PS:n Jussi Halla-aho sanoo sen mitä kaikki muut

- siis kaikki muutkin poliittisten puolueiden edustajat haluaisivat sanoa ja ilmaista kansalle!
Nyt vain "puolueestaan irrottautunut" koko suomalaisen peruskansan presidentti ehdokkaaksi asettautuva Sauli Niinistö on rohjennut useamman kerran julkisuudessa ja puheissaan ilmaista tämän kannan josta suurin osa maamme kantaväestöstä ovat samaa mieltä!
Maahanmuutto-kriittisyys ei ole lainkaan samaa kuin vapaaehtoinen ja työperäinen maahanmuutto jota mm. eteläisestä naapuristamme Eestistä on tapahtunut jo pitkään!

Tuskin kukaan on vastustanut tai epäilee näiden omalla työllään ja ansioillaan elävien motiiveja, siitä ja tämän kaltaisista "muuttajaporukoista" Suomeen ei ole naristu ja vastustettu juurikaan! Vaikka he oman työskentelynsä kautta saattavat joidenkin mielestä viedä kantaväestön työpaikkoja, vaan se ei ole niin - kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet työllistyä meillä ja muualla!

KIITOS JUSSI HALLA_AHO, olet rohkea ja uskallat ottaa nämä maata riivaavat epäkohdat esille huolimatta että oman puolueesi tai sitä edustavana - saat lokaa ja roisketta myös perusjunteilta - ja kaikilta muulta perässähiihtäjien joukoilta - joista vähät välität! Tukijoita riittää yli puoluerajojen siitä huolimatta!

Onnea puheenjohtajakisaan ja näytä näille "kummisedille ja kykypuolueiden" ym. urpoille olet aivan omaa luokkaasi! Suomi ja kansa tarvitsee sinua yhtä paljon jos vanhaherra Niinistöäkin tässä tilanteessa ja tulevaisuudessa!

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/halla-aho-hsssä-irakilaisnuorukaiset-panevat-veronmaksumoraalin-koetukselle/ar-BBBFncZ?li=AA520v&ocid=ientp

Halla-aho HS:ssä: Irakilaisnuorukaiset panevat veronmaksumoraalin koetukselle

Suomen valtio voi olla sosiaalitoimisto, mutta ei globaali sosiaalitoimisto, perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas ja europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.

Halla-aho viittaa lehden aiempaan kirjoitukseen, jossa todetaan hänen sanoneen, ettei perussuomalaisten ole syytä profiloitua työttömien ja eläkeläisten puolueeksi.

– Olen kampanjassani ja muissakin yhteyksissä nimenomaan sanonut, että kansallismielisenä puolueena perussuomalaisten tulee edistää kansakunnan sisäistä solidaarisuutta: sitä, että kaikista suomalaisista pidetään huolta, myös työttömistä ja eläkeläisistä, Halla-aho huomauttaa Helsingin Sanomissa.

– Mitä enemmän julkinen valta käyttää resurssejaan vaikkapa joutilaan maahanmuuttajaväestön ylläpitämiseen, sitä vähemmän sillä on edellytyksiä huolehtia omista vähäosaisistamme.

Halla-aho kertoo tarkoittaneensa puheillaan sitä, että perussuomalaisten kannatus eläkeläisten ja työttömien keskuudessa on vähäistä.


Hän kuvailee perussuomalaisten tyypilliseksi äänestäjäksi ankarasti verotettua työikäistä, jonka on yhä vaikeampaa hyväksyä sitä, mihin verotettuja varoja käytetään.

– Ilmaisesta ruoasta ruikuttavat ja ostoskeskuksissa notkuvat irakilaisnuorukaiset panevat hänen veronmaksumoraalinsa koetukselle.
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä Persuja voi johtaa vaikka tietokoneen avulla paikasta ja ajata riippumatta!

Suurin Halla-ahon pelkääjä on yksi täysin vertaansa vailla oleva mitättömyys Orpo-urpo (koulupudokas Köyliöstä) jonka älykkyys ei yllä iltaa pidemmälle aamusta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnea_Halla-aholle_aina kirjoitti:

- siis kaikki muutkin poliittisten puolueiden edustajat haluaisivat sanoa ja ilmaista kansalle!
Nyt vain "puolueestaan irrottautunut" koko suomalaisen peruskansan presidentti ehdokkaaksi asettautuva Sauli Niinistö on rohjennut useamman kerran julkisuudessa ja puheissaan ilmaista tämän kannan josta suurin osa maamme kantaväestöstä ovat samaa mieltä!
Maahanmuutto-kriittisyys ei ole lainkaan samaa kuin vapaaehtoinen ja työperäinen maahanmuutto jota mm. eteläisestä naapuristamme Eestistä on tapahtunut jo pitkään!

Tuskin kukaan on vastustanut tai epäilee näiden omalla työllään ja ansioillaan elävien motiiveja, siitä ja tämän kaltaisista "muuttajaporukoista" Suomeen ei ole naristu ja vastustettu juurikaan! Vaikka he oman työskentelynsä kautta saattavat joidenkin mielestä viedä kantaväestön työpaikkoja, vaan se ei ole niin - kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet työllistyä meillä ja muualla!

KIITOS JUSSI HALLA_AHO, olet rohkea ja uskallat ottaa nämä maata riivaavat epäkohdat esille huolimatta että oman puolueesi tai sitä edustavana - saat lokaa ja roisketta myös perusjunteilta - ja kaikilta muulta perässähiihtäjien joukoilta - joista vähät välität! Tukijoita riittää yli puoluerajojen siitä huolimatta!

Onnea puheenjohtajakisaan ja näytä näille "kummisedille ja kykypuolueiden" ym. urpoille olet aivan omaa luokkaasi! Suomi ja kansa tarvitsee sinua yhtä paljon jos vanhaherra Niinistöäkin tässä tilanteessa ja tulevaisuudessa!

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/halla-aho-hsssä-irakilaisnuorukaiset-panevat-veronmaksumoraalin-koetukselle/ar-BBBFncZ?li=AA520v&ocid=ientp

Halla-aho HS:ssä: Irakilaisnuorukaiset panevat veronmaksumoraalin koetukselle

Suomen valtio voi olla sosiaalitoimisto, mutta ei globaali sosiaalitoimisto, perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas ja europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.

Halla-aho viittaa lehden aiempaan kirjoitukseen, jossa todetaan hänen sanoneen, ettei perussuomalaisten ole syytä profiloitua työttömien ja eläkeläisten puolueeksi.

– Olen kampanjassani ja muissakin yhteyksissä nimenomaan sanonut, että kansallismielisenä puolueena perussuomalaisten tulee edistää kansakunnan sisäistä solidaarisuutta: sitä, että kaikista suomalaisista pidetään huolta, myös työttömistä ja eläkeläisistä, Halla-aho huomauttaa Helsingin Sanomissa.

– Mitä enemmän julkinen valta käyttää resurssejaan vaikkapa joutilaan maahanmuuttajaväestön ylläpitämiseen, sitä vähemmän sillä on edellytyksiä huolehtia omista vähäosaisistamme.

Halla-aho kertoo tarkoittaneensa puheillaan sitä, että perussuomalaisten kannatus eläkeläisten ja työttömien keskuudessa on vähäistä.


Hän kuvailee perussuomalaisten tyypilliseksi äänestäjäksi ankarasti verotettua työikäistä, jonka on yhä vaikeampaa hyväksyä sitä, mihin verotettuja varoja käytetään.

– Ilmaisesta ruoasta ruikuttavat ja ostoskeskuksissa notkuvat irakilaisnuorukaiset panevat hänen veronmaksumoraalinsa koetukselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu