Olen elänyt neljässä parisuhteessa reilun 20 vuoden aikana. Suhteet ovat kestäneet 4-10 vuotta. Päättyneen suhteen jälkeen, kun olen käynyt läpi asioita mitkä meni pieleen, esiin on noussut kaikista yksi seikka, joka pistää harmittamaan.
Olen ajautunut jokaisessa parisuhteessa miehen elättäjäksi, vaikka hänellä itsellään olisi rahaa elättää itsensä. Kuunnellessani lähipiirissäni olevia muiden ihmisten vuodatuksia, sama tuntuu tapahtuvan muualla. Naiset valittavat kun miehet eivät osallistu laskujen maksuun... ainakaan oma-aloitteisesti. Samoin käy kaupassa käynnin kanssa ja muiden raha-asioihin tai yleensä talouden hoitoon liittyvissä asioissa.
Itselläni kävi myös niin, kun olimme suunnittelemassa oman talon rakentamista, että mieheltä ei löytynyt esim. vakuuksia lainaa varten... minun piti järjestää nekin jos halusin oman kodin saada. Omat vanhempani ovat pienituloisia ja hänen vanhempansa erittäin hyvätuloisia. Laina otettiin minun tulojen perusteella 100% asuntolaina rahoituksella.
Yllättäen tilanne muuttui kuin ero tuli ja hän osti minut ulos omasta asunnostamme. Samalla kun minä olin elättänyt perhettä maksamalla päivittäiset elämiskulut, hän oli pistänyt rahaa säästöön itselleen ja käytti vanhemmiltaan saatuja säätöjä. Eron tullessa hänelle jäi tukku rahaa kooraan ja minulle luu käteen ja velat.
Parisuhteet tuntuvat noudattavan samaa kavaa. Heti kun alkaa vaatimaan puolisoa osallistumaan osaltaan kulujen maksuun ja talouden hoitoon alkaa rakkaus rakoilla ja lopulta päädytään eroon. Omat parisuhteeni ovat kaikki olleet lähtökohdiltaan erilaisia... yhteistä on ollut se, että ihmiset ovat muuttuneet matkan aikana ja todellinen minä paljastunut. Aluksi välitetään ja osallistutaan, lopulta huomaat hoitavasi itse kaiken.
Parisuhteet tuntuvat olevan nykyään kaukana siitä ajatuksesta, että tehdään yhdessä asioita perheen hyväksi. Liian usein ihmiset elävät vain itseään varten eivätkä huomio kumppania tai muita perheen jäseniä. Tätä ilmiötä tapahtuu varmasti myös toisin päin. Mies elättää naista. En kritisoi sitä ettei ole ok jos yhteisesti päätetään, että se jolla on enemmän laittaa enemmän yhteiseesn kassaan, vaan se, että tietoisesti elätään toisen kustannuksella oman edun tavoittelun vuoksi. Parisuhteesta tulee yhden ihmisen voittoa tavoitteleva business, eikä parisuhde, jossa yritetään tehdä molempien ja perheen eteen uhrauksia, joiden tuomia hedelmiä koko perhe pääsisi yhdessä nauttimaan.
Olen ajautunut jokaisessa parisuhteessa miehen elättäjäksi, vaikka hänellä itsellään olisi rahaa elättää itsensä. Kuunnellessani lähipiirissäni olevia muiden ihmisten vuodatuksia, sama tuntuu tapahtuvan muualla. Naiset valittavat kun miehet eivät osallistu laskujen maksuun... ainakaan oma-aloitteisesti. Samoin käy kaupassa käynnin kanssa ja muiden raha-asioihin tai yleensä talouden hoitoon liittyvissä asioissa.
Itselläni kävi myös niin, kun olimme suunnittelemassa oman talon rakentamista, että mieheltä ei löytynyt esim. vakuuksia lainaa varten... minun piti järjestää nekin jos halusin oman kodin saada. Omat vanhempani ovat pienituloisia ja hänen vanhempansa erittäin hyvätuloisia. Laina otettiin minun tulojen perusteella 100% asuntolaina rahoituksella.
Yllättäen tilanne muuttui kuin ero tuli ja hän osti minut ulos omasta asunnostamme. Samalla kun minä olin elättänyt perhettä maksamalla päivittäiset elämiskulut, hän oli pistänyt rahaa säästöön itselleen ja käytti vanhemmiltaan saatuja säätöjä. Eron tullessa hänelle jäi tukku rahaa kooraan ja minulle luu käteen ja velat.
Parisuhteet tuntuvat noudattavan samaa kavaa. Heti kun alkaa vaatimaan puolisoa osallistumaan osaltaan kulujen maksuun ja talouden hoitoon alkaa rakkaus rakoilla ja lopulta päädytään eroon. Omat parisuhteeni ovat kaikki olleet lähtökohdiltaan erilaisia... yhteistä on ollut se, että ihmiset ovat muuttuneet matkan aikana ja todellinen minä paljastunut. Aluksi välitetään ja osallistutaan, lopulta huomaat hoitavasi itse kaiken.
Parisuhteet tuntuvat olevan nykyään kaukana siitä ajatuksesta, että tehdään yhdessä asioita perheen hyväksi. Liian usein ihmiset elävät vain itseään varten eivätkä huomio kumppania tai muita perheen jäseniä. Tätä ilmiötä tapahtuu varmasti myös toisin päin. Mies elättää naista. En kritisoi sitä ettei ole ok jos yhteisesti päätetään, että se jolla on enemmän laittaa enemmän yhteiseesn kassaan, vaan se, että tietoisesti elätään toisen kustannuksella oman edun tavoittelun vuoksi. Parisuhteesta tulee yhden ihmisen voittoa tavoitteleva business, eikä parisuhde, jossa yritetään tehdä molempien ja perheen eteen uhrauksia, joiden tuomia hedelmiä koko perhe pääsisi yhdessä nauttimaan.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tätä ongelmaa esiintyy yleensä naisilla syystä, että alitajuisesti suosivat itsekeskeisiä miehiä. Ehkä se itsekeskeisyys tuntuu naisista hyvältä ominaisuudelta kumppania valitessa, mutta se kääntyykin negatiiviseksi parisuhteen myötä. Suosittelisin miettiimään tarkkaan nykyistä ja entisiä parisuhteitasi. Suositko sinäkin alitajuisesti tällaista miestyyppiä?
Oma elämä parisuhderintamalla noudattanut myös samaa kaavaa,parisuhteet kestäneet 2-12 vuotta. Herra nro 1 (12v liittoa) :lasteni isä läks vieraisiin lastemme ollessa 1v ja 3v, herra nro 2(3 v avoliittoa) : yhteenmuuttamisen jälkeen mies osoittautui työnarkomaaniksi, reissutöitä 2viikkoa maailmalla ja viikko kotona pyykit pesettämässä ja sama alusta, herra nro 3 (3 vuotta seurustelua ): osoittautui sairaalloisen mustasukkaiseksi johon en antanut itse aihetta, lopulta kävi väkivaltaiseksi, herra nro 4 (7 vuotta seurustelua):monta hyvä hyvää vuotta, jolloin rakensimme yhteistä taloa, mieheltä karkasi lopulta raha-asiat näpeistä, talon valmiiksi saattamiseksi tarvittavat 30 000€ hävisi rakennustilitä ja pihaan ilmaantui uudehko pakettiauto ja vene vaihtui uudempaan, kun miehen piti saada paremmat harrastusmahdollisuudet!!!!! ja sokerina pohjalla herra nro 5 (2 vuotta seurustelua): itseni ikäinen leskimies,joka vasta 2 vuoden seurustelun jälkeen älysi, että ei ollutkaan päässyt yli vaimon kuolemasta ja minä olin se, joka sai kuraa päällensä edesmenneen vaimon halventamisesta aiheetta ym ym, vaikka taustalla oli miehen oma kesken jäänyt suruyö.Mulla on nyt ikää 50 -vuotta ja arvatkaa vaan olenko menettänyt uskoni ja luottoni miehiin? Pakostikin mietin, onko omassa toiminassani jotain vikaa vai miksi parisuhteeni ovat kaikki menneet pieleen? Jokainen mies ja syyt parisuhteen päätymiseen ovat olleet joka kerta erilaiset.
Minusta olet vain tyhmä ja heikko etkä osaa vaatia mieheltä rahaa kulujen jakamiseen. Olet tossu alla. Sinun pitää olla kovempi ja heittää mies pihalle ja jättää jos ei ala rahaa tulemaan laskujen maksuun. Mies ei voi heittää sinua kodista pois jos olet siihen ottanut lainaa ja maksanut siitä. Mies huijasi sinua etkä sinä tyhmä osaa vaatia oikeutta.
Usein jos toistaa omissa suhteissaan samaa kaavaa, on syytä katsoa peiliin. En sano pahalla, vaan jotta herättelisin. Varmasti löytyy miehiä (ja naisia) jotka eivät kanna kortta kekoon perheen hyväksi, mutta sinun tulisi pohtia ennemminkin sitä, että miksi SINÄ olet aloittanut parisuhteen juuri sellaisten miesten kanssa niin monta kertaa. Yksi kerta voi olla huonoa tuuria. Toinen on jo kenties toistoa ja kolmas kerta on jo varma, että ongelma on sinussa(kin).
Minäkin toistin heikkoa parisuhdekaavaa aiemmin. Minun aiemmat pitkät parisuhteeni loppuivat siihen, että mies ei ollut luotettava. Tavalla tai toisella suhteeseen tuli ajan myötä draamaa ja pettämistä. (Minäkin joskus petin, mutta useammin miehet.) Niiden parisuhteideni kestot vaihteluvat 2-8 vuoteen.
Jossain kohtaa, pahimman ja karuimman suhteen jälkeen, itsetunto tyystin riekaleina ja uskoni miehiin menettäneenä, lähdin toviksi terapiaan. Se oli paras teko, mitä itselleni olen tehnyt. En käynyt montaa kertaa, koska varsinaisesti mitään mielenterveysongelmaa minulla ei ollut, mutta sain hyviä keinoja ja herätyksiä itseni ymmärtämiseen, ja arvostamiseen.
Silloin päätin, että MINUA KOHDELLAAN SUHTEESSA HYVIN. Pohdin myös, että mitä se vaatii minulta, ja miten pidän siitä kiinni. Mitä hälytysmerkkejä kannattaa seurata, missä vaiheessa kiintyä, mitä keskusteluja täytyy käydä jne. Minusta lähti tyystin pois pakko olla miehen kanssa, ja tilalle tuli halu olla onnellinen, yksin tai yhdessä.
Olin pari vuotta yksin, deittailin toki mutta en sitoutunut tai jatkanut kun ei sopivaa tullut vastaan. Sitten hiljalleen aloin rakentamaan parisuhdetta miehen kanssa, joka on hyvin erilainen kuin aiemmat puolisoni. Mies joka on luotettava, rauhallinen, huomioon ottava jne... Ei puhu ja lupaile kuuta taivaalta, vaan pitää jalat maassa. Hän arvostaa asioita joita on syytäkin arvostaa. Jne.
Olemme olleet yhdessä nyt 7 vuotta, enkä koskaan ole kokenut tilannetta, etten olisi voinut häneen luottaa, tai että parisuhteeseemme tulisi jotakin erityistä draamaa. On huikeaa huomata, kuinka itsekin olen tässä suhteessa paljon itsevarmempi, mukavampi ja hurmaavampi minä.
Mitä siis sinun pitäisi tehdä, että katkaiset oman kierteesi? Älä jää syyttämään siitä miehiä. He ovat epäilemättä toimineet väärin, mutta itsepä olet niissä suhteissa ollut, ja asian tavalla tai toisella mahdollistanut.
Kannattaa+vilkaista+peiliin+ja+miettiä+syntyjä+syviä.+Eli+miksi+suostut+taloudelliseen+hyväksikäyttöön?+Peräti+neljässä+parisuhteessa.+Sehän+on+sinun+moka,+että+annat+käyttää+itseäsi+hyväksi.+Tähän+käy+mainiosti+sananlasku+"Ei+se+ole+tyhmä+joka+pyytää+vaan+se+joka+maksaa"
Aloittaja+on+selkeesti+niitä+naisia+joka+hakee+rinnalleen+luuserimiehiä,+silloin+tuntee+itsensä+paremmaksi+ihmiseksi,+hyväntekijäksi,+uhrautujaksi.
Otapa vastuu itsestäsi ja parisuhteestasi. Mieti mikä pakottaa sinut tuollaisiin hyväksikäyttösuhteisiin. Ei tervejärkinen ihminen sellaisiin suostu.
Kuulostaa niin tutulta ! Minä olen kylläkin onneksi ehtinyt painaa jarrua kun olen huomannut mihin suhde on menossa. Olen ehtinyt kyllä kihloihin mutta en onneksi naimisiin saakka. Minusta on ihan törkeää kun treffaillessa kysytään heti ensimmäisellä kertaa tulojani ! Ensimmäinen (ja ainoa) avioliittoni oli monella tapaa hyvä, myös taloudellisesti oikeudenmukainen, se maksoi enemmän jolla oli enemmän rahaa. Ero tuli ihan muista syistä.
Oli vähältä piti, että olisin ollut valmis ottamaan naisen elämääni pelkästään sen takia, että tuntui siltä, että olisi ollut rakkautta. Olen se joka on se "varakas". (On mulla OKT, autot, veneet jne. ja todella autoT ja veneET, eli on monia, ja nainenkin olisi saanut auton käyttöönsä.) Nainen itse on täysin pers aukinen, eikä omista yksiössään edes muita huonekaluja kuin sängyn.
Onneksi nainen itse sanoi, ettei haluakaan alkaa vakavammin suhteeseen kanssani, ja vetäytyi. Kun asiaa tarkemmin ajattelin, tuli itsellekin mieleen, että naimisiin mennessä tulisi puolisoiden olla varallisuus asemassa samalla tasolla, tai muuten toinen on vain yrittämässä saada hyvän voiton itselleen eron hetkellä osituksessa.
En enää suhtaudu vakavasti naiseen, joka ei ole varallisuus asemaltaan samalla tasolla kuin itse olen, ja silti tehdään avio ehto joka tapauksessa kun naimisiin asti mennään.
Kyllä minustakin tuloista ja varallisuudesta voi ja pitää puhua heti deittailun alussa, summia ei toki tarvitse sanoa. Minä tapasin deittipalstalla kaksikin miestä joiden kanssa synkkasi erittäin hyvin, soiteltiinkin. Tuloasiat otettiin aika pian puheeksi, ja kävi ilmi että he olivat erittäin hyvin toimeentulevia. Minulla ei ole varaa matkustella enkä elä leveästi vaikka minulla onkin ihan nätti koti ja uudehko, mutta velallinen auto.
Asiaa harkittuani en sitten edes tavannut kumpakaan. Eihän tapailussa ei ole mitään mieltä, jos toinen haluaa lähteä Malagaan lemmenlomalle ja toisella ei ole varaa edes yhden suunnan lentolippuun. Minulla ei olisi ollut varaa miehen tottumaan elämäntyyliin arjessakaan, olisi pitänyt muuttaa hänen "elätikseen". Toinen miehistä oli samaa mieltä kanssani, toinen oli pettynyt kun en suostunut edes tapaamaan vaan pidin tätä tuloasiaa kynnyskysymyksenä. Jälkimmäisen kanssa kirpasi todella pistää poikki, mutta se oli minusta ainoa oikea ratkaisu.
Minulla on nykyään tuommoinen samalla alalla työskentelevä hoitajanplanttu miehenä, yhdessä kituutellaan arkea ja tehdään matkoja lähinnä takapihalle ja parisänkyyn :D.
Jokainen ei ehkä näe tulo- tai varallisuuseroja noin ratkaisevina. Jos ne tuntuvat jommalle kummalle ongelmilta, silloin ne toki ovat ongelma. Mutta jos kumpikin pitää asiaa ongelmattomana ja hyväksyy että asiat ovat kuten ovat, voi yhteiselämä olla ihan sujuvaa. Kumpikin tietää missä mennään eikä odota toiselta jotain mitä ei voi saada.
Useimmat parit kyllä mielestäni sopivat yhdessä taloudenpidosta ja sovitusta pidetään kiinni. Yhteiset kulut maksetaan yhteiseltä tililtä johon molemat laittavat rahaa ja kummallakin on myös oma tili josta kumpikin käyttää henk. koht. menoihinsa. Lisäksi sovitaan minkä verran molemmat laittavat yhteiseen säästöön esim. lomamatkaa tai hankintoja varten varten. Jos toinen tienaa enemmän, hän voi laittaa yhteiselle tilille enemmän jos haluaa. Samoin enemmän tienaava tukee väliaikaisesti taloutta enemmän jos toinen jää työttömäksi tai joutuu pitkäaikaiselle saikulle.
Hyväksikäyttäjiä toki löytyy ja on oma vika jos siihen suostuu. Minullakin on ollut mies, joka sanoi ettei mitään sun ja mun rahoja vaan kaikki yhteisiä, ja pian huomasin, että mies käytti kaiken oman palkkatulon itseensä ja henkilöhtaisiin osamaksulainoihin (auto, moottoripyörä, harrastukset) ja minulle jäivät kaikki elämisen kustannukset ja rahat olivat äärimmäisen tiukilla.. Sanomattakin selvää että en uudestaan sellaiseen suostu. Jos toinen on hyväksikäyttäjä eikä suostu sopimuksiin ja hoida osuuttaan, suhde on syytä lopettaa välittömästi.
Edellä joku kirjoitti terapiaan menosta hienosti. Asenne jossa huonot asiat näkee vain toisessa on monella tapaa vahingollinen, koska sen myötä ei pääse oman elämänsä ohjaksiin, siis ei näe, millaisia valintoja itse on tehnyt, miten itse on toiminut suhteessa eli ei ota vastuuta omasta elämästään. Jos näkee, että elämä koostuu omista valinnoista, niin voi analysoida niitä valintoja, mistä ne alunalkaen johtuvat. Esimerkiksi onko lapsuudenperheessään ollut vastuunkantaja, onko rakkaus ollut ehdollista, jolloin se rooli on valmiiksi tuttu ja luonnollinen parisuhteessakin. Ei kukaan suostu hyväksikäyttöön ilman ettei ole kokemusta siitä, ettei omana itsenään kelpaa.
En siis ollenkaan usko siihen, että kumppani yksi toisensa jälkeen aivan yllättäen muuttuu hyväksikäyttäjäksi, vaan ne merkit ja toimintatavat ovat olleet alusta asti, niitä ei vain ole huomattu. En tarkoita syyllistämismielessä, vaan juuri sikäli, että huomaisit suostumisen ja venymisen merkit itsessäsi tarpeeksi ajoissa. Rakkaus on tunnetusti sokea, useiden pettymysten jälkeen voi huomata itsessä sen rakkauden kerjäläisen, joka kenties hylkäämisen ja oman unelman romuttumisen pelon vuoksi ryhtyy maksajaksi juttuun, johon ei kannattaisi ryhtyä. Onneksi sentään et ole taannut miestesi lainoja tai muuta sellaista, mistä joutuisit pitkään kärsimään.
"Heti kun alkaa vaatimaan puolisoa osallistumaan osaltaan kulujen maksuun ja talouden hoitoon alkaa rakkaus rakoilla ja lopulta päädytään eroon. "
Tässä kohtaa tai jo aiemmin esimerkiksi itse olisin kyseenalaistanut suhteen jatkon. Ellei miehelle ole luonnollista maksaa omia kulujaan, tarjota minulle välillä jotain, sanalla sanoen ellei rahankäyttö ole luonnollista ja vastavuoroista, miehelle on jotenkin luonnollista että maksan kaiken, niin se on vakava hälytysmerkki ja johtaa suhteen loppumiseen aivan varmasti.
Vaikka mies olisi työtön ja sairas, velkaantunut, niin sen ei pidä olla aivan luonnollista, että maksat kaiken, vaan jos se on aivan luonnollista suhteessa miehelle, niin jotain on pahasti pielessä. Jotain on pielessä jo paljon ennen sitä, kun joudut v a a t i m a a n puolisoa osallistumaan kulujen maksuun (=suhde olisi pitänyt lopettaa aikaisemmin), mutta et vain ole antanut itsesi kuulla hälytyskellojen ääntä.
Yhteiset juosevat kuluthan laitetaan aina puoliksi tuloeroista riippumatta ja avioliittoon ei kannata nykypäivänä kenenkään itseään sitoa, jos ei halua tulla ryöstetyksi. Jos katsotaan avioerotilatoja, niin todennäköisyys eroon on varsin merkittävä. Ei kannata ottaa tietoisia riskejä elämässä. Järki edellä AINA.
Ei puoliski vaan suhteessa tulohin koska jos toinen saa netoona 5 tonnia ja toinen 2 tonnia niin
yhteiset kulut voi olla että molemmat laittaa tonnin niin vaan toinen laittaa 1500 ja toinen 500 eutoa niin se vähemmän ansaitseva voi kanssa säästää itselleen pahan päivän varalle. Tienään vähän paremmin kuin vaimoni ja kun suunittelen reissuja niin moensti hän sanoo ettei ole varaa niin silloin maksan reissun vaikka itse kokonaan ja reisuun ajan elämiseen maksamme suurin piirtein puoliksi niin hyvä tulee. Lakuja kun tulee niin monesti se maksaa kummalla on rahaa eikä isompia riitoja tule mistään. Prätkä on itsellä ja sen maksan itse kokonaan.
Tiedän että moni tekee noin, mutta tasapuolista se ei silloin ole, vaan toinen sillon ns. loisii ja elää toisen laskuun.
Mielestäni rikasta ei voi rangaista siitä että on rikas. Jokaisen pitäis pystyä elättään itsensä ja tienaamaan edes sen verran rahaa. Itse en kehtaisi toista laskuttaa!
Normi (eli pienen) palkan tienaaminen ei ole loisimista. Menot pitää todellakin jaksaa suhteessa tuloihin, kuten mekkk tuossa kirjoitti. Erityisen tähdellistä tämä on silloin, kun kumppani on esim. äitiysvapaalla, jolloin rahaa on entistä vähemmän. Sitten kun lasta viedään hoitopaikkaan, niin vanhempien tulot määrittelevät hoitomaksun, joka on korkein mahdollinen vaikka äiti tienaisi nettona alle 1000 e. Ei köyhää voi rangaista siitä, ettei hänellä ole varaa maksaa.
Sinulla on ajattelutavassasi jotain vääristymää tai jopa rikki jotain.
Menot on vakiot ja tasapuolisessa suhteessa ne kuuluu jakaa tasan. Ethän sinä sinkkunakaan voi maksattaa laskujasi muilla..Ja jos ei ole rahaa, niin ei mielestäni ole varaa tehä lapsiakaan. Ottakaa vastuu omasta elämästänne. Muussa tapauksessa voidaan aiheellisesti puhua parisuhde huoraamisesta, kun mies tavallaan maksaa sulle palkkaa seurastasi. Jännä ettei ihmiset edes tajua tätä!
Onhan se jännää, että nykyään ei edes tajuta avioliiton velvollisuuksia ja vastuita, kun aina ensimmäisenä on minä itse ja oma napa. Kyllä avioliitossa on varsin yleinen tapa jakaa maksut tulojen mukaan. Kylmäkiskoiset ihmiset saattavat ajatella toisin, mutta voihan se minä itse terveyden perikuva ihminenkin sairastua niin vakavasti, että jää toimeentulotuen ulkopuolelle, ilmeisesti mielestäsi on silloin oikein, että heitetään ko. ihminen ovesta ulos tai että jos ei ole varaa maksaa, niin kuolkoon pois häiritsemästä. On se siis jännää, mitä kaikkea sitä ihmisen elossa voi tapahtua ja jännää, ettei sitäkään tajuta, että parisuhteessa yleensä pitäisi pelata samaan maaliin.
Miksi olen avoliitossa, koska en halua elättää toista, jokainen on itse vastuussa toimentulostaan, niin minä kuin avovaimokin. Tietääkseni aviopuolisoilla on vastuu toisistansa myös taloudellisesti, siihen en ole halunnut ja avoliitossa olen päättänyt olla niin kauan kuin suhde kestää. Saan työötömyys päivärahaa ja välillä toimeentulotukea ja avovaimo joskus lainaa mulle kun tarvetta on ja kun mulla on taas rahaa voin antaa hänelle takaisin jos tarvetta ilmenee...tämä on meidä tyyli mitään ns, yhteistä rahaa ei ole kumpikin yrittää tulla omillaan toimeen. Mun mielestä olis kurjaa olla toisen elätettävänä, sellaista en tahdo. Kaikki hoituu puoliksi...vuokra ja muut menot ja mitä jää voi käyttää omiin huvituksiin jos jää. Moni ajattelee vrmaan naimisiin menoa taloudellisesta näkökulmasta ei niinkään välttämättä rakkaudesta, kyllähän se raha merkkaa paljon.
Sosiaaliturvan kannalta katsottuna avopuolisot elävät kylläkin yhteistaloudessa. Asumis- ja toimeentulotuki maksetaan siis ruokakunnalle, eli myös avoliitossa olevien tulot ja menot lasketaan yhteen. Tukea saa, jos yhteelasketut tulot jäävät alle tulorajan. Naimisissa olo ei muuta tätä asiaa.
Toisin sanoen toimeentulotuki ei ole tarkoitettu sinulle, vaan teille. Kai olet ilmoittanut asuvasi avoliitossa, muuten käy köpelösti.
Juurin näin se menee, Näin_se_menee. Ihme porukkaa kun ei ymmärretä
Hyvä keskustelu siitä, kuinka seurusteluaika on jäänyt oikeastaan käymättä. ei ole tunnettu ja tiedetty toisesta juuri mitään. Ilmeisesti se baaripuoli ja iloinen elämä, joka on vienyt vällyjen väliin ja niin sitten on muutettu yhteen perin vähäisen tuntemuksen perusteella. Kyllä juhlat sujuu kaverin kanssa, mutta jos ne arjen järjestelyt jäävät sopimatta ennen yhteen muuttoa, on hyvin vaikeaa sen jälkeen enää mitään sopia.
Kyllä saman katon alle muuttavasta samaan talouteen tulevasta pitäisi tietää henkilöhistoria ennen tätä yhteen muuttoa. Ja seurusteluaika on juuri sitä hänen ja hänen sukunsa ystäviensä ja jopa tuttujen tuntemista. Samoin koulutus ja työhistoria on syytä tietää ja mutkat niissä. Samalla siinä oppii näkemään toisen talouden hoitoa.
Minulle kerran eräs ihmetteli, miten tällä uudella kaverilla voi olla velkaa eron jälkeen, vaikka kumppani on lunastanut erossa omakotitalon itselleen. No yleensä nämä velat ovat tämän omia velkoja, joten ne eivät ole siten osituksessa olleetkaan. Tälläkin oli prameita kulkuneuvoja velkaisina. No tässä myös tyhmä elätti ja toinen käytti hyväkseen kaikin tavoin, onneksi taitaa olla loppunut.
Eli on aika tärkeää tietää, miten sen elämä yhdessä myös maksetaan . Tällainen tyyppi lupaa
varmasti vaikka mitä, mutta kun mikään ei pidä paikkaansa ja selityksiä tulee selitysten perään.
Ei tuota voi rakkaudeksi sanoa millään, on vain nähnyt helpon tien saada ylöspito.
Niin puute ei kenelläkään pidä olla, että tuhoaa oman elämänsä moisiin luusereihin. Eivät he muutu tai opi.
Seurustelkaa ja oppikaa tuntemaan elämän arkipuolet.
Itselläni on ollut reilussa 30 vuodessa kaksi parisuhdetta. Entinen ja nykyinen. Nykysuhteessa emme asu yhdessä.
Ex suhde meni pieleen exän valintojen vuoksi (yrittäjä - velat - konkurssi - oma takaus 90-luvulla), joista seurasi lisää kaikenlaista harmia ja mielenterveyden "heilahdus".
Ystäväni rakastui mieheen, seurusteli pitkään, viimein irtisanoi asuntonsa ja muutti miehen kanssa yhteen lapsensa kanssa. Myi suurimman osan omaisuudestaan. Mies jotenkin pimahti, eli yhtenä päivänä hän ei päästänyt ystävääni kotiin vaan ilmoitti, ettei tänne ole enää tulemista. No ei kun vuokra-asuntoa hakemaan/huonekaluja ym. etsimään ja ystävän luo asumaan. Onneksi yhdellä ystävällä oli iso talo.
Noihin edellisiin asioihin ei voinut vaikuttaa mitenkään. Yleensä parisuhteessa voi vaikuttaa. Siksi kannattaakin olla tarkkana ja asettaa rajat ja jos aviossa ollaan, myös avioehto. Kumppani voi käyttää omia rahojaan osteluun ja muuhun kunhan suoriutuu maksuistaan.
Ei ole bisnestä, ellet anna niiden olla sitä.
Monet menee naimisiin rahan tai aseman takia, jos joku ei usko sopii tutkia asiaa. Tiedän ainakin kaksi paria jotka olen tuntenut, molemmissa "naimakaupoissa" oli rahasta kyse ja asemastakin. Eli nainen meni naimisiin huomattavasti vanhemman ja varakkaan miehen kanssa, nainen oli aika rahaan menevä ja mies sai näyttävää seuraa kainaloonsa kun oli tapaamisia tai muita juhlia. Lapsia ei tullut ja tuskimpa nainen niitä halusikaan. Toinen pari meni naimisiin lähinnä järkisyistä, lapsen jälkeen sänkyssä ei tehty muuta kuin nukuttu mikäli on asian omaiseen uskomista. Mutta todiste siitä että naimisiin ei mennä läheskään aina rakkaudesta vaan taustalla on muita syitä. Ei tosin olla mekään enää kumppanin kanssa rakkauden takia yhdessä mutta ei olla naimisissakaan, ei seksiä ei läheisyyttä kuten ei monella muullakaan, tähän on totuttu vuosien mittaan ja siltikään ei erosta puhuttu.
Ihan mielenkiinnosta kysyn off topic, miksi te sitten olette yhdessä? Muuten vain kämppäkaveruus on molemmille sopiva elämätapa?
Useimmat avioparit lähtevät kyllä eri teille jos rakkautta ei ole, kulissiliitot alkavat olla nykyään historiaa nykyään. Rakkaudettomista avoliitoista en ole kuullutkaan, olet ensimmäinen. Siinä kun ei pidä yhdessä edes se raha ja isot velat.
Kyllä kun itse avioliittoon köyhänä opiskelijana itse ensin sitten puolisoni opiskelan takia jouduin elättämään. Minä pienempi tuloisempi kuin puolisoni. Yhdessä lainoja haettiin ja rahan käyttö yhdessä sovittiin. Ei koskaan tarvinnut riidellä. Toinen osallistui kuluihin isommin kuin toinen. Minä vuosia lapsia hoitanut ja mies työssä tienaten eli pääasialliset tulot. Katson että kotona tehty työ on osa miehen tulojen tuontiin johon on myös osuuteni laskettu. Tämähän selvää. Koska juuri minä jäin kotiin koska minun pienemmällä tuloilla olisi vaikutus ollut suurempi. Kai nyt osaatte elämän reaaliteetteja? Ei mies voi vaatia isompi tuloisena minun osuutta maksettavaksi sen enempää kuin minulla on tuloja. Yhteiseen pesään ne rahat menee. Ja yhdessä ne kulutetaan. Eli perheeseen. Jos mieheni vaatisi laskuja maksettavan tasan 50/50 ja minulle jäisi käteen todella vähän. Joten ihan oikeasti eiköhän se suurempi tuloinen silloin maksa myös enemmän jotta yhteinen pesä tulee maksetuksi. Ymmärrän uusio perheitä jossa käydään ikuista käden vääntöä mitä maksetaan ja kenestä jne.
Ei vaan jaksa ymmärtää näitä naisten vuodatuksia.
Minä, ja mulla kavereita joilla raha asiat hyvällä tolalla, ja säästöjäkin että on varaa perhe laittaa ja kustantaa oma osuutensa, reilumman kautta. Tykkää laittaa ruokaa ja koti/asunto siistinä, tykkää lapsista jne jne.
Mutta ei kelpaa yhdellekään naiselle.
Väitän että naiset hakee jotenkin huonoja miehiä hoivaviettiään tyydyttämään.
Fiksu kiltti omillaan toimeen tuleva EVVK, sitä kun nainen ei voi hyysätä eikä haukkua.
Ei vaan jaksais tuota paskanjauhantaa huonoista miehistä kun hyvä ei kelpaa missään tapauksessa.