Ihmeellistä mutta totta, venäjänmieleiset ovat varkaita ja rasvoja. Kohta passetetaan Suomessakin RySSkij kannattajat vankilaan.
Ehkä kohta kansa kiinnostaa miksi ostamme ylihinnoista Venäjän kaasu ja öljyä.
Kaasuputki Lipponen vankilaan!
Ehkä kohta kansa kiinnostaa miksi ostamme ylihinnoista Venäjän kaasu ja öljyä.
Kaasuputki Lipponen vankilaan!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvää! Miten enemmän venäläisiä kuolevat Syyriassa, sen vähemmän hyökkäsi Suomen.
Sergey, Virossa Venäjän mielestä heti erotaan.
Viron julkishallintoministeri Mihhail Korb on joutunut eroamaan hänen lausunnostaan nousseen kohun vuoksi, kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR (siirryt toiseen palveluun). Korb oli sanonut veteraanitapaamisessa Haapsalussa, ettei kannata Viron kuulumista puolustusliitto Natoon. Asia tuli julki keskiviikkona.
Sekä Viron puolustusministeri Margus Tsahkna että ulkoministeri Sven Mikser sanoivat, ettei sitä mieltä oleva ministeri voi jatkaa hallituksessa.
Keskustapuoluetta edustava, Viron venäjänkielisiin kuuluva Korb tapasi illalla pääministeri Jüri Ratasen ja ilmoitti sen jälkeen eroavansa hallituksesta. Ratas on keskustapuolueen puheenjohtaja. Korb sanoi tehneensä ratkaisunsa hallituksen edun vuoksi.
Illalla hän myös sanoi kannattavansa Viron jäsenyyttä sekä Natossa että EUssa.
– Aiheutin sananvalinnoillani sekaannusta, jota en olisi saanut tehdä. Ministeri ei saa ilmaista itseään niin epäselvästi, sanoi Korb.
Korb selitti sanomisiaan niin, että hän pitää enemmän Suomen turvallisuusratkaisusta, missä rakennetaan omaa armeijaa. Hän kuitenkin myönsi, että se tulee kalliiksi, eikä Naton ulkopuolella olevalle Suomelle tule kukaan apuun.
Pääministeri Ratasen mukaan keskustapuolue ei aseta Viron turvallisuuspolitiikkaa epäilyn alaiseksi. Ratasen edeltäjän, Edgar Savisaaren aikana keskustapuoluetta syytettiin Virossa Venäjä-mieliseksi.
No hjuva virolaisille ja kirjoitusvajaille suomalaisillekin natokuumeenne presentaatiosta venäjävihassanne mutta kyllä tolkun suomalaiset tykkäävät kuitenkin hyvistä suhteista
suuren Venäjän kanssa,eivätkä ihmiset vaikuta rajan takana ollenkaan niin vihassa ole-
vilta kuin suomalaiset natottajat maassamme :) Maittemme välinen yhteistyö luo hyvin-
vointia ja hyvää mieltä kummallekin ihan ilman natoakin.
Uskotko Bupi, että SINÄ olet "tolkun suomalainen"? Et ole vaan olet venäläismielinen iki-komukka, joka jutuissaan vihaa Suomea ja palvoo jo edesmennyttä neukkulaa!
Ei kukaan Suomessa ole missään "vihassa", mutta opimme sodistamme ja viimeaikaisista tapahtumista olemaan varovaisia ja suhtautumaan varauksella naapurimaan agressioihin!
Toki kauppa aina kannattaa, mutta pakotteet poistuu vasta kun naapuri vetäytyy Krimiltä! Eiks je!
Sinun jutuissasi ei ole tolkkua ja et ole oppinut historiasta mitään?
Yritä saada jotain järkijuttua mukaan tuohon sepusteluun, alkaa tympiä 'tolkuton' tyhmyys?
"Kohta passetetaan Suomessakin RySSkij kannattajat vankilaan."
Siis vähän niin kuin Pohjois-Koreassa laitetaan hallinnon vastustajat vankilaan.
Vapaassa maassa pitäisi saada olla mitä mieltä haluaa, mutta Suomessa vaikuttaa olevan paljon tahoja, jotka ovat valmiit jopa tappamaan ihmisiä venäjämielisyyden takia.
Tosin kaikeksi onneksi Viron kansalaiset eivät ainakaan vielä saa päättää Suomen asioita.
Suomessa saa olla sitäkin mieltä, että maata saa myydä kenelle vain, jos on rahaa ostaa, ja jos suomessa olisi isänmaallinen armeija, se olisi jo tehnyt kapinan ja vallankaappauksen, koska suomen myyminen "todennäköisimmälle hyökkääjälle" olisi isänmaan turvallisuuden vastaista. Eli kuka hyvänsä saa ostaa suomesta maata, kunhan salaa sen, mihin tarkoitukseen se toimi loppujen lopuksi on.
Suomi on siis myytävänä, aivan kaikki uskontoa ja isänmaata myöten, ja armeija vahtii, ettei venäläiset tule sotatilan mukaisesti rajan yli aseineen. Sillä välin suomen sisällä pienet islamistiset terroristisolut punovat juoniaan, aseistautuvat ja vahvistuvat.