Patrik Tiaisen tuomitseminen kristittyjen taholta

Jumalaan ja Jeesukseen. En kuulu mihinkään kirkkoon, olen hyvin kaukana täydellisestä ihmisestä, teen syntiä ja syyllistyn useisiin asioihin, jotka tiedän vääriksi. Käyn jatkuvaa kamppailua itseni kanssa ja pyrin päivä päivältä tulemaan paremmaksi ihmiseksi. Pyrin tekemään oikein ja olen kiitollinen Jumalalle siitä miten hän on varjellut, siunannut ja suojellut minua.

Kysyisinkin eikö kristilliseen perusajatukseen kuulu se, ettei toisia tuomita? Luettuani palstan juttuja täältä aistii suoranaista vahingoniloa Patrikin tapauksesta, pilkkaa, uhkauksia ym. Aika kaukana kristillisyydestä mielestäni.

Ettekö te ole koskaan tehneet mitään väärin? Mokanneet oikein kunnolla?
12257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

täällä on tosiaan heitelty Patrickia kiveksillä.

Äänestä

Mieshän saa olla mitä lystää, mutta Herran palvelijana vilpillisellä, saastuneella ja irvokkaalla sydämellä on surullista niiden kannalta, jotka HÄNEN KÄSIENSÄ ALTA APUA OVAT ETSINEET!!

Irvokasta on myös näiden hengellisten johtajien toiminta, näiden, jotka tätä pelleä saleihinsa kutsuivat ja ihmisien kukkaroille hamusivat!

Kaikille sama tuomio, osallisuus syntiin, sen harjoittamiseen ja ihmisten pettämiseen.

Äänestä
  • Jeesus haki opetuslapsikseen epätäydellisiä ihmisiä. Jokainen, joka haluaa palvella Herraa, on tervetullut hänen luokseen. Erityisesti, kun opetuslapset tivasivat istumajärjestystään Taivaassa, Jeesus tyrmäsi patsastelun täysin. Jos Tiainen ei ole tervetullut teidän Herranne palvelijaksi, te ette palvele Kristusta.

    Äänestä

Mitähän Jeesus olisi sanonut homoutta harjoittavalle joka olisi pyrkinyt Jeesuksen opetuslapseksi? Anna mennä vaan, olethan vain vajavainen ihminen? Niinkö?
Tuskin, Jeesus olisi varmasti sanonut että tee parannus, äläkä tästedes syntiä tee, niinkuin sanoi sille eräälle naiselle jonka oli parantanut.

Äänestä
  • Mistä tiedät ettei Jeesuksen valitsemissa opetuslapsien joukossa ollut yhtään homoa? Elihän moni opetuslapsi naimattomana.

    Äänestä

  • Kristillisessä valossa homoseksuaalisuus on suunnitteen samaa kuin itserakkaus, ylpeys ja lihanhimo. Niistä soisi kunkin luopuvan ihastuksen kohteesta riippumatta.

    MUTTA: tunnekylmyyttä ei ole lapsilla ja heillehän on Taivasten valtakunta. Tunteita, edes ihastustaan, ei tarvitse peitellä tai pelätä.

    Tässäkin, hedelmistä puu tunnetaan. Jos homoseksuaalinen suhde tuottaa hyvän elämän, sen hedelmät ovat hyviä. Jos taakseen jättää raunioita, eletty on rumaa elämää. Kristillisyys ei ole mielivaltaisia sääntöjä. Tavoite on kohti Luojan hyvää. Siksi en halua, että kukaan sanoo, ettei halua toisen rakastavan. Sano mieluummin, ettet halua irstailua. Parisuhde on kaunis asia. Se pitää nähdä lupauksena kantaa karikoiden yli, lupaus olla tukena ja sen lupauksen soisi kestävän, rakkaus on.. Jos joku aidosti antaa sen lupauksen, se on puhasta kultaa.

    Äänestä

Koita ymmärtää että tämä tapaus herättää monille suuria tunteita. Niitä nyt puretaan tänne. Suuttumus, tuthautuminen, vahingonilokin joillakin, sääli, suru... Petettyjen joukossa on muitakin kuin vain hänen vaimonsa. Ihmiset käsittelevät asiaa monella tavalla. Näin suuri valheessa eläminen ei pelkällä pään piiloon lakaisulla heti katoa ihmisten mielistä, asiaa pitää käsitellä ja ottaa siitä opiksi. Ja katkeruuteen ei pidä kenenkään jäädä. Uskon että monet täälläkin kyllä tunnistavat omat heikkoutensa ja vajavaisuutensa, eikä välttämättä kirjoita mitenkään ylempää tai ylpeästi.

Äänestä
  • Patrikin anteeksipyynnöistä aistii saman ilon, minkä näkee kesälaitumelle päässeessä hevosessa. Kun orja karkaa, moni voi kokea petetyksi tulemista ja surua. Vaimolle 40 vuotinen kulissiliitto olisi raastanut hänen sielunsa. Jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi. Vaimoa pitää auttaa katkeruuden yli (toivon sydänmestäni, että hän oli juonessa mukana). Mikä tärkeintä, meidän pitää rikkoa se väkivallan koneisto, joka luo kulisseja. Muista vielä, pakotettu vannominen ei ole pätevä. Tämä koskee myös avioliittoa.

    Äänestä

Olet täysin oikeassa. Ihmisen ei tarvitse kuulua kirkkoon seuratakseen Jeesusta ja jokainen meistää tekee syntiä ja vääryyttä elämässä..ihan uskoontulon jälkeenkin. Olemme kuitenkin pelastettuja ja voimme saada syntimme anteeksi Jeesuksen kautta.
Valitettavasti moni ei halua kantaa vastuuta omista teoistaan ja kääntää katseensa muiden virheisiin ja tuomitsemiseen..näin vältymme kohtaamasta omia tekojamme.
Ei ihmisen kuuluisi katsoa toista ihmistä, vaan Jeesusta. " Ottakaa kaikki mikä on hyvää"
Kukaan ei ole antanut meille valtaa tuomita toisia ihmisiä, voimme ainostaan rakkaudella yrittää sanoa, jos näemme jonkun olevan väärällä polulla. Tässäkin pitäisi olla varma, että toinen tietää että sanot sen rakkaudesta, etkä syyllistämisestä.
Jokainen tulee vastaamaan viimeisellä tuomiolla omista teoistaan ja sanoistaan, joten itse ainakin pyrin olemaan tuomitsematta toisia, olivat heidän tekonsa mitä vain..Jeesus tuomitsee heidät ja se on heidän välinen asia. Minulla riittää tekemistä omissa synneissä riittävästi.

Äänestä

Aloittaja olet ihan oikeassa. Ei meidän pidä syöstä lopulliseen tuhoon epäonnistunutta ihmistä. Ainakin minulla riittää syntiä omaksi tarpeekseni ja vain Jumalan armon turvin voi kasvaa uskossa ja pelastua.

Äänestä

Raamattu kehottaa erottamaan seurakunnasta homoseksuaalisuutta harjoittavat. Minä tottelen Raamattua, en somessa kirjoittavien eksyttäjien mielipiteitä.

1 Kr 5:
9 Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. 10 En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. 11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. 12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia. 13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

1 Kr 6:
9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,

Äänestä
  • "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa." (Room. 3:23-24)

    Minulla ei ole pienintäkään tarkoitusta eikä halua syyllistää ketään, ei itseänikään, sillä itse olen saanut "ylenpalttisen armon" osakseni (Room. 5:20): "Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi."

    "Jokainen, joka vihaa veljeään (sisartaan), on murhaaja; ja te tiedätte ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi." (1. Joh. 3:15)

    "Jos joku sanoo: ´Minä rakastan Jumalaa´, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt." (1. Joh. 4:20)

    "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." (Matt. 5:22).

    "Ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään" (Ps. 14:3). Saarnaaja sanoo: "ei ole ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä" (Saarn. 7:21).

    "Antakaa toisillenne anteeksi niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi." (Kol. 3:13)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itsekinuskon kirjoitti:

Jumalaan ja Jeesukseen. En kuulu mihinkään kirkkoon, olen hyvin kaukana täydellisestä ihmisestä, teen syntiä ja syyllistyn useisiin asioihin, jotka tiedän vääriksi. Käyn jatkuvaa kamppailua itseni kanssa ja pyrin päivä päivältä tulemaan paremmaksi ihmiseksi. Pyrin tekemään oikein ja olen kiitollinen Jumalalle siitä miten hän on varjellut, siunannut ja suojellut minua.

Kysyisinkin eikö kristilliseen perusajatukseen kuulu se, ettei toisia tuomita? Luettuani palstan juttuja täältä aistii suoranaista vahingoniloa Patrikin tapauksesta, pilkkaa, uhkauksia ym. Aika kaukana kristillisyydestä mielestäni.

Ettekö te ole koskaan tehneet mitään väärin? Mokanneet oikein kunnolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu