Yhdysvaltojen oikeusministeriö nostaa siviilikanteen autoyhtiö Fiat Chrysleriä vastaan diesel-autojen päästöhuijauksesta. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters kahden lähteensä pohjalta.
Lähteiden mukaan kanne on määrä jättää virallisesti tiistaina.
Kanteen mukaan italialais-amerikkalainen autoyhtiö on käyttänyt päästörajojen ylityksen sallivaa ohjelmistoa 104 000 diesel-autossaan vuosina 2014-2016.
Fiat Chrysler ei ole toistaiseksi kommentoinut tietoja.
USA:n ympäristöministeriön mukaan yhtiön autoissa käytettiin ohjelmaa, joka sai päästöt näyttämään testeissä tavallista pienemmiltä. Testien ulkopuolella ohjelma kytkeytyi pois päältä ja päästöt olivat sallittua suurempia.
Fiat Chryslerin päästöhuijausepäily muistuttaa monilta osin saksalaisyhtiö Volkswagenin surullisenkuuluisaa päästöskandaalia, josta koitui yhtiölle pelkästään Yhdysvalloissa peräti 22,6 miljardin euron lasku.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei. Verot peritään testissä mitatun kulutuksen antaman arvon mukaan. Eli kukaan ei ole olettanutkaan että vero perustuisi liikennekäytössä aiheutettuun päästöön.
Trafin pallinaamat on pudonnut kartalta?