Hallitus päätti viedä kaavan valtuustoon. Yhtenä selvitettävänä asiana ennen päätöstä oli tontin hinta. Vastaus selvitykseen oli, ettei hintaa voisi määrätä yksipuolisesti. Tämä ei poista sitä, että tontin jalostuksesta johtuvasta tontin arvonnoususta neuvotellaan. Ei ole vielä neuvoteltu. Sen takia kaava on palautettava valmisteluun.
Toisessa keskusteluketjussa on tontin neliöhinnaksi nykyisen 112 eur/m2 sijaan päästy markkinahintaan 2500 eur/m2. Asuinrakennusten tontin rakennusoikeus lienee 5000 m2, jolloin tontin hinnaksi tulisi 12,5 miljoonaa euroa. Kysymys on joka tapauksessa merkittävästä erosta nykyiseen, yhtälailla kuin tontin käyttötarkoituksen muutoksessakin on suuri ero nykyiseen. Tontin uutta ajateltua käyttötarkoitusta ei ole kaupungin taholta kilpailutettu, mikä on ollut prosessivirhe. Tätä asiaa voi lain mukaankin lieventää asettamalla tontille markkinaehtoinen hinta,
(maanrakennuslaki). Tontin hintaneuvottelut pitää toimittaa ennen kaavan hyväksymistä.
Tehtaanniemen kaava on palautettava valmisteluun, jossa neuvotellaan rakennuttajan kanssa asuntotontin hinnasta (muutos KL->AL).
Toisessa keskusteluketjussa on tontin neliöhinnaksi nykyisen 112 eur/m2 sijaan päästy markkinahintaan 2500 eur/m2. Asuinrakennusten tontin rakennusoikeus lienee 5000 m2, jolloin tontin hinnaksi tulisi 12,5 miljoonaa euroa. Kysymys on joka tapauksessa merkittävästä erosta nykyiseen, yhtälailla kuin tontin käyttötarkoituksen muutoksessakin on suuri ero nykyiseen. Tontin uutta ajateltua käyttötarkoitusta ei ole kaupungin taholta kilpailutettu, mikä on ollut prosessivirhe. Tätä asiaa voi lain mukaankin lieventää asettamalla tontille markkinaehtoinen hinta,
(maanrakennuslaki). Tontin hintaneuvottelut pitää toimittaa ennen kaavan hyväksymistä.
Tehtaanniemen kaava on palautettava valmisteluun, jossa neuvotellaan rakennuttajan kanssa asuntotontin hinnasta (muutos KL->AL).
Vastaukset 21
Vanhimmat
Uhkailulla ei tästä asiasta selviä. Eikä asioiden vääristelyllä. Nyt on kaupunkilaisten mitta tullut täyteen kaikenlaisesta sumuttamisesta ja vääristä lausunnoista, että kaikki kortit katsotaan loppuun asti. Se on selvä. Ei muuta.
Ensimmäinen muuttokuorma odottaa jo nurkan takana..........
Onneksi maailma, ja Hanko, on rakennettu ennen Suomi24 :n mukaantuloa.
Rakennuksen käyttöönotolle ei voi antaa lupaa ennenkuin kaikki on kunnossa. Nykykaavan mukaan pitää olla paloportaat ja niin pois päin. Kaavamuutosta taasen voi joutua odottamaan kauan, jos tonttineuvottelut etenevät hitaasti.
Svenska yle listasi nämät herrat rakentamisen takana. Heistä on kiinni, kuinka nopeasti asuntorakentamiseen muutetun tontin hinnasta päästään yksimielisyyteen:
"Bakom Regatta Resorts står Kari Stadigh, Henrik Kuningas, Ben Airas, Sune Dannberg, Henrik Ekqvist, Esa Karppinen, Peter Lindholm, Gustav Nyberg, Risto Kyhälä och Peder Planting."
Muutama poliitikko ja kaupunginjohtaja ovat innokkaita ajamaan tontin luovuttamista pilkkahintaan. Se ei ole hankolaisten etu. "Miljoonamikoille" se tietysti olisi mieleen.
Asia ei ole valmis, jos halutaan muutos KL:stä AL:ksi ja tontin jakaminen kahtia. Kaava on palautettava valmisteluun.
Vain Kava ja kumppanit puoltavat oikeasti etenemistä hankolaisten edun vastaisesti.
Taloissa on nykykaavan mukaiset paloportaat, sopii käydä tsekkaamassa.
Kaavamuutosta ei siis tarvitakaan? Onko rakennusten käyttötarkoitus olemassa olevan kaavan mukainen?
Lähikorttelissa asuu omakotitalossa vapaa-ajan hankolainen, onko hänen tonttinsa liiketontti ja muiden ei?
Kyllä jotain pitää muuttaa, kun hallinto-oikeus on sitä mieltä, että lakia ei ole noudatettu. Paras hyväksyä päätös ja laittaa asiat kuntoon. Hulluinta olisi lähteä näin selvässä asiassa jatkovalitukseen.
Nuutinen ei tiedä mitään, koska se on jäävi. Tarkoitus on saada asukkaat sisään ja homma hanskaan, mutta se ei onnistu ennenkuin tontin hinnasta on sovittu, perkele. Miljoona on alkupanos tässä gamessa.
Olet oikeassa. Rolle laski, että 12 miljoonaa pitäisi saada. Kuka nyt haluaa enää purattaa taloja, mutta kyllä tontin jalostamisesta asuntokäyttöön pitää kunnon hinta saada vastineeksi.
Talojen purattaminen olisi varmaan viimeinen vaihtoehto. Ongelmien peittely maton alle ei ole myöskään oikea vaihtoehto. Ei ole pahitteeksi vaikka ilmapiiri huononee, jos tarvittavilla toimilla saadaa puhdistettua pesä. Ei sen huonompaa tilannetta kuin alitajuisesti kalvava syyllisyys ja jatkuva pelko. Pöytä puhtaaksi. Sitä ei ole kaavan hyväksyminen tällaisenaan. Se on sitä rojun lakaisua maton alle. Mitä sanoo rikoslaki rikoksen peittelystä? Ei voi sanoa olleensa tietämätön Tehtaanniemen hankkeen toimista. Sitä paitsi aina sanotaan, että tyhmyydestä sakotetaan. Sotkujen aloittaja on pahin velho. Jos joku on uskonut valheita ja levittänyt niitä edelleen, ei ole niin paha asia. Yhteistyökykyisyys tutkivien viranomaisten kanssa on myös rangaistusta alentava seikka. Peittely päinvastoin, Näillä mennään, Jokainen oman tuntonsa mukaan.
Hallituksen esitys seuraavaan valtuuston kokoukseen on pahasti harhaanjohtava. Siinä esitetään vain, että KL-7 alue vahvistetaan kooltaan 3700 m2 suuruiseksi. Ei mainita ollenkaan, että samalla päätetään siitä, että tontti jaetaan kahteen osaan ja asuntorakentamiseen myönnetään rakennusoikeutta 5000 m2.
Melkoinen sumutusyritys. Miksi tällaisia olennaisia asioita, kuten tontin jako ja suurin osa tontista asuntotuotantoon, peitellään? Ei taida olla puhtaat jauhot pussissa? Asian epäselvyyden vuoksi asia on palautettava valmisteluun.
Odotamme valtuustoon kunnon ehdotusta. Ei tärkeitä ja olennaisia asioita saa piilottaa liitteisiin.
Tähän mennessä käsittelykertoja - eikä saada informaatiota .......................................
Ympäristölautakunta § 96 27.08.2014
Kaupunginhallitus § 171 01.09.2014
Ympäristölautakunta § 109 10.09.2014
Ympäristölautakunta § 119 08.10.2014
Kaupunginhallitus § 250 17.11.2014
Ympäristölautakunta § 148 10.12.2014
Ympäristölautakunta § 14 11.02.2015
Ympäristölautakunta § 80 10.06.2015
Ympäristölautakunta § 98 26.08.2015
Ympäristölautakunta § 128 09.09.2015
Kaupunginhallitus § 222 14.09.2015
Kaupunginhallitus § 235 28.09.2015
Kaupunginhallitus § 212 03.10.2016
Kaupunginhallitus § 248 31.10.2016
Kaupunginhallitus § 258 14.11.2016
Kaupunginhallitus § 282 19.12.2016
Kaupunginhallitus § 16 30.01.2017
Kaupunginhallitus § 29 07.02.2017
Kaupunginhallitus § 101 24.04.2017
Kaupunginvaltuusto 2 23.05.2017
Ei+valtuuston+jäsdenien+tarvitse+lukea+edellä+olevaa+luetteloa+liitteineen.+Esityksessä+pitää+olla+kaikki+olennainen+esillä.+Olennainen+osa+on+suurin+osa+Tehtaanniemen+tontista+(60%),+sen+lohkominen+ja+muuttaaminen+asuntotontiksi+(AL).+Päätösehdotuksessa+ei+ole+siitä+minkäänlaista+mainintaa.
Nyt kaava on palautettava valmisteluun, kun hallinto-oikeus niin tuomitsi. Edellä luettelo ympäristölautakunnan ja hallituksen kokouksista, joissa pallottelua asiasta on tapahtunut, yritys hyvä, mutta ei mennyt läpi. Kaavamuutos on suuri, joka edellyttää kaupunkilaisten kannanoton. Miten lie rakennusluvan laillisuuden kanssa? Se perustui oletukseen, että on vähäinen muutos. Johtuen hallinto-oikeuden päätöksestä, on loogista, että kun kysymys ei ole ollut vähäisestä muutoksesta, rakennuslupa ei ole ollut kaavan mukainen ja siis laiton?
Kerrostalot on rakennettu laittomasti vastoin voimassaolevaa kaavaa. Rakennusvalvonta on vatuussa jos rakennuslupa on menyt läpi.
Ainakin paloportaat viittaavat siihen että taloja rakennettaessa on noudatettu nykyistä kaavaa. Samoin muistelen lukeneeni / kuulleeni jotain juttua ovipumpuista y.m. raennusteknisistä vaatimuksista jotka kaavan takia jouduttiin ylimääräisinä ottamaan huomioon.
Huom! En tiedä rakentamisesta yhtään mitään mutta yritän aina edes ottaa selvää asioista ennen kuin esitän varmoja mielipiteitä.
Onko talojen ulkopuolella paloportaat? Talojen käyttötarkoitus ei ainakaan vastaa kaavaa.
Ote aloitustekstistä:
"Toisessa keskusteluketjussa on tontin neliöhinnaksi nykyisen 112 eur/m2 sijaan päästy markkinahintaan 2500 eur/m2. Asuinrakennusten tontin rakennusoikeus lienee 5000 m2, jolloin tontin hinnaksi tulisi 12,5 miljoonaa euroa. Kysymys on joka tapauksessa merkittävästä erosta nykyiseen, yhtälailla kuin tontin käyttötarkoituksen muutoksessakin on suuri ero nykyiseen. Tontin uutta ajateltua käyttötarkoitusta ei ole kaupungin taholta kilpailutettu, mikä on ollut prosessivirhe. Tätä asiaa voi lain mukaankin lieventää asettamalla tontille markkinaehtoinen hinta, (maanrakennuslaki). Tontin hintaneuvottelut pitää toimittaa ennen kaavan hyväksymistä."
Tehtaanniemen projekti on kestänyt kauan ja vaatinut oikeuslaitoksen puuttumisen sen takia, että asioita on yritetty salailla ja viedä väärillä nimityksillä eteenpäin. Mikä lie motiivi? Ehkä raha? Olisi voinut ihan reilusti puhua siitä, että rakennetaan asunto-osakkeita, kun niitä kerran sellaisena myytiin, eikä leikkiä sanaleikkejä: "pieni muutos", "vähäinen muutos", "asuntoja voi vuokrata", "vapaa-ajanasuntoja"...
Olisi aivan hullua yrittää nyt jo tuomaroitua väärinkäytöstä viedä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tässä ei ole mitään ennakkotapauksen luonteista, että sen takia pitäisi hakea ennakkopäätös korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Tosiasiat on tunnustettava eikä yrittää selitellä ja paeta vastuuta.
Nämä asiat ovat yksinkertaisia ja järjestyvät, kun ne hoidetaan oikein.
”Onko talojen ulkopuolella paloportaat? Talojen käyttötarkoitus ei ainakaan vastaa kaavaa.”
On! Sopii käydä paikan päällä toteamassa. Tyylikkäät kierreportaat jokaisen talon kyljessä.
Ensin oli ongelmasi kaavan edellyttämät paloportaat, kun ne onkin kunnossa niin nyt ei sit käyttötarkoitus kelpaa. Mistä tiedät mihin tarkoitukseen ne asunnot on ostettu? Tunnetko asuntojen ostajia? Ympärivuotisia asuntojahan ne ei ole, senkin estää kaava.
Onko tavoitteesi valittaa vain ihan periaatteesta vai onko valittamisellasi jokin ihan oikea tavoitekin?
Lopettakaa kusetus. Hankolaisia on kyykytetty jo riittävästi. Ei kannata jatkaa vanhan kasetin soittamista. Kuka siitä hyötyy loppupeleissä? Ei kukaan. Pitää tehdä oikein. Jos ei poliitikot tee oikein, niin pitää taas hakea apua oikeudesta.
Kolmetoista valutuutettua äänesti kaavamuutosta vastaan. He olivat oikeassa, kuten tuhannet hankolaiset, jotka ovat enemmän kuin onnellisia hallinto-oikeuden päätöksestä. On kuin olisi kulkenut jonkun orjalauman vartijan ohjaamana. Nyt kahleet on irroitettu ja painostus loppunut. Oikeus voitti. Hankolaiset ovat vapaita tekemään oikein. Meitä ei enää kyykytetä.
Huvittavin huiputus näin jälkeenpäin ajaellen oli demariedustajan useampaan kertaan viestimä valhe, että "kaava on päätetty jo kauan sitten, nyt keskitytään rannan istutusten suunnitteluun."
Siitä aasinsilta: milloin kaupunki tekee pyörätien Tehtaanniemen ympäri? Olisi parempi merkitä se pikapuolin luontoon, ettei turhaan tallota kylvettyjä nurmikoita. On epäselvää, meneekö pyörätie nurmikon poikki vai aivan talojen editse?
Että oikein pyörätie? Ikinä moisesta kuullutkaan?
Kyllä Teillä on ongelmia Hangossa. Ei voi muuta kun ihmetellä, eikä asiantuntijoiden julistuksia tällä palstalla edistä asioiden kulkua. Päinvastoin.
Hallinto-oikeus on todennut, että kaavamuutos on laiton. Muutos oli suuri, eikä sen osalta kysytty kansalta mielipidettä. Näin ollen ei ole voinut eikä voi, sopia etukäteen kaavasta julkisesti eikä salaisesti. Sellainen sopimus olisi laiton. Sen takia myös muutetun kaavan hinnasta ei ole voinut sopia. Kaavamuutos vaatii oman prosessin ja se hyväksytään valtuustossa. Jos kaava muutetaan, on oikeudenmukaista, että Hanko saa siitä markkinahintaisen kehittämiskorvauksen. Sen määrittämisestä säätää laki. On edettävä lain mukaan, ettei tule valituksia.