Onko sinulla ollut huono esimies?

KerroKokemuksesi

Minulla on ollut noin kahdeksan esimiestä, mutta tämä yksi on jäänyt ikuisesti mieleen kaikessa karmeudessaan. Kyseessä oli suomalainen viisikymppinen mieshenkilö, joka vaikuttaa vieläkin eräässä tunnetussa suomalaisessa pörssiyhtiössä.

Aloitetaan vaikka siitä, että palkan suuruuden luulisi määräytyävän osaamisen ja työpanoksen mukaan, mutta hän määritteli ja jakoi palkankorotukset naamakertoimen mukaan. Eli jos olit hänen ystävänsä töissä ja vapaa-ajalla sait luonnollisesti hyvän palkan. Sama suosiminen ei jäänyt pelkästään palkkaan, vaan se vaikutti myös kaikkeen muuhun; helpommat työtehtävät, vähemmän työtaakkaa, isommat vapaudet työpaikalla jne. Saatoit suoraan sanottuna olla koviten palkattu työntekijä, vaikka olit todellisuudessa onneton rähmäkäpälä, et edes pätevä työtehtävääsi. Jostain toisesta kilpailevasta yrityksestä olisit varmattu laitettu heikon osaamisen takia pihalle, mutta täältä ei, esimies piti siitä huolen. Tämä kävi selväksi monissa yt-neuvotteluissa, hän pelasti kavereitaan, joilla ei ollut edes töitä ja laittoi niitä pihalle joilla oli, myöhemmin kierrätti nämä kaverinsa uusiin hommiin.

Hänen piti aina päästä sanomaan jostain asiasta, mikäli hän ei löytänyt työstäsi moitittavaa hän saattoi saada mielettömät raivarit vaikka kahvikupista, joka oli jätetty pöydälle tai kalenterista josta oli vedetty päivä väärällä tavalla yli. Hän ei koskaan jakanut minkäänlaista kiitosta hyvin tehdystä työstä, mutta pienimmästäkin virheestä hän sanoi tavalla. joka olisi riittänyt varmasti potkuihin, jos joku olisi vienyt asian eteenpäin.

Hän saattoi olla itse vuoden aikana monia kuukausia sairaslomalla (mikä oli yksi työpaikan hyvistä puolista) ja monesti myös olikin, mutta jos itse olit vaikka päivän tai kaksi flunssan takia poissa, sait kuulla siitä syyllistävään sävyyn.

Hän oli sairaalloisen kostonhimoinen, jos joku sanoi hänelle ihan asiastakin, hän kirjasi asian ylös ja kosti myöhemmin. Hän kiusasi monia työntekijöitä, pari sairastui masennukseen. Hän kertoi toisten työntekijöiden henkilökohtaisia asioita muille. Voisin jatkaa loputtomiin tätä listaa, mutta lyhyesti tiivistettynä yksi sanaa kuvaa häntä hyvin ja se on MULKKU.

12

3076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perttioletkusipää

      Tulee mieleen Pertti mikä oli täys idiootti ja kusipää, oikein narsisti isolla N:llä.
      Duunarista nostettu pomoksi kun perseitä nuoleskeli tarpeksi, muuten täysi kädetön pässi.

      • Näitätapauksia

        olen muuten nähnyt paljon, entisiä työntekijöitä, jotka ovat saavuttaneet esimiestason armottomalla perseennuolennalla ja itsensä myymisellä.


      • PalkanAlennus

        Raamatussa sanotaan sananlaskuissa näin:

        "Kolmen alla järkkyy maa, ja neljän alla ei se jaksa kestää: orjan alla, kun hän kuninkaaksi pääsee, houkan, kun hän saa kyllälti leipää, hyljityn alla, kun hän miehen saa, ja palvelijattaren, kun hän emäntänsä syrjäyttää."


      • Anonyymi
        Näitätapauksia kirjoitti:

        olen muuten nähnyt paljon, entisiä työntekijöitä, jotka ovat saavuttaneet esimiestason armottomalla perseennuolennalla ja itsensä myymisellä.

        "In a hierarchy every employee tends to rise to his level of incompetence." - Dr. Laurence J. Peter.

        Eli suomennettuna ja avattuna tarkoittaa että hierarkkisessa yhteisössä kuten työyhteisössä niin työntekijöillä on taipumus edetä kunnes tulee vastaan titteli joka ei enää vastaa omaa ammattitaitoa. Ja siihen jäädään kun ei alennustakaan voi antaa. Moni esimies on tällainen, varsinkin terveydenhuoltoalalla.


    • klsfjslkjfkljdl

      Yksi kyrvänsyylä jäi mieleen vaikka lähti jo pian kymmenen vuotta sitten eläkkeelle, vieläkin ilikeesti juilii hampaankolossa kun muistaa mitä se mulkku päästeli suustaan... perkele...

      • MeniköOhi

        Yhdessö firmassa oli myös samanlainen mutta nuori sälli ja pomon suojeluksessa... Nuoret työntekijät ymmällään kun käy niitä rääkkäämään.. Että haluaako pitää työpaikan mitä varten on opiskellut, vai alkaako tappelemaan? Nyt kun muistelee niin en oikeastaan tiedä oliko hänellä muita tunteita kuin kierous, eikä sekään oikeastaan ole mikään tunne.. (?) hämmentävää.. Ehkä hämmensikin kaikkia, mutta kuulin jo ennen siellä työskentelyänikin yhdestä joka oli sieltä lähtenyt "hankalan työkaverin vuoksi"... Mutta minkä tyhmä voi tyhmyydelleen? Ei mitään.


    • 235646463

      Nykyinen esimieheni on kyllä pahin 7-8 esimiehestä mitä on ollut. Olen jo vähän aikaan hakenut aktiivisesti muita työpaikkoja, jos ei nappaa niin vakavasti harkinnut jääväni sairaslomalle työuupumuksesta/masennuksesta.

      Pahin ongelma on ettei ymmärrä työtaakkoja, jatkuvasti pitäisi vain useampi kehitysprojekti olla vaikka sanon ettei nykyisillekkään ole riittävästi aikaa. Tämä on vienyt työstä mielekkyyden kun ei pysty mitään kunnolla tekemään. Lisäksi esimies on pahasti puolueellinen tiettyjä alueita kohtaan työssäni, sen oman pääalueeni hän kokee uhkana tiimin pääasilliselle alueelle (puhutaan tietojärjestelmistä). Tämä siksi koska oma alueeni on paljon parempi ja kehittyneempi kuin tiimin pääasiallinen alue. Siksi jatkuvasti painostaa tekemään enemmän sille surkealle tietojärjestelmälle ja ei välitä kun ei riitä aika omalleni, vaikka asiakkaamme haluaisivat kipeästi sitä oman alueeni tietojärjestelmää. Esimiestäni kiinnostaa enemmän että se pääasiallinen (surkea) tietojärjestelmä näyttää ulkopuolisille hyvältä eikä oikeasti hyviin tietojärjestelmiin saisi panostaa.

      Olen myös eri paikkakunnalla kuin esimieheni, tämä tekee hänestä vainoharhaisen, jatkuvasti kyselee mitä teen ja tulee viestejä tiimille että pitää aina ilmoittaa jos tekee töitä kotoa jne.

      Palkkakin on paljon mediaani alempi ja ihan turha pyytää lisää. Aina tulee vastaus kun ei saa riittävästi tuloksia aikaan, johtuu tietenkin siitä että projekteja paljon enemmän kuin mihin aika riittää.

      En suosittele kellekään jäämään sellaisen esimiehen alaisuuteen. Lopulta se stressi tulee vapaa-aikaankin ja itsellä jo sen verran työstressioireita että varmasti saisi saikkua.

    • SusannaSalonen
    • PieniPiruVasempaan

      Toisaalta ainoa, mikä yhdistää pskat esimiehet toisiinsa on sinä. On aikamoinen lottovoitta saada noin monta pskaa esimiestä. Jos vika onkin sinussa?

      • AapisKukkonen

        "Minulla on ollut noin kahdeksan esimiestä, mutta tämä yksi on jäänyt ikuisesti mieleen kaikessa karmeudessaan. Kyseessä oli suomalainen viisikymppinen mieshenkilö, joka vaikuttaa vieläkin eräässä tunnetussa suomalaisessa pörssiyhtiössä."

        Sinun on pakko työskennellä johtotehtävissä, koska et ymmärrä lukemaasi. Tekstissähän kerrottiin, että aloittajalla on ollut kahdeksan esimiestä, joista yksi on jäänyt mieleen "karmeudessaan". Eli yksi kahdeksasta on ollut "paska", eivät suinkaan kaikki.


    • 4i87hu098

      Oli yli 5kymppinen muija ,jonka osaaminen rajoittui kopiokoneen käyttöön ja muiden siviiliasioiden puuttumiseen.
      Reppana oli niin kädetön ,että piti omia muutama hänelle läheinen työntekijä avustajakseen.
      Nyt hän sai näiltä nilkeiltä tietoja ennen kuin me muut saimme selville hänen tapansa toimia.
      Onneksi muija sai aivoihin jonkun paiseen ja sai kevyet mullat päällensä.
      Not RIP.

    • Anonyymi

      palkan suuruus on lähtökohtaisesti työsopimus asia. TES on yksi lähtökohta.
      Työpanos ( hullun ahkeruus kiilto silmissä) ei sinänsä merkitse muuta kuin hikeä.
      Se mikä merkitsee on työtulos määrässä, laadussa, nopeudessa ja rahassa mitattuna.
      Ketään ei kiinnosta ahkeruutesi, muodollinen pätevyytesi ja hikesi määrä vaan se saatko jotain konkreettista tulosta aikaiseksi.
      Tosin on myönnettävä että on paljon töitä joissa työn tekijä eikä varsinkaan esimies tiedä mitä työn konkrettisen tuloksen on oltava. Olet ratas isossa non stop pyörivässä ikiliiikkujassa. Teet ahkerasti kauniita powerpointteja ja dokumentteja jotka menevät todellisuudessa arkiston perimmäiseen ö mappiin pilvipalvelimen reunalle, Mitä isompi organisaatio sitä enemmän kuvien palvontaa ja kumartelua.
      Suurin osa ihmisistä käy sellaisessa organisaatiossa vain töissä yksinomaan siksi että siitä saa palkan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      107
      6156
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe