Kirkko teki ennätyksensä rimanalituksessa

Kirkon ulkomaanapu lanseerasi tänään, sopivasti Maailma kylässä -tapahtuman ensimmäisenä päivänä, hankkeen perustaa kauppa joka myy ylijäämäruokaa 50-70%:n alennuksella.

Pakko myöntää että evl. kirkko on mestari keksimään keinoja, miten tehdä 'hyvää', joutumatta itse laittamaan ropoakaan likoon.

Kauppa on tarkoitus perustaa joukkorahoituksella, myymällä virtuaaliosakkeita' (15 e kappaleelta), eli siis tyhjää. Ylijäämäruoka kerjätään ravintoloilta ja suurilta kauppaketjuilta. Kauppaa pyörittävät vapaaehtoiset, kirkolle ilmaiseksi. Voitot annetaan kirkon ulkomaanavulle, kehitysaputyöhön, lue lähetystyöhön.

Kirkko siis myy vapaaehtoisten avulla, ilmaisella työvoimalla, ilmaiseksi saamaansa ruokaa köyhille ja tekee saamallaan voitolla, eli siis köyhien maksamana, lähetystyötä kehitysmaissa.

Kirkolla on vaikka millä mitalla tyhjiä vajaakäyttöisiä tiloja, jopa siinä määrin että tamperelainen kirkkoherra on julkisesti pyytänyt ihmisiltä ideoita mihin toimintaan niitä voisi käyttää. Silti kirkko kerää joukkorahoituksella varoja kaupan perustamiseen.

Eiköhän ne kuitenkin jostain saa kinutuksi ilmaisen tai puoli-ilmaisen tilan kaupalleen.

Voiko alemmas enää vajota?
9189
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Pakko myöntää että evl. kirkko on mestari keksimään keinoja, miten tehdä 'hyvää', joutumatta itse laittamaan ropoakaan likoon."

Ottakaa oppia.

Äänestä
  • Ei todellakaan käy kateeksi noin matalaotsaista toimintaa.

    Äänestä

  • Kirkko on parasiitti. Kiva kun myönnät. Itse en sellaiseksi aio ryhtyä.

    Äänestä

"Ottakaa oppia."

Onhan tuosta otettu. Punaisen Ristin kontti-myymälät ovat toimineet samalla periaatteella jo vuosia, elleivät kymmeniä (en tiedä kauanko niitä on ollut, kun vasta äskettäin olen itse niihin tutustunut) Myyjät niissä tosin eivät niinkään ole vapaaehtoisia vaan "työntekoa harjoittelevia", joiden "palkan" maksaa yhteiskunta. Myytävä tavara tulee lahjoituksina ilmaiseksi, lahjoittavat tuovat sen myymälään. Sieltä se myydään erittäin kohtuulliseen hintaan ja voitto käytetään hyväntekevälsyyteen, eli Punaisen Ristin johtajan palkkaan. Jotain ropoja voi mennä jonnekin muuallekin,s en roinan mukana, joka ei käy kaupaksi.

Ilmeisesti tässä vapaa-ajelehtijat eivät näe mitään moitittavaa, kun toiminnan harjoittaja on ainakin periaatteessa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. Vaikka nyt aluneperin ei sitä ollutkaan, ainakaan kulttuurisella tasolla, josta edelleen käytössä oleva tunnus, eli risti, kertoo.

Äänestä
  • Punaisen+ristin+tunnus+viittaa+puolueettoman+Sveitsin+lippuun,+ei+kristinuskoon.Punainen+risti+ei+harjoita+tunnustuksellista+lähetystoimintaa.+eli+on+uskonnollisestikin+sitoutumatonPunainen+risti+toimii+huomattavan+paljon+tehokkaammin+kuin+Kirkon+ulkomaanapu,+ts.+esimerkiksi+keräys-+ja+lahjoitusvaroista+huomattavan+paljon+suurempi+%-osuus+päätyy+varsinaiseen+avustustoimintaan+kuin+kirkon+ua:lla,oka+saa+avustusrahoja+palamaan+erittäin+paljon+omiin+hallinnollisiin+ym.+kuluihinsa,Ehkä+SPR:n+toiminnasta+löytyy+moitittavaa,+mutta+ei+noiden+sinun+esittämiesti+kohtien+pohjalta.

    Äänestä

  • hda__ kirjoitti:

    Punaisen+ristin+tunnus+viittaa+puolueettoman+Sveitsin+lippuun,+ei+kristinuskoon.Punainen+risti+ei+harjoita+tunnustuksellista+lähetystoimintaa.+eli+on+uskonnollisestikin+sitoutumatonPunainen+risti+toimii+huomattavan+paljon+tehokkaammin+kuin+Kirkon+ulkomaanapu,+ts.+esimerkiksi+keräys-+ja+lahjoitusvaroista+huomattavan+paljon+suurempi+%-osuus+päätyy+varsinaiseen+avustustoimintaan+kuin+kirkon+ua:lla,oka+saa+avustusrahoja+palamaan+erittäin+paljon+omiin+hallinnollisiin+ym.+kuluihinsa,Ehkä+SPR:n+toiminnasta+löytyy+moitittavaa,+mutta+ei+noiden+sinun+esittämiesti+kohtien+pohjalta.

    No mistäpä luulet sveitsiläisten keksineen sen ristin siihen omaan lippuunsa? Ja miksi se ei sitten ole kelvannut muslimimaissa toimivan sisarjärjestön tunnukseksi? Kenen lipusta se kuunsirppi on sitten otettu?

    "Ehkä SPR:n toiminnasta löytyy moitittavaa, mutta ei noiden sinun esittämiesti kohtien pohjalta"

    Minä taas en näe mitään kritisoitavaa kirkon toiminnassa. Punainen risti sen sijaan tunkee luvattoman paljon omaan taskuunsa.

    Nämä teidän kirjoituksenne ovat vain tympäisevää vihapuhetta, jossa toinen puoli on silkkaa valehtelua. Kuinka kehtaatte?

    Äänestä

  • "Minä taas en näe mitään kritisoitavaa kirkon toiminnassa."

    Sehän vasta ylllättävää olisi, jos jotain näkisit.

    "Punainen risti sen sijaan tunkee luvattoman paljon omaan taskuunsa."

    Odotetun perusteellisesti perustelit näkemystäsi...

    Äänestä

  • mitäs.läksit kirjoitti:

    No mistäpä luulet sveitsiläisten keksineen sen ristin siihen omaan lippuunsa? Ja miksi se ei sitten ole kelvannut muslimimaissa toimivan sisarjärjestön tunnukseksi? Kenen lipusta se kuunsirppi on sitten otettu?

    "Ehkä SPR:n toiminnasta löytyy moitittavaa, mutta ei noiden sinun esittämiesti kohtien pohjalta"

    Minä taas en näe mitään kritisoitavaa kirkon toiminnassa. Punainen risti sen sijaan tunkee luvattoman paljon omaan taskuunsa.

    Nämä teidän kirjoituksenne ovat vain tympäisevää vihapuhetta, jossa toinen puoli on silkkaa valehtelua. Kuinka kehtaatte?

    Sveitsin lipun värit ja muoto tulevat alunperin Rooman valtakunnasta.
    Punaisen ristin tunnuksen taustalla on nimenomaan Sveitsi, ja sen puolueettomuus. Punainen puolikuu -tunnus on otettu käytöön siksi, että risti on kuitenkin niin leimaantunut yhteen uskontoon että sitä ole mielikuvatasolla eräillä alueilla voitu pitää luotettava, eikä Punaisen ristin tunnusta yhdistetä kuitenkaan tarpeeksi hyvin sen alkuperäiseen tarkoitukseen ja viestiin. Syy ei ole Punaisessa ristissä, vaan vähän toisenlaisen ristisymbolin edustamassa uskonnossa ja sen historiassa.

    Hienoa, jos luotat noin sinisilmäisesti siihen, että kirkko toimii kaikessa moitteetta. Itse olen valmis kritisoimaan kenen tahansa toimintaa, jos siihen on perusteita. Itse näkisin esim. Kirkon ua:n kuluprosentin avustusvaroista hyvin kyseenalaisen suurena, kun sitä verrataan mihin tahansa muuhun avustusjärjestöön. Huomastiko muuten, että en sanonut etteikö SPR:ssa voisi olla kritisoitavaa, vaan sanoin että sinä et esittänyt mitään perustetta kritiikille tai moitteille?

    "Punainen risti sen sijaan tunkee luvattoman paljon omaan taskuunsa." Tähän olet tervetullut esittämään faktoja taustaksi. Vertaa aluksi vaikkapa moitettomana pitämäsi Kirkon ulkomaanavun ja SPR:n kulusuhteita - paljonko avustusvaroista menee oman omaan taskuun, ja paljonko päätyy avustuskohteisiin?

    Äänestä

On olemassa ihmisiä varustettuna sellaisella arvomaailmalla, että köyhälle ei tulisi antaa mitään ilmaiseksi! Näitä on myös kirkon johtoelimissä, joten eipä ihmetytä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alltimelow kirjoitti:

Kirkon ulkomaanapu lanseerasi tänään, sopivasti Maailma kylässä -tapahtuman ensimmäisenä päivänä, hankkeen perustaa kauppa joka myy ylijäämäruokaa 50-70%:n alennuksella.

Pakko myöntää että evl. kirkko on mestari keksimään keinoja, miten tehdä 'hyvää', joutumatta itse laittamaan ropoakaan likoon.

Kauppa on tarkoitus perustaa joukkorahoituksella, myymällä virtuaaliosakkeita' (15 e kappaleelta), eli siis tyhjää. Ylijäämäruoka kerjätään ravintoloilta ja suurilta kauppaketjuilta. Kauppaa pyörittävät vapaaehtoiset, kirkolle ilmaiseksi. Voitot annetaan kirkon ulkomaanavulle, kehitysaputyöhön, lue lähetystyöhön.

Kirkko siis myy vapaaehtoisten avulla, ilmaisella työvoimalla, ilmaiseksi saamaansa ruokaa köyhille ja tekee saamallaan voitolla, eli siis köyhien maksamana, lähetystyötä kehitysmaissa.

Kirkolla on vaikka millä mitalla tyhjiä vajaakäyttöisiä tiloja, jopa siinä määrin että tamperelainen kirkkoherra on julkisesti pyytänyt ihmisiltä ideoita mihin toimintaan niitä voisi käyttää. Silti kirkko kerää joukkorahoituksella varoja kaupan perustamiseen.

Eiköhän ne kuitenkin jostain saa kinutuksi ilmaisen tai puoli-ilmaisen tilan kaupalleen.

Voiko alemmas enää vajota?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu