Tässä olisi kysymys. Kuinka moni tietää tämän kyseisen yhtyeen? julkaisi juuri sinkun kadonneet kolme sanaa.Jos tiedätte mitä itse pidätte?
Stam1na
Nimetön
111073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joo, kyllähän tuo "Kadonneet Kolme Sanaa" on aika mainio biisi. Ensikuulemalla vähän tökki, mutta toisella ja varsinkin kolmannella kuuntelukerralla toimi jo hyvinkin.
Eiköhän poikain pitkäsoitta hankintaan mene.
aivan mahtava sanoisin, kyllä pojat osaavat sanoittaa ja tehdä biisejä. mutta pahus olivat menneet muokkaamaan pyhä yksinkertaisuus kappaletta. meni hyvä kappale pilalle sanojen ja biisin uusien riffien takia.minä omistan kuitenkin nämä viime ja sitä edellisen vuoden pikkujulkaisut ennen näitä isompia juttuja ja
(liha demo(2004
väkivaltakunta ep (2003) omakustanne
ja
arkkitehti demo(2004))
näistä liha demolla oli tämä kappale ja paljonkin parempana..*huokaus*
mutta tuleva levy pitää ostaa. toivon vain ettei muita vanhoja kappaleita ole menty raiskaamaan jos niitä julkaistaan.
Metalliliitossa on tullu kuultua kyseinen kipale kaksi kertaa, ekalla kerralla kuulosti ehkä vähän huonolta, mutta tokalla se jo upposi.
Se metalliliitossa tullu biisi kuulosti ihan Mokomalta. Luulin sitä Mokomaksi siihen asti ku alko tulla laulua. Ihan hyvältä se muuten kuulosti. Tais olla vielä Sakara recordsin tuotantoa ellen väärin muista.
sakaralla hyvinkin ... käykää sivuilla jos jotain tahdotte tietää www.stam1na.com..
Uusi levyhän on tehty vuodenvaihteen tienoilla.
Satuin kuulemaan sitä.
Ja kyllä, vanhoja demoesityksiä on mukana. Ilmeisesti sanoittaja/Stam1na ovat halunneet parantaa vanhaa, itseään tyydyttämätöntä materiaalia, muutoksia tulee olemaan. Mutta sehän se demojen idea onkin. Pojat tekee sitten tulevat levynsä puhtaalta pöydältä. Valtaosa kuulijoista on kuitenkin uusia korvia, jolle demoajat jäävät ikuisesti pimeään.
Mitä väliä niillä sanoilla on ja varsinkin näin pienillä muutoksilla? Aivan sama mulle. Ihmisillä yleensäkin aina se ärsyttävä muutosvastarinta että huhhuh. Toisaalta hymyilyttää että fanaatikkojakin löytyy asiassa kun asiassa. HYVÄÄ PASKAA sanon minä!!! Rock!!! Vuoden tulokas hands down.
mutta jos ne kappaleet on kuulostanu jo just parhailta
Itsekin löytänyt bändin vastikään.
Kuulostaa pirun lupaavalta ja varmasti hankin tulevan maaliskuussa julkaistavan plätyn.
Ja tuleepa tsekattua livemeininki samalla kun pojat heittävät keväämmällä rundia Mokoman mänttien kaa..
jaksaa kuunnella tuon levyn muutaman kerran mut sitten alkaa tökkiä..live bändinä okei
Mokoma on ehkä pari biisiä enemmän hyviä..
Mokomalla..