Mitä veikkaan maailman lopun syyksi

1. Asteroidi yms kivi
2. Luonnon katastrooffi, tulivuoret, ilmastonmuutos.
3. Maailmojen sota tai pari hullua alkaa räiskii atomeilla.
4. Tarttuvantaudin epidemia.
5. Ylikansoittuminen kohta 4 ja kohta 3..
6. Hyönteiset valtaa maapallon kohdan 2 aikaan.
7. Ydinvoima tappaa käyttäjänsä.
8. Vedämme ittemme kiikkuun jos tv ohjelmien uusinnat loppuu, erityisesti james bond leffojen.
9. Pää hajoo suomi24:ään ja vedämme ranteet auki.
30339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kuunatsit aiheuttaa lopun.

Äänestä
  • Ei ryssääjä karvoistaan pääse, joten se haukku naama vääntyneenä norsunvituksi venäjää!

    Äänestä

Jumala tuhoaa nykyisen maapallon mutta luo uuden !
Se on ihan samanmallinen kuin nyt mutta nykyisen Ranskan paikalla on vain merta.
Samalla Britannia on vähän kauempana manner-euroopasta.

Äänestä

Emma Kari valitaan Virheitten pj:ksi.

Äänestä

Trump twiittaa vahingossa ydinaseen laukaisunappulalla.

Äänestä

Tekoäly pääsee pakoon kvanttitietokoneesta hyppäämällä usb reiästä koneen ulkopuoliseen aineeseen, aikansa kvanttitasolla seikkailtuaan toteaa että hommahan on ihan perseestä ja haluaa vetää ranteensa auki, ja sehän onnistuu vain sammuttamalla koko maailmankaikkeus takaisin singulariteettiin.

Loppuu onneksi tuo naapurin koiran haukkuminen siihen.

Äänestä

Campi flegrei tai yellowstone purkautuu.

Äänestä

Suvakismi.

Äänestä
  • Tämän päivän pahin uhka, ja sen seurauksena kaikki SEN mädätyksen lieveilmiöt PORSII suunnattomat ongelmat kaikkiin yhteiskuntiin, ja lopulta on pakko laittaa konekiväärit taas lippaat täyteen !

    Äänestä

  • JUSTSEON kirjoitti:

    Tämän päivän pahin uhka, ja sen seurauksena kaikki SEN mädätyksen lieveilmiöt PORSII suunnattomat ongelmat kaikkiin yhteiskuntiin, ja lopulta on pakko laittaa konekiväärit taas lippaat täyteen !

    Älä kuule siinä isäntä pelottele!! Halunnet vain kylvää pelkoa ...

    Äänestä

Populistit pääsee valtaan!

Äänestä

Kohta 8.

Äänestä

11. Me Alin kanssa pantiin Paska-Ahon muijaa, ja idiootti tajuaa sen.

Äänestä

Minä veikkaan yhdys sana virheiden yleistymistä ja muita kielioppivirheitä.

Äänestä
  • Sun pitää opiskella lisää!

    Sä olet vaan käy nyt vääräoppisten kou-lun.
    Nykyajan koulutuksessa ei moisiin enää kiinnitetä huomiota, toiset jäärät vaan
    takertuu edelleen kiin-nipikkuseikkoihi.n

    Äänestä

Sanoisin että ilmastonmuokkaus aiheuttaa jääkauden. Kun ihmiset leikkii jumalaa ja sorkkii alumiinisumutuksineen säätä niin ei siitä hyvää seuraa..

Äänestä

Maamut ainakin tuhoavat Suomen . Tänne ei jää henkiin kukaan kantis, ei edes suvaitsevaisetkaan.
Eurooppa tuhoutuu samojen munapäitten takia.
Loput maapallosta tuhoutuu ydinaseilla. Eliititkin räjähtää taivaan tuuliin.,

Äänestä

Veikkaan lopun syyksi Saksaa ja Brysseliä. Ne puuttuu joka juttuu ja selvästi joku sakemanni lukee näitä kommentteja ja juoruaa Merkelin porukalle. On hullua, että Saksan liittokansleri puuttuu kaikkiin helvetin sopimuksiin eikä päästä Britanniaa irti normaaleilla eropapereilla. Jos tuota ämmää ei millään kukaan saa vallasta, mitkä ovatkaan seuraukset. Kertokaahan, että sakemanni saa taas täältä juoruta Merkelille suoraan mitä joku pahanen juntti puheli.

Tilanne nyt kyttäyksen ja puuttumisten suhteen on minusta pahempi kuin Kekkosen aikainen Neuvostoliitto. Merkelin johtama Saksa on pahis. EU on Saksan hallitsema kontrollisysteemi, jossa varallisuudet siirretään vasten tahtoa tietyille eliiteille. Koskaan tässä ei ole kyse demokratiasta.

http://www.express.co.uk/news/world/801123/Brexit-Angela-Merkel-Jean-Claude-Juncker-Theresa-May-Downing-Street-dinner-leaks

1. "Juncker on Merkelin käsinukke. Toisen maailman sodan jälkeen saksalaiset houkuttelivat suunnitelmaa, jolla hallita Eurooppaa ensijassa valvomalla kauppaa ja sitten vähitellen hallitsemalla hallituksia. Siten ETY: n muotoutui EU:ksi. Ei ole koskaan ollut kyse kaupasta, eikä se ole koskaan ollut kaupankäynnistä, on aina ollut kyse varallisuuden hallitsemisesta ja siirtämisestä muutamalle EU-klubin johtavalle eliitillille ".

Äänestä

USA

Äänestä

Sanon Totuuden! Että ihan sama SYY, kuin Nooan aikaisessa, silloiselle maailmalle / imiskunnallekin, LOPUKSI koitunut.

Kyllähän tuon jo kaikesta maailman, PÄIN sitä!! menosta näkee, kuulee ja suuri osa ns. "nahoissaan" mmonin eritavoin tunteekin, keillä ei henki mene. Aika suuri määrä päivittäin sen menettääkin. Jopa ihan yllättäenkin , ennalta mitään edes aavistamattaan.

Äänestä
  • Sanon totuuden. Maapallo tuhoutuu sinunlaistesi ihmisten kirjoitusvirheisiin. Kertomastasi ei kukaan mitään ymmärrä.

    Äänestä

Mitä tarkoitetaan maailmanlopulla? Sitäkö, että ihminen kuolee sukupuuttoon, sitkö että maapallo tuhoutuu kokonaan vaiko sitä että koko universumi tuhoutuu?

Äänestä

Telluksella kaikki elollinen joskus loppuu auringon laajenemisen takia. Onko se sitten maailmanlopun määritelmä? Muu avaruudellinen olemassaolo jatkuu tästä pikkuinsidessistä huolimatta.

Äänestä

Jos sama elokuva tule peräkkäisinä päivinä jatkossakin niin joku hullu sekoaa ja painaa nappia.
5 tulee onneksi sama leffa kuin eilenkin, huh onneksi.

Äänestä

Aurinko posahtaa, kaikki palaa ja sulaa, ja sitten tulee ikuinen 268 asteen pakkanen. Tämä on väistämätön tapahtuma, ei mikään huuhaa ennuste.

Äänestä

Pääministeri Tuho Pöpilä nielaisee ahneuksissaan persereikänsä ja samassa imussa menee koko mapallo. Eli ahneuden imu aiheuttaa maailmanlopun mutta ei ehkä tuolla tavalla kun kerroin.

Äänestä

Kun järvet muuttuvat juomakelpoisiksi, alkavat semmoiset juomingit, että se on menoa.

Äänestä

Minä veikkaan kohtia 2,3,4 ja 5.
Suurin syyllinen liikakansoitus.

Äänestä

Jeesus palaa Darth Vaderin kanssa ja räjäyttää maapallon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tästäkirjoitin kirjoitti:

1. Asteroidi yms kivi
2. Luonnon katastrooffi, tulivuoret, ilmastonmuutos.
3. Maailmojen sota tai pari hullua alkaa räiskii atomeilla.
4. Tarttuvantaudin epidemia.
5. Ylikansoittuminen kohta 4 ja kohta 3..
6. Hyönteiset valtaa maapallon kohdan 2 aikaan.
7. Ydinvoima tappaa käyttäjänsä.
8. Vedämme ittemme kiikkuun jos tv ohjelmien uusinnat loppuu, erityisesti james bond leffojen.
9. Pää hajoo suomi24:ään ja vedämme ranteet auki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu