Olemme olleet 35 vuotta naimisissa ja se on ihme sinänsä. Mieheni on ollut aina jotenkin tunnekylmä tai tunnetajuton. Tavallaan hän on kiltti ja tunnollinen tai sanoisinko uskollinen, mutta ei ole koskaan ollut mikään romantikko. Ei edes minun mielikseni. En tiedä mitä tekisin, koska mitä vanhemmaksi alan tulla ja alan tajuta, että tässäkö tämä nyt olikin? Olen ollut kiltti vaimo tai kiltti kodin yleiskone, joka pitää kaikki asiat pyörimässä, mutta kun joskus kaipaisin jotain edes pientä huomiota niin en sitä saa. Itkin kun meillä oli 35 vuotispäivä ja ajattelin, että juhlisimme sitä jotenkin. No sopihan se miehelleni, että pikkasen sukulaisia vois kutsua, mutta kaikki sitten jäi mun harteille järjestää. Hän ei ottanut mitenkään osaa tai että olisi edes jollain lailla sitä huomioinut? Onko se niin miehille vaikeaa ostaa edes pari ruusua tai joku kaunis koru? Yleensä firmakin muistaa uskollisia työntekijöitään jotenkin, mutta ei meidän isäntä.Huomaako hän minut vasta, kun lähden viimeisen kerran ovesta ja pyykikasa jää pesemättä?
35 vuotta naimisissa
mikävaivaamiehiä
271876
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Normaalia se on, lisäksi työnantaja antaa monoa hyvin tehdystä työstä jos siltä tuntuu?
Kerrohan, jos kerran miehesi on ollut aina tuollainen, hän alkaisi huomioimaan Sinua. Toisi kukkia, veisi ulos syömään, herättäisi aamulla mansikoilla ja kermavaahdolla... Sinä totisesti alkaisit epäillä häntä, etkä olisi todellakaan tyytyväinen, kun et tietäisi mistä on kysymys.
Hyvä sanonta tuo "vanhassa vara parempi". Turha sitä muutenkaan on surra mitä olisi voinut olla jos...jo tiedät mitä olet saanut :)
No ei se minusta kauheen normaalia ole ettei mitään huomionosituksia ole? Työnantaja ja työntekijä sentään on palkkasuhteessa, mutta avioliiton kai pitäis perustua johonkin aivan muuhun?
Elä sie valita.Hyvä ukko siul o.
Siinä se oli hauta kutsuu viimein onhan 35v kunniallinen avioliiton kesto ei erota ennen kuin kuolema erottaaa.
Puhu hyvä ihminen tunteistasi miehellesi. Pikku vihjailu ei siihen piisaa pitää istua persiilleen ja rupatella asia ja tunteet läpikotaisin jotta toinen tajuaa mitä sinä kaipaat joskus. Tiedän mistä puhun jo 42 v sama ukko ollut ja edelleen pyyhkii hyvin mutta me PUHUTAAN toisillemme omista tunteista ja toiveista ja tehdään hyviä kompromissejä jotta kummallakin on hyvä olla.
Niin ei se aikoinaan ukkoni kanssa muistanut vuosijuhlaamme. Ja muutoinkin kättäytyminen ajattelematota. Kun löysin kuitin housujen taskusta ruusuista " taidan epäillä ettei ollut työjaverille ja ollut hankkimassa niitä. Taitaa olla jollekin hoidolle hommannut että saisi pesää? No en voi tietää mutta sanoin etten pitänyt löydöstä. Nolona Kertoili työkaverin eläkkeelle lähdöstä ja hänet valittu ostamaan ne. No jos joku kakkonen sai ne niin toivotaan niiden olleen sitten maksu hoidosta.
Jokaiseen suhteeseen koittaa arki. Ja arkihan se juuri on sitä parasta.
Vaikuttaa siltä, että seuraat liikaa eronneiden nykyistä onnea? hyväksy oma liittosi ja koita tyytyä siihen hyvään mitä teillä on. Ehkä olet sokeutunut siihen hyvään johon nykyisessä suhteessa olet tottunut. Kuka takaa että uusi suhde antaa nykyistä enemmän?
Muista että uusi suhde on aina uusi. Et voi viedä nykyistä elämääsi siihen. Voi jopa käydä huonosti kun se ensi-romantiikka uudessa suhteessa arkipäiväistyy. Haikailetko sitten nykyisen suhteesi perään katuen?
Unohda typerä haihattelu uudesta suhteesta. Vaikuttaa siltä että koitat nyt löytää tekosyitä eroamiseen?
35 v yhdessä, onnittelut. Nykyään liitot ei kestä kuin sen alkuihastuksen ajan, kun jo uutta putkeen.....
Taidat olla kiittämätön ja itsekäs, toivottavasti et narsisti kuitenkaan. -anteeksi, mutta nykyaika tekee sinustakin tuollaisen. Monet jo eronneet, eksytettyjä.
"Jokaiseen suhteeseen koittaa arki"
Arjen katkaisee sitten juhla. Kuten esim. hääpäivä, syntymäpäivä tms. merkkipäivä. Ja jotta ne erottautuisvat arjesta, niitä on tapana juhlistaa muistamalla itselle tärkeitä ihmisiä.
Kenellä katkaisee, kenellä ei.
Ei minulla ole ollut minkäänlaista tarvetta juhlia jotain tiettyä päivää tai asiaa.
Minä muistan itselleni tärkeitä ihmisiä, myös itseäni, joka viikko, en vain kerran pari vuodessa.
Pitkä yhteiselo yhteiskuntarauha hyvä ruoka ja tilava asunto. Kumpikin katsoo toisen perään ja neuvoo kotia kohti pimeässä. Kunnon löylyt kiukaalta ja nukkumaan.
Hienosti taas sanottu. Lokka osaa.
Liian kilttien on melko turha alkaa vaatia itselleen vuosikymmenten jälkeen mitään.
Alusta asti pitää vaatia .
Jos toinen on niin tomppeli ettei tajua hyvän päälle mitään se pitää opettaa- olla alusta asti oman arvonsa tunteva. Tehdä selväksi ettei yli kävellä eikä jätetä huomiotta. Tehdä itsestään toiselle tärkeä ja mielenkiintoinen.
On minunkin mieheni ollut joskus nuorempana perustomppeli, mutta opetin olla olematta. Jo alkuvuosina. Tein vaan selväksi, että jos haluaa itselleen hyvän parisuhteen ja avioliiton on oltava valmis antamaan, jotta voi saada. Minä jätin topakasti asioita hoitamatta ( pyykit, ruoat, huomio) , jos hän unohti näitä tekemisiäni arvostaa . Aikansa kärvisteli ja moneen otteeseen, mutta oppi!
Ja onpa oppinut huomaamaan kuinka paljon voi saada, kun itse antaa.
Suhdetta on pakko hoitaa, aina. Muutoin se ei toimi ja vajotaan tylsyyteen.
Vaikka kuinka olisi väsy, niin mistäpä sitä voimaa saa kuin omalta puolisolta niinä aikoina kun on vaikeampaa, siksi suhdetta pitääkin hoitaa, juuri näitäkin aikoja varten.
Ei se onnistu , jos ei ole omanarvontuntoa vaatia toiselta sitä mitä itse ansaitsee. Jos suostuu kaikkeen ilman minkäänlaista huomiota toiselta kertoo se juurikin itsearvostuksen puutteesta. Ei sellainen puoliso ole välttämättä mielenkiintoinen, joka ei itseään arvosta. Pitää Tehdä itsestään toiselle tavoittelemisen arvoinen.
Ja mikä tärkeintä sitten muistaa : kun se puoliso sitten oppii jotakin pitää sitä arvostaa ja muistaa myös näyttää se toiselle. Siten toinen huomaa, etteipä hukkaan mennytkään ponnistelut toisen mielen hyväksi saamisesta. Sitä haluaa tehdä lisää, hyvää toiselle.
Voi reppana AP, oletko sinäkin vajoamassa halpojen naistenlehtien typeryyteen joissa hehkutetaan "romattisia iltoja shamppanjoineen ja ruusuineen". Ja sitten vielä itket kun miehesi ei teekkään tuota hölynpölyä elämääsi!
