Nythän se sitten tuli oikein Tellervo Koiviston kertomana. Pitkässä suhteessa tulee puolison olla myös paras ystävä. Heillä on ollut huomioiva rakastava huumori matkassa ikävien asioiden selvittelyssäkin.
Heillä nimenomaan Rouva Tellervo Koivisto sanoo olleen tuon ystävyyden se voima. Parhaalle ystävälle kerrotaan kaikki asiat, myös ne ikävät asiat ja hän kestää ne.
Heillä nimenomaan Rouva Tellervo Koivisto sanoo olleen tuon ystävyyden se voima. Parhaalle ystävälle kerrotaan kaikki asiat, myös ne ikävät asiat ja hän kestää ne.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jaa, yli 30 vuotta on meilläkin plakkarissa, mutta kyllä se tuli jo melkein ensi treffeistä alkaen selväksi, että pitää tarkkaan varoa sanomisiaan. Puhua voi lähinnä säästä ja urheilusta, tosin jälkimmäisestäkin voi tulla riitaa.
Joo, huomasin saman jo alussa itsekin että naisen ulko näöstä ei kannata kommentoida mitään eikä muutenkaan ulkoisesta olemuksesta. Naiystäväni käytti nuorena aika voimakasta meikkausta ja kun kysäisin et miksi niin tuli aika suoraan päin naamaa vastaus. Samoin ei kannata kommentoida jos nainen on hoikka alussa ja lihoo suhteen edetessä. Kun kysytään et miltä näyttää niin kanattaa vain todeta et ok. Mulla sitten onkin jo toinen juttu, nainen kyllä kommentoi mun olemusta sanoja säästämättä. Ja nyt kun lähestyy kolmenkympin rajapyykki pikku hiljaa kannattaa pitää mielipiteet ihan ominaan jos haluaa koti rauhan säilyvän jollain lailla.
Siitä olen samaa mieltä, että kumppanin täytyy olla myös paras ystävä, jotta suhde voi kestää ja ennen kaikkea olla onnellinen. Huumorilla on iso merkitys tässä yhtälässä.
Mutta en minä, eikä Tellervokaan tietääkseni, ole sanonut mitään siitä, että kumppanille pitäisi kertoa aivan kaikki. Harva parhaalle ystävällekään aivan kaikkea kertoo. Eri ystävien kanssa puhutaan eri asioista, ja on olemassa myös aivan yksityisiä asioita, joita ei tarvitse koskaan kertoa kenellekään. Puolison tehtävä ei ole "kestää" ihmisen yksityisiä asioita.
Järjenkäyttö on siis sallittua avoimuuden määrittelyssä.:) Meillä liittoa takana vasta 17 vuotta, mutta hyvin menee, ja toivon mukaan jatkuu vielä pitkään.:)
Puoliso voi olla ystävä mutta avovaimoni on nykyään lähinnä kaverini ja siihen on johtanut erinäiset syyt. Eikä voi tosiaankaan enää puhua kaikista asioista ilman ettei tule nahistelua tai on eriävät mielipiteet.
Tuo nyt on vähän sama kuin sanottaisiin, että miljonäärillä pitää olla 1000 euroa. Totta kai pitää olla, mutta ei se vielä riitä tekemään kenestäkään miljonääriä.
Eihän se puoliso mikään paras ystävä ole koska näin naisena täytyy sanoa että täytyisi olla lesbosuhteessa.sitten. Mies ja nainen elää niin eri elämää. Nainen elää jatkuvassa hormoonimyrskyssä. Jos ei ole ovulaatio, liitoskipuja, pms, kuukautiset, niin olet kuiva tai joku tulehdus ja e-pillerit tekee sekopäiseksi. Olet niagaran veriputoukset viikon kuukaudesta, ovulaation aikana panisit kaikkea mitä näet, epämääräisiä kuumia aaltoja liian aikaisin ja aina on vilu ja turvottaa ja pierettää, Väsyttää, itkettää, ei saa nukuttua, nukkuisi kaikenaikaa ja mies siinä sivussa on saatanan ääliö joka ei tajua. Ulospäin pitää näyttää mukamas järkevälle ihmiselle. Mies vaan on että mitäs tässä. Miten tuollainen voi olla mikään kaveri kun ei elä edes samalla planeetalla? Sitten voi alkaa kaveerata kun mies makaa perse veressä sohvalla peiton alla itkemässä ja sanoo haluavansa halin ja tappaa kaikki ja että munaan sattuu, samalla kysyen oonhan komee? Sitten ollaan samalla aaltopituudella ja voidaan jakaa asioita.
Pitäisikö sinun mennä lääkäriin, jos elämä on noin kovin tasapainotonta? Toivottavasti löydät apua.
Ystävällisin terveisin, Nainen Minäkin
Olen samaa mieltä. Suhde mieheni kanssa alkoi ensisijaisesti ystävyydestä. Nyt on takana kohta 30 v. Ja voin sanoa että miehelleni voin puhua kaikki asiat kuten hän minulle. Myös sellaiset joita en kenellekään muulle kertoisi. Asiaa tietysti auttaa että kumpikaan emme ota nokkiimme tai ole minä-minä ihmisiä.
Hippasen eri mieltä. Puoliso on puoliso, ei ystävä. Toki kumppanuutta tarvitaan, mutta myös intohimoa. Se puolestaan katoaa, jos kertoo kaiken mitä ikinä mieleen juolahtaa. Puolisot eivät ole toistensa "kaatopaikkoja".
"Parhaalle ystävälle kerrotaan kaikki asiat, myös ne ikävät asiat ja hän kestää ne."
Niinkö? Itselläni on miesystävä- ja neljä läheistä muuta ystävää. Kenellekään en kerro kaikkia asioita. Asiat, joista en puhu miesystävälleni ovat ystävyyssuhteeni toisiin miehiin ja entiset miessuhteeni. Exästä olen jotain tarkoin harkittua puhunut.
Puhutaankohan täällä useinkin ideaaleista, ei realistisista ja todellisista parisuhteista? Sillä esim. ikävien asioiden kertomisessa on AINA se riski, ettei toinen kestäkään niitä, vaan kertomisesta tulee kaikenlaista harmia ja vaikeutta. Usein tulee. Etenkin sellaisista asioista, jotka toiselle merkitsevät paljon enemmän kuin itselle.
Sitten tuo "kestäminen". Jos vaikka puoliso "kestääkin" ikävät asiat- niin sehän voi tarkoittaa, ettei häntä kiinnosta pätkäkään, ei välitä, ei ole kiinnostunut. Sanoo silti "okei, ymmärrän". Sitten kun tietää mitkä asiat eivät kumppani kiinnosta. Kuten uskonto tai jääkiekko. Silloin niistä ei kannata kovin paljon toiselle meuhkata.
Kommunikointi kumppanille on myös siitä jännittävää, että useinkin halutaan kertoa hänelle niitä ikäviä asioita, tahdittomia, ilkeitäkin. Kuten "onpas peppusi kovin leveä tuossa mekossa" "en pidä kampauksestasi" "näytät läskiltä" "haiset" jne. Sen sijaan että keskityttäisiin sanomaan toisesta positiivisia asioita ja jätettäisiin loukkaukset sanomatta. Koska siitä, että aiheutetaan toiselle pahaa mieltä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Siitä puolestaan seuraa pelkästään hyvää, että pitää kumppania arvokkaana juuri sellaisena kuin hän on. Ja jos hän näyttää joskus poikkeuksellisen hyvältä, lauletaan "oh darling, you look wonderful tonight".
Kiva kirjoitus, tykkäsin tästä. Monipuolisesti asioita