pettymys. Naiset eivät olleet kiinnostuneita toisistaan samanlailla kuin ne tuppaavat olemaan kiinnostuneita toisistaan pornofilmeissä ja se latisti fiilistä sängyssä.
Minulla on vain yksi penis joka kaipaa purkautumista, en vain kokenut että nautintoni olisi ollut kaksinkertainen suhteessa seksiin yhden naisen kanssa.
Mjaa
No hienoa että avauduit. Muutenkin täällä puhutaan aivan liian vähän seksistä. Kyllähän täällä kaikenlaista ruikitaan, mutta seksistä puhuminen tuppaa olemaan hieman aneemista.
No, kaikki saitit tavallaan.
Toi on muuten sellainen juttu josta en ole koskaan maininnut kenellekään tutulleni, siitä ei oikein saa mitään jutuntynkää ellei seksi kahden naisen kanssa ole sitä itsessään. Kokemuksena yksi mitäänsanomattomimmista seksisessioista elämässäni, herkullisinta tuossa asetelma, ei kokemus.
Seksi on muutenkin ongelmallista kuvata, sehän on oikeastaan aika likaista puuhaa ja kaikki se oikea jännite ja tunne on vain omassa mielessä. Miehisestä näkökulmasta riittää kun osaa maalata sanoilla naisen haluttavaksi.
Olen sitä mieltä että porno on tehnyt seksistä tarpeettoman, harva haluaa enää liata itseään eritteillä kun tarpeiden tyydyttämiseen on nykyään siistimpi vaihtoehto. Pornossa myös se etu, ettei "kumppanille" tarvitse tarjota aamiaista.
Mjoo
Itse olen taas huomannut, että porno (kaikessa verbaalisessa mielikuvituksettomuusessaan ja sisältötyhjyydessään) on hyvä inspiraation lähde. Esmes minä en edes tiennyt, kuinka laaja skaala erilaisia "pervertioita" on, ennen kuin tutkin.
Hämmästyn lähes päivittäin
(naurua)
Se ettet osannut ajatella noiden pervertioiden määrää, kertoo enemmän sun mielikuvituksettomuudestasi. Oikeasti tuo erilaisten pervertioiden suuri määrä tekee pornosta ylivertaisen suhteessa seksiin, mistä voisit oikeasti löytää kumppanin jonka kanssa nauttia seksistä yhtä laaja-alaisesti?
Pornossa kaikki on mahdollista.
Ihminen yllättää, minä en.
(hihitystä)
Sinäkin voit tutkien perehtyä aiheeseen ja laajentaa näkemystäsi, voit löytää ihan uuden maailman.
Mjoo
Uusi maailma on jo löydetty, joten se siitä. Pornografisessa todellisuudessa on myös sen kaupallinen todellisuus jatkuvasti läsnä. Mitä itse olet siitä mieltä siitä, että kaikki on poikkeuksetta näin?
(Naurua)
Kauheasti noita siitä -sanoja.
(Hihitystä)
Ehkä siitä saisi väsättyä jonkin stoorin!
En tiedä. Ei jaksa.
(Naurua)
Minulle riittää vanhankansan romantikkona inspiraation lähteeksi nätin naisen lähikuva toppavaatteissa, kohtalaisen laaja omakohtainen kokemus seksistä oikean kumppanin kanssa auttaa minua löytämään omista muistoista sen oikean tunnetilan.
Siinä missä räävittömimmät revittelykuvat vain latistavat minun tunnelmaani, joku kokemattomampi mies tarvitsee kaiken sen kuvamateriaalin kyetäkseen edes vähäisessä määrin hahmottamaan mistä hän haaveilee.
En tarvitse kaupallista pornografiaa, mutta kokisin että ei se väärinkään ole. Me maksoimme nuorempana panosta jos kävimme huorissa, miksi jonkun kokemattoman miehen tulisi saada runkkailla pillunkuvia ilmaiseksi katsellen?
Ja näin sivusta sanoisin että Hillevi Brant liinavaatekomerossa surisevine dildoineen on minun mielestäni kovempaa kamaa kuin joku pillunkuva lehdessä tai tabletin näytöllä. Kuvaus herättää uteliaisuuden ja on samalla hauska.
Minkä minä taas sille mahdan, että naiset ovat niin huumorintajuttomia ja velttoja, että uskovat kaikenlaisten imitsien olevan minäkuvaa heistä itsestään?
Todellisuuspyrkimykset ovat kuin puro metsässä: se on erehtymätön. Sen voi blokata, mutta se voittaa aina. Ei ole sellaista patoa, jota se ei osaisi kiertää.
(Reps)
Vastaan tuohon "ehkä", ja jatkan vielä että mikäli opettelisin virkkaamaan, käyttäisin ainakin opetteluvaiheessa apuna lankaa ja virkkuukoukkua.
Hallitsen toki abstraktia ajattelua kuten kunnon miehen kuuluukin, mutta tarvitsen jotakin mistä saan ajatuksellani kiinni.
Se pommi räjähti kadulla, koska Gare Du Nord ja muutkin asemat kieltäytyivät ottamasta säilytykseen matkatavaroita jo joskus 90-luvun puolivälissä.
Taisi sun pommisi paukahtaa omassa peräsimessäsi.
Siis jotain konkreettista?
Otan esimerkiksi tuon alla olevan kommentin siitä missä mikäkin pommi on Pariisissa räjähtänyt, ja milloin.
Näin helppoa se on, se "milloin".
Ei lapset rakkaat Google ole todellisuus, minä olen.
(Naurua)
Ai se onkin yllä.
(Hirn)
Tämä selvensi asiaa, loppumatkan pärjään omillani.
Itse olen aina kuvitellut sen olevan alla.
Järjetöntä!
(Naurua)
Teeskentelepä teeskentelijä ja velehtelija naurua.
Sun juttusi oli helposti paljastettavaa höpöä. Luulis nyt noin kansainvälisen ja sivistyneen ihmisen tietävän käytännöt.
(uuh iih prööt, anteeksi hevoiseni pieri)
Senkin lättydonnarumilus.
(HIHITYSTÄ)
Älä näpertele. Täällä on lukijoita.
(Reps)
Mon dieu, mitä kaikkea saakaan nähdä hiipuvan auringon alla! Tässä ajassa on jotain erityistä, aivan kuin jotain suurta olisi tekeillä. 😂
Sulla on pahanlaatuinen ongelma, osa lukijoistasi ei osaa kirjoittaa kunnolla. Kuinka kirjoitustaidoton voisi lukea tekstejäsi?
Etkai kirjoittele itse anonyymipalautetta itsellesi?
Mjoo
No siis mä jätin sen jo kehtoonsa. Kyllä ihminen pärjää omillaan.
😁