Söin juuri tukevan lounaan ja otin jälkkäriksi kulhollisen bourbon vanilla-jäätelöä.
Seuraavaksi suorin sänkyyn nukkumaan humalaani pois.
Seuraavaksi suorin sänkyyn nukkumaan humalaani pois.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen mies.
Lidlin jäätelöt, mukaanlukien "Gelatelli" (= Lidl tuotemerkki, ei mikään oikea merkki) bourbon vanilla jätski on ihan kuraa esim. Mövenpickin vastaavaan verrattuna. Valitettavasti. Harmi, että Lidl ei osaa pakastepizzaa ja jätskiä myydä joka maistuisi miltään, mielenkiintoinen yhtälö halpisketjulta jolla muuten hyviä tuotteita mutta ei juuri pizzaa ja jätskiä.
Jep, oli liiteristä.
Mä asioin aikoinaan ulkomailla asuessani Lidlissä, ja jatkoin liikkeessä asioimista Suomeen palattuani. Vuosia käytin muitakin kauppoja siinä sivussa, osa Lidlistä, osa muualta.
Reilu 3 vuotta sitten muuttaessani yksin päätin etten tuhraa aikaani käymällä useissa kaupoissa ja päätin testata pärjäisinkö Lidlin tarjonnalla vai pitäisikö minun valita joku toinen kauppa.
Ajan oloon olen huomannut että pärjään erinomaisesti Lidlin tuotteilla, korkeintaan satunnaisesti käyn muualla jos lapset tulee mun luokse ja kaipaavat jotakin mitä Lidlistä ei löydy.
Syön jätskiä max 10 kertaa vuodessa, ja siihen käy Lidlin jätskitkin. Bourbon vanilla oli aika vaimea makuelämys, enkä usko että valitsen sitä toistamiseen.
Lidlissä on toisinaan pistaasijäätelöä, siitä tykkään kahvin kera.