Kuulehan pikku ystävä! Sinulla on kunnon rehti mies. Ole iloinen siitä ja kiitä Luojaasi että olet VALINNUT juuri tuon miehen jakamaan surusi ja ilosi kanssasi. Hänen kanssaan olet perustanut kodin, perheen.
Halutessasi ruusuja, osta ne itse kotinne piristykseksi ja lopeta tuo typerä vestistely! Valista miestäsi että "seuraavalla kerralla on sinun vuorosi tuoda kukat kotiin". Saattaa hyvinkin olla että sinun täytyy muistuttaa miestäsi monta kertaa ennenkuin hän osaa kävellä kukkakauppaan! :)
Vie miehesi ravintolaan päivälliselle sen sijaan että itse aina kokkaisisit.
Valista miestäsi että seuraavalla kerralla on hänen vuoronsa ehdottaa minne menette aterioimaan. Saattaa hyvinkin olla että sinun täytyy muistuttaa miestäsi monta kertaa, enenkuin hän keksii sopivan ruokalan.
Palkkaa siivooja kerran kuussa sen sijaan että itse tekisit suursiivouksen jne... Tuon ajan säästämisellä tee omia hommiasi ja järjestä yllätys itsellesi ja miehellesi.
"Tässäko tämä on?" - kysymyksen (negatiivisessa mielessä) iloitse että "Tässähän me nyt olemme ja että tunnettuamme toisemme näin hyvin meillä on ilo jatkaa tulevaisuuteen ".
Ja lopeta naistenlehtien lässytysten lukeminen ja julkkisten seuraaminen. Ne kertovat sitä mikä myy!
juuri näin. Miksi pitää tehdä itselleen täysin turhaan paha mieli.
Jos miehesi on hyvä, jos sinulla on rakkautta häntä kohtaan, olisit onnellinen, siitä että mies on terveenä vierelläsi.
Minäkin olen meidän perheen yleiskone, teen ruuat, pesen pyykit, siivoankin lähes aina koko huushollin, mutta otan sen kuntoilun kannalta. Kyllä kahden ihmisen kodin siistinä jaksaa pitää vaikka vielä töissä käynkin.Ei kaksi aikuista sotke niin että joka päivä pitäisi rätin kanssa kulkea, kerran viikossa imuroinnit ja parin viikon välein lattioiden pesut, pölyt pyyhin tunnissa silloin kun pyyhin. Mies hoitelee raskaammat työt, tänä keväänä on tehnyt liki 20 kuutiota polttopuita, kaatanut pystymetsästä, ajanut pihaan, pieninyt sirkkelillä, pilkkonut ja pinonnut, että talvella lämmintä piisaa. Sen jälkeen mies levittelee muutaman kuution multaa ja kuoriketta pitkin pihamaata kottikärryllä työnnellen. Sitten hänellä alkavat ruohonleikkuut jne. Talvella on lumityöt. Kyllä siinä hänelläkin on omat hommansa päivätyön ohessa, ei hän jouten makaa.
Kummallakin meistä on omat harrastukset, on lastenlapset ja vielä yksi isovanhemmista hoidettavana. Mummon luona käydään muutama kerta viikossa.
Monesti näemme vain ruokapöydässä ja sängyssä, mutta siitä huolimatta olemme vahvasti läsnä toisillemme.
Mieheni oli vakavasti sairas ja silloin pelkäsin mitä jos hän ei olekaan enää siinä vierellä. Minusta on ihanaa kun hän on kulkee omia polkujaan tuossa vierellä.
Monesti naiset sanovat ettei mies huomioi, mutta ainakin minun mieheni huomioi minut joka ikinen päivä. Tarkoitan tällä sitä kun hän ohikulkiessaan ottaa kiinni ja rutistaa, saattaapa pussatakin, puhuu asioistaan kysymättä, auttaa kun tai jos pyydän, ei moiti eikä komentele, puhuu kylillä ylpeänä emännästään, monesti sanoo minun emäntä. Ei siis puhu akastaan.
Meillä menee sängyssäkin hyvin, ei ole tarvinnut kummankaan pihdata tai olla puutteessa.
Talous on kunnossa, kumpikin tienaa ja on yhtä säästäväinen tai tuhlaavainen miten sen ottaa.
Viimeksi tuli 43 vuotta kihloihin menosta, kumpikaan ei muistanut sitä oikeana päivänä, mutta minä muistin pari päivää myöhemmin ja toin kukat kaupan kakkua töistä tullessani ja tein vähän parempaa ruokaa. Syötiin ja juotiin kakkukahvit (kaupan täytekakkua) ja hyvää oli ja muisteltiin nuoruutta. Hauskaa oli ihan kaksin, ei tarvinnut kutsua sukulaisia juhlistamaan, koska kaksinhan me oltiin kihlajaisiltanakin. Sitten pidettiin vähän hauskaa vällyjen alla, niin kuin kihlajaisiltana.
Miksi turhaan alkaa vetistelemään kun voi yhdessä viettää aikaa hyvillä mielinkin.
Tunnistan itseni tuosta kuvauksesta. Ihmettelen syvästi miksi vaimoni päätyi kanssani naimisiin. Luuliko tosiaan ihan oikeasti pystyvänsä kasvattamaan minusta romantikon. Olisin kyllä tyytyväinen jos hän pystyisi mutta jos jotain ei ole niin hankala sitä on löytää. Miksi ihmeessä naiset menee sellaisten miesten kanssa naimisiin jota eivät halua.
Luuleeko ne jonkun papin aamenen muuttavan ihmistä.
Tavallinen kuvio. Nainen menee naimisiin toivoen parasta. Kun hän lopulta tajuaa harhansa, hän menettää kiinnostuksen mieheensä ja usein vielä pitää sitä miehen epäonnistumisena.
Kyllä pitkässä liitossa jo toisen tuntee. Meilläkin minä hoidan nuo tunne asiat. Mies hoitaa rahat ja raskaimmat nostamiset. En minäkään syytä miestä vaikkei muista romanttisesti näyttää tunteitaan. Mutta kun minä hyppään syliin löytyy miehestä hellyyttä vuosista huolimatta. Aina kohtelemme toisiamme hyvin. Olemme tiimi jonka opimme aikaa sitten. Ei minunkaan mies muista kukkia ostella tai kynttilöitä sytytellä. Äitienpäivä menee aina niin että miehen äidille ostan kukat mulle ei kukkia kuulu mutta olen jo sen hyväksynyt. Nykyään naiset liikaa pyytävät miehiltä. Meistä jokainen tarvitsee jotain ja on osattava näyttää mitä haluaa. Ja jos mies ei itse osaa on se naisen osattava. Vain siten saadaan pitkä liitto pitämään kun toisen tuntee ja ymmärtää mihin se kykenee. Kun aikanaan aika jättää tiedän ettei mies varmaan minua kauaa sure kuten taas minä sen teen. Naiset ovat tunteellisia ja osaavat sen näyttää. Miehet ovat teknisesti lahjakkaita ja eivät näytä tunteitaan. Ei kannata kiukuttella tai riidellä toisen osamattomuutta tai kun ei kykene jotain kuten toinen. Ajan myötä oppii toisen tuntemaan.
"Kun aikanaan aika jättää tiedän ettei mies varmaan minua kauaa sure kuten taas minä sen teen".
Tästä uskallan olla kanssasi eri mieltä. Ehkä et tunne miestäsi niin hyvin kuin luulet.
Ainakin minä surisin vaimoni kuolemaa syvästi ja pitkään, vaikka minäkin kuulun näihin hiljaisiin miehiin jotka eivät tunteitaan osoita muutoin kuin teoilla ja äänettömällä arvostuksella. Minulle on annettu elämän tielle yksi iso lahja matkaan mukaan, vaimoni. Toivottavasti saan pitää vaimoni luonani niin kauan kuin elän.
Olet tosi hieno mies. Arvostan, koska tuo mitä sanoit vaimostasi, on kauneinta mitä toiselle voisi sanoa.
"Arvostan, koska tuo mitä sanoit vaimostasi, on kauneinta mitä toiselle voisi sanoa."
Niin voisi jos sanoisi. Tekstistä päätellen ei kuitenkaan koskaan sano. Sehän se vika onkin kun moni kyllä ajattelee toisesta kauniissti mutta jättää ne ajatukset sanomatta. Monille on helpompi jopa kirjoittaa niitä tänne nettiin kuin sanoa sille omalla puolisolle. Miksi, sitä en ymmärrä.
Kylläpä täällä nyt osataan taas. Mukava kuulla näitä juttuja heh....
Miehenä en romatikko ole ja en paljon kukkia ostele mutta teen vkl meille ruuat ja ostan kunnon juomat ja suunnittelen reisuja. Ainoa asia mikä harmittaa on että neisen iei prätkän kyytiin tule ja sitä täytyy yksin tehdä mutta tulee mukaan prätkäkerhon tapahtumiin jotka yleensä maksan jua niin edelleen. Vien myös ravintolaan syömään tai vaikka iltaan istumaan ettei turhan tasapaksua ole kun ei yksin viitti baariin lähteä.
Eiköhän puolisot opi miten toista kohdellaan ja tunteita näytetään. Se jokaisella parilla oma juttu. Tuossa yksi mietti ettei mies sure vaimoaan pitkään kun ei näytä tunteitaan. Samoin tuo joka ilmoittaa surevansa jokainen itse tietää miten kohtelee rakastaan ja miten kaipaa. Kyllä rakkaus on monimuotoista. Eiköhän parisuhde jossa olemme itse me teemme sellaiseksi kuten haluamme. Yleistää ei voi miehiä eikä naisia. Toiselle riittää vähempikin tunteiden näyttö kuin toiselle. Kerrotaan puolisoillemme rehellisesti mitä tunnetaan ja näytetään se miten osataan. Puhumalla asiat ratkeaa. Onnea kaikille hyville pareille!
Oletko kertonut näistä sun tunteista ikinä sun miehelle? Se ei ikinä tuu muuttamaan toimintaansa, ellet sano siitä. Jotkut miehet eivät vain osaa jotenkaan näyttää tunteitaan vaikka niitä toista kohtaan olisikin. Kannattaa yrittää nyt puhua ja korjata asioita, ennenkuin on ainakin turhan myöhäistä.. Odottelu jospa asiat muuttuisivat itsestään on turhaa.
Ymmärrän tunteesi, sellasen kumppanin kanssa joka ei ikinä osoita minkäänlaista huomiota välittämistä tai rakkautta on suoraansanoen perseestä, koska silloinhan se suhde on kuin kaveri/kämppis suhde eikä parisuhde. Sulla on täysoikeus olla omia tunteita eikä niissä ole mitään väärää/outoa, tuollaiset tarpeet kuuluu parisuhteeseen.
Itseä häiritsee kun miesystävän kanssa usein tuntuu ettei hän puhu tunteistaan ja yleensä minä teen aloitteet kaikeen mikä liittyy parisuhteeseen kuuluvaan kosketteluun ja seksiin. Olen usein puhunut asiasta hänelle, mutta hän sanoo että kyllä hän haluaa myös tollasia asioita mutta välillä ei tunnu siltä koska sen pitäisi lähteä henkilöstä itsestään eikä niin että toinen joutuu monesti puhumaan siitä toiselle.. siitä häviää se hyvä fiilis että toinenkin haluaa oikeasti. Ja sitten hän seuraavana päivänä tulee tekemään aloitteen kun olen edellisenä päivänä puhunut siitä hänelle. Sillon on se fiilis että kiva kun toinen yrittää, mutta päässä pyörii että se tekee noin vain koska sanoin siitä eilen eikä koska hän haluaisi minua itse.
Tässä oli hyvin samanlaisia ajatuksia, kuin itsellänikin. Pitkissä liitoissa asiat vaan monesti myös luiskahtavat siihen oletusarvoon, että näin on toimittu ja näin jatketaan. Unohdetaan toinen ja ollaan vaan tyytväisiä toisen tekemiin palveluksiin joista tulee itsestään selvyyksiä joita ei sen enempää tarvi miettiä tai kotitöitä jakaa. Vapaa-ajat menee harrastuksineen menee yleensä sen vahvemman puolison mukaan ja toista ei tarvi sen enempää miettiä mitä haluais. Ennen niin vilkas ja seurallinen nainen murretaan pikkuhiljaa kotihiireksi jolla ei ole mitään omia juttuja ja jos on niin mies ei niitä tykkää.
Kell,onni on ........?