Ollaan avomieheni kanssa asuttu yhdessä vasta kolmisen kuukautta ja jo nyt mua todella huolestuttaa. En ole ikinä rakastanut ketään näin paljon ja näin kipeästi ja kuvittelin tämän miehen olevan mulle se unelmien Mies. Hänessä on kaikki mitä mieheltä olen aina halunnut ja uskoin että meillä on kaikki ainekset koossa "täydellisen" parisuhteen rakentamiseen. Ainakin alussa musta tuntui että me halutaan samoja asioita ja meillä on elämässä samanlaisia tavoitteita ja unelmia. Kaikki palaset kolahtelivat yhteen kuin itsekseen ja kun sovimme muuttavamme yhteen, olin onneni kukkuloilla.
Alkuaika meni hienosti, ellei jopa loistavasti. Mun puolesta menisi vieläkin yhtä hyvin tai jos mahdollista, vielä paremmin. Mutta mies on muuttunut. On lopettanut koskettelun, puhumisen kanssani eikä vaikuta enää ollenkaan rakastavan mua niin kuin vielä vähän aikaa sitten. Äsken sanoin sille, ettei varmasti edes huomaa olenko kotona vai en. Ja tuo kylmyys ja inhottavuus satuttaa ja loukkaa niin paljon!! Eikä mies ymmärrä tai sitten ei vaan halua ymmärtää. Tuntuu räjähtelevän pienemmistäkin asioista ja minä vain yritän enemmän. Mikään ei tunnu auttavan. Vaikka suhteen alussa monesti puhuttiin siitä, miten tärkeää asioista puhuminen on, se kaikki tuntuu nyt unohtuneen. Vaikka kerron (yritän olla syyllistämättä, haukkumatta jne) kuinka pahalta musta tuntuu, mies ei ikäänkuin väilitä ollenkaan. Mitä rakkautta se sellainen on? Ei mitään mun mielestä.
Mä pelkään niin pahoin että mies on kyllästynyt tai alkuhuuma teki yllärit ja arki kanssani ei olekaan sellaista mitä hän oli toivonut. Nyt kun mietin aikaa taaksepäin, on vaikea uskoa että tuo sama ihminen sanoi mulle kaikkia niitä kauniita asioita, joita en ole aikoihin kuullut.
Yhtenä päivänä sanoin sille, että se ei saa pitää mua itsestäänselvyytenä. Mietti hetken ja totesi, että anteeksi. Ja sama jatkuu heti perään. Mä olen ilmaa sille. Ihmiselle, jota rakastan koko sydämestäni.
En voinut koskaan kuvitella että tämä tapahtuu omalle kohdalleni. Vai olivatko haaveeni liian suuria ja naiiveja? Pyydänkö liikaa? En mielestäni. Edes yksi halaus ja pusu päivässä toisi lämpimän tunteen ja todistuksen siitä, että se rakastaa mua.
Olen laskenut tämän suhteen varaan niin paljon, että jos tämä kariutuu niin ei hajuakaan mitä helvettiä sitten teen.
Alkuaika meni hienosti, ellei jopa loistavasti. Mun puolesta menisi vieläkin yhtä hyvin tai jos mahdollista, vielä paremmin. Mutta mies on muuttunut. On lopettanut koskettelun, puhumisen kanssani eikä vaikuta enää ollenkaan rakastavan mua niin kuin vielä vähän aikaa sitten. Äsken sanoin sille, ettei varmasti edes huomaa olenko kotona vai en. Ja tuo kylmyys ja inhottavuus satuttaa ja loukkaa niin paljon!! Eikä mies ymmärrä tai sitten ei vaan halua ymmärtää. Tuntuu räjähtelevän pienemmistäkin asioista ja minä vain yritän enemmän. Mikään ei tunnu auttavan. Vaikka suhteen alussa monesti puhuttiin siitä, miten tärkeää asioista puhuminen on, se kaikki tuntuu nyt unohtuneen. Vaikka kerron (yritän olla syyllistämättä, haukkumatta jne) kuinka pahalta musta tuntuu, mies ei ikäänkuin väilitä ollenkaan. Mitä rakkautta se sellainen on? Ei mitään mun mielestä.
Mä pelkään niin pahoin että mies on kyllästynyt tai alkuhuuma teki yllärit ja arki kanssani ei olekaan sellaista mitä hän oli toivonut. Nyt kun mietin aikaa taaksepäin, on vaikea uskoa että tuo sama ihminen sanoi mulle kaikkia niitä kauniita asioita, joita en ole aikoihin kuullut.
Yhtenä päivänä sanoin sille, että se ei saa pitää mua itsestäänselvyytenä. Mietti hetken ja totesi, että anteeksi. Ja sama jatkuu heti perään. Mä olen ilmaa sille. Ihmiselle, jota rakastan koko sydämestäni.
En voinut koskaan kuvitella että tämä tapahtuu omalle kohdalleni. Vai olivatko haaveeni liian suuria ja naiiveja? Pyydänkö liikaa? En mielestäni. Edes yksi halaus ja pusu päivässä toisi lämpimän tunteen ja todistuksen siitä, että se rakastaa mua.
Olen laskenut tämän suhteen varaan niin paljon, että jos tämä kariutuu niin ei hajuakaan mitä helvettiä sitten teen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Elän samassa tilanteessa, sillä erotuksella että takana jo viisi yhteistä vuotta. Viime aikoina käyttäytynyt juuri kuvailemallasi tavalla. Sydämeen sattuu ja kylmää luissa ja ytimissä. Aloitin kihlattu-nimellä tuossa äsken keskustelun. Sitä yrittää miettiä kaikkia mahdollisia ratkaisuja, mielummin kuin eroa.
Teidän tarpeenne vaan eivät kohtaa. Sä haluaisit hellyyttä ja kommunikointia mutta miehesi ei taas tarvitse tälläistä. Oletko huomannut eroja siinä kuinka miehesi ja sinun vanhemmat ovat keskenään? Tälläiset jutut usein peritään kotoa.
Voih, mä oon käynyt tälläiset asiat jo lävitse. Erohan siinä sitten lopulta tuli kun toinen oli puhtaasti järki-ihminen. Suhde oli lopulta sellaista että oltiin vaan kämppiksiä. Onneksi olkoon vaan :-(
uytyuuyt
käy testissä:
http//osallistu.suomi24.fi/?qzid=30
Ehkäpäs nyt yrität hieman liikaa. Hellitä nyt vähän ja lopeta se kokoaikainen utelu ja piinaaminen. Hanki itsellesi omakin elämä.
Se on kuitenkin aika iso asia kun muuttaa yhteen, ja siinä helposti tulee jonkinlainen vapaudenkaipuu.
Ja sitten yksi myös muille joilla on sama ongelma:
Minä olin mies joka rakasti avovaimoaan yli kaiken. Jostakin syystä kuitenkin arki vei voiton, ja kieltämättä kaikki hellyydet ja muut yhteiset hetket jäi vähällä. Hirveä stressi elämässä muutoin, ja sitten ei enään kotona jaksanut suuremmin panostaa asiaan. No ainakansa kesti ja nainen lähti. Tässä vaiheessa ei voi todeta kuin sen, että ihminen tietää mikä on tärkeää vasta kun sen menettää. Tänään hakisin vaikka kuun taivaalta, mutta eipä sitä enään kukaan täällä kaipaa.
Näyttää siltä että arki on astunut kuvaan ja kun kerta asutaan saman katon alla niin ei enään tarvitse niin huomoida toista kerta kun tonen on saatu samaan osoitteeseen niin sehän on jo selvää ettei enään tarvitse tehdä mitään, mutta mikä on väärin..
Toisaalta voihan siinä olla sekin jos näette kokoajan niin toinen voi tuntea sen ahdistavaksi ja toivottavasti tässäkin olen väärässä, mutta ei kyllä liika yhdessä olokaan ole hyvästä sillä ainakin itselläni tulisi tunne ettei ole omaa elämää..
varma ettei miehesi petä sinua?? Yleensä olo on silloin sressaava ja pienetkin asiat ärsyttää.