Kokemuksia perheväkivallasta?

annakauraneen

Hei!

Olen Anna-Karoliina Kauranen ja opiskelen sosiaalityötä Turun yliopistossa. Teen Pro Gradu -tutkielmaa siitä, miten perheväkivaltaa lapsuudessaan tai nuoruudessaan kokeneet aikuiset suhtautuvat väkivaltaisen vanhempansa ikääntymiseen sekä hoivan ja palveluntarpeeseen. Kokemasi väkivalta voi olla kertaluontoista tai jatkunut pidempään lapsuudessa tai nuoruudessa. Koetun väkivallan muodolla ei myöskään ole väliä – se voi olla niin fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, passiivista tai jotain muuta, jonka olet kokenut väkivallaksi. Kerään tutkielmaani aineistoa vapaamuotoisten kirjoitelmien muodossa. Kirjoitelmat käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja aineisto tullaan analysoimaan siten, ettei kirjoittajien henkilöllisyyttä voida tunnistaa tutkielmasta. Lisäksi aineisto tullaan tuhoamaan asianmukaisella tavalla tutkimuksen valmistuttua.

Kirjoitelmassa pyydän Sinua kertomaan omin sanoin suhtautumisestasi väkivaltaisen vanhempasi ikääntymiseen sekä tämän hoivan ja palveluntarpeeseen. Apuna kirjoitelmassa voit kuitenkin käyttää kysymyksiä kuten:
- Millaista perheväkivaltaa koit lapsuudessasi / nuoruudessasi?
- Minkälaisia ajatuksia vanhempasi ikääntyminen ja hoivan tarve herättää Sinussa?
- Koetko, että koetulla väkivallalla on vaikutusta siihen, haluatko hoivata / auttaa vanhempaasi?
- Koetko, että auttamishaluusi vaikuttaa jokin muu syy kuin koettu perheväkivalta; mikä?
- Jos koet haluavasi auttaa ja hoivata vanhempaasi, niin miten / minkälaista apua olet valmis antamaan? Mikä motivoi Sinua auttamaan?
- Kenen vastuulla koet vanhempasi auttamisen ja hoivan olevan?

Kirjoitelman muoto on vapaa, eikä siinä ole pituusvaatimuksia. Pyydän kuitenkin liittämään kirjoitelmaan tiedon sukupuolestasi sekä iästäsi, mutta muita yhteystietoja ei tarvitse liittää.
Kirjoitelman voi palauttaa minulle seuraavilla tavoilla:
- sähköpostitse joko viestikenttään kirjoitettuna tai liitteenä osoitteeseen [email protected]
- paperiversiona osoitteeseen:
Sosiaalityön toimisto ”Kirjoituspyynnöt / Kauranen”
Sosiaalitieteiden laitos
20014 Turun yliopisto
- tai voit vastata anonyymisti alle tälle keskustelupalstalle

Annan mielelläni lisätietoja tutkimuksesta sähköpostitse.
Suuri kiitos mielenkiinnostasi ja osallistumisesta!
Terveisin Anna-Karoliina Kauranen, [email protected]

2

306

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huono-tytär

      Tässä lyhykäisesti minun tarinani:
      Olen lähtöisin 7-lapsisesta perheestä, nuorin. 3 poikaa ja 4 tyttöä, minä se viimeinen tytär.
      Isä kävi hyväpalkkaisessa työssä, äiti (vaikea käyttää sanaa "äiti) kotirouvana.
      Aineellisesti kaikki hyvin, henkisesti helvetti.
      Sen tiedän vihjailujen perusteella että äitiäni on hänen enonsa lapsena seksuaalisesti hyväksi käyttänyt, ja hän jatkoi "perinnettä" minun kohdallani. Siis se ihminen käytti minua seksuaalisesti hyväksi en tiedä miten pienestä, mutta aina siihen asti kunnes aloin koulun. Sen jälkeen jatkui "vain" henkinen pahoinpitely ja välinpitämättömyys.
      Meitä oli minä, yksi vanhempi sisar ja kaksi veljeä jotka jouduimme ainakin jonkin asteisen seksuaalisen lähentelyn kohteeksi.
      Isä keskittyi uraansa ja elämään kodin ulkopuolella. Muuten hän oli hyvä ja varsin kiltti, vain erittäin kaukainen. Myös häntä tämä ihminen haukkui ja halveksi, yritti rajoittaa ja vahtia. Monenlaista henkistä pahoinpitelyä.
      Muutin kotoa varsin nuorena. Olen kärsinyt vaikeasta masennuksesta, anoreksiasta vuosikymmenet, voimakkaasta angstista ja mm. en pysty luottamaan kehenkään ja oppinut selviämään yksin. Psykologien ja sairaalajaksojen jälkeen olen rakentanut itselleni varsin hyvän elämän, ulkomailla.
      Isäni kuoli kun oli 30, siihen ihmiseen (äiti) pistin välit poikki jo ennen sitä. Sen jälkeen emme olleet missään yhteydessä. Hän kuoli sairaalassa 83-vuotiaana hoitamattoman diabeteksen jälkiseurauksiin. En mennyt hautajaisiin. En ole koskaan surrut enkä kaivannut häntä. Vielä hänen ollessaan kotona ja kunnon huononnuttua minua ei se kiinnostanut. Vanhin sisar kävi auttelemassa koska ei huolinut kotiapua, eikä hänen kanssaan kukaan olisi toimeen tullutkaan.
      Olen siis käytännöllisesti kasvanut ilman äitiä, kasvattanut itse itseni. Mitään kiintymystä ei koskaan meidän välillemme syntynyt. Anteeksi en ole antanut. Voi sanoa että eräällä tavalla armahtanut, säälin sitä ihmistä syvästi ja hukkaan heitettyä elämäänsä.

      Olen 63-vuotias nainen.

    • annakauraneen

      Kiitos tärkeästä ja arvokkaasta vastauksestasi nimimerkki huono-tytär!
      Todella ikävää kuulla kokemuksistasi, mutta hienoa, että olet lopulta saanut rakennettua hyvää elämää. Hienoa, että pystyt kirjoittamaan kokemuksistasi.
      Hyvää ja onnellista kesänodotusta!
      Kiittäen,
      sosiaalityön opiskelija Anna-Karoliina Kauranen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      164
      1617
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      148
      1244
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      899
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      70
      846
    5. 54
      741
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      727
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      715
    8. 87
      647
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      193
      608
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      592
    Aihe