En enää tiedä onko tässä järkeä. Olen alle parikymppinen naisenalku ja olen ollut samanikäisen mieheni kanssa yhdessä kohta kolme vuotta. Asumme yhdessä omassa asunnossa, mieheni on kroonisesti masentunut ja minulla on välillä stressiä koulun takia. Välillä meillä menee todella hyvin ja välillämme vallitsee mitä ihanin parhaiden ystävien välinen yhteisymmärrys. Kuitenkin silloin, kun poikaystäväni masennus uusien lääkkeiden, univaikeuksien tai vieroitusoireiden pääsee pahimmillaan pintaan alkaa suhteemme rakoilla.
Masentuneena hän ei jaksa välittää minusta pätkääkään. Hän jättää kotityöt minulle ja pitää itse hauskaa ja rentoutuu kavereidensa kanssa piristyäkseen. Se on ihan ok, mutta hän on alkanut olla minulle todella töykeä. Tuntuu, kuin hänellä ei olisi minkäänlaisia käytöstapoja. Hän ei koskaan kehu minua mistään vaikka miten olisin mieliksi mutta jos on jotain ikävää sanottavaa niin sen hän kyllä sanoo ääneen. Hän asettaa kaverinsa aina minun edelleni, tuntuu ettei hän enää rakastaisi minua. Sitten jos otan asian puheeksi, olen onneton ja kyyneleet kihoavat silmiin niin hän kysyy: "Mikä helvetti sinua vaivaa? Mikä sulla oikein on?" Ja kun selitän niin kaikki on kuulemma niin kuin ennenkin ja hän välittää minusta mutta "ei nyt oikein jaksa." Ja tiuskaisee lopuksi että minun pitäisi ymmärtää häntä ja hänen masennustaan.
Niinpä, miten pitkälle minun pitää häntä ja hänen masennustaa ymmärtää? Jatkuvat mielialanvaihtelut tekevät hänestä arvaamattoman ja käytöksellään hän masentaa minutkin. Joskus tuntuu, että olisin onnellisempi yksin mutta en osaisi enää olla ilman häntä, on nimittäin kaikesta huolimatta paras ystäväni. Elämä hänen kanssaan on kuitenkin aika lailla stressaavaa ja onnetonta. Pitäisikö minun todellakin jättää hänen ilkeä käytöksensä omaan arvoonsa, alistua ottamaan aiheettomat kiukunpurkaukset vastaan ja jatkaa suhdettamme niiden parin aurinkoisen ja ihanan päivän takia jotka suhteemme harmauden keskelle aina välillä ilmaantuvat? Itse en enää ole lainkaan varma siitä, mitä tahdon ja mitä minun pitäisi tehdä...
Masentuneena hän ei jaksa välittää minusta pätkääkään. Hän jättää kotityöt minulle ja pitää itse hauskaa ja rentoutuu kavereidensa kanssa piristyäkseen. Se on ihan ok, mutta hän on alkanut olla minulle todella töykeä. Tuntuu, kuin hänellä ei olisi minkäänlaisia käytöstapoja. Hän ei koskaan kehu minua mistään vaikka miten olisin mieliksi mutta jos on jotain ikävää sanottavaa niin sen hän kyllä sanoo ääneen. Hän asettaa kaverinsa aina minun edelleni, tuntuu ettei hän enää rakastaisi minua. Sitten jos otan asian puheeksi, olen onneton ja kyyneleet kihoavat silmiin niin hän kysyy: "Mikä helvetti sinua vaivaa? Mikä sulla oikein on?" Ja kun selitän niin kaikki on kuulemma niin kuin ennenkin ja hän välittää minusta mutta "ei nyt oikein jaksa." Ja tiuskaisee lopuksi että minun pitäisi ymmärtää häntä ja hänen masennustaan.
Niinpä, miten pitkälle minun pitää häntä ja hänen masennustaa ymmärtää? Jatkuvat mielialanvaihtelut tekevät hänestä arvaamattoman ja käytöksellään hän masentaa minutkin. Joskus tuntuu, että olisin onnellisempi yksin mutta en osaisi enää olla ilman häntä, on nimittäin kaikesta huolimatta paras ystäväni. Elämä hänen kanssaan on kuitenkin aika lailla stressaavaa ja onnetonta. Pitäisikö minun todellakin jättää hänen ilkeä käytöksensä omaan arvoonsa, alistua ottamaan aiheettomat kiukunpurkaukset vastaan ja jatkaa suhdettamme niiden parin aurinkoisen ja ihanan päivän takia jotka suhteemme harmauden keskelle aina välillä ilmaantuvat? Itse en enää ole lainkaan varma siitä, mitä tahdon ja mitä minun pitäisi tehdä...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Masentuneen ihmisen ymmärtäminen ja pitkämielisyys ovat hyvä asia. Pitkämielisyys ei kuitenkaan tarkoita töykeän kohtelun suvaitsemista.
Voit kertoa miehellesi mahdollisimman asiallisesti ja selkeästi, mitkä puheet ja teot loukkaavat sinua. Kerro, että et halua enää sellaista kohtelua. Vältä tunteenpurkauksia, yritä käsitellä asia mahdollisimman rauhallisesti.
Kerro myös, että mikäli miehesi ei kykene hillitsemään töykeää käyttäytymistään tulevaisuudessa, sinun on harkittava suhteen jatkamista uudemman kerran.
Älä hyväksy kiroilua, kiertelyä tai asiattomuuksia tätä asiaa käsiteltäessä. Kyllä aikuisen miehen pitää masennuksestaan huolimatta ymmärtää selvää puhetta.
Tehkää selvä sopimus. Miehesi lupaa jättää kiroilun ja töykeydet pois, sinä lupaat ymmärtää hänen masennustaan jatkossakin.
Asioista ei kannata tehdä monimutkaisempia kuin ne ovat.
Taitaapi olla tekosyy tuo masentuneisuus. Masentunut ei jaksa hillua kavereiden kanssa päivästä toiseen eikä masentuneelle tule paria ihanaa päivää. Onkohan laiska luuseri koko mies.
Ala miettimään omaa elämääsi ja tosissaan.
En minä ainakaan masentuneena käyttäytynyt noin. Vaikuttaa että hänellä on vain hankala luonne, jota hän väittää masennukseksi niin ei tarvitse edes yrittää muuttua.
Ei todellakaan tarvitse ymmärtää moista käytöstä.
Vaikka hän sitten olisikin oikeastikin masentunut, niin masentuneella ei ole oikeutta kohdella ihmisiä huonosti yhtään sen enempää kuin muillakaan ei ole.
Masentunut ihminen ei jaksa hillua kavereiden kanssa. Masennus vetää ihmisen maihin. Ja vaikka olisi mikä hommeli, toista ei saa kohdella noin kuin hän sinua kohtelee. Ehdota taukoa teidän suhteelle!! Onnea sinulle!!
onko tauko aina paras ratkaisu. Minulla oli itselläni viime vuonna todella elämäni rankimmat jutut menossa ja olin väsynyt. En jaksanut tehdä mitään. Mies hermostui ja myöhemmin olen tajunnut, että minun olisi pitänyt mennä lääkäriin tms. Ehdotin väsymyksessä taukoa ja mahd eroa, sain taukoni, mutta nyt kun sain omat asiani kuntoon, niin mies jätti!Kauheaa sanoa, mutta todellinen rakkaus ja toisen välittäminen vaatii uhrauksia, raskaitakin sellaisia, arjesta selviämistä. Puhu poikaystäväsi kanssa ja kerro tilanne. Pyydä hänen menemään terapeutille. Jos sekään ei auta, tiedät, että olet yrittänyt kaikkesi ja lähde jatkamaan eteenpäin. Aina toista ei pysty pelastamaan. Minun tapauksessa miehen rakkaus ei kestänyt vastoinkäymistä, kun muutokset on kuitenkin tapahtunut.
jos todella pelkäät häntä niin ota jalat alle ja juokse pois.ei kenenkään tartte alistua tai pelätä ketään.minä pelkäsin pienenä vanhempiani ja se näkyy nyt kun olen vanhempi että käyn tapaamassa heitä tuskin koskaan.olet nuori ja elämä edessä,ala mennä jo