Puerto Rico julistautui konkurssiin

USA:han kuuluva (muttei osavaltio) Puerto Rico on julistautunut konkurssiin. Saari ei kykene selviämään veloistaan ja velvoitteistaan.
11183
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Miten sijoittajia hoidetaan?

He ovat pulassa.

On selvää, että se riippuu niiden velan tilasta. Jos heillä on suojattuja joukkovelkakirjalainoja, ne saatetaan niille maksaa kokonaan. Mutta vakuudettomat joukkovelkakirjojen haltijat saattavat kärsiä huomattavista leikkauksista riippuen siitä, minkälaisia ​​velkoja tuomari arvioi olevan haavoittuvainen.

Rahoitusvelkojat, mukaan lukien suuret sijoittajat, jotka olivat ottaneet vastaan ​​Puerto Rico -joukkovelkakirjalainoja, jotka olivat vapautettuja liittovaltion, valtion ja paikallisveroista, kiistävät, että heidän sijoituksensa toteutettiin, kun saari ei ollut konkurssissa.

Mutta kongressi hyväksyi Puerto Ricon valvonta-, hallinto- ja talousvakuutuslain (PROMESA) erityisesti sellaisen prosessin luomiseksi, jonka avulla saaren lukuisat velkaantuneiden hallitusten tekijät voivat saada velkahelpotuksia.

Monimutkaisia ​​asioita ovat erilaiset valtiolliset yksiköt, jotka kuuluvat konkurssihakemukseen, joista kullakin on omat sijoittajat ja velkojat, jotka haluavat maksaa.

"Ei todellakaan ole selvää, kuinka velkojat pinotaan järjestykseen", Jacoby sanoi.

Moody's Investor Servicein varatoimitusjohtaja Ted Hampton totesi keskiviikkona, että konkurssitiedote on todellakin "positiivinen askel joukkovelkakirjojen haltijoille kokonaisuudessaan", koska se tuo mukanaan "järjestäytyneen prosessin, jonka pitäisi olla paremmin velkojille kokonaisuutena kuin kaoottinen ja epävarma ajanjakso, johon liittyy lisääntyviä oikeusjuttuja. "

Äänestä

Puerto Rico rakennettiin orjuudella ja sorrolla. Ja siihen se myös tulee päättymään. Köyhät kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!Ylös! Kyykkyyn! Ylös! Kyykkyyn!

Äänestä

Milloin Kreikka? Milloin Suomi?

Äänestä

Saarella+on+3½+miljoonaa+asukasta+mutta+vain+1+miljoonalla+on+töitä.+Asukasluku+vähentynyt+noin+10%:lla+sitten+vuoden+2007.+Velkaa+on+74+miljardia+dollari+ja+eläkkeissä+muhii+50+miljardin+velkapommi+lisää.+Suurin+yksittäinen+velkoja+on+Banco+Popular+de+Puerto+Rico+(12+miljardia+dollaria).+Sille+on+tulossa+hurja+kupru+ellei+velkoja+selvitellä.+Se+taas+riippuu+onko+Banco+Popular+de+Puerto+Ricolla+Rotschild/Bilderberg+kytkentöjä.

Äänestä

Puerto+Ricon+ongelmien+ytimessä+on+huono+tuottavuus.+Kun+USA+solmi+1980-luvulta+lähtien+globalisaation+myötä+uusia+kaupallisia+sopimuksia+ei+Puerto+Rico+pystynyt+kilpailemaan+näiden+uusien+(eteenkin+Asian+mutta+myös+Väli-Amerikan+ja+Etelä-Amerikan)+kanssa+tuotannossa.+Nyt+siellä+käytännössä+työikäisistä+vain+40%+on+töissä,+loput+ilman+työtä+tai+pimeillä+markkinoilla+(joista+ei+makseta+veroja+tietenkään).

Äänestä

Miksi USA ei tehnyt Puerto Ricosta paratiisia? Eikö kapitalismi toimi?

Äänestä
  • USA:lla ei taida olla osaa tässä autonomisen itsehallintoalueen konkurssissa.

    Äänestä

Kyllä se vielä Suomellekin totuuden hetki tulee.

Äänestä

Puertoricolaiset Usassa ovat huonomainaisia rikollisia.

Äänestä

USA:ssa myös Detroitin kaupunki on mennyt konkurssiin. 4 osavaltion taloudellinen tila on myös todella tukala.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kainalniemen-Hiki kirjoitti:

USA:han kuuluva (muttei osavaltio) Puerto Rico on julistautunut konkurssiin. Saari ei kykene selviämään veloistaan ja velvoitteistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu