Paavo Väyrynen presidentiksi -ennustus

Taitaa olla jo lähellä se aika, kun Paavosta tulee presidentti. Nimittäin hänen mummonsa oli ennustanut jonkun tietolähteen mukaan Paavosta tulevan presidentin sitten, kun Suomen tilanne on kurja.
8251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse näkisin, että Suomi jakaantuu kahtia ja toisen puolen pressaksi tulee Paavo. Nyt on ilmassa selkeä kahtiajako muutenkin. Toinen puoli on liberaalia homomyönteistä suvakkiutta, toinen konservatiivia itsenäistä Suomea. Mielenkiintoista olisi tietää, missä kohtaa menee perinteisen Suomen ja Eu-liberaali-Suomen raja. Varmaankaan nimeä Suomi ei enää sitten tunneta perinteisellä puolella, nimittäin eiköhän se toinen puoli vie sen nimen, vaikkei olekaan enää sama yhteiskuntajärjestelmä. Eikä toinenkaan puoli ole enää samanlainen entisensä.

Äänestä
  • Jos suomi tarkoitti joskus suomaata, uusien maiden nimiksi voitaisiin ottaa Suo ja Vetelä; suo siellä, vetelä täällä.

    Äänestä

Voi kun tuo Sauli vielä suostuisi jatkamaan, niin äänen hänelle antaisin, mutta kyllä Paavokin minulle kelpaisi.

Äänestä

Taisi tuo ennustus olla petojen sukua.

Äänestä

Totta kai mummot haluaa jälkeläisistään pressoja.

Äänestä

Nyt on tosi kurja aika suomen kohdalla.
Toivottavasti Paavo nousee Presidentiksi
auttamaan suomea.

Äänestä

Vaimon käteen tartui Paavo lausuen.Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra. Pane leipään puolet petäjästä; kaksin verroin minä ojaa kaivan, mutta Jumalalta kasvun toivon.

Äänestä

Vaalikoneen mukaan vain yksi ehdokas vastustaa jämäkästi armomurhaa eli eutanasiaa. Ja hän on Huhtasaari. Lievemmin vastustaja oli Vanhanen. Luultavasti nyt kun Paavo pääsi tänään mukaan kisaan, niin hänkin vastustaisi? Mutta esimerkiksi Niinistö kannattaa täysillä eutanasiaa. Kukaan moraalinen oikea uskovainen ei varmasti halua häntä äänestää.

Tuokin on maailmanlopun merkki, kun väkivaltaisuus lisääntyy. Jumala, joka on elämän ja kuoleman Herra ei hyväksy eutanasiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikaläheneevääjäämättä kirjoitti:

Taitaa olla jo lähellä se aika, kun Paavosta tulee presidentti. Nimittäin hänen mummonsa oli ennustanut jonkun tietolähteen mukaan Paavosta tulevan presidentin sitten, kun Suomen tilanne on kurja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu