Keskisarja muokkaa historiaa päänsä mukaiseksi

Teemu Keskisarja kertoilee huikeita juttuja historiasta muokaten historian kulkua oman päänuppinsa mukaiseksi. Se antaa tietysti lisää itseluottamusta.

Keskisarjan mukaan esimerkiksi Suomen sisällissota eli kansalaissota oli vain nopea kahina, jonka jälkiseurauksista kansakuntamme selvisi vähin vaurioin.

Ikävä kyllä ei selvinnyt. Pahaa oloa tuosta hirvittävästä verilöylystä podetaan yhä monissa suomalaiskodeissa, ja paha olo jatkuu sukupolvesta toiseen.
24376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

HeHe! Älä yt liioittele! Ei pienintäkään pahanoloa asiasta eikä kukaan esi-isistä sotinut tuolloin kummallakaan puolella!

Äänestä

Keskisarja on hyvä tutkija, jolla tosin on railakkaita mielipiteitä.

Suomen melko nopea toipuminen vuodesta 1918 on kyllä hämmästyttävä asia. Tosin se kesti sentään parikymmentä vuotta. Sen verran äärivasemmisto pystyi jarruttamaan.

Vakaumukselliset punikit jaksavat edelleen valehdella loputtomiin vuodesta 1918.

Äänestä
  • ....Suomen melko nopea toipuminen vuodesta 1918 on kyllä hämmästyttävä asia. ...

    Valehtelet luikki. Millä tavoin Suomi muka toipui, ei niin mitenkään. Tänne laskeutui hautausmaan rauha, kalmot eivät paljon metelöin. Olojen normalisoituminen alkoi vasta syksyllä -44 kun porvaristo oli hävinnyt valloitus- ja tuhoamissotansa N-liittoa vastaan nazien kumppanina.

    Jos taas valehtelusta halutaan puhua niin siitä sinä olet ihan kouluesimerkki.

    Äänestä

Keskisarjalla on erinomaisia näkökulmia historian tapahtumiin. Vaikka ne usein hätkähdyttävät ja aiheuttavat ihmetystä, niitä kannattaa pohtia omia ennakkoasenteita murskaten. Vaikka sisällissota oli pohjoismaiden kaikkien aikojen pahin sisäinen verilöyly ja jätti syvät arvet moniin yksilöihin ja yhteisöihin, Suomi selvisi siitä kuitenkin hämmästyttävän nopeasti yhtenäiseksi itsenäiseksi valtioksi.

Tästä näkökulmasta verrattaessa moniin muihin vastaaviin sisällissotiin maailmalla ja niiden jälkiselvittelyihin, voi sitä kuvailla jopa sanoilla "nopea kahina". Moni ei tietenkään tällaista "vähättelyä" sulata, mutta jos vertailukohteeksi otetaan melkeinpä mikä tahansa nytkin meneillään oleva sisäinen kahina ja niiden sitkeä luonne, oli meidän vastaava todella nopeasti selvitetty ja poliittisesti käsitelty.

Äänestä

Erittäin hyvä ja asiallinen tutkija,joka on tuonut esille Ruotsin aiheuttamat kärsimykset Suomelle.Näitä kärsimyksiä voidaan pahuudessaan verrata Belgian kongolaisille tekemiin tai Saksan juutalaisille tekemiin julmuuksiin.Suomen sisällissodasta Keskisarja on kirjoittanut hyvin oikeuden mukaisesti.Mietitäänpä asipoita niin että voittaja olisi ollut punainen Suomi-olisiko meitä enää olemassa .Esittäisinkin Teemu Keskisarjaa tekemään tutkimuksen Ylen toimista ,veikkaisin ,että saataisiin varmasti toisenlainen tulos,kuin mitä nyt saatiin.Sipilän kokema ajojahti tuskin olisi tullut painetuksi villaisella.Itse olen joskus joutunut antamaan yhdessä musiikkitapahtumassa haastattelun eräälle isolle sanomalehdelle-sanon kyllä että olihan kokemus.Kyseisestä musiikista mitään tietämätön,hiivalle ,siiderille ,hielle ,kuselle haiseva ylipainoinen toimittaja yritti pärjätä ylipainon, vaillinaisen hygienian kanssa helteessä.Tämä sama ongelma tulee esille joillakin urheilutoimittajilla.Vanhalle viinalle ja uudelle paskalle haisevalle toimittajalle ei tee mieli antaa haastattelua.Sen verran tuohon edellä mainittuun musiikki tapahtuman toimittajaan ,hän oli nainen.Kiitokset Teemu Keskisarjalle oikean historian esiintuomisesta,meillä on vähätelty Ruotsin julmuuksia ja liioiteltu punaisten kokemia julmuuksia ja vähätelty valkoisten kokemia julmuuksia.

Äänestä
  • Eipä tuolla tekstillä kannattaisi alkaa toimittajia haukkumaan ...

    Äänestä

Onko vain oikeistolainen historia oikeaa? Keskisarja edustaa sisällisodasta kertoessaan varsin yksipuolisesti sitä.

Keskisarja on myös sitä mieltä, että Suomen noitaoikeudenkäynnit olivat täysin asiallisia ja oikeudenmukaisia. Siis oikeudenkäynnit, joissa viattomia ihmisiä teloitettiin noitina 1700-luvulla.

Olen sitä mieltä, että historiantutkijan on pyrittävä totuuteen historian tutkimuksessa eikä hänen tehtävänsä ole kertoilla tai kirjoitetella omia näkemyksiään, jotka eivät perustu historialliseen tutkittuun tietoon.

Äänestä
  • Noitavainoissa oli kyseessä sen ajan käsityksistä, Jumalan tahto oli asia, mitä ei kyseenlaistettu.
    Mikäli omasi kristillisen maailmankatsomuksen oli se virallinen näkökanta, eikä, niin kuin nykyaikana ns. uskovainen. Kirkon opetuksia pidettiin valtionkin kannalta oikeina.
    Jos sodassa kuoli taistelussa, oli sekin Jumalan tahto. Muunlainen ajattelu oli esivallan vastaista, siihen nähden noitaoikeudenkäyntien tuomarit toimivat tosiaankin laillisesti.
    On aivan eri asia nykytietämyksen mukaan näiden tapahtumien oikeutus, mutta kysehän ei olekaan siitä.

    Äänestä

  • Viattomien ihmisten teloittaminen olisi varmasti ollut väärin. Yhteiskunta oli kuitenkin pienestä pitäen paukuttanut kaikkien päähän, että noituus oli kiellettyä. Jos sitä harjoittanut sitten sai laissa määrätyn tuomion, niin ei kyllä maailmanhistorian mittapuulla kovin suurta vääryyttä voi sanoa tapahtuneen.

    Äänestä

Lukekaapa kirja liikepankkien historiasta. Melkoista valkopesua ja huoraamista. Kirjoitettu tosin jonkun toisen kanssa

Äänestä

Talvi- ja jatkosodassa ei sotinut sama sukupolvi joka soti vuonna 1918. Talvi-ja jatkosodan sukupolvelle 1918 ei juuri merkinnyt mitään. Se oli toisen aikakauden tuote.

1944 syksyllä murskaantui AKS/IKL/Suojeluskuntasukupolvi. Sen jälkeisille talvi- ja jatkosota ovat kaukaisia tapahtumia joihin kosketuspinta on hyvin hyvin ohut ellei täysin olematon.

Äänestä
  • Kyllä vuoden 1918 ihmisiä oli paljon elossa 1939-45. Heitä oli runsaasti rintamatehtävissäkin, kotirintamasta puhumattakaan.

    Ei mikään sukupolvi murskaantunut syksyllä 1944. Tappion kärsi koko Suomen kansa pientä maanpetturiporukkaa lukuun ottamatta.
    Oikeistolaisuus lakaistiin kyllä maton alle, mutta ei se hävinnyt mihinkään.

    Myös nykypäivän suomalaiset tuntevat kyllä historiansa satavuotiaassa Suomessa,

    Äänestä

Jos tiedätte, kertokaa takuupunaisen historioitsijan nimi ja tuotantoa. Lukisin vertailuksi. Tutkijat ottavat lähteensä siitä aineistosta joka on saatavissa. Ehkä aina enemmän voittajapuolelta. Arkijärjellä voi päätellä loput. Mitä sisällissotiin tulee, niin melkein koko Ruotsin vallan aikahan oli jonkinlaista sisällissotaa eri vallan tavoittelijoiden kesken, suomalaiset vähintään kustansivat ellei pakotettu osallistumaankin, luultavasti edes tietämättä miksi ja kenen puolesta. Siten nuo vuodet 17-18 voi nähdä lyhyenä jaksona. Hyvä ettei pitkittynyt enempää. Vaikea ajatella, miten kouluttamaton ja lähes lukutaidoton "kansa" olisi toimivan valtion saanut aikaiseksi. Olisiko mikään maa myynyt enää viljaa, jne. Vaikka nousu olikin oikeutettu historian tietojen valossa, ja oli siten punikeillekin vapaussota.

Äänestä
  • Sisällissodassa+kuoli+1%+kansasta.+Jos+kahina+käytäisiin+nyt,+tämä+tarkoittaisi+55+000+uhria.+Vaikka+sota+virallisesti+keskti+vain++reilut+3+kuukautta,+suurin+osa+uhreista+tuli+vankileireillä.+Sota+siis+oli+nopea+ja+verinen.Suomen+kansa+ei+ollut+sata+vuotta+sitten+"lähes+lukutaidoton".+Kansakoululaitos+oli+ollut+olemassa+(+myös+suomenkiellä)+vuodesta+1866.+Tietysti+on+selvä+että+jos+punaiset+olisivat+voittaneet,+Suomi+olisi+liitetty+Neuvostoliittoon.

    Äänestä

Kuka on nykyajan noitavainon uhri. Onko hän juuri äskettäin barbaarisesti ruoskittu homo? Mitä historian tutkimukseen tulee, niin tutkijan on pysyttävä siinä puolueettomana tarkkailijana, muutoin hänen tutkimuksensa ei ole objektiivista. Objektiivista ei ole myöskään Teemu Keskisarjan omiin mielipiteisiinsä perustuva tutkimus.

Äänestä

Siinä Keskisarja erehtyy pahemman kerran, kun luulee, etteikö muka Stalin ja muu neuvostoarmeijan johto olisi mukamas kunnioittanut Mannerheimia ja Suomalaista sotilasta. Hänhän oli tälläisen aivopierun päästänyt mututuntumalla ilmoille uutisten tv-lähetykseen annetussa haastattelussa. Se siis siitä hänen mukamas asiantuntemuksestaan. Löyhä on pojun tietous tai sitten siihen liittyi jälkisuomettumista.

Äänestä
  • tutkija. Hänen tutkimuksiinsa ei ole kellään nokan koputtamista.
    Eri asia on sitten keskusteluissa lauotut mielipiteet. Niihin hänellä on oikeus ja niillä taataan räväkkä maine, joka myy. Myös Keskisarjan on elettävä. Räväkkyys takaa kutsut keskustelutilaisuuksiin ja tv-ohjelmiin sekä lisää kirjojen myyntiä.

    Äänestä

Ei Jeesusta ristiinnaulittu se ammuttiin.

Äänestä

Suomen riistäminen ja sotilaiden pakko-otot Ruotsin vallan ajalla edustavat törkeää ja traumatisoivaa ajanjaksoa. Vasta Heikki Ylikangas kuvasi panttisotilas ja kyttäysjärjestelmää, jolla koko kansa alistettiin moraalittomaksi ja epäsosiaaliseksi. Lapselliset tarinat urheista hakkapelitoista olisi syytä unohtaa ja kertoa totuus. Ketään suomalaista ei kiinnostanut lähteä Eurooppaan sotimaan. Keskisarja on oikealla tiellä ainakin.

Äänestä
  • nykyisen Suomen aluetta osana valtakuntaa ja samojen lakien mukaan.

    Sotaväen otto perustui lakiin ruotujakolaitoksesta. Se vahvistettiin sopimuksella ao. maakunnan väestön kanssa.

    Pitkien sotien aikana sotilasrasitus kasvoi suureksi kaikkialla valtakunnassa. Raskain oli Suuri Pohjan sota ja hyvä kakkonen 30-vutinen sota.

    Tappiot syntyivät pääasiassa taudeista ja aliravitsemuksesta, vähemmän taisteluista. Poikkeuksiakin oli kuten Pultava 1709.

    Hakkapeliitat kunnostautuivat muutamassa taistelussa 30-vuotisessa sodassa. He ( yleensä 500-1000 ratsukkoa) muodostivat pienen osan Ruotsin ratsuväestä ( 10 000-20 000 ratsukkoa).

    Äänestä

Ja tuosta ajasta on vain 210 vuotta? Kovasti se traumatisoi yhä:-D

Äänestä

On kummallista että nostetaan esiin se, että jos punaiset olisivat voittaneet sisällissodan, olisi Suomi liitetty Neuvostoliittoon. Suomen sisällissota käytiin omin voimin. Suomalaisia oli taisteluissa n. 80 000 molemmilla puolilla. Ulkomaisesta sotaväestä suurin ryhmä olivat saksalaiset, 14 000 sotilasta. Venäläisiä sotatoimiin osallistui joitakin tuhansia sotilaita. Sodan voittaneet valkoiset myivät maan Saksalle sopimalla Saksalle monia etuja sekä päätösvaltaa Suomen asioissa. Oli ainoastaan Saksan häviön syytä että nämä eivät tulleet voimaan. Kerrankin Suomea onnisti. Saksalainen "kuningaskin" ehdittiin valita uudelle alusmaalle.

Äänestä
  • Bolsevikeille Suomen ja muiden Venäjästä eronneiden pikkumaiden itsenäisyys oli vain välivaihe.

    Saksan tappion jälkeen ryhdyttiin Brest-Litovskin rauhassa menetettyjä alueita valtaamaan takaisin.
    Lisäksi keväällä 1919 hyväksyttiin uusi kansallisuusohjelma, jonka mukaan pienten kansojen tuli yhdistyä Venäjän bolsevikkien kanssa.

    Samalla lähdettiin itsenäistyneitä maita palauttamaan takaisin. puna-armeijan voimin. Kuormastossa oli aina mukana bolsevikkimielinen hallitus.
    Hommalta välttyivät Baltia, Puola ja Suomi, jotka joissa hyppäsivät länsivaltojen kelkkaan.

    Saksa saneli Suomelle joukon sopimuksia avun ehtona. Käytännössä niitä ei ehditty panna toimeen.

    Äänestä

Voittaja muokkaa historian aina mieleisekseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Teemu Keskisarja kertoilee huikeita juttuja historiasta muokaten historian kulkua oman päänuppinsa mukaiseksi. Se antaa tietysti lisää itseluottamusta.

Keskisarjan mukaan esimerkiksi Suomen sisällissota eli kansalaissota oli vain nopea kahina, jonka jälkiseurauksista kansakuntamme selvisi vähin vaurioin.

Ikävä kyllä ei selvinnyt. Pahaa oloa tuosta hirvittävästä verilöylystä podetaan yhä monissa suomalaiskodeissa, ja paha olo jatkuu sukupolvesta toiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu