Mikä on todellisuudessa syy sinkkuuteen

Siis jollei halua olla sinkku. Maailmassa kaikenlaisilla ihmisillä on parisuhteita, myös rumilla, köyhillä, tyhmillä, lihavilla, lyhyillä yms., niinpä se ettei jollekulle kelpaisi ei voi olla se syy.
Itse sanon että käytännössä syy on huonon itsetunnon, oman nirsouden ja liian vähäisen yrittämisen.
20359
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Minä uskon että suurimmalle osalle ihmisistä se ensimmäinen kunnon suhde jonka pohjalle perustetaan perhekin, tulee oikeasti ilman työtä. Kumppani löytyy elämisen ohessa.

Äänestä

Kyllä ja ei.

Komea mies voi olla sinkku koska on niin laiska ettei viitsi poistua vanhempien kellarista saamaan naisilta aloitteita.
Kaunis nainen voi olla sinkku koska kärsii vakavista mt-ongelmista eikä usko että aloitteilla pommittavat ytmit ovat tosissaan.
Tavismies voi olla sinkku koska ei jaksa työn lisäksi kehittää itseään sosiaalisemmaksi, lihaksikkaammaksi, menevämmäksi ja tietysti panostaa aikaa/rahaa naisten jahtaamiseen.
Tavisnainen voi olla sinkku koska nirsouttaan hyväksyisi vain ytmin.

Yleensä unohtuu ettei jokainen lyhyt mies ole Tom Cruise tai jokainen ruma mies Bernie Ecclestone. Jos esim. minä olisin älyltäni keskinkertaisuus ja perusluonteeltani vahvasti introvertti (kallistun sille puolelle, mutta en liiaksi), toivoa ei juuri olisi.

Miehillä tilannetta pahentaa entisestään se että liiallinen yrittäminen nähdään huonona asiana, koska se indikoi heikkoa statusta.

Haasteet matalatasoiselle miehelle vailla merkittäviä vahvuuksia jollain osa-alueella, ovat lähes ylitsepääsemättömiä. Osan tulisi käytännössä omistaa elämänsä naisen hankkimiselle, vailla mitään takeita onnistumisesta. Ehkä mahdollisuuksia on, mutta herää kysymys onko kaikki sen arvoista?

On myös huomattava se että naisen taso on eri asia kuin suhteen ehdot. Kompensaatiosuhteeseen ryhtyminen ei syystäkään houkuta miehiä. Esim. saat suhteen jos elätät lapseni/suostun panemaan jos hyväksyt olevasi vain yksi ringissäni.

3Äänestä
  • Minä en oikeastaan käsitä asummeko vittu eri planeetoilla?

    Kun minä olin nuori, ei ollut tasoja. Oli miehiä ja naisia joilla oli hirveä veto toisiaan kohtaan.

    Kaikki pani aina kun sopiva partneri löytyi, ja touhu loppui siihen kun vastaan tuli joku johon haluttiin pysähtyä.

    2Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Minä en oikeastaan käsitä asummeko vittu eri planeetoilla?

    Kun minä olin nuori, ei ollut tasoja. Oli miehiä ja naisia joilla oli hirveä veto toisiaan kohtaan.

    Kaikki pani aina kun sopiva partneri löytyi, ja touhu loppui siihen kun vastaan tuli joku johon haluttiin pysähtyä.

    Ainakin olemme eri ikäisiä.

    Maa-planeetta on muuttunut kovasti aikojen alusta. Sinun nuoruudessasi piirit olivat pienet. Ei Tinderiä ym. Kun vertaan omia kokemuksiani siihen mitä vanhemmat (40 ) sanovat, ero on valtava. Ehkä sinun aikanasi poika ja tyttö tapasivat bileissä, juttelivat kavereina ja pikku hiljaa homma eteni. Nyt tyttö katsoisi "ei täällä ole ketään kiinnostavaa", heittäisi pojan kamusektorille ja laittaisi tekstarin fuckbuddylle että voitko tulla illalla hoitelemaan kun vittu panettaa niin vitusti.

    3Äänestä

  • 121212121212 kirjoitti:

    Ainakin olemme eri ikäisiä.

    Maa-planeetta on muuttunut kovasti aikojen alusta. Sinun nuoruudessasi piirit olivat pienet. Ei Tinderiä ym. Kun vertaan omia kokemuksiani siihen mitä vanhemmat (40 ) sanovat, ero on valtava. Ehkä sinun aikanasi poika ja tyttö tapasivat bileissä, juttelivat kavereina ja pikku hiljaa homma eteni. Nyt tyttö katsoisi "ei täällä ole ketään kiinnostavaa", heittäisi pojan kamusektorille ja laittaisi tekstarin fuckbuddylle että voitko tulla illalla hoitelemaan kun vittu panettaa niin vitusti.

    Silti suurin osa miehistä ja naisista pariutuu, millä sen selität?

    1Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Silti suurin osa miehistä ja naisista pariutuu, millä sen selität?

    Lopeta toi paskan jauhaminen. Kato syntyvyys tilastoja, sinkku talouksien määrää, avioerojen määrää etc.

    1Äänestä

  • olet.puusilmä kirjoitti:

    Lopeta toi paskan jauhaminen. Kato syntyvyys tilastoja, sinkku talouksien määrää, avioerojen määrää etc.

    Avioerot kertovat pariutumisesta, kukaan ei synny avioliittoon.

    Minä elän sinkkutaloudessa, mutta parisuhde-elämää takana liki 20 vuotta. Halut uusintakierrokselle aika pienet.

    Syntyvyyden laskuun vaikuttaa muutkin asiat, esim. perhekoko pienenee.

    2Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Minä en oikeastaan käsitä asummeko vittu eri planeetoilla?

    Kun minä olin nuori, ei ollut tasoja. Oli miehiä ja naisia joilla oli hirveä veto toisiaan kohtaan.

    Kaikki pani aina kun sopiva partneri löytyi, ja touhu loppui siihen kun vastaan tuli joku johon haluttiin pysähtyä.

    Taso tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että toiset ovat halutumpia kuin toiset. Kun sinä olit nuori niin ne halutuimmat silloinkin panivat lähinnä toisiaan kuten myös ei-niin-halutut toisiaan, jos niitäkään.

    Äänestä

Itselläni on syynä on se etten halua parisuhteeseen. Haluan kyllä seksiä mutta en siveyssyistä voi harrastaa sitä ilman avioliittoa. Avioliittoon en kuitenkaan voi ryhtyä koska siinä täytyy antaa toiselle kaikkensa ja palveltava toista 24/7 enkä ole valmis sellaiseen tässä elämäntilanteessa ja tällä historialla. Ehkä sitten kun on vakituinen työ ja osaa paremmin suhtautua omiin menneisyyden mokailuihinsa.

Äänestä
  • Kaikenlaisia henkisiä muureja sitä ihmiset pariutumattomuutensa varmistamiseksi kehittävätkin. Mutta ei siinä mitään, kukin tyylillään, ihan mitä itse tarvisee.

    Äänestä

no mielenterveys ongelmat on yksi syy ja luonne ja tinderisyys maine on mennyt ja muutenkin luonteeltaan tinderimäinen eli arvot eivät ole normaalien ihmisten kanssa samat ja päihteiden käyttö niin kyllä moni ns iki sinkku on vähän omalaatuinen eli vähän poikkeava yksilö niin monella on mielenterveys ongelmia ja muitakin ongelmia

Äänestä

Kertoisitko mikä voi olla syy siihen että naiset eivät halua vaihtaa kanssani sanaakaan(livenä) tai tavata minua käytännössä(nettitreffit)? Monta vuotta on nettitreffi ja baaritaustaa takana. Ulkonäöstä ei voi olla kiinni. Enää en edes viitsi yrittää.

Valitettavasti minun täytyy todeta että aloittajan viesti on paskapuhetta jota yleensä suoltaa sellaiset ihmiset jotka saavat jatkuvasti. He eivät voi ymmärtää miksi naiset suhtautuvat meihin kuten suhtautuvat.

1Äänestä

Olet aivan oikeassa omasta puolestani. Monet pakit olen antanut juuri noista syistä. Myös osin koska en oikeastaan vieläkään tunne itseäni, ja siihen yhtälöön on hankala ottaa ketään muuta mukaan.

Äänestä

Tottakai sinkkuuteen löytyy aina joku syy, ei kai siinä mitään kummallista ole. Ihmiset haluavat tiettyjä asioita keskittyvät niihin, ja jos eivät niitä saa he ovat mielummin yksin. Luonnolliset tavat tavata on jääneet vähemmälle ja tarkoituksenhakuisemmat ovat tulleet tilalle. Kyllä se luo paineita jos mikä. Jos ei ole parisuhdetta, et ole mitään. Haetaan suhdetta kuin se olisi ainoa asia mitä tarvitsee. Jotkut vetää puoleensa toisia vaikkeivat tee asialle paljonkaan. Toiset ei vedä puoleensa yhtään ketään. Siihen kun lisätään omat vaatimukset niin sinkkuja syntyykin jo liukuhihnalla.
En voi puhua tuolle se on liian läski, en voi puhua tuolle liian lyhyt, en voi puhua tuolle liian ruma.
En saa ketään olen liian paksu/laiha. En saa ketään olen työtön. En saa ketään olen ruma.
Nämä molemmat korostavat sitä että ihminen jää yksin. Miksi tämä edes kiinnostaa ihmistä jolla on parisuhde tai joka saisi parisuhteen niin halutessaan. Kaikki ei saa edes kohtalaisenkaan panostamisen kautta.
Miksi se on helpompaa toisille? He kävelevät baariin ja parhaimmillaan heillä odottaa jo kymmenen toiveikasta pääsemään osingolle. Toisista ei olla taas kiinnostuttu ollenkaan.
Baarissa se on ulkomuoto ensimmäisenä joka pistää silmään.
On luotu maailma missä ihmisiä verrataan toisiin ja jossa vain tietynlainen ihminen on heidän omaa elämäänsä edistävä tekijä.
Tarvitsee vain valita ulkoisesti miellyttävä ihminen, mahdollisimman hyvä vielä.
Ei tarvitse miettiä mitään, nussia vain ja syödä. Äly ei ole tarvittu luonnonvara vaan ainoastaan se kuva joka tulee, kun eka kerran näkee.
Sitten voi leikkiä perhettä jos siltä tuntuu tai sitten katsella vaan kuvia.
Ne jotka jättäytyy tämän kaiken ulkopuolelle omaavat suuremman mahdollisuuden saada parisuhde kuin ne jotka jahtaavat mielikuvaa.
Riippumatta ehkä siitä oletko millainen hyvänsä. Mutta kuinka moni voi elää tämän ulkopuolella ilman että törmäisi siihen joka päivä. Tuskin ketään. Suomessa on tapana ajatella( ja miksei muuallakin), että vain tietynlaiset ihmiset voi sopia keskenään yhteen. Ja jos epäsopivat ovat yhdessä sitä mietitään ulkopuolisten silmin, että miksi näin. Miksi johonkin parisuhteeseen pitäisi olla ulkopuolisen hyväksyntä.

Epäsopivia pareja on maailma täynnä, miksi sen pitäisi rasittaa jonkun toisen mieltä?
Sopivia pareja on aika vähän minusta, siis sellaisia joista näkee että he ovat kuin luodut toisilleen ja heilläkin voi olla hankaluuksia suhteessa. Vain murto-osa suhteista kestää koko elämän.
Missä vieläkin vannotaan rakkautta toiselle siis.
Ehkä kaiken takana on pelko että epäonnistuu ja sitten luodaan vaatimuslista eteen. Todellista elämää ei osata ehkä elää, ei osata ottaa elämää sellaisen kuin se tulee vastaan.
Aina voi sanoa että toinen oli se jossa se vika oli, vaikka itsestä löytyy paljon enemmän vikoja.

Itse olen ilman parisuhdetta ja kyllä siihen löytyy syynsä, minusta itsestä. Tiedän etten ole kelvollinen, tiedän sen vähän liiankin hyvin. Tiedän etten ole hyvä ihminen, koska olen yksin. Olen sen kuullut niin monta kertaa että välilllä luulee että joku nauhuri on päällä mikä toistaa samaa nauhaa.
Kauan minulla meni ennenkuin hyväksyin sen etten ole kelvollinen parisuhteeseen tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan suhteeseen.
Ei suhteet koko maailma ole, mutta tietenkin maailma näyttää paljon paremmalta neljällä silmällä kuin kahdella.
Aina voi sanoa toiselle ettet ole yrittänyt tarpeeksi siksi olet yksin. Et ole tarpeeksi komea siksi olet yksin. Et ole tarpeeksi sosiaalinen siksi olet yksin. Aina löytyy joku syy siihen miksi ollaan yksin. Selittäkää joku miksi jollekkin on olemassa satoja mahdollisuuksia ja toisille ei ole yhtään.
Sitten kun joku tulee selittämään, että kaikille on mahdollisuus olemassa, niin eläkää ensin vaikka minun elämä ja tulkaa sitten puhumaan mikä on vialla.
No ihan sama ihmiset on yksin tai sitten kaksin onko se oikeasti niin ihmeellistä. Jotkut ovat jopa useammankin kanssa kun eivät yhdestä saa tarpeeksi.

Äänestä
  • Ätmipalstalla on selvinnyt sinkkuuden syy; ätmiys.

    Äänestä

  • "Selittäkää joku miksi jollekkin on olemassa satoja mahdollisuuksia ja toisille ei ole yhtään."

    Avoimuus toisille ihmisille, sosiaaliset taidot eli kyky lukea toisia ja viestiä itse, suhtautuminen omaan itseensä ja seksuaalisuuteensa ja toisten seksuaalisuuteen, rajojen ymmärtäminen avaamisen ja kunnioituksen suuntaan - ja ennen kaikkea turvallinen kiintymyssuhde lapsuudesta, joka edesauttaa noita kaikkia.

    Äänestä

Miehet joutuu olemaan sinkkuja koska ovat juoppoja, köyhiä, lihavia, rumia, työttömiä.

Äänestä
  • Ja naiset joutuu olemaan sinkkuja, koska ovat ylipainoisia yksinhuoltajia. Näin ainakin Suomessa 35-45v sinkkunaisten osalta. Eipä kiinnosta.

    Äänestä

Epätoivo...
Paskat sosiaaliset taidot.

Surkea itsetunto.

Laiskuus.

Äänestä

Naisilla syy on nirsous. Naiset kuvittelee että komea mies tuo onnellisen elämän että komea mies on hyvä kumppani, ei petä ja sitä rataa. Miehillä syy on että miehet ei uskalla tehdä alotteita naisille. Ujous ja epäsosiaalisuus myös on syitä. Miehet häpeää omaa elämäänsä esim työttömyytää ja köyhyyttä mikä osaksi rajoittaa miehen pääsemistä parisuhteeseen.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


bååååb kirjoitti:

Siis jollei halua olla sinkku. Maailmassa kaikenlaisilla ihmisillä on parisuhteita, myös rumilla, köyhillä, tyhmillä, lihavilla, lyhyillä yms., niinpä se ettei jollekulle kelpaisi ei voi olla se syy.
Itse sanon että käytännössä syy on huonon itsetunnon, oman nirsouden ja liian vähäisen yrittämisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu