Leijonat, kikymaa pienoiskoossa

Valtion sielunmaiseman hyvä ilmenemismuoto on joukkuepeli, tässä tapauksessa jääkiekko. Meneillään on jääkiekon niin kutsuttu maailmanmestaruuskilpailu, vaikka osanottajia jäälle löytyy vain muutamasta hassusta valtakunnasta.

Kun osanottajia on vähän, niin luulisi, että pienessä porukassa saavuttaa helposti hyvän sijoituksen. Tähänhän pääministerikin viittasi, kun arveli Suomen merkityksen EU:ssa kasvavan brittien poislähdön takia. Tämä on tietysti matemaattinen totuus, jos asiaa tarkastellaan valtioiden prosenttiosuutena kokonaisuudesta. Osaltaan tämä pätee myös jääkiekkoon, onhan sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon hyvä sijoitus, ainakin tenniksen maailmanlistalla.

Leijonat ovat saaneet osakseen ankaraa kritiikkiä peliesityksistään. Erityisesti tappio Ranskalle on kasvattanut monen penkkiurheilijan verenpainetta. Suoritusta on yleisesti pidetty heikkona. Vertaus soteen ei ole kaukaa haettu. Molemmissa, niin sotessa kuin Leijonien Ranska –pelissäkin johtavana teemana on ollut osaamisen puute. Osaamisen puute on ilmennyt suurin piirtein seisomista suorilla jaloilla suu apposellaan.

Suomalaiseen mentaliteettiin, kalloluiden rajaamaan pyöreään tilaan, ei mahdu koskaan kuin yksi asia kerrallaan. Jääkiekossa tämä yksi ajatus on raivokas viisikkopeli, joka merkitsee hurjaa kieppumista kaukalossa ilman muuta tarkoitusta kuin se, että äijät kulkevat yhdessä kuin lehmät laitumella. Tämä pelitapa on erittäin kuluttava eikä vastustajan tarvitse tehdä oikeastaan mitään muuta kuin odotella milloin riehuminen laantuu omaan väsymiseensä. Viisikkopeli on hieman samanlainen ilmiö kuin Kekkosen-Paasikiven linja. Siitä ei lipsuta, muuten ei hyvä heilu.

On vaikea arvioida miten shakkipelin strategia on verrattavissa jääkiekkoon, mutta ainakaan shakissa ei nappuloita pyöritellä tarkoituksettomasti, vaan kullakin siirrolla pyritään saavuttamaan jokin tavoite. Shakissa maaliin verrattavissa oleva tilanne on kuninkaan matittaminen. Matin tekemiseen ei tarvita viisikkoa, vaan riittävä määrä materiaalia, kuten asia on tapana ilmaista. Välisiirto puolestaan on oiva lepovaihe, jossa vastustaja saatetaan sopivasti aikapulaan.

Yleisestä taapertamisesta poiketen Leijonilla näyttää parhaimmillaan olevan taitoa, mutta ongelma on omalaatuiseksi osoittautunut strategia. Sen lisäksi voi kysyä, onko pelaajien kuntopohja riittävä. Vaikka tällä kertaa joukkue näyttää urheilijoilta, niin erityisesti pelin loppuvaiheissa vauhti on melko hitaan näköistä ja väsyneet kädet eivät salli tarkkoja ja ruudikkaita laukauksia.

Suomen Keskusta voisi ryhdistäytyä ja ryhtyä hallitsemaan valtakuntaa innostavasti. Tämä olisi paras keino saada valtakunnan suoritustaso kautta linjan nykyistä korkeammalle tasolle. Jos hallitus näyttää huonoa esimerkkiä seisomalla suorilla jaloilla ”monttu” auki, niin ei ihme, jos saa sitä mitä tilaa. Sama pätee tietysti mielenköyhään ”viisikkopeliin”, jossa tärkeää on hurja liike, ei se, mihin sillä pyritään.
0173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu