Presidentinlinna
Huomiselle kierrokselle remontoidussa Presidentinlinnassa Julia oli ajatellut panostaa itseensä sekä historiallisesti että seksuaalisesti. Hän viettäisi koko tämän päivän sovituskopissa, ja laittattaisi itsensä uusiin kuoseihin. Ainoastaan yhdessä yläleuan kulmahampaassa oli sanomista, muuten hän oli suhteellisen tyytyväinen, eikä lähtisi vaihdattamaan hieman kenollaan olevaa suorempaan. Lisäksi sitä ei edes huomannut, kun piti suuta kiinni, tai oli avaamatta sitä liikaa. Kättäkin voisi nauraessa pitää sen edessä, jos oli tarvis. Muuten hän oli aina pitänyt itsestään, toisten mielestä hieman liikaakin.
Julia istui lukemassa rakennuksen historiaa Kaisaniemen kirjastossa käsi poskella kuin pikkutyttö vierellään paperikasseja, joissa ostokset lojuivat viikattuina. Hän halusi tietää rakennuksesta kaiken. Aivan kaiken. Kuitenkin taustalla hän tanssi valssia yhdessä elämänsä kadetin kanssa liihottaen pitkin parkettia toisten tehdessä heille tilaa. Yleisö olisi haltioissaan ja tanssin tauottua puhkeaisi taputuksiin ja sivistyneisiin vihellyksiin. Julia hymyili tietämättään. Hän ei lukenut. Hän vain katsoi ja käänsi sivua.
Suuren luokan odotukset eivät juliaa olleet koskaan oikein vaivanneet, mutta Presidentinlinna oli ainoa paikka Helsingissä, jossa hän oli aina halunnut käydä, mutta ei ollut päässyt. Sitä vartioitiin asein. Lisäksi se oli joka suunnasta lukossa. AInoa keino päästä sisään, oli saada kutsu. Oli oltava joku, että kutsun sai. Tämä soti Julian minäkuvan kanssa, sillä hän oli aina tiennyt olevansa joku, somebody. Huomenna kaikki toiveet tulisivat toteen, ja ovet avattaisiin hänelle, hänen silmiensä vuoksi ja vain Julialle. Saatoi siellä muitakin pyörimässä, mutta he olivat statisteja ja palvelusväkeä.
Hän aloittaisi valmistautumisen jo anivarhain aamulla kevyellä lenkillä raikkaassa luonnossa, antaisi itsensä ja kehonsa herätä. Hän olisi täydellinen nainen, kun sen aika tulisi.
(naurua)
Huomiselle kierrokselle remontoidussa Presidentinlinnassa Julia oli ajatellut panostaa itseensä sekä historiallisesti että seksuaalisesti. Hän viettäisi koko tämän päivän sovituskopissa, ja laittattaisi itsensä uusiin kuoseihin. Ainoastaan yhdessä yläleuan kulmahampaassa oli sanomista, muuten hän oli suhteellisen tyytyväinen, eikä lähtisi vaihdattamaan hieman kenollaan olevaa suorempaan. Lisäksi sitä ei edes huomannut, kun piti suuta kiinni, tai oli avaamatta sitä liikaa. Kättäkin voisi nauraessa pitää sen edessä, jos oli tarvis. Muuten hän oli aina pitänyt itsestään, toisten mielestä hieman liikaakin.
Julia istui lukemassa rakennuksen historiaa Kaisaniemen kirjastossa käsi poskella kuin pikkutyttö vierellään paperikasseja, joissa ostokset lojuivat viikattuina. Hän halusi tietää rakennuksesta kaiken. Aivan kaiken. Kuitenkin taustalla hän tanssi valssia yhdessä elämänsä kadetin kanssa liihottaen pitkin parkettia toisten tehdessä heille tilaa. Yleisö olisi haltioissaan ja tanssin tauottua puhkeaisi taputuksiin ja sivistyneisiin vihellyksiin. Julia hymyili tietämättään. Hän ei lukenut. Hän vain katsoi ja käänsi sivua.
Suuren luokan odotukset eivät juliaa olleet koskaan oikein vaivanneet, mutta Presidentinlinna oli ainoa paikka Helsingissä, jossa hän oli aina halunnut käydä, mutta ei ollut päässyt. Sitä vartioitiin asein. Lisäksi se oli joka suunnasta lukossa. AInoa keino päästä sisään, oli saada kutsu. Oli oltava joku, että kutsun sai. Tämä soti Julian minäkuvan kanssa, sillä hän oli aina tiennyt olevansa joku, somebody. Huomenna kaikki toiveet tulisivat toteen, ja ovet avattaisiin hänelle, hänen silmiensä vuoksi ja vain Julialle. Saatoi siellä muitakin pyörimässä, mutta he olivat statisteja ja palvelusväkeä.
Hän aloittaisi valmistautumisen jo anivarhain aamulla kevyellä lenkillä raikkaassa luonnossa, antaisi itsensä ja kehonsa herätä. Hän olisi täydellinen nainen, kun sen aika tulisi.
(naurua)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Katoava Keskuspuisto
Aamu oli kylmä, mutta jo valoisa, vaikka kello oli vähän. Oli torstaiaamu, ja hän suuntasi katoavaan keskuspuistoon pitkin ja poikin hiljaisia katuja. Auroran sairaalan kohdalla hänellä oli jo lämmin, ja juoksu alkoi tuntua hyvältä. Heti metsään päästyään, hän nosti sykettä. Julia rakasti metsässä juoksemista. Metsä oli Suomalaisten Jumalten temppeli, pyhättö, joka tosin purettaisiin asunto- ja liiketilan puutteen vuoksi pois, ja korvattaisiin betonilla ja lasilla, koiranulosteilla ja puuttuvilla parkkipaikoilla nopeasti. Kaupungit vain yksinkertaisesti toimivat niin.
Ruskeasuon tallien kohdalla hän huomasi vastaantulijoita. Heitä oli kaksi. Molemmat olivat miehiä.
Nämä olivat taas näitä ajatuksia, Julia mietti itsekseen, ja piti vauhtinsa tasaisena. Hän ei ollut enää 22. Ei tässä mitään hätää ollut. Huppupäisiä harhailijoita oli kaikkialla yössä ja aamussa.
Juuri kun Julia oli ohittamassa kaksikon oikealta, toinen huppupäistä tarttui kiinni Julian käsivarteen ja sai tämän pois balanssista. Julia kiertyi ilmassa kesken liikkeen sivuttain ja tajusi kaatuvansa.
Tömähdys. Pyörimistä hiekassa. Lantio oli tunnoton ja kangas revennyt. Kipu alkoi tehdä tuloaan. Se hiipi esiin kehon sisältä yhdessä epärealististen ajatusten kanssa.
Joku tarttui Julian hiuksiin ja kysyi, että kävikö pahasti. Mies ei ehtinyt nähdä, mikä häneen osui. Huppupää lyyhistyi hiekkatielle pidellen nivusiaan. Toinen huppupäistä yritti potkaista Juliaa, mutta vetäisi ohi. Sitten hän päätyi jonkinlaiseen nyrkkeilyasentoon, ennen kuin hänen tajuntansa sammui. Puhelinta ei ollut, joten Julia päätti jatkaa matkaansa kivusta huolimatta. Adrenaliini oli omituinen aine elimistössä, se lamautti kipua ja antoi käsittämättömiä voimavaroja suoraan käytettäväksi. Se oli refleksi. Kuitenkin jossain jo odotti huono omatunto, kuin se olisi istunut penkillä ja lukenut lehteä. Ihan vain muina miehinä ja vihellellyt aikansa.
(hihitystä)
Presidentillisen selkkauksen ansiosta Julian Kuninkaallinen vierailu jäi toteutumatta, sillä adrenaliinipiikin jälkeen lantio tuli niin kipeäksi, että se ei enää kannatellut ylävartaloa jalkapylväillä, vaan aristeli niin pahasti siinä välissä, että mitään kiristävää ei voinut kuvitella päällensä laittavan, saati sitten, että olisi lähtenyt jonnekin tanssimaan valssia ja puhumaan kulttuurista.
Julia makasi sohvalla ja söi särkylääkkeitä ja joi mehua. Hänen ajatuksissaan ei oikeastaan pyörinyt kuin se, että juoksuvaatteet olivat piloilla. Ne olivat maksaneet lähes 350€. Nainen kyllä korjaantuisi - johonkin pisteeseen asti, mutta vaatteet eivät. Ne oltaisiin peruuttamattomasti menetetty.
(hihitystä)
Maatessaan siinä toimettomana ja tyhjänä, Julian mielessä oli vain yksi hetki koko tapahtumasta, ja se oli se että toinen vastaantulijoista vilkaisi taakseen. Hän katsoi sinne, mistä oli tulossa. Huppupää oli tarkistanut, että oliko tie tyhjä. Sitten hän oli tehnyt päätöksensä.
Usein on niin, että naiset eivät muuta arkisia rutiinejaan, vaan kävelevät kuin oman uskonsa ansaan, vaikka kaikki hälytyskellot olisivat jo päällä. Jos Julia olisi pysähtynyt, kääntynyt ja juossut pois, niin huppupäät eivät olisi mitenkään voineet saada häntä kiinni. Hän oli nopea nainen, ja jo valmiiksi lämmin kone.
Mutta Julia oli jatkanut juoksuaan, vaikka tiesi jo alitajuisesti, että kohta tapahtuisi jotain. Metrin päässä kaksikosta hän oli siitä jo varma, sillä sen näki katseesta. Sitten se tapahtui, ja oli silti yllätys. Ilmalennon aikana hän ehti kelata koko paketin aivan alusta loppuun saakka ja kuolemaan asti. Se oli kuin visuaalinen triumfi ilman mitään tunteita. Se oli lastenleikkiä nukeilla, jotka eivät tunne mitään. Tunteet tulisivat myöhemmin, jos olisivat tullakseen.
Juliasta tuntui, etteivät ne koskaan tulisi. Hän ei nähnyt niistä itsessään vilaustakaan.
(reps)
Julia ei huokaillut, ei surrut. Hän tiesi, että hänenkin oli juostava naisen kanssa. Tämä näky oli niin tavallinen, että se lämmitti kylmää sydäntä. Naiset puhuivat siinä juostessaan ja puivat kaikenlaisia asioita ja asian puolikkaita, mutta mitä hän teki? Julia kuunteli progressivista trancea ja yritti olla ajattelematta mitään. Ja kaiken lisäksi vielä yksin. Hän oli liian nopea.
Kaikki hänessä tapahtui liian nopeasti ja ympärillä aivan liian hitaasti. Julia oli kuin kärpänen, joka katsoo lähestyvää kärpäslätkää ja miettii, että lähtisikö oikealle vai vasemmalle, vai ottaisiko ennen läjähdystä torkut. Kärpäsillä oli nopea ajantaju. Ne eivät olleet ihmisen ajantajulle alisteisia, vaan niillä oli omansa. Julialla oli kärpäsen aivot.
Julia nauroi, vaikka se sattui.
(naurua)
:)
https://www.youtube.com/watch?v=wA2cXymxoCQ&feature=player_embedded
:)
Naiset olivat hauskimpia. Naiset ovat luontaisia koomikoita, jotka eivät koskaan sorru nauramaan itselleen (eli aina).
Eka misu, joka tankkasi väärältä puolelta oliehkä paras. Sitten lopussa misu, joka romutti autonsa yllättävän vähhin elein.
(naurua)
Jotenkin toi toimii toi auton kanssa sekoilu, sillä mä pidän omaani aika suuressa arvossa, koska teit mitä tahansa, niin sen arvo kuihtuu silmissä.
Jo se on täysin naurettavaa. Siihen ei tarvita edes naista vierelle sekoilemaan.
(hihitystä)
Miehillä on vain yksi etu, josta olen heille kateellinen.
He pystyvät kusemaan limsapulloon.
(hirn)
Pperiaatteessa voitaisiin ajatella, että tämä yksittäienen syy on juuri se syy, joka tekee heistä planeetan valtiaita ja luomakunnan kruunuja.
Pulloon kuseminen.
(hihitystä)
Perustelen tätä barbaarista huomiota jollain yleisellä tasolla, vaikka siinä niitä olisi vaikka kuinka paljon tahansa.
Istuin auton kyydissä, takapenkillä, jossa kuljettajan viereinen kaveri kusi kolapulloon, koska olimme moottoritiellä ja meillä oli käsittääkseni yhtä kiire kuin oli kauhea kusihätä.
Todella kätevä taito tai erityisominaisuus.
(naurua)
Eräs ystävättäreni taas joutui pidättelemään bussissa pissaansa (ei kusta) Porvoosta Helsinkiin asti, ja perillä hän oli ihan keltainen.
Nauroimme tapahtuneelle.
(reps)