Onko ätmiys

Synti vai häpeä? Vai molemmat?
13188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ainakin tämän palstan ätmien kohdalla kyse on molemmista.

Äänestä

Ätmiys on vitsaus, josta tulee valtavat kansantaloudelliset menetykset Suomelle.

Äänestä

Ätmiys on synnynnäinen ominaisuus, vähän niin kuin vaikea kehitysvamma. Ei syntiä eikä häpeää, mutta huono nakki ihmiselle.

Äänestä
  • Ätmit pitäisi kyörätä jonnekin Kainuun korpeen pois kunnon ihmisten silmistä.

    Äänestä

  • Suomen_kansa kirjoitti:

    Ätmit pitäisi kyörätä jonnekin Kainuun korpeen pois kunnon ihmisten silmistä.

    Kainuun korvessa on monia kunnon ihmisiä, jotka käyvät töissä ja saattavat vaimonsa raskaaksi. Ei heitä saa hukuttaa ätmeihin. Myös monet viattomat luontokappaleet pitkin korpia häiriintyisivät ätmien pakkosiirroista. Pohjoisnavalta ätmeille voisi ehkä alueen rajata, sillä jääkarhuille ne olisivat enemmän herkkupaloja kuin haitaksi.

    1Äänestä

Häpeä se suvulle varmasti on. Syntiä korkeintaan on se, ettei ätmi tajua edes hävetä itseään. =P

1Äänestä

Huomiota se ätmi on ainakin saanut. Näistä jutuista päätellen se on ainoa asia mikä on mielessä.
Rakkaudesta se hevonenkin potkii vai potkiiko se sitä rakkautta ettei rakkaus pääse potkimaan sitä.
Ainakin ätmi saa hirveästi potkuja päähän, onko se sitä rakkautta vai pelkoa siitä rakkaudesta.
Suomi24 ei anna mitään uutta aina sama laulu ätmi sitä ja ätmi tätä. Miksi ätmi valittaa, miksi se ei tee mitään, miksi täällä, voi miksi. Kyllä sitä ihminen saa taas kärsiä ihan vaan ätmin takia.
Potkikaa tekin, mutta antakaa minun potkia ensin. Minä olin eka täällä.
Ajatelkaa ätmiä, se on teidän ongelmien syy ja seuraus, kun potkitte sen hengettömäksi saatte hyvän mielen ja teidän ongelmat tuntuu mitättömiltä.
Miksi tuhlata energiaa itseen kun sen voi antaa ätmille, voi miksi?

Äänestä

Naisista kukaan ei ole parempi ihminen kuin ätmi. Naiset antaa kohdella ityseään kun jotain paskaa. Naisia poljetaan, nainen on heikko eikä pysty puolustautumaan.

1Äänestä

Mulle ei kumpaakaan, mutta itseään ätmiksi tituleeraavalle luultavasti jompaa kumpaa tai molempia.

Äänestä

Syntymähäpeä se on.

Äänestä

Perisynti, jumalanpilkkaa. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ätmit ovat saatanan kuvia.

Äänestä

No häpeä se nyt ainakin on, mutta että synti? Eikös synti ole jotain sellaista, että teet omasta tahdostasi jotain sellaista mitä ei pitäisi, koska se on kivaa? Ätmiys ei ole kivaa, eikä kukaan ole ätmi omasta halustaan, eikä sitä nyt oikein tahallaankaan tee, sitä vaan on sitä mitä on: sosiaalinen tanukki, ulkoisilta puitteiltaan heikko jne.

Äänestä

Palstan ätmit; nal, darkkis, Palstamäki, pillujen asiantuntija jne ovat täysin toivottomia tapauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lihatipunen kirjoitti:

Synti vai häpeä? Vai molemmat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu