Tussi
Se oli sellainen aamupäivä, jossa naiset makasivat parivuoteella alastomina ja toinen siveli toista sulkakynällä. Toisen henki haisi enemmän kuin toisen, ja miehet kyllästyttivät molempia. Liikenne kadulla talojen välissä oli kaikuvaa kuminaa, sekä renkaiden läpätystä katukiviin. Mitään ihmisääniä ei kuulunut, ja juhlat olivat muutenkin jo juhlittu, ja jonkin aikaa jo ehditty siinä aamuyössä nukkua, jossa katuja oli vielä kävelty väsyneinä ja honteloina. Oltiin kaulakkain, ja kai vähän kännissä. Riisuuduttiin ja rakasteltiin. Se oli sellaista tyttöjen hömppää paremman puutteessa. Eivät he mitään rakastuneita olleet, he olivat vain kauniita ja yksinäisiä. Oikeastaan ihan samanlaisia ja vuoteessa.
Hetken tuumailun jälkeen toinen heistä piirsi liskon unisemman ja hengitykseltään haisevamman kylkeen kiinni. Hän oli hyvä piirtämään. Tytöllä oli visuaalista silmää ja piirtämiseen sopivat kädet, joilla toinen veteli viivoja ja toinen piteli ihoa aloillaan. Se kuulemma tuntui hyvältä, kun joku kosketti niin, ja kun joku piirsi ihmisen pintaan syviä ajatuksia ilman kiirettä tai raivoa, taidolla. Eiväthän he mitään neroja olleet, lapsia vain ja mielikuvituksella. Kauniita lapsia vuoteella auringossa, alastomia tytönhymyjä ja virnuilua. Pojat ne olivat vain toisenlaisia. Pojat ne vain kohelsivat ja riehuivat. Naiset rakastelivat ja olivat taitavia.
Sitten he suutelivat huulilla, joilla oltiin suudeltu paljon ja pitelivät ja ottivat ja antoivat kaiken samaan aikaan ja yhdessä toisilleen, ja kahden makasivat aloillaan rinnat kohoillen ja tuoksuen toinen toiseltansa.
Mallisuoritukset ja asennot ja työnkuva. Niinpä niin. Mitäpä sitä nainen muuta kuin on ja vaihtaa vaatteita, puhuu paskaa, jos on tällainen kuin on. Tällainen nainen, joka on nainen sellainen, jollainen jokainen nainen oikeasti on. Sisimmässään varmasti on nainen, kaikissa on. Jokainen nainen istuu aloillaan ripoteltavana tuolissa, josta ei pääse pois, ja jolle kaikki haluavat, päästäkseen siitä pois. Jokainen nainen juoksee, uhraa ja raapii itseään, vain ollakseen mitä on. Ja jotain muuta kaiken lisäksi, jotain sellaista, jota ei ole.
Ja sitten minun liskoni liikahti siinä vuoteella, ja kertoi, kuinka hyvä sillä oli olla siinä olemassa, kun sitä ei äsken vielä ollut. Sitä mitään.
(naurua)

Vastaukset 18
Vanhimmat
Tämä on selvästi kannaotto johonkin, jota en siitä kuitenkaan löydä. Yritin katsoa tekstin taakse, mutta siellä oli vain läppärin kansi, eikä mitään piilotettua aarretta odottamassa. Ei mitään löydettävää.
Ei dokumentteja.
(reps)
Ei hitto... lisko vuoteella! Tuli mieleen lasten lemmikkilisko joka löytyi kuivettuneena sängyn päiväpeitteeltä. 😂 R.I.P lisko.
Joo siis tämä tapahtui tuossa taannoin, kun aivot kävivät joutokäyntiä ja biletysrundi oli ollut ehkä hieman liian pitkä. Elimistö toisinaan uupuu hälinään ja kaipaa tällaista sanatonta yksinkertaisuutta ja helppoutta. Ei oikeastaan ollut vaikeaa palauttaa fiilistä päähän, sillä eihän se sieltä ollut pois edes lähtenytkään.
Siitä oli tullut timmi muisto, kaunis sellainen.
(reps)
Itse ei saisi nauraa lasten lemmikkien kuolemisele, mutta jotain koomista niissä on. Tuon liskon lisäksi jotkut hyppyhiiret päätti päivänsä niin, että toinen söi juoma-automaattia ja kuoli siihen. Toinen taas nassutti toista ja kuoli siihen. Oikeesti on vaikea pitää pokka, kun toiset on harmissaan. Pakko purkautua tänne. 😂😂😂
Teillähän on hauska perhe siellä.
Vitriinissä gerbiili tukehtuu kuplaveteen ja lapsi harmistuu, sinä naurat ja äiti kääntelee keittiössä verilettuja.
Näinkö tämä meni?
(hihitystä)
No rotikat oli exän luona. Minulle vaan surullisena kerrottiin tapahtumat ja nieleskelin nauruni. Välitin suruvalitteluni ja sanoin, että luontokappaleet ovat arvaamattomia. Onneksi lemmikkifanaattisuudesta on vissiin päästy jo ohi. 😆
Itse olen fanaattinen kissafanaatikko. Jos minun kissani kuolisi tapaturmaisesti, viiltäisin ranteeni auki ja hyppäisin parkuen alas parvekkeelta vetäen matkalla Buranaa ja antioksidantteja.
Naapurit voisivat nauraa siinä matkalla lepatukselleni.
(naurua)
Onneks kateilla on 9 henkeä. 😆
Ei tarvii naapureiden hämmästellä painovoiman vääjäämätöntä toteutumista tuossa muodossa. 😊 Säästetään terapiakustannuksia ja palstan repeilevin tarinaniskijäkin pysyy palstalla. Täällä kun käy viima vakiovääntäjistä muutenkin. Olipa hyvä että olet kiintynyt niin elämänsitkeään lemmikkiin. 😊
On eräs seikka, jonka haluaisin tässä tuoda esiin, ja se on se, että lähetä exällesi minulta sellaisia terveisiä, että olen täällä kontrastina. Rumuus ilman kauneutta vierellään ei ole rumaa. Se vain on.
(naurua)
Minun terveiset exälle on vähäsanaisia. Mitä vähemmän tekemisissä, senlaadukkaampi verenkiertojärjestelmän optimaalipainetila. 😆
Minähän olen tunnetusti se palstan "naistenmies", joten exäsikään ei ole kiinnostukseni ulkopuolella.
Onko vulgaaria pyytää hänestä hieman kattavampaa luonnekuvausta, kuin että hän olisi vain verenpaineongelman kantaemo?
: )
Toki. Täysi narsisti. 😆
Ja mielellään minä hänelle soisin mielenkiinnonkohteen. Olen luvannut Jack Daniels-pullon (0,7l) joka uusi vuosi sellaiselle kahelille joka pitää hänet tyytyväisenä...tai ainakin keskittää hänen narsistiset piirteensä itseensä. Eikö ole ihan sopuhinta pienestä ahdistuksesta elämään. 😂
Mjaa
Onko sulla jotain mieleen jäänyttä esimerkkiä, jotain arkista tapahtumaa tai yksityiskohtaa, joka olisi palanut rompulle niin hyvin, että saisin langanpäästä kiinni?
: )
Montakin, mutta olen tietoisestikin ne puskenut muistin mustimpaan nurkkaan. Edellinen tuskainen mennyys joutaa olla tarkempaa tarkastelua vailla. Varsinkin kun ne koskee minun lapsia aseena käyttämiseen. Nyt se ei enää onnistu, niin muistotkin joutaa olla siellä peräarkistossa... varsinkin julkisesti piilossa. 😊
Tosi hyvä kirjoitus mutta en ymmärtänyt mitä tekemistä sillä oli minkään kanssa että toisen muipin hengitys haisi enemmän kuin toisen.
Soli vain detalji inhimillisyydestä. Jätin toisen muikkelin fressimmäksi, ettei koko naiseuden illuusio särkyisi.
Tai näin ainakin ajattelin tehneeni.
(reps)
Se oli mielestäni tässä tarpeen, koska kuvassa oli kaksi naista. Harlekiinissa roolit jaetaan sukupuolen mukaan, mielestäni ominaisuuksien arpominen on mielenkiintoisempaa.