Veikkaus; koska alkaa Saksan tyhjentäminen?

Kuinka kauan Teidän mielestänne kuluu aikaa, kunnes saksalaiset alkavat poistaa haittamaahanmuuton hedelmiä saksasta?

Itse arvioisin, että vuoden parin sisällä viimeinen suvakki ymmärtää kamalan virheen .
7124
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä ne haluaa kärsiä Hitlerin joukkojen, 75-vuotisten takaisten tekojen tähden.
He haluavat olla uhreina puolestaan.

Sekin kertoo siitä, että äänestävät Merkkeliä yhä laajalla rintamalla.

Äänestä
  • Saksassa on vähän sama tilanne kuin ranskassa, alkaa olemaan puolet väestöstä matuja ja niiden jälkeläisiä, eli kantasaksalainen ei enää voi vaikuttaa edes äänestämällä.

    1Äänestä

  • piipusta.kun.savu.kohoaa kirjoitti:

    Saksassa on vähän sama tilanne kuin ranskassa, alkaa olemaan puolet väestöstä matuja ja niiden jälkeläisiä, eli kantasaksalainen ei enää voi vaikuttaa edes äänestämällä.

    Minä luulin olevani turkissa kun kävin berliinissä. Mietin jo valituksen tekemistä matkatoimistolle että nyt ollaan ihan väärässä kohteessa, mutta saksankieliset kyltit varmistivat lopulta että olin todellakin oikeassa maassa.

    1Äänestä

Saksassa löytyy kyllä kaikenlaisia mielipiteitä.
Turha täältä käsin yrittää neuvoa.
Vähän tuntuu koko aloitus lattealta provolta.

Äänestä

Kumman vaisuilta vaikuttavat aboriginaalisaksalaiset. Olen jo pitkään ihmetellyt heidän passiivisuuttaan matutulvan edessä jonka taloudellinen hyöty taitaa jo olla finaalissa ja nyt haitat tulevat julkisiksi.

Äänestä

Uskokaa nyt, kun Merkkeliä kerran äänestävät, niin haluavat toteuttaa tuota YK:n väestönvaihto-ohjelmaa, johon EU:n liberaalit lähtivät mukaan.

Valkoiselle ei anneta arvoa hämäräpiireissä, sanotaanko nykyajan pimeyden ytimessä. Vaikkakin valkoinen se vei keksinnöillään ja veisi tätä ihmiskuntaa eteenpäin, valkoisiin syntyy kauneimmat naiset jne. Tulevaisuudessa tahdin määrää siis vain Kiinalaiset, koska tästä tulee mulatti-islamistimanner.

Kiinalaiset ovat olleet ikiajat yhtenäinäinen, hyvin yhteistyökykyinen kansakunta ja siksi menestyvät nykyäänkin.

EU-suvakkimonikultturistit sensijaan kuvittelevat serkusavioliittoperinteiden geeneillä saaavansa Eurooppaa ylös päin.
Ei vaan onnistu.

1Äänestä

Eka tuli yleltä Näin Suomi myytiin http://areena.yle.fi/1-3849216
Sitten tulikin jo yleltä Eurooppa myytävänä http://areena.yle.fi/1-2904943

Jälkimmäisestä huomaa kuinka euroopan "mahti" maailmassa on mennyttä melkein mikä vaan kaupan maat velkasia ja köyhiä euroopan mahdin aika meni nyt vain katsotaan kuinka pahaksi kehitysalueeksi päädymme kuin muualla varsikin aasiassa on päin vastainen suunta ja toiminta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koululainen9v kirjoitti:

Kuinka kauan Teidän mielestänne kuluu aikaa, kunnes saksalaiset alkavat poistaa haittamaahanmuuton hedelmiä saksasta?

Itse arvioisin, että vuoden parin sisällä viimeinen suvakki ymmärtää kamalan virheen .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu