Kun tulit työyhteisöömme otimme sinut mielihyvin vastaan. Olethan nuori,hyvän näköinen,ulospäin suuntautuva nainen ja ajattelimme että piristät mukavasti meidän kaikkien työpäiviä.Hyvin pian selvisi että olet sinkku ja siitäkös työpaikan poikamiehet olivat mielissään.Alkoi syntyä kaikenlaista säpinää sinun ja sinkkumiesten kesken.Noh sitähän oli ihan kiva seurailla sivusta ja me muut olimme ihan hyvillämme että näinkin voi suhde alkaa.
Kun sinulla oli menossa kolmas mies kierroksessa aloimme me muut jo hieman ihmetellä käytöstäsi.Eihän asia meille kuulunut olettahan kaikki sinkkuja ja vapaita tekemään mitä vaan mutta mutta...
Työpaikalla alkoi liikkua sinusta kaikenlaisia ikäviä juttuja ja oli jo vaikea olla miettimättä mitä sinä oikein ajattelet vai ajatteletko mitään.Vaihdat miestä niin usein että ei tahdo perässä pysyä.
Me muut opimme olemaan varovaisia puheissamme koska emme tienneet kuka sinulla oli kierroksessa menossa.
Mutta se ei näköään sinulle riittänyt että kävit kaikki sinkut työkaverisi läpi vaan nyt olet iskenut kyntesi naimisissa olevaan työkaveriisi.Olet osannut pilata miehen elämän.
Viettelit hänet,leikittelet hänen tunteillaan.On mahdotonta uskoa että tuntisit miestä kohtaan jotain syvempää kuin tunsit näitä jo kierrätettyjä miehiä kohtaan.
Olen ruvennut välttelemään seuraasi.En voi hyväksyä käytöstäsi,olet vastuuntunnoton miesten nieliä.
Miestä säälin,olisin luullut että häneltä löytyy selkärankaa olla joutumatta sinun pauloihisi.
Toivon että suhteenne loppuu pian ja mies tajuaa että sinä et ole sen arvoinen jotta hän jättäsi kolme lastaan ja vaimonsa.
Tätä on todella ikävää seurata sivusta.
Pilasit jonkun osan työyhteisöstämme.Toivottavasti et ole vielä pilannut työkaverini elämää.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja näitä tyttöjä pyörittäviä äijiähän ei työpaikoilta puutu. Miten häntäheikit vaikuttavat työyhteisössä kun akkoja on viime vuosikymmeneltä ja tältä oman vaimon lisäksi? Ihan samalla tavalla. oikein että on tasa-arvoa tässäkin asiassa.
Voitkohan Karo vielä kertoa, että missähän tätä tapahtuu? Työpaikka ja kaupunki? Olen hieman huolissani mieheni viime aikaisen käytöksen johdosta.
Itäsuomessa,pienessä kunnassa olemme.
Työnantaja on iso laitos.
Älä työnnä nenääsi asioihin jotka eivät sinulle kuulu. Oletkohan vain kateellinen kun toisilla on vientiä kun jaksavat pitää itsestään huolta. Kukaan ei ketään pakota mihinkään suhteeseen vaan siihen tarvitaan molempien osapuolien yhteinen panostus. Vuodatuksesi kuulostaa aivan perisuomalaisela kateudelta.
Ne viennit voi jättää baari-iltoihin ja muuten siviilipuolelle. Koko työpaikan miesrepertuaarin läpikäyminen ei osoita mitään muuta kuin henkistä kypsymätömyyttä, sillä saalistuksestahan on kyse, ei muusta.
Ja naimisissa olevan yrittäminen on paitsi paska temppu, niin äärimmäistä tyhmyyttä, varsinkin työpaikalla; ihminen hankkii sellaisella vihamiehiä alueella, jossa kannattaisi aina pitää vain hyvät välit...
Kyllä tässä on kuule kateus kaukana.En ymmärrä kuinka voisin olla kateellinen naiselle joka "jakaa" itseään kaikille eikä ymmärrä tekojensa mahdollisia seurauksia.
Suhteeseen pakottamisesta en sanonut mitään koska sehän on sanomattakin selvää että näin ei asia voi olla.
Se miten joku ystävistäni on mahdollisesti pilaamassa elämäänsä ja minä sen näen,kuulen en voi olla siihen reakoimatta.
Tämä kun ei vaikuta sellaiselta aikuisten oikeelta tilanteelta vaan nuoren,itsekkään,epäkypsän naisen toilailulta josta joutuu kärsimään aivan väärät ihmiset.
Hienoa että olet ymmärränyt mitä ajattelen ja tarkoitan.Hyvät välit työpaikalla, sehän on kaikkien edun mukaista.Ja tälläiset tilanteet,asiat vaikuttavat väistämättä työilmapiiriin.
Samat työkaverit useamman vuoden ajalta,me tunnemme toisemme hyvin ja välitämme toisistamme.Miksi en saisi olla huolissani ja ikävissäni asiasta jonka uskon aiheuttavan mielipahaa vielä monelle ihmiselle.
Ymmärrän kyllä että suhteita syntyy ja kariutuu kaiken aikaa ympärillämme mutta tätä suhdetta en voi ymmärtää.
Tämä kun vaikuttaa vain ja ainoastaan
työpaikkaromanssilta ikävin seurauksin.
En ymmärrä miten voit syyttää ainoastaa kyseistä naista tapahtuneesta. Mitä luultavammin miehet ovat olleet mielellään mukana tässä pelissä. Vaikutat tiukkapipoiselta kyttärimummolta. Pysy erossa asioista jotka eivät sinulle kuuluu pätkän vertaa.
just tyttö on SAALISTAJA ja avioliittovalan tehnyt mies on UHRI
voi jumalauta mitä sovinisteja
Ninnu itsesi, vai miksi olet asiasta niin ärhäkkä?
Ehkä tunnistan itseni, ehkä en.
Itse aion ainakin nauttia elämästäni ja en välitä mitä muut minusta ajattelevat. Sen verran täytyy sanoa vielä että aina ei ole kysymys seksistä, vaan mies ja nainen voivat oikeasti olla hyviä kavereita ilman sukupuolista kanssakäymistä.
mutta kun se näkyy ja mitä näen ei hyvältä näytä.
Sinun pitäisi itse olla minun tilalla niin osaisit varmaan ajatella asiaa toisin.
Kirjoituksissa syytän naista,kyllä,koska ajattelin että tämä palsta olisi ehkä oikea paikka purkaa niitä ajatuksia mitä heidän tilanne on minussa herättänyt.Eikö ole parempi että haukun naista täällä enkä vasten kasvoja työpaikalla.Minä ja muut samoin ajattelevat joudumme kuitenkin työskentelemään hänen kanssaan ja koen että silloin on hyvä pitää asialliset välit.
Ja mitä näihin miehiin tulee,poikamiehet tehköön mitä haluavat mutta tämä naimissa oleva..
En hyväksy hänen käytöstään.En olisi uskonut kyseisestä miehestä että hän pettää vaimoaan.
Häntä kohtaan tunnen jonkinlaista sääliä kuin myös inhoa,pettymystä ym.Mutta varmaan tunteisiini vaikuttaa myös pitkäaikainen ystävyys suhde.En ehkä ole reilu ajatuksissani mutta niin se vain on.
Onneksi saamme jokainen tuntea,ajatella mitä haluamme eikö vain?
Tunteiden ja asioiden hallinta onkin sitten toinen juttu.