Muita joilla Doximycin aiheuttanut unettomuutta?

8536

Aloin Doximycin-kuurin aikana kärsimään tarkemmin määriteltynä sellaisesta, että illalla ei rupeakkaan väsyttämään niin kuin kuuluisi ja uni tulee vasta myöhään yöllä. Vastaavasti aamulla herää sairaalloisella tavalla virkeänä, eikä yhtään nukuta tai tee mieli maata. Eikä se uni mitä saa yöllä nukuttua tunnu hyvältä ja syvältä unelta. Nyt on viides päivä eräänlaisessa epätodellisessa olossa ja aivosumussa, kun aivot ei saa aikaiseksi tarvitsemansa kaltaista unta. Tä on suorastaan karmivaa ja todella ärsyttää, huonoa myös mykoplasman päihittämisen kannalta, kun tiedän hyvin kuinka huono nukkuminen vaikuttaa vastustuskykyyn.

Nyt on kulunut kaksi päivää viimeisestä 150mg tabletista. Takana kaksi 150mg kahdesti päivässä 5pv. ajan -kuuria. Doksisykliini-antibioottien mahdollisissa haittavaikutuksissa ei ole kerrottuna uneen liittyviä haittavaikutuksia. Mutta onhan selvää, että antibioottien hyviä bakteereita tappava vaikutus voi saada aikaan jos jonkinlaista oiretta ja ongelmaa. kyseessä siis tuskin on suoraan lääkkeestä aiheutuva vaikutus, vaan aivokemiohin monella tapaa vaikuttavien hyvien bakteerien kuolemisesta johtuva asia. Olen kyllä syönyt antibioottikuurin aikana maitohappobakteereja ja jatkan syömistä eteenkin päin. Mielessä on myös juolahtanut ajatus siitä, että voiko käyttämäni Dr. Ohhiran-maitohappobakteerivalmiste saada tuon aikaan. Sisällä asuva epäilijä saakin nyt tästä päivästä lähtien pysymään kokeeksi jonkun aikaan tavallisessa yhden lajikkeen Gefiluksessa.

3

1939

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poskiontelo

      Kyllä vain, täällä on toinen, joka epäilee doximycinin heikentävän unta. En syö maitohappobakteereja, joten ne eivät ainakaan minulla vaikuta. Sen sijaan olen ottanut nukahtamislääke Imovanea ja ruvennut ihmettelemään, eivätkö ne tehoa ollenkaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että doximycinissä täytyy olla vika, sillä en käytä Imovanea säännöllisesti, vaikka siitä onkin aikaisempaa kokemusta. Silloin toimi hyvin. Doximycinin tuoteselosteeseen olisi syytä lisätä haittavaikutusten listaan unen laadun heikkeneminen.

    • hjklb

      Onneksi vaiva on lyhytaikainen.
      paljon pahempaa on.

    • Anonyymi

      Jep, loppui unet kertalaakista tämän lääkkeen kanssa. Eilen otin viimeisen tästä kuurista, saa nähdä joko nukuttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      147
      13118
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9591
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9074
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      13
      7705
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6694
    6. 144
      6118
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3104
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1169
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1123
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      960
    Aihe