kysymys rahasta

moi
oltu muijan kanssa yhdessä reilut 20 v, josta naimissa noin 10 viime vuotta. hänellä oli tuossa pari vuotta sitten isohko summa rahaa määräaikaistilillä, tiedän asian vaikka hän ei sitä mulle erityisemminmainostanutkaan. nyt muija on puuhannu eroa ja sanoo etteiu semmosta ole ollutkaan, m,eihin/lapsiin/huusholliimme/elämiseensä hän ei ole siitä mitään kuluttanut, hyvä palkka ja mun tulot ovaty riittäneet. tää raha siis jääny piiloon tässä vuosien aikana. muta jos siis nyt ei muka olekkaan vaan tieoisesti hävitetty esim hänen sukulaistensa hoiviin nin onko kyseesä asia josta voisi tehdä rikosilmoituksen? jotenkin tuntuu että muija ei oiken ees tajua summan suuruutta
26513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

aloittaja unohti vielä sen kysyä, että muijalla on ollut myös maataloustuloa, viime vuosina tulo on jäänyt koko ajan pienemmäksi johtuen urakoitsija laskutuksesta (lähisukulainen). eli tarkoitan että voisko tässä olla tarkoituksella pienenntty tuloa mahdollisa elatusapu ym juttuja ajatellen ja jos semmonen käy ilmi niin onko valkava homma?

Äänestä

Jos et ole teini, niin älä kutsu naisia muijiksi...että kuulostaa tyhmältä.
Et voi tehdä mitään rikosilmoitusta ainakaan ennen eroa, sitten itse erossa piiloteltu omaisuus on tottakai rikos.
Mutta se että pystytkö sitä todistamaan on asia erikseen ja minkälaisista summista on kyse..esim muutamia kymmeniä tuhansia voi saada menemään helposti johonkin omiin kuluihin.
Hankalaa on..varmaan helpompi yrittää puhumalla selvittää..pyydä könttäsumma x määrä ja sano että sitten ei tarvitse oikeuteen lähteä...jos hän on oikeasti piilotellut, niin tuskin haluaa olla tutkittavana.

Äänestä

pahoittelen muija-sanan käyttöä, täälläpäin suomee ihan yleisesti käyetty kyllä.
ei varmaan halua tutkintaa, mutta saattaa mennä siihen jos menee hankalaksi. kyllä hän on sen verran nuuka henkilö,. etä jos on tuollasen rahan sääsätäny niin ei sitä ole kyllä törsännytkään.

Äänestä
  • Ihan ensimmäisenä yrittäkää välttää se ero, niitä on Suomessa ihan riittävästi..
    Olette olleet noin pitkään yhdessä ,niin joku syy siihen on ollut miksi..yrittäkää palauttaa se mieleenne. Tee sinä ainakin omalta osaltasi kaikkesi, ettei eroa tulisi, niin voit ainakin on "puhtaalla" omallatunnolla, että olet kaikkesi yrittänyt.
    Vaihtamalla ei koskaan parane, jokaisessa suhteessa tulee omat uudet ongelmat ja aina ihminen on siinä samassa pisteessä uudestaan. Kyse on yleensä siitä, kuinka paljon on itse valmis muuttumaan jotta suhde pysyy kasassa.
    Jos kaikesta huolimatta tulee ero ja vaimosi ei näitä rahoja tuo esille, niin sitten palkkaat asianajajan ja toimit hänen ohjeiden mukaisesti. Omaisuuden piilottaminen avioliitossa on rikos, niin kuin aikasemmin totesin.. kyllä ne näkyy sitten tiliotteissa nostetuissa/siirretyissä varoissa.

    Äänestä

  • outoaa kirjoitti:

    Ihan ensimmäisenä yrittäkää välttää se ero, niitä on Suomessa ihan riittävästi..

    "Vaihtamalla ei koskaan parane, jokaisessa suhteessa tulee omat uudet ongelmat ja aina ihminen on siinä samassa pisteessä uudestaan."

    Kokemuksesta sanon, että olet väärässä. Olen 2. avioliitossa ja minulla on aivan upea mies!
    Mikään, mikä aiheutti avioeroni, ei ole seurannut tähän suhteeseen eikä ole vielä ilmaantunut uusiakaan ongelmia. Monia pikkusyitä, mutta suurimpana se, että ex-mies alkoi velkaantumaan huolestuttavasti pelaamisen vuoksi. Minä olin tietysti veloista myös vastuussa, joten ilmoitin takarajan jolloin pelaamisen täytyy loppua.
    Ei loppunut.
    Tämä toinen liittoni on kestänyt yli 20v.

