Lähdekoodi

Jeu provençal


Lähtiessään ulos keittiönovesta, äiti muistutti tytärtään vielä kertaalleen siitä, että tämä pitäisi jalkansa yhdessä. Pihamaalla tyttö kolisteli kanahäkin seinää päivänvarjollaan ja sai kanat suunniltaan: oviaukosta pöllysi höyheniä. Kuulakassi toisessa kädessä painoi kuin helmasynti. Oli vaarana, että kasvavasta ihmisestä tulisi toispuoleinen, jos tämä ei vaihtelisi kantamusta tasaisin väliajoin toisen käden kannateltavaksi. Ihminen saattoi kääntyä vinoon ja näyttää vääntyneeltä kuin kitukasvuinen ja yksinäinen puu vuorenrinteellä. Korjaaminen oli mahdotonta, olivat lääkärit sanoneet. Ei puita voinut korjata, tyttö ajatteli.

Tyttö suunnisti kirkon takana olevalle hiekkakentälle, jonka plataanipuiden varjoissa vanhat miehet puhuivat poliikkaa ja muistelivat käymiänsä sotia. Aukio ei ollut varsinaisesti osa kirkkoa kiertävää puistoa, vaan vanha markkinapaikka, joka oli sittemmin menettänyt merkityksensä ja jäänyt jäljelle kuin kysymysmerkiksi siitä, että mikä sen tarkoitus on tai oli ollut. Vanhat miehet olisivat osanneet vastata kysymykseen, mutta heillä oli muuta keskusteltavaa. Ja jos vanha mies ei puhunut politiikkaa tai muistellut mitään, hän hääräsi pelivälineittensä kanssa ja keskittyi edessä häämöttävään otteluun kuolemanvakava ilme uurteisilla kasvoillaan. Päivä oli kaikesta huolimatta aurinkoinen, ehkä hievenen liian kuuma pelata.

Kaupungin keskusaukiolla oli pieni suihkulähde, jossa sekavannäköisestä patsaasta pulppusi vettä lähes kaikkiin suuntiin. Patsasta kiersi väreilevä ja matala vesirengas, ja vesirengasta kiveys, jolla saattoi helposti istua. Veden ääni oli tytöstä lumoava, sekä veden liikkuvuuden ja notkeuden ilme kirkas ja innoittava. Tämän vuoksi tyttö tavattiin usein reunakiveykseltä lukemasta. Hän luki kaikenlaisia kirjoja. Ei ollut mitään erityistä merkitystä sillä, mitä kirja sisälsi. Se saattoi sisältää kuvia, tai sitten vain tekstiä. Tekstikirjojen ja kuvakirjojen suurin ero oli siinä, että kuva kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Tyttö ei ollut koskaan ymmärtänyt sitä, mitä tällä tarkoitettiin. Ja kysyttyään tätä äidiltään, tämä ei osannut vastata, ja käski pesemään astiat ja olemaan miettimättä liian vaikeita. Olisi myös vaihdettava lakanat.

(hirn)
7151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Compression tights



Vanhankaupunginlahden lintutorni oli täynnä reisarijengiä jatketuilla lasisilmillä. Katseiden suunta oli sama, eli eteläinen matalikko, jonka kaislikko kurkotteli oraalla kohti taivaita.

Rakenteilla olevissa pesissä oli luultavasti yhtä paljon kuhinaa, kuin oli tornissa. En tiedä. En nähnyt matalalta mitään. Juostessa ei muutenkaan näe muuta kuin oman tylsyytensä ja kehonsa ämmämäisen valituksen. Luonnon ihmeet tiivistyivät minuuteen, joka käsitettiin tiukaksi paketiksi tavaraa radalla, joka ei johtanut mihinkään.

Olisi noustava ylemmäs. Olisi kasattava jonkinlainen kehikko puuosista ja kiivettävä sen päälle katselemaan maailmaa. Olisi kiivettävä vuorelle, ja pelättävä jokaista otettua askelta alas. Olisi upottava pohjamutaan pelotta. Olisi hautauduttava elävältä syvyyksiin, jotta ymmärtäisi, että tämä oli totta tämä kaikki, tämä farssi.

Lopetin juoksemisen vasta asvaltilla, sillä polveni inhosi asvalttia. Minulle asvaltti oli henkilökohtaisesti täysin merkityksetön asia. Asvaltti oli päällyste, joka ei kestänyt aikaa. Pienimmälläkin voikukalla oli voimaa puskea itsensä sen lävitse, roudalla forssia repiä se kappaleiksi. Me olemme ilmiö, joka oli tuomittu korjaamaan jatkuvasti käsitystään matkallaan kohti ei mitään. Tämä on minusta olennaista ilmiössä nimeltä elämä.



(hihitystä)

Äänestä

Mun äiti opetti että jalkoja voi pitää yhdynnän aikana yhdessä vain takaapäin pannessa. Tykkään siitä.

Äänestä
  • Itsekin pidän opettamisesta. Opettamisen ylevin leveli on luultavasti sen opetuksellinen osa, jossa jakamatonta tietoa voi jakaa loputtomiin. Periaatteessa voisi ajatella niin, että tieto on, ja mitään muuta ei ole.

    (hirn)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Itsekin pidän opettamisesta. Opettamisen ylevin leveli on luultavasti sen opetuksellinen osa, jossa jakamatonta tietoa voi jakaa loputtomiin. Periaatteessa voisi ajatella niin, että tieto on, ja mitään muuta ei ole.

    (hirn)

    Lsäksi on muistettava se, että jakamalla tietoa tieto ei lisäänny, vaan pysyy vakiona.

    Jollain alkeellisella tasolla tätä voisi kutsua nollasummapeliksi, jossa on muuttujia.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Lsäksi on muistettava se, että jakamalla tietoa tieto ei lisäänny, vaan pysyy vakiona.

    Jollain alkeellisella tasolla tätä voisi kutsua nollasummapeliksi, jossa on muuttujia.

    (hihitystä)

    Tässä valossa älyllinen elämä ilmiönä näyttäisi olevan sidottu kiinni joko itsekritiikkiin, tai ilmiön itsensä perusteisiin - sillä varauksella, että se on sellaista.

    Descartes olisi ehkä voinut kirjoittaa tuon, mutta ehdin ensin.

    (reps)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Tässä valossa älyllinen elämä ilmiönä näyttäisi olevan sidottu kiinni joko itsekritiikkiin, tai ilmiön itsensä perusteisiin - sillä varauksella, että se on sellaista.

    Descartes olisi ehkä voinut kirjoittaa tuon, mutta ehdin ensin.

    (reps)

    Vähintään voidaan sanoa, että kaikki se, mikä on löydettävissä, löytyy.

    Tieto on kuin totuus, siitä voi kiistellä.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Vähintään voidaan sanoa, että kaikki se, mikä on löydettävissä, löytyy.

    Tieto on kuin totuus, siitä voi kiistellä.

    (hihitystä)

    Itse olin eilen katselemassa lätkää Töölöläisessä ravintolassa perin juurin keltaisena perusmustaa vasten.

    Tiedostin tilanteen vasta pelin päätyttyä, kun joku pitsarulla kertoi minulle, että edustin kaulahuiveineni Ruotsia.

    Omasta mielestä edustin itseäni.

    (naurua)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teknodonna kirjoitti:

Jeu provençal


Lähtiessään ulos keittiönovesta, äiti muistutti tytärtään vielä kertaalleen siitä, että tämä pitäisi jalkansa yhdessä. Pihamaalla tyttö kolisteli kanahäkin seinää päivänvarjollaan ja sai kanat suunniltaan: oviaukosta pöllysi höyheniä. Kuulakassi toisessa kädessä painoi kuin helmasynti. Oli vaarana, että kasvavasta ihmisestä tulisi toispuoleinen, jos tämä ei vaihtelisi kantamusta tasaisin väliajoin toisen käden kannateltavaksi. Ihminen saattoi kääntyä vinoon ja näyttää vääntyneeltä kuin kitukasvuinen ja yksinäinen puu vuorenrinteellä. Korjaaminen oli mahdotonta, olivat lääkärit sanoneet. Ei puita voinut korjata, tyttö ajatteli.

Tyttö suunnisti kirkon takana olevalle hiekkakentälle, jonka plataanipuiden varjoissa vanhat miehet puhuivat poliikkaa ja muistelivat käymiänsä sotia. Aukio ei ollut varsinaisesti osa kirkkoa kiertävää puistoa, vaan vanha markkinapaikka, joka oli sittemmin menettänyt merkityksensä ja jäänyt jäljelle kuin kysymysmerkiksi siitä, että mikä sen tarkoitus on tai oli ollut. Vanhat miehet olisivat osanneet vastata kysymykseen, mutta heillä oli muuta keskusteltavaa. Ja jos vanha mies ei puhunut politiikkaa tai muistellut mitään, hän hääräsi pelivälineittensä kanssa ja keskittyi edessä häämöttävään otteluun kuolemanvakava ilme uurteisilla kasvoillaan. Päivä oli kaikesta huolimatta aurinkoinen, ehkä hievenen liian kuuma pelata.

Kaupungin keskusaukiolla oli pieni suihkulähde, jossa sekavannäköisestä patsaasta pulppusi vettä lähes kaikkiin suuntiin. Patsasta kiersi väreilevä ja matala vesirengas, ja vesirengasta kiveys, jolla saattoi helposti istua. Veden ääni oli tytöstä lumoava, sekä veden liikkuvuuden ja notkeuden ilme kirkas ja innoittava. Tämän vuoksi tyttö tavattiin usein reunakiveykseltä lukemasta. Hän luki kaikenlaisia kirjoja. Ei ollut mitään erityistä merkitystä sillä, mitä kirja sisälsi. Se saattoi sisältää kuvia, tai sitten vain tekstiä. Tekstikirjojen ja kuvakirjojen suurin ero oli siinä, että kuva kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Tyttö ei ollut koskaan ymmärtänyt sitä, mitä tällä tarkoitettiin. Ja kysyttyään tätä äidiltään, tämä ei osannut vastata, ja käski pesemään astiat ja olemaan miettimättä liian vaikeita. Olisi myös vaihdettava lakanat.

(hirn)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu