Suomesta tulisi hyvä Oblast osaksi Venäjää

Финляндия {f} (Finljandija) Oblast.
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä Suomen lait ja hallituksen ja virkavallan toiminta on niin saatanasta - että voisin hyvinkin äänestää Venäjään liitymisen puolesta.

Venäjällä ei alaikäisille saa tuputtaa homo ja lesbo propakandaa ja tämä on mielestäni aivan oikea laki.

Aikuiseksi tulutuaan ihmisellä on aikaa miettiä omaa seksuaalisuuttaan ja hakeutua vaikka terapiaan jos ongelmia syntyy

Venäjä ei enää anna lapsia Suomeen adoptoitaviksi koska lapset voisivat joutua kieroutuneiden vanhempien esim. kahden naisen perheeseen otto lapseksi ja saisivat elämästä aivan kieroutuneen käsityksen.

Jos luonto olisi halunnut että naaras ja naaras ja koira ja koiras saavat yhdessä jälkeläisiä - olisi luonto tämän asian järjestänyt miljardien vuosien kuoluessa kuten huu haa Professorit väittävät maapallon iäksi

Siispä kahden samaa sukupuolta olevan pariskunnan suhde ei ole luonnon mukaan terve - koska eivät kykene lisääntymään

Äänestä

Ehkä todella tulisikin. Venäjän keskusjohto on suoraselkäistä ja rehellistä. Keskustelu EU-erostakin sallittaisiin, kenties jopa kansanäänestyskin. Vallankaapannut Pöpilän hallitus ei salli edes keskustelua ja syöksee maan kurjuuteen holtittomalla ennätyksellisellä mamutuksella ja velanotolla kiristäen eläkeläisten, lapsiperheiden ja opiskelijoiden arkista elämää.

Äänestä

Kohti itää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Felix-Karvajalka kirjoitti:

Финляндия {f} (Finljandija) Oblast.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu