Lehti jota et voi perua: KauppaSuomi

Miksi ei voi perua? No siksi, koska se jaetaan mainosten mukana postilaatikkoon.
Ainoa keino lienee niin halutessaan kieltää mainosten jakaminen tai olla yksinkertaisesti lukematta.
Juutalaisvastaisuudestaan tunnettu menestynyt liikemies Kärkkäinen ei näytä kuitenkaan elävän niin kuin saarnaa.
Esimerkiksi Jethro Rostedtin kirja Raha ratkaisee on näyttävästi esillä Kärkkäisen tavaratalon myyntivalikoimassa. Kirja kertoo miten rahaa kääritään.

"KauppaSuomi-lehti on viikon 16 numerossaan julkaissut Arvi Pihkala -nimisen henkilön kirjoittaman artikkelin otsikolla "Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia - ketkä ovat syyllisiä?". (KUVAKAAPPAUS KAUPPA-SUOMI-ILMAISJAKELULEHDESTÄ)
Iltalehti sai lukijoiltaan viime viikonloppuna useita ihmetteleviä yhteydenottoja tavarataloketju Kärkkäisen julkaiseman lehden artikkelista.
KauppaSuomi-lehti on viikon 16 numerossaan julkaissut Arvi Pihkala -nimisen henkilön kirjoittaman artikkelin otsikolla "Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia - ketkä ovat syyllisiä?". Artikkeli kritisoi suomalaisten lasten koulukasvatusta ja väittää, että koululaitos on rapautunut kulttuurimarxismin takia.
Kirjoittajan hampaissa on erityisesti sukupuolten välinen tasa-arvo. Artikkeli syyttää vihantäyteisin sanankääntein unkarilaista György Lukacsia, jonka "kommunistiset" kasvatusopit levisivät silloisesta politiikasta Suomeen.
- Lukacsin "kriittiseen opetussuunnitelmaan kuuluivat muun muassa lapsille suunnatut seksikurssit sekä yksityiskohtaiset porno-oppaat, joiden avulla nuorisoa kannustettiin moniavioiseen irstailuun, lehdessä kirjoitetaan.
Kirjoituksen mukaan sosialistinen pedagogiikka on aiheuttanut tilanteen, jossa feministit ja "homolobbaajat" ovat päässeet korostamaan seksuaalivähemmistöjen roolia. Artikkeli väittää, että erilaisista ongelmista kärsivät tahot vierittävät syyn "valkoisten sortajien" niskaan sen sijaan, että menisivät itseensä."
Iltalehti
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Todella hyvä lehti, luen aina!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvää_kevättä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu