Koetanpa tässä hahmotella millainen normaali nuoruus on. Normaali nuoruus johtaa normaaliin aikuisuuteen, ihmissuhdetaitojen oppimiseen ja lopulta perhe-elämään ja avioliittoon.
Nuoruus alkaa siinä 13-14 vuotiaana. Pojat alkavat kiinostua tytöistä. Normaali nuori viettää vapaa-aikaansa jääkiekko- ja jalkapalloharjoituksissa. Joukkueporukan kanssa voidaan ottaa myös ensimmäisiä kännejä. Kun koulussa järjestetään discoja, otetaan hieman kaljaa ja siitä rokaistuneena sitten tehdään tuttavuutta tyttöihin. Ensimmäiset tyttöystävät ja seurustelusuhteet saavat alkunsa näin. Vaikka suhteet eivät olekaan mitään pitkäaikaisia, saadaan niistä oppia jotka sitten ovat avuksi myöhemmissä vakavammissa ihmissuhteissa.
Kun ikää tulee lisää ja päästään sisään ravintoloihin, joukkuekavereiden kanssa käydään näissä. Ravintoloista löydetään alkoholin avustuksella sitten seurustelukumppaneita joiden kanssa lopulta muutetaan yhteen ja perustetaan perhe.
Jos nuoruus ei mene näiden kaavojen mukaan, kertautuvat tästä aiheutuvat ongelma ja aikuisena ei ole sitten valmiuksia vakavampiin ihmissuhteisiin ja perheen perustamiseen. Jos 14-vuotiaana ei harrasta jääkiekkoa ja opi joukkuekavereiden kanssa ryyppäämään, eikä mene juovuspäissä koulun discoon, jää helposti ne ensimmäiset seurustelukokemukset hankkimatta. Kun näitä kokemuksia ei ole, ei pärjää myöskään sitten täysi-ikäisenä baarimaailmassa ja lopulta perhekin jää perustamatta.
Nuoruus alkaa siinä 13-14 vuotiaana. Pojat alkavat kiinostua tytöistä. Normaali nuori viettää vapaa-aikaansa jääkiekko- ja jalkapalloharjoituksissa. Joukkueporukan kanssa voidaan ottaa myös ensimmäisiä kännejä. Kun koulussa järjestetään discoja, otetaan hieman kaljaa ja siitä rokaistuneena sitten tehdään tuttavuutta tyttöihin. Ensimmäiset tyttöystävät ja seurustelusuhteet saavat alkunsa näin. Vaikka suhteet eivät olekaan mitään pitkäaikaisia, saadaan niistä oppia jotka sitten ovat avuksi myöhemmissä vakavammissa ihmissuhteissa.
Kun ikää tulee lisää ja päästään sisään ravintoloihin, joukkuekavereiden kanssa käydään näissä. Ravintoloista löydetään alkoholin avustuksella sitten seurustelukumppaneita joiden kanssa lopulta muutetaan yhteen ja perustetaan perhe.
Jos nuoruus ei mene näiden kaavojen mukaan, kertautuvat tästä aiheutuvat ongelma ja aikuisena ei ole sitten valmiuksia vakavampiin ihmissuhteisiin ja perheen perustamiseen. Jos 14-vuotiaana ei harrasta jääkiekkoa ja opi joukkuekavereiden kanssa ryyppäämään, eikä mene juovuspäissä koulun discoon, jää helposti ne ensimmäiset seurustelukokemukset hankkimatta. Kun näitä kokemuksia ei ole, ei pärjää myöskään sitten täysi-ikäisenä baarimaailmassa ja lopulta perhekin jää perustamatta.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kumpi on tärkeämpää, joukkueessa toimimisen oppiminen vai kännääminen?
Kännääminen, mutta samalla joukkuekavereista saadaan kaveriporukka ympärille. Kavereiden määrä on merkki naisille siitä että mies on sosiaalisesti hyväksytty ja siten hyvää poikaystäväainesta.
No jo on kapea käsitys normaalista, jos kaikkien normaalien muka pitäisi pelata nuorena lätkää tai ainakin jotain joukkuelajia.
On epänormaalia vaeltaa laumassa.
Ihminen on yksilö, joka vastaa kunnostaan ihan itse, eikä jokin porukka joka lähinnä naureskelee ja nojailee, kun pitäis treenata.
Mulla on hyvin erilainen nuoruus, kun kellään tuttavistani joilla on ollut liki tuollainen normaali nuoruus josta kirjoitat. Mutta ei se ole estänyt sosiaalistumasta tai päätymästä parisuhteeseen.
Ei tarvi kännätä, eikä olla joukkueissa, käydä kuppiloissa, silti voi olla kavereita ja sosiaalinen, saada parisuhteen. :)
Ei tytön/naisen tarvitsekaan, mutta pojat oppivat sosiaalisen kanssakäymisen "kirjoittamattomat säännöt" noissa joukkulajeissa. Voi sosiaalisesti osaava miesyksilö toki ne muutenkin oppia, mutta suomalaispojat eivät yleisesti ottaen ole mitään kovin sosiaalisesti osaavia.
Jos ei ole sosiaalinen poika eikä harrasta joukkuelajeja, noita ei nuorena opi, eikä niitä aikuisena kukaan enää opeta, vaan sinun oletetaan osaavan ne. Jos et osaa, olet ja pysyt outona, epäilyttävänä, välteltävänä tyyppinä.
Noh.. Ei se nyt ihan noinkaan ole.. Mun mielestä ns. "normaalit" sosiaaliset taidot kyllä oppii/imee itseensä ihan kaikesta kanssakäymisestä ihmisten kanssa.. Jos ei sitten ole syystä tai toisesta jonkunlaisia "rajoitteita".. Esim. persoona/luonne ja/tai ei pääse syystä tai toisesta ihmisten kanssa harjoittamaan kanssakäymistä yms.. ;P
Nimenomaan. Ja koulussa kuuluu olla siinä kovis porukan tupakka jengissä että pääsee piireihin. Itse olin arkana aina jossain nurkassa ja tässä on tulos eli perheetön olen. Olenkin opettanut ja ostanut 14v kummipojalleni tupakkaa ja neuvonut että pitää mennä siihen savu jengiin niin sitä kautta saa tyttöjäkin. Oon neuvonu et älä ota tapaa vaan polta aina sillain et muut näkee ja pitää sua koviksena. Silloin tytöt kiinnostuu. Ostan hälle myös ekat kaljat kun alkaa joskus vuoden kahden päästä kulkeen bileissä. Näin takaan hänelle tyttöystävän ja kokemuksia.
Olet välittävä kummisetä! Arvostan!
Noin se just meni minun nuoruus. Pelasin jalkapalloa nuorena. Laji vaihtui pesikseen ja harrastin myös juoksua kunnes palasin jalkapalloon. Oli meillä saunailtoja ja tyttöjä iskettiin baarissa heti 18 vuotiaana. Pillua sain jo 15 vuotiaana kun seurustelin naapurissa asuvan susannan kanssa. Susanna vaihtui tiinaan ja tiina vaihtui johannaan parin vuoden päästä. Nuorena naiset ei olleet pinnallisia ja tyttöjä oli helppo iskeä. Seurustelu ei takaa että saa lapsia ja perheen ja minä en ole lapsia tehnyt.
Viisauden sanoja.. Ylä-asteella ON päästävä piireihin. On pörrättävä siellä missä muutkin.
Joukkuelajeja se ei välttämättä tarkoita, eikä nykypäivänä epätrendikästä tupakkaa.
Oikeasti yläastekuviot eivät vaikuta pätkääkään enää yli parikymppisenä.
Olet nainen. Eri juttu.
Eikä etenkää silloin kun nainen on vuosikaudet yläasteajoista lähtien jakanut pillua tietyille miehille ja vasta sitten alkaa kiltti elättäjämies kelpaamaan.
Ihan yhtä lailla normaali nuoruus on sellainen, että vietetään aikaa kavereiden kanssa, mutta ei dokailla, seurustella tai olla suosittuja. Normaali nuoruus on sekin, ettei kavereita kauheasti ole. Ja nuoruus ei kata vain yläastevuosia. Monen elämä muuttuu täysin, kun muuttaa pois kotipaikkakunnalta ja pääsee aloittamaan ikään kuin alusta.
Omasta kaveriporukastani vain pari tyyppiä seurustelu teini-ikäisenä, mutta jokainen on löytänyt kumppanin aikuisena - perheen ovat perustaneet ne, jotka lapsia halusivat (kaikki eivät halua). Ne, jotka olivat suosittuja teininä, eivät välttämättä ole sitä enää aikuisena. Sellaisia tapauksia tiedän, joiden kohdalla kaikki on kääntynyt ylösalaisin ja teininä ne vähiten suositut ovatkin aikuisena hyvännäköisinä pidettyjä ja suosittuja. Aika moni asia kun vaikuttaa matkan varrella!
Kannattaa muistaa, että eivät kaikki tytötkään ole niitä suosittuja ja kaikki tytötkään eivät dokaa ja käy discoissa teininä. Ja toisaalta se lätkänpelaaminen ja dokaaminen eivät todellakaan kehitä niitä ihmissudhetaitoja, joita sitten tarvitaan ihan oikeissa parisuhteissa täysikäisenä. Itsetuntoon se vaikuttaa, jos on suosittu, ja voi olla helpompi lähteä "iskemään" vastakkaista sukupuolta. Mutta ihan yhtä hyvin voi alkaa opetella näitä taitoja sitten opiskelupaikkakunnalla. Ehkä ei ole niin helppo lähestyä tuntematonta naista baarissa, mutta voi olla luontevampaa tutustua kivaan tyttöön opiskelupaikassa.
Mä en ollu suosittu nuoruudessani enkä ole suosittu aikuisenakaan. Olen 36v ja haaveillu omasta perheestä ja lapsesta parikymppisestä saakka. Miten saat lapsia kun ei saa naistakaan joten kyllä totuus on se että jos et ole nuorena suosittu niin takuu varmasti syräytyy aikuisena ja elää elämänsä yksin.
Jaa. No minäkään en ollut nuorena suosittu, mutta olen silti saanut lapsia - ja nyt aikuisena puolestani olen pidetty, ehkä voisi sanoa että jopa suosittu.
Todella harva löytää elämänkumppaninsa teini-ikäisenä, joten en ollenkaan ymmärrä tuota harhaluuloa, että tulevaisuus lyödään lukkoon joskus 14-kesäisenä. Ne jätkät, jotka olivat suosittuja yläasteella, eivät välttämättä ole sitä enää. Ja moni yläasteella epäsuosittu on aikuisena löytänyt oman tiensä ja oman viiteryhmänsä. Asetelmat voivat myös kääntyä päälaelleen. En siis usko, että syy suhteen löytymättömyyteen on teinivuosissa. Mutta olet "vasta" 36, eli ehdit vielä - ja toivottavasti jossain vaiheessa löydät naisen, jonka kanssa perustaa perhe.
Olet nainen ja naiselle suhteen löytyminen on omavalinta juttu. Miehelle ei se sitä ole. Ja en kaipaa noita "voit saada vielä kasikymppisenäkin lapsia" neuvoja kun totuus on se että lapset tehdään ajoissa ja mielummin niin että itse ei ole jo eläkeiässä kun lapsi aikuistuu. Jatkuvasti ikäännyn ja jatkuvasti menetän mahdollisuuksia hedelmällisiin naisiin.
Ihan+turha+naisten+tulla+länkyttämään+näistä+asioista+koska+naisen+elämä+on+ihan+erilaista+kuin+miehen+elämä.+Nuorena+epäsuosittu+mies+on+lähes+100%+varmuudella+epäsuosittu+koko+elämänsä+ajan.+Naisilla+se+taas+ei+mene+noin+vaan+käytännössä+rumimmatkin+naiset+saa+ennenpitkää+parisuhteen+ja+perustaa+perheen.+Naisilla+se+on+oma+valinta+mitä+haluaa+elämällään+tehdä,+miehillä+ei.
En kommentoinutkaan mitään "voit saada kasikymppisenä lapsia". Moni ystäväni oli sinkku vähän yli 30-vuotiaana, mutta nelikymppisenä heillä on perhe. Tarkoitin siis sitä, että 36-vuotiaana se on vielä mahdollista saada.
Ja voihan se olla, ettei siitä nuorena epäsuositusta miehestä tule suosittua. Mutta hän voi silti löytää kumppanin. Kaikki eivät pariudu "suosittujen" kanssa, koska kaikki eivät ole suosittuja itsekään.
Suom.huom. "ota vanhempi, ota yh, ota kaiken kokenut kaikkien kanssa etc.".
Ei, vaan kyllä ne teininä epäsuositut yleensä löytävät aikuisena omaa ikäluokkaa olevan kumppanin. Tilastojen mukaan nimittäin suurin osa pariutuu suunnilleen samanikäisen kanssa.
Vähemmän suositulle naiselle ei kelpaa epäsuosittu ja kokematon mies mienkään ikäisenä. Naisten hypergamia estää sen että tapahtuisi niin kuin kerrot.
Mulla ei sitten normaali nuoruutta ollut. En kelvannut porukoihin mukaan ja olin yksinäinen. Suoraan sanottuna koko peruskouluaika oli silkkaa helvettiä mulle koulukiusaamisen takia. Mut kiusattiin hiljaiseksi, lukiossa en uskaltanut pahemmin puhua, taisin pelätä joutuvani uudestaan porukan kiusankohteeksi. Joten ei ketään kiinnostanut olla mun kans ja pojat eivät koulukiusattua tyttöä noteeranneet. En oppinut edes miten olla ystävä, kun ei ikinä ollut kouluaikoina ystäviä. Kävi tietenkin kateeksi niitä tyttöjä, jotka rupes seurustelemaan lukioaikoina, mä kun en edes käynyt silloin missään, kun ei ollut ystäviä keiden kans olis voinut käydä jossain paikassa, jossa olis tutustunut poikiin. Mutt tuskin olen ainoa, jolle nuoruus ei ollut mitään mukavaa aikaa.
Normaalit miehet sai nuorena pillua ja nörtti nuoret jäi ilman.
Koko käsite "nuoruus" on väärä. Nuoruutta ei ole olemassa. Nuoruuden käsite on kapitalistinen ja sosiaalinen mutta filosofisesti nuouutta ei ole olemassa.
Nykyinen nuoruus on yksinkertaisesti uudelleennimettyä lapsuutta, ikävaihe jossa saa leikkiä aikuista olematta sitä. Markkinat puolestaan luovat "nuoruutta" käsiteenä saadakseen lapsista uuden markkinasegmentin kulutukselle. Kyse kuitenkin on vain lelujen ja lapsille suunnattujen rooliasusteiden ja lapsille suunnatun viihteen uudelleenpaketoinnista - kyse on kuitenkin pohjimmiltaan siitä että isommalle lapselle ei kelpaa pienemmän lapsen lelut, nuori leikkii edelleen mutteihalua myöntää että hänen tavaransa ova edelleen leluja ja hänen suhtutumisensa tavaroihinsa on suhtautumista leluihin. Rap-musiikki etc ovat lastenlaulujen jatke, tämän huomaa sisällö puuttesta ja yksinkertaisista melodioista.
Vanhemmille lapsille aikuisuus esitetään ikärajojen, päihteiden, kulutuksen ja statuslelujen kautta ja näitä noudattelemalla lapset kokevat muka-aikuisuutta ja tämä on nimetty nuoruudeksi.
Nykyisin lapset aikuistuvat viivästyneesti, 18-25 ikävuoden tienoilla. Jotkut eivät sittenkään.
Nuoruus on feikkiä.
Erittäin hyvin sanottu tuosta rap musiikista! Oon aina ihmetelly mitä ihmiset näkee ns musiikissa jossa keksitään yksinkertainen samaa toistava biitti jonka päälle puhutaan ja heilutetaan käsiä kuin orangit. Se on todellakin lapsen tasolle jäänyttä yksinkertaistettua ns musiikkia jossa ei tarvita musikaalisia lahjoja nimeksikään saati lauluääntä. Rock, pop, iskelmä, dance, ooppera siis ihan kaikissa muissa musiikin lajeissa tarvii osata laulaa ja myös soittaakin mieluiten enemmän kun yhtä sointua niin se tekee musiikin. Rap kulttuuri kertoo lähinnä laiskasta ihmisryhmästä ja kun tietää mistä se on lähtöisin niin se kuvastaa laiskuutta vieläkin enemmän.
Kuinka lyhyt mies harrastaa lätkää? Isompi ja raskaampi mies tuuppaa pienen miehen saman tien kumoon. Sitä paitsi kiekkoilijat ovat vastenmielisiä riitaa haastavia öykkäreitä.
Itseäni ei nuorempana kiinnostanut mitkään muut kuin ampuma-aseet. Pyhitin koko nuoruuteni vain tälle asialle mutta käteen siitä ei jäänyt mitään. Nettiporno korvasi tytöt, eikä pariutuminen ollut minulle silloin mikään ongelma. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut.
Suomen aselaki nyppii vielä enemmän kuin pariutumismarkkinat
Näin virallisena ase ja metsästysharrastajana todellakin nyppii suomen aselaki koska me olemme silmätikkuina kokoajan. Uuden aseen hankinta vaatii noin puolenvuoden työn joten itse pärjään jahdeissa jo olevilla kivääreillä sekä haulikoilla mut jos manaa suomen aselakeja niin itse tietäisin esim pimeiltä markkinoilta saavani aseen alle viikossa joka on naurettavaa sinällään tähän lakiin nähden. Tuolla on vaikka kuinka paljon itä torrakoita niitä tarvitseville aina pienoispistooleista sarjatuliaseisiin. Ei poliisia kiinnosta hevonvittuakaan pimeät markkinat vaan ne joilla jo luvat on olemassa ja niiden mahdolliset peruuttamisehdot.
Siinä olet oikeassa että erityisesti pojille on hyväksi joku joukkuelaji. Niissä sosiaaliset taidot kehittyvät ja saa parhaimmillaan elinikäisiä ystävyyssuhteita.
Urheilu on muutenkin monessa suhteessa erittäin hyvä ja hyödyllinen asia, fyysinen kunto on kaiken pohja.
Itse jouduin lopettamaan jääkiekon pelaamisen jo 11-vuotiaana silloin kun sitä olis pitänyt ehdottomasti jatkaa. En tiedä sitten olisko sekään auttanut mua mitään siinä että olisin saanut tyttöystävää.
Tuli siinä katseltua jotain ysiluokan koulukuvaa ja näytän ihan joltain alle 10 vuotiaalta pikkupojalta joten en ihmettele että jäin ilman tyttöjen suosiota kun olin pienikokoinen rääpäle ja vielä hiljainenkin kaikenlisäksi. Jouduin tietenkin koulukiusaamisen uhriksi noiden edellä mainittujen ominaisuuksien takia. Minkäs sitä geeneilleen mahtaa.
No se tyttöjen pokaaminen käy kyl iha ilman alkoholiiki