    Äänestä

  • Se on ollut sinun kokemus ja sinun valinta, mutta itse en usko tuohon. Uskon että kaksi ihmistä voi selvitä mistä vain rakkaudella.
    Harvoin olen nähnyt että ihminen olisi ollut onnellinen eron jälkeen..esityksiä olen kyllä nähnyt paljon.. ei kuulostaa siltä, että sinä tuossa ensimmäisessä liitossa olisit kauheasti tukenut miestä ja miettinyt miksi hän niin tekee..mielummin uhkailit, joka ajaa aina toisen vain pahemmin ahdistukseen..

    Äänestä

  • outoaa kirjoitti:

    Se on ollut sinun kokemus ja sinun valinta, mutta itse en usko tuohon. Uskon että kaksi ihmistä voi selvitä mistä vain rakkaudella.

    Voi selvitä VAIN jos on rakkautta ja yhteinen tahto.Tämä on fakta eikä mikään uskon asia.

    Äänestä

  • outoaa kirjoitti:

    Ihan ensimmäisenä yrittäkää välttää se ero, niitä on Suomessa ihan riittävästi..
    Olette olleet noin pitkään yhdessä ,niin joku syy siihen on ollut miksi..yrittäkää palauttaa se mieleenne. Tee sinä ainakin omalta osaltasi kaikkesi, ettei eroa tulisi, niin voit ainakin on "puhtaalla" omallatunnolla, että olet kaikkesi yrittänyt.
    Vaihtamalla ei koskaan parane, jokaisessa suhteessa tulee omat uudet ongelmat ja aina ihminen on siinä samassa pisteessä uudestaan. Kyse on yleensä siitä, kuinka paljon on itse valmis muuttumaan jotta suhde pysyy kasassa.
    Jos kaikesta huolimatta tulee ero ja vaimosi ei näitä rahoja tuo esille, niin sitten palkkaat asianajajan ja toimit hänen ohjeiden mukaisesti. Omaisuuden piilottaminen avioliitossa on rikos, niin kuin aikasemmin totesin.. kyllä ne näkyy sitten tiliotteissa nostetuissa/siirretyissä varoissa.

    Kyllä vaihtamalla paranee.Erityisesti silloin kun toinen on muuttunut vuosien varrella omaksi vastakohdakseen ja tämän vuoksi erotaan.

    Äänestä

  • No jos sitä rakkautta ei ole, niin sitä tuskin on koskaan ollutkaan ja siinä tapauksessa ihmisen on helppo erota.
    Ei se vaadi yhteistä tahtoa, että asiat onnistuu..kyllä ihminen voi pelkästään omilla teoilla ja anteeksiantamuksella pelastaa monta asiaa. Kyse on edelleen ylpeydestä ja siitä luopumisesta..se että tahdot, että on yhteinen tahto, on taas toisen alistamista omaan tahtoon ja asiasta tulee väkinäistä..rakkaudella voit näyttää esimerkkiä, eikä toinen halua enää tehdä väärin toista kohtaan.
    Tuo näkemys avioliitosta ja rakkaudesta on täysin ehdollista.. " rakastan, jos olet näin ja teet niin ja näin".. ei se ole todellista.

    Äänestä

  • Kggk kirjoitti:

    Kyllä vaihtamalla paranee.Erityisesti silloin kun toinen on muuttunut vuosien varrella omaksi vastakohdakseen ja tämän vuoksi erotaan.

    Sekin että kannatat ihmisiä vaihtamaan kertoo siitä, että se ei toimi ja kannat edelleen kaunaa..
    Ei kai kukaan tahdo toisille eroa, sen takia mitä itse on kokenut?
    Opettele antamaan anteeksi, niin sinun oma olosi helpottuu ja voit päästää katkeruudesta irti.

    Äänestä

  • outoaa kirjoitti:

    Se on ollut sinun kokemus ja sinun valinta, mutta itse en usko tuohon. Uskon että kaksi ihmistä voi selvitä mistä vain rakkaudella.
    Harvoin olen nähnyt että ihminen olisi ollut onnellinen eron jälkeen..esityksiä olen kyllä nähnyt paljon.. ei kuulostaa siltä, että sinä tuossa ensimmäisessä liitossa olisit kauheasti tukenut miestä ja miettinyt miksi hän niin tekee..mielummin uhkailit, joka ajaa aina toisen vain pahemmin ahdistukseen..

    "Vaihtamalla ei koskaan parane..."
    Totta, se on ollut minun kokemukseni, mutta sanoit ettei vaihtamalla KOSKAAN parane ja siinä tiedän sinun olevan väärässä.
    Kyllä ex-mieheni peliriippuvuuteen koitettiin vaikka mitä, silloin ei vain ollut mitään muita tukia kuin omat taidot (lue: taidottomuus) ja resurssit. Lopulta vielä annoin VUODEN aikaa, jotta pelaaminen kohtuulistuisi joten en katso kyllä kovinkaan hätäilleeni, uhkailleeni enkä ahdistelleeni asian takia.
    En kuitenkaan halunnut olla korviani myöten veloissa lopun ikääni. Eron jälkeen makselin vuosikausia ex-mieheni pelivelkoja. Itselläni ei ollut 1. avioliitossa ikinä rahaa omassa käytössäni vaikka minä kävin töissä. Ruoka ja laskut maksettiin ja loppu, sekä lisälainalla, mies pelasi.
    Olin todella onnellinen ja helpottunut eron jälkeen. En päättyneen avioliiton takia vaan sen, että sain alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta ja tekemään itselleni maksuaikataulua päästäkseni veloista.

    Äänestä

  • Ok. Se on sinun näkemyksesi, mutta uskossa oleva ihmisenä en tuota usko.
    Kävimme täysin samat asiat vaimoni kanssa läpi suhteen alussa..kyllä usko pois.
    Tein huushollin täyteen velkaa..hänen nimiinsä. Rakkaudesta ja uskosta hän ei hylännyt minua..
    Nykyään meillä on lapsia ja kaikki on maksettu.. HÄN ei luovuttanut.
    Sitä on rakkaus, mikä vannotaan kun mennään naimisiin.
    Hän omalla esimerkillä teki minusta paremman ihmisen, halusin tulla paremmaksi ihmiseksi.
    Tiedätkö sinä mitä on todellinen rakkaus?

    Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

    8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

    Äänestä

  • outoaa kirjoitti:

    Ok. Se on sinun näkemyksesi, mutta uskossa oleva ihmisenä en tuota usko.

    Juu, tiedän mitä on todellinen rakkaus. Se on tämä tunne, jota tunnen miestäni ja lapsiani kohtaan.
    Kunnioitan sinun näkemyksiäsi, mutta uskovana ihmisenä sinäkin voisit kunnioittaa muiden.
    Onnellisuuteni tässä liitossa ei onneksi ole kenenkään muun uskon asia, joten uskallan rehellisesti sen näyttää ja tuntea.

    Rakastin aikanaan myös 1. miestäni. Rakastin kuitenkin lapsiani enemmän ja koska rahatilanteemme alkoi olemaan sellainen, että lapset joutuivat luopumaan paljosta isänsä pelaamisen takia, niin minun oli pikku pakko laittaa lapset etusijalle. Ruokaa oli aina (minun ansiostani, koska isää kiinnosti vain pelaaminen), mutta se alkoi olla kasvaville lapsille liian yksipuolista.
    En koe itse luovuttaneeni, vaan ex-mieheni luovutti. Hän ei halunnut laittaa perhettään etusijalle. Todellisesta rakkaudesta lapsiini jouduin päätymään avioeroon.

    Sanoit, että "...halusin tulla paremmaksi ihmiseksi...". Entä jos et olisi halunnut tulla? Olisiko vaimosi siinäkin tapauksessa pitänyt vain kestää sinua kun oli papin edessä luvattu? Jos näin, niin miksi, vaikka petit vaimosi luottamuksen?
    Itse en usko, että voisi olla todellista rakkautta jos ei olisi luottamusta.

    Äänestä

  • Juuri uskovana ajattelen, että avioliitto on Pyhä. Se mitä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen rikkoko. Kysymys ei ole toisten tekemisten kunnioittimisesta, vaan uskosta Jumalaan..se menee ihmisten tekojen yli.
    Sinun miehelläsi oli joku syy pelata, niin kuin alkoholisoituneilla ja muillakin ongematapauksilla..miten voit olla varma ettei se seuraa sinua tähän nykyiseen liittoosi?
    Ja jos näin käy, niin silloinhan ratkaisusi tulee olemaan sama...
    Ei ex-miehesi todellakaan ollut luovuttanut, se ahdistus eli pahaolo, oli vain saanut hänestä suuren otteen.. ei kai kukaan ihminen halua pelata tai tuhota elämäänsä.
    Juuri noiden takia asiat eivät ole meidän käsissämme, vaan Jumalan. Me emme omin voimin voi taistella tuollaisia asioita vastaan.

    " Entä jos et olisi halunnut tulla? Olisiko vaimosi siinäkin tapauksessa pitänyt vain kestää sinua kun oli papin edessä luvattu?"

    Olisi . Meille on annettu kaikille ihmisille ohjeet, miten avioliitossa kuuluu toimia..toisia ne ei kiinnosta ja toisia kiinnostaa vain elämä mikä täällä on ja oman hyvän olon tavoittelu.
    Jos vaimoni olisi lähtenyt, niin hän olisi elänyt vain itseään varten, se ei ole Raamatun opetuksen mukaista.

    Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi ja Siunausta.
    Jos sinulla on joskus aikaa, niin lue Uutta Testamenttia..siellä on mahtavia elämänopetuksia.
    Täydellisiä meistä ei kenestäkään tule, mutta ehkä parempia lähimmäisiä toisillemme :-)

    Äänestä

  • outoaa kirjoitti:

    Juuri uskovana ajattelen, että avioliitto on Pyhä. Se mitä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen rikkoko. Kysymys ei ole toisten tekemisten kunnioittimisesta, vaan uskosta Jumalaan..se menee ihmisten tekojen yli.
    Sinun miehelläsi oli joku syy pelata, niin kuin alkoholisoituneilla ja muillakin ongematapauksilla..miten voit olla varma ettei se seuraa sinua tähän nykyiseen liittoosi?
    Ja jos näin käy, niin silloinhan ratkaisusi tulee olemaan sama...
    Ei ex-miehesi todellakaan ollut luovuttanut, se ahdistus eli pahaolo, oli vain saanut hänestä suuren otteen.. ei kai kukaan ihminen halua pelata tai tuhota elämäänsä.
    Juuri noiden takia asiat eivät ole meidän käsissämme, vaan Jumalan. Me emme omin voimin voi taistella tuollaisia asioita vastaan.

    " Entä jos et olisi halunnut tulla? Olisiko vaimosi siinäkin tapauksessa pitänyt vain kestää sinua kun oli papin edessä luvattu?"

    Olisi . Meille on annettu kaikille ihmisille ohjeet, miten avioliitossa kuuluu toimia..toisia ne ei kiinnosta ja toisia kiinnostaa vain elämä mikä täällä on ja oman hyvän olon tavoittelu.
    Jos vaimoni olisi lähtenyt, niin hän olisi elänyt vain itseään varten, se ei ole Raamatun opetuksen mukaista.

    Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi ja Siunausta.
    Jos sinulla on joskus aikaa, niin lue Uutta Testamenttia..siellä on mahtavia elämänopetuksia.
    Täydellisiä meistä ei kenestäkään tule, mutta ehkä parempia lähimmäisiä toisillemme :-)

    "Juuri uskovana ajattelen, että avioliitto on Pyhä. Se mitä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen rikkoko. Kysymys ei ole toisten tekemisten kunnioittimisesta, vaan uskosta Jumalaan..se menee ihmisten tekojen yli."
    -En kuulu kirkkoon eli kukaan 3. ei kuulu liittooni. Voin harkita sen jälkeen kun joku esittää oikeasti jotain faktoja esim. raamatun alkuperästä.
    Oma näkemykseni on, että jokainen ottaa omista teoistaan vastuun eikä sälytä sitä muiden harteille (edes jumalan jos sellaiseen uskoo).

    "Sinun miehelläsi oli joku syy pelata, niin kuin alkoholisoituneilla ja muillakin ongematapauksilla..miten voit olla varma ettei se seuraa sinua tähän nykyiseen liittoosi?
    Ja jos näin käy, niin silloinhan ratkaisusi tulee olemaan sama..."
    -Kyllä, ratkaisuni tulee olemaan sama jos vaihtoehtona normaaliin elämiseen on katuoja.
    Lapseni ovat jo aikuisia ja itse olen 5-kymppinen, talous kunnossa ja talo maksettuna. En alkaisi ehdoin tahdoin enää velkaantumaan kenenkään "harrastuksen" vuoksi.

    "Ei ex-miehesi todellakaan ollut luovuttanut, se ahdistus eli pahaolo, oli vain saanut hänestä suuren otteen.. ei kai kukaan ihminen halua pelata tai tuhota elämäänsä.
    Juuri noiden takia asiat eivät ole meidän käsissämme, vaan Jumalan. Me emme omin voimin voi taistella tuollaisia asioita vastaan."
    -No missä se jumala sitten oli tuolloin? Miksi ei tullut apuun? Miksi jätti pelaajan kärsimään? Minä annoin kyllä vuosia aikaa tulla jeesaamaan, mutta silti päädyimme eroon.

    "" Entä jos et olisi halunnut tulla? Olisiko vaimosi siinäkin tapauksessa pitänyt vain kestää sinua kun oli papin edessä luvattu?" Olisi . Meille on annettu kaikille ihmisille ohjeet, miten avioliitossa kuuluu toimia..toisia ne ei kiinnosta ja toisia kiinnostaa vain elämä mikä täällä on ja oman hyvän olon tavoittelu.
    Jos vaimoni olisi lähtenyt, niin hän olisi elänyt vain itseään varten, se ei ole Raamatun opetuksen mukaista."
    -Minä ajattelin kyllä lapsianikin. Vai oletko oikeasti sitä mieltä, että lastenkin olisi täytynyt kärsiä isän pelaamisesta? Onneksi en tarvitse ohjekirjaa elämääni vaan saan elää omien arvojeni mukaan. Jos tilanne olisi ollut toisinpäin, ja minä olisin kaltoinkohdellut lapsiani, niin olisin toivonut että ex-mieheni olisi tuolloin asettanut lapset meidän liittomme edelle.
    Sitä on todellinen rakkaus.

    "Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi ja Siunausta.
    Jos sinulla on joskus aikaa, niin lue Uutta Testamenttia..siellä on mahtavia elämänopetuksia.
    Täydellisiä meistä ei kenestäkään tule, mutta ehkä parempia lähimmäisiä toisillemme :-)"
    -Kuin myös, toivotan myös kaikille palstalaisille ihanaa kesän odotusta!
    Tykkään kyllä lukea elämänopetuksia, mutta ut-jutut sekä raamatun taidan jättää väliin.
    Ainahan meistä parannettavaa löytyy, joten sitä kohti pyritään!

    Äänestä

  • En ihan kaikkeen pysty varmaan ottamaan kantaa, mutta koitetaan joihinkin..
    Kysyit että missä Jumala oli, kun teillä oli vaikeaa?
    Kuka teistä rukoili Jumalaa avuksi? Sinähän tässä tuot esille, että et usko, niin et silloin varmaan myöskään pyydä Jumalalta apua..
    Ei usko tarkoita sitä, että ihminen ei joudu kantamaan vastuuta tekemisistään..en tiedä mistä ihmiset jotka eivät ole tutustunut Raamattuun on saanut tuon käsityksen..
    Jokainen tulee viimeisellä tuomiolla seisomaan omien tekojen takana, niin hyvien kuin pahojen ja jokainen tullaan tuomitsemaan niiden mukaan.
    Et halua tutustua UT:hen mutta ehkä voisi miettiä, että mitän tämän jälkeen..? Tässäkö kaikki? Sinullakin ikää jo sen verran, että olisi hyvä pohtia näitä asioita..se on myös malli mitä annat lapsillesi, vaikka he aikuisia ovatkin jo.
    Jokainen meistä tarvitsee ohjekirjan elämistä varten, toiset eivät vain myönnä sitä.
    Jokainen meistä kuolee, mutta toiset meistä ei koskaan elä.
    Sinulla itsellä olisi helpompaa, kun ymmärrät että kaikkea sinun ei tarvitse itse kantaa..ja voit päästä eroon kaikeasta katkeruudesta, surusta, vihasta..kaikesta mistä ei kuulu kärsiä.
    On tietysti täysin oma valintasi haluatko tutustua aiheeseen.

    Äänestä

  • outoaa kirjoitti:

    En ihan kaikkeen pysty varmaan ottamaan kantaa, mutta koitetaan joihinkin..

    Tuli vanha juttu mieleen tuosta rukoilusta.
    Siskoni syntyi vammaisena. Tuolloin kyllä rukoilin, että hän paranisi. Itsekin olin pieni, mutta muistan itkeneeni sitä, että miksi toinen ei voi tehdä asioita, joita muut pystyivät.
    Missä se jumala silloin oli? Lapsi rukoili toisen lapsen puolesta. Sorry, mutta omasta mielestäni jumalan pitäisi olla reilu ja oikeudenmukainen. Tähän väliin en kyllä halua kuulla mitään ´isien synnit´-saarnaa.

    "Jokainen tulee viimeisellä tuomiolla seisomaan omien tekojen takana, niin hyvien kuin pahojen ja jokainen tullaan tuomitsemaan niiden mukaan."
    -Jos tällainen tuomio olisi niin eipä minulla ole sitten hädän päivää.

    "Et halua tutustua UT:hen mutta ehkä voisi miettiä, että mitän tämän jälkeen..? Tässäkö kaikki? Sinullakin ikää jo sen verran, että olisi hyvä pohtia näitä asioita..se on myös malli mitä annat lapsillesi, vaikka he aikuisia ovatkin jo.
    Jokainen meistä tarvitsee ohjekirjan elämistä varten, toiset eivät vain myönnä sitä."
    -Ohjekirjan voi myös itse kirjoittaa. Olen kasvattanut lapseni rehellisiksi ja empaattisiksi ihmisiksi ja minun uskoni mukaan sillä pärjää pitkälle.

    "Jokainen meistä kuolee, mutta toiset meistä ei koskaan elä.
    Sinulla itsellä olisi helpompaa, kun ymmärrät että kaikkea sinun ei tarvitse itse kantaa..ja voit päästä eroon kaikeasta katkeruudesta, surusta, vihasta..kaikesta mistä ei kuulu kärsiä."
    -Juuri tuosta syystä erosinkin aikoinaan, koska ymmärsin ettei suru ja katkeruus kuulu elämään. En kyllä koskaan sentään vihaa tuntenut ex-miestäni kohtaan. Olen siis täysin samaa mieltä kanssasi, että tein aikoinaan oikean päätöksen itseni ja lasteni kannalta.
    Nuo ikävät tunteet alkoivatkin haihtumaan pian eroni jälkeen ja reilut 20v olenkin saanut elää erittäin onnellista ja harmonista elämää.

    Äänestä

  • outoaa kirjoitti:

    No jos sitä rakkautta ei ole, niin sitä tuskin on koskaan ollutkaan ja siinä tapauksessa ihmisen on helppo erota.
    Ei se vaadi yhteistä tahtoa, että asiat onnistuu..kyllä ihminen voi pelkästään omilla teoilla ja anteeksiantamuksella pelastaa monta asiaa. Kyse on edelleen ylpeydestä ja siitä luopumisesta..se että tahdot, että on yhteinen tahto, on taas toisen alistamista omaan tahtoon ja asiasta tulee väkinäistä..rakkaudella voit näyttää esimerkkiä, eikä toinen halua enää tehdä väärin toista kohtaan.
    Tuo näkemys avioliitosta ja rakkaudesta on täysin ehdollista.. " rakastan, jos olet näin ja teet niin ja näin".. ei se ole todellista.

    "No jos sitä rakkautta ei ole, niin sitä tuskin on koskaan ollutkaan"

    Siis mitähän järjenjuoksua tuo oikein oli? On TÄYSIN selvää, itsestään selvää, että hyvinkin vahva ja väkevä rakkaus voi kuolla. Samoin rakkaus voi jatkua, edelleen, vuositolkulla, vaikka parisuhde päätyisikin eroon.

    Äänestä

  • uttdu kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä, koska rakkaus on tahtotila.
    Se ei ole kiinni mistään muusta kuin halusta rakastaa pitkässä suhteessa.
    Suurikin rakkaus voi kuolla jos siihen ei saa vastakaikua.

    Äänestä

  • rakastanrakkautta kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä, koska rakkaus on tahtotila.
    Se ei ole kiinni mistään muusta kuin halusta rakastaa pitkässä suhteessa.
    Suurikin rakkaus voi kuolla jos siihen ei saa vastakaikua.

    Rakkaus ei todellakaan ole pelkkä tahtotila, vaan parisuhteessa molemmin puolinen voimakas tunne. Rakkauden tunne puolisoa kohtaan on syy siihen miksi tahdotaan rakastaa. Täytyy myös muistaa, ettei toista voi rakastaa aidosti, ellei rakasta itseään. On erittäin tervettä, että tahto rakastaa päättyy, jos ei saa kumppaniltaan vastarakkautta. Ja erittäin epätervettä on jäädä suhteeseen, jossa kumppani kohtelee kaltoin.

    Äänestä

Olin ennen paljon duunissa ja sitten kun työt vaihtu että oon käytännössä vain yövuorossaniin vaimo ei jotenkin pystynyt sisäistään asiaa. hyvin nopeesti alko muulittelu hönen ykspuolisella päätöksellä, nopöeasti katos myös keskustelyhteys, samalla hänellä työt vaan lisäänty ja muutakin oheisjuttua ja kotihommien ym pyörittämine jäi mulle, kysymättä.nukkumine siirty toiseen huoneeseen jne.
mun mielestä työuupumus,stressi ym vaivaa pahasti mutta eihän hän sitä tietenkä myönnä.
mutta kattotaan mitä tulee. nyt on tulut niin paljo paskaa niskaan, että kaivan tuon raha-asian kyllä esiinn

Äänestä
  • Uskon että on tullut paljon niskaan, mutta jos nostat sen nyt esiin, niin tilanne vain pahenee..kokeile lähestyä ja vastata rakkaudella, vaikka saisit mitä niskaasi.
    Jos itse tiedostat että hänellä on paljon stressiä ja teillä on ollut muutoksia elämässä, niin yritä tukea häntä..älä rikkoa..pitäkää yhtä, älkää heittäkö kaikkia vuosia hukkaan. Tuskin sinäkään haluat.
    Olette tilanteessa missä toisen pitää antaa periksi ja luopua ylpeydestä..jos hän ei sitä tee, niin tee sinä. Viha lisää vihaa, mutta rakkaus voittaa vihan.

    Äänestä

Muijas käy vieraissa...ja raha: eiköhän toi ole vähitellen nostanu käteistä jemmaan johonkin piiloon. Tommonen eroon valmistautuminen voi alkaa jo ennen hääyötä :)

Äänestä
  • Jos sinä haluat aina ajatella kaikesta pahinta, niin ok..mutta miksi ihmeessä työnnät muille tuota negatiivista elämänasennetta?
    Luulisi että voisi olla iloinen toisten ihmisten puolesta ja yrittää auttaa, jos vain pystyy..

    Äänestä

Voi vaimollasi tili olla muttasen saa tuhlata avioliiton aikana ihna vapaasti ja vasta erossa otetaan huomioon tasinko määrättäessä mutta jos on piilottanut rahansa on eri juttu. Hommaa asianajaja joka hommaa pankista tiliotteet vaikka 5v taaksepäin niin selviää onko rahaa piilotettu. Pidä huoli omasta omaisuudestasi ja et anna periksi ja vaimosiskin omaisuus pitää näkyä kun ositusta tehdään.

Äänestä

Miksi sun pitäisi saada senttiäkään niistä rahoista? Enpä minä ainakaan varakkaan miehen kanssa mennyt naimisiin sillä periaatteella, että eron tullen vien hänen rahansa. Enkä vienyt. Talo myytiin ja varat puolitettiin, mutta muuten sai kumpikin omansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mulkero88 kirjoitti:

moi
oltu muijan kanssa yhdessä reilut 20 v, josta naimissa noin 10 viime vuotta. hänellä oli tuossa pari vuotta sitten isohko summa rahaa määräaikaistilillä, tiedän asian vaikka hän ei sitä mulle erityisemminmainostanutkaan. nyt muija on puuhannu eroa ja sanoo etteiu semmosta ole ollutkaan, m,eihin/lapsiin/huusholliimme/elämiseensä hän ei ole siitä mitään kuluttanut, hyvä palkka ja mun tulot ovaty riittäneet. tää raha siis jääny piiloon tässä vuosien aikana. muta jos siis nyt ei muka olekkaan vaan tieoisesti hävitetty esim hänen sukulaistensa hoiviin nin onko kyseesä asia josta voisi tehdä rikosilmoituksen? jotenkin tuntuu että muija ei oiken ees tajua summan suuruutta